Kerro joku ihana lapsuuden piirretty elokuva
Minä katsoin vaikka kuinka monta kertaa videolta Halinallet Ihmemassa elokuvan.
Kommentit (27)
Aristokatit, nähty n. 20 kertaa, myös ihan aikuisena yli 40-kymppisenä useamman kerran.
Anastasia. Tykkäsin hirveän paljon myös Janoschin tarinatuokiosta, tosin se ei ollut elokuva vaan sarja. :) Bambi oli eka elokuvani elokuvateatterissa ja se oli ihana, mutta liian itkettävä.
Aika paljon tulee vain sarjoja monilla mieleen. Olisko niin, ettei tuolloin tullut piirrettyjä elokuvia kovin paljoa telkkarista? Halinalle-leffakin oli aikanaan ihme juttu, joka piti saada videolle. Kanavia oli vain kaksi, kunnes maikkari aloitti uudella kanavalla. Muistaako joku, pystyikö videoita lainaamaan kirjastosta jo 80-luvulla? Minä en ole silloin niitä omassa pikkukaupungissamme nähnyt.
Mutta eipä se mitään, tuli luettua paljon kirjoja ja kirjastosta lainasin usein kuunnelmia.
Kerran 80-luvulla jouluaattoaamun lastenohjelmissa tuli lyhyt piirrosanimaatioelokuva, jossa oli köyhä kylä joka näki nälkää. Kylän halki kulki taikuri tms., joka antoi jollekin muorille puurokattilan, joka alkaa itsestään keittää puuroa, kun sanoo tietyt taikasanat, ja lopettaa keittämisen, kun sanoo toiset taikasanat. Taikurin lähdettyä muori sanoi innoissaan taikasanat, ja kattilasta riitti puuroa kaikille. Mutta muori oli unohtanut sanat, joilla kattila lopettaa keittämisen. Lopussa kylä tulvi puuroa.
Odotin vuosia, että elokuva tulisi uusintana jouluna, mutta aina jouduin pettymään.
Lapsuuteni lempipiirretty oli kyllä Disneyn Tuhkimo, ja se on edelleen suosikkini.
Kun olin jo aikuinen, tv:stä tuli kerran joulun alla ihana H.C. Andersenin satuihin perustuva piirrossarja. Sadut oli kauniisti piirretty ja koskettavasti kerrottu.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Ei kyllä tule leffoja mieleen muita kuin jo mainittu Brisby, Fievel ja Disneyt. Piirrettyjä sarjoja kyllä ja näyteltyjä leffoja. Muistaako kukaan Cannon Movie tales-elokuvia? https://m.imdb.com/title/tt0093999/
Leijonakuningas