♥♥KESÄKERTTUJEN SYNNYTYS KERTOMUKSET♥♥

Saunan jälkeen lauantai-iltana torkahdin hetkiseksi ja heräsin kohta siihen, että lapsivettä alkoi valumaan jaloille. Menin nopeasti vessaan laittamaan siteen ja huusin miehelleni, että tuoda puhelin, jotta voin soittaa esikoiselle vahdin. Ensimmäisen synnytyksen perusteella tiesin, että synnytyksestä voi tulla nopea. Sairaalasta toivotetaan tervetulleeksi ja kerrottiin, että osastolla on ruuhkaa aivan niin kuin ensimmäiselläkin kerralla mietin.



Hieman puolen yön jälkeen saavuimme sairaalaan. Vielä ei tuntunut supistuksia ollenkaan. Ainoastaan selän puolella tuntui painetta. Puoli yhden aikaan katsottiin alkutilanne. 3 senttiä auki ja kanava pois. Lapsivettä tulee reippaasti. Ei supistuksia. Yritän kävelemällä saada supistuksia aikaiseksi ja sen verran tuntuu nipistelevän, että mies jää sairaalaan odottelemaan, josko synnytys todenteolla alkaisi. Supistuksia tulee epäsäännöllisesti ja ne eivät ole kipeitä. Kolmen aikaan katsotaan tilanne uudelleen. 4 senttiä auki, mutta vieläkään ei kipeitä supistuksia. Edellinen synnytys eteni tästä vaiheesta nopeasti, joten mies jää edelleen odottelemaan. Päätämme yhdessä kokeilla, jos saisimme hieman nukuttua. Saman tien kun saan silmäni kiinni tuntuu ensimmäinen kipeä supistus ja heti perään toinen. Soitan kelloa ja pyydän kätilöltä, että siirtyisimme synnytyssaliin.



Kipeitä supistuksia tuli muutama peräjälkeen ja sitten välissä saattoi olla pitempi tauko. En vieläkään uskonut, että synnytys on oikeasti käynnissä. Kätilö ehdotti kuitenkin, että minispinaali tilataan nyt, jos aion sen ottaa. (Sain sen edellisellä kerralla ja se auttoi hyvin.) Neljän aikaan lääkäri tulee laittamaan puudutteen. Supistukset olivat tässä vaiheessa kipeitä, mutta edelleen epäsäännöllisiä. Minä epäilin vieläkin sitä, onko syntymä lähellä, mutta kätilön mielestä vauva syntyisi kahden tunnin kuluessa, mikä on puudutteen vaikutusaika. Ja kätilö oli oikeassa. Puudutuksen laiton jälkeen meni n. tunti, minkä jälkeen olin täysin auki ja ponnistusvaihe alkoi. Ponnistamiseen meni n. 15 min, minkä jälkeen syntyi tyttö 3400g ja 49,5 cm. Kaikin puolin täydellinen paketti! Vauva nostettiin rinnalle ja isä katkaisi napanuoran. Sen jälkeen vauva mitattiin ja putsattiin ja isä sai nyytin syliinsä. Minulle laitettiin pari tikkiä. Synnytyksen kestoksi vesien menosta tuli n. 6 tuntia. Kipeistä supistuksista n. 2,5 tuntia.



Kaiken kaikkiaan toinen synnytys oli huomattavasti rauhallisempi tunnelmaltaan kuin ensimmäinen. Kätilö otti mahtavasti huomioon myös minun sanomiseni synnytyksen kuluessa. Myös toipuminen sujui tällä kertaa nopeasti, kun ei tarvittu kuin pari pintatikkiä. Edellisen kerralla kun tehtiin välilihan leikkaus ja repesin vielä lisäksi niin toipumiseen meni n. pari viikkoa. Nyt pystyin istumaan jo heti synnytyksen jälkeen. Minispinaalin vaikutti tälläkin kertaa todella hyvin ja jos vielä synnytän toivon, että saan sen myös sillä kerralla.



tammenterho ja tyttönen 1,5 viikkoa

mulla oli supistellut enemmän ja kivuliaasti jo lauantai-illasta lähtien. monta päivää kärvistelin niiden kanssa, ja olo alkoi olla jo tuskainen, kun ei supistukset kuitenkaan koventuneet ja säännöllistyneet. taisivat ne kuitenkin enteillä lähestyvää synnytystä. tiistaina 13.6. katottiin miehen kanssa jalkapalloa, ja aiempaa kipeämpiä supistuksia tuli useamman tunnin ajan, kuitenkin vielä tosi epäsäännöllisinä. nukkumaan mentiin puolenyön jälkeen, kun tuntui, että ei niistäkään supistuksista ole mihinkään.



puoli kolmelta heräsin tosi kipeään supistukseen, heti tuli sellainen olo, että NYT. niitä alkoikin tulla heti kymmenen minuutin välein. esikoinen heräsi kolmen jälkeen siihen, kun oli niin kuuma ja päätti nousta ylös. se olikin ihan hyvä, ettei tarvinnut poikaa herättää kesken unien mummolaan hoitoon. neljältä soitin synnärille, ja käskivät tulla näytille. puoli viideltä oltiin siellä, kätilö teki sisätutkimuksen: kohdunkaula hävinnyt ja suu 4 cm auki. olin iloinen, koska esikoista synnyttäessä olin vain 1 cm auki sairaalaan mennessä, vaikka oli 5 tuntia jo supistellut.



supistukset olivat jo kovia, mutta siedettäviä. sain toivomani peräruiskeen, joka auttoi vatsan tyhjennyksessä, kun se ei muuten onnistunut (vaikka monet sanoo, että synnytyksessä vatsa toimii). menin suihkuun, ja siellä olikin tosi ihanaa. olisin halunnut päästä ammeeseen, mutta ammehuone oli varattuna. ja muutenkin siellä oli kaikki synnytyssalit käytössä, kiireinen yö oli siis kätilöillä. suihkussa viihdyin reilun tunnin, sitten alkoi ja suihkuttelu väsyttämään.



tässä vaiheessa taisi kello olla jotain seitsemän, päivävuoron kätilö tuli esittelemään itsensä. tehtiin sisätutkimus: 5 cm auki. pettymys, luulin että olisi ollut jo enemmän. välillä otettiin taas käyrää, supisteli tasaiseen tahtiin. laitettiin aqua-rakkulat, joiden laitto sattui, mutta en saanut niistä sanottavaa apua. esikoisen synnytyksessä ne toimivat, mutta nyt ei juurikaan. otin supistuksia vastaan keinutuolissa ja pallon päällä (siinä oli aika hyvä olla, mies hieroi samalla selkää). juttelin kätilön kanssa, joka sanoi, että kannattaisi rentoutua, niin kohtukin jaksaisi paremmin supistella. olinkin jo muutenkin tosi väsynyt kun uni oli jäänyt niin vähälle. kävin pötkötämään sängylle kyljelläni, kätilö toi kaurapusseja avuksi. ne olivatkin ihania. supistukset kovenivat koko ajan, mutta sain niiden välillä tosi hyvin levättyä, melkein nukahdinkin. välillä mies hieroi selkää, mutta sitten käskin hänenkin mennä lepäämään, että jaksaa loppurutistuksen.



parin tunnin lepäily auttoi, ja kohdunsuu oli auennut 7 senttiin. tässä vaiheessa supistukset olivat jo tosi kipeitä, mietin epiduraalia, mutta kun aina jotenkin selvisin supistuksista, päätin olla pyytämättä sitä. kätilö ei sitä tarjonnut, koska oli esitietolomakkeeseen laittanut, että haluan kokeilla olla ilman kivunlievitystä, jos vaan pärjään. kätilö oli sitä mieltä, että pärjään hienosti. kätilö oli muutenkin tosi ihana ja neuvoi, miten saisin parhaiten rentouduttua. olen tosi iloinen siitä, että kohdalleni sattui niin ihana kätilö, joka otti tosissaan omat toiveeni ja oli oikeasti tukena ja kannusti koko synnytyksen ajan.



tässä vaiheessa kokeilin ilokaasua, mutta se ei juuri auttanut (ja ilmeisesti laitekaan ei toiminut niinkuin olisi pitänyt). nousin seisomaan ja supistusten ajan nojailin sänkyyn, mies hieroi samalla. olin tosi tuskainen, vauva painoi koko ajan alaspäin ja alkoi jo ponnistuttaa. kätilö laittoi jakkaran valmiiksi ja siirryin siihen. parin seuraavan supistuksen ajan kätilö auttoi sormilla kohdunsuuta aukeamaan, minä nojasin selkäni takana olevaan mieheeni. toinene kätilö tuli tässä vaiheessa huoneeseen ja laittoi tarvikkeet vauvaa varten valmiiksi. minä sanoin, että " nyt tulee kakka!" (vaikka kyllähän mä tiesin, että vauvan tulo tuntuu just siltä, mutta olin ihan varma, että kakkakin tulee). kätilö sanoi, että " eikä tule, se on se vauva" . ja lisäsi vielä, että ei se haittaa, vaikka kakkakin tulisi, se on ihan normaalia.



tuntui jo ihan hirveältä ja kysyin saanko ponnistaa. sain luvan. ponnistin yhden kerran, kätilö sanoi, että pää on jo tulossa. toisella tai kolmannella ponnistuksella pää jo tulikin. napanuora oli kaulan ympärillä, joten jouduin odottamaan, että saavat sen pois. seuraavalla ponnistuksella klo 11.26 syntyi pieni rääpäleemme. ponnistusvaihe kesti peräti minuutin. kohta kuului jo eka rääkäisy. poika oli sininen, mutta muuten voi hyvin. toinen kätilö läpsytteli vähän poikaa, että tämä huutaisi enemmän ja väri paranisi. poika sai 9 pistettä, yksi piste lähti sinisyydestä. mitat olivat 3575g ja 50cm, päänympärys 35cm.



napanuora tuntui lyhyeltä (kiristi jalkojen välissä). kätilö kokeili sitä (varmaan että sykkiikö se vielä), sen sai jo leikata, ja isukki leikkasikin sen sitten. istukka tuli melkein itsestään 7 minuutin jälkeen. tuntui, että jotain on tulossa, ja kysyin, että tuleeko se istukka nyt. ja sehän tuli. kätilö esitteli istukkaa meille, ja pian siirryimme sängylle. vähän aikaa poika köllötteli rinnallani. sitten poika meni pesulle iskän kanssa ja minä jäin ommeltavaksi. 1. asteen repeämä tuli, jokunen tikki laitettiin.



ompeluiden jälkeen poika tuli rinnalle, ja siinä se söikin hienosti ja pitkään. ja kohta söi vielä toisestakin rinnasta. pojan ruumiinlämpö oli vähän alhainen, minkä takia verensokerikin oli normaalia alempi. sen takia piti antaa vähän lisämaitoa ryypyttämällä, että sokerit riittäisi pienen kehon lämmitykseenkin. mullakin oli tosi heikko olo, enkä päässyt aluksi vessaan ja suihkuunkaan, kun huimasi niin kovasti. olin myös kuulemma tosi kalpea.



neljän tunnin päästä päästiin osastolle. poika vietti ekan päivän kunnon toppauksissa, jotta ruumiinlämpö nousisi. arvoja mitattiin useaan otteeseen ja ne onneksi lähtikin nousuun. seuraavana päivänä oli meillä molemmilla jo vähän parempi olo.



tämä synnytys oli upea kokemus, vaikka olikin tosi rankka, kun sattui niin paljon. olen kuitenkin tosi onnellinen, että kaikki meni niinkuin meni. ja ennenkaikkea olen ylpeä itsestäni ja onnellinen pikkuruisesta pojastani!

Tyttö syntyi keskiviikkona 14.6 klo 17.40.



Minua oli supistellut jo lauantaista lähtien, limatulppa oli tullut ensimmäisen kerran jo keskiviikkona. Sitä tuli vielä viikonloppuna ja alkuviikosta lisää. Maanantain ja tiistain välisenä yönä supisteli jälleen kerran 10 minuutin välein, mutta välillä harvemmin. Tiistaina sitten päätin lähteä näytille, halusin edes tietää kohdunsuun tilanteen kun koko ajan supisti. Supistukset oli jo tuntuvia. Saavuin sairaalaan klo 13.



Sairaalassa kätilö tutki minut ja olin 1,5cm auki, kanavaa oli tosi vähän jäljellä ja kalvorakkula pullotti kohdunsuulta. Minut siirrettiin saman tien synnytyssalin puolelle, tarkkailuhuoneeseen. Siellä oli mukavat nojatuolit, tv, dvd-leffoja, jumppapalloja ym. Illan mittaan supistukset alkoivat kipeytyä, mutta edelleen niitä tuli vain 10-12 minuutin välein. Sain Petidiiniä ja sen avulla nukuin pari tuntia. Aamulla supistukset alkoivat olla jo todella tuskaisia, mutta edelleen niitä tuli epäsäännöllisesti. Lääkäri kävi tutkimassa minut ja olin 2,5cm auki. Päätettiin, että puhkaistaan kalvot. Klo 12 siirryin sitten salin puolelle ja lääkäri pisti kalvot poks. Sain melkein heti sen jälkeen epiduraalin, koska olin todella kipeä. Asteikolla 1-10 kipu oli siinä vaiheessa 7. Epiduraalin laitto sattui vähän ja oli epämiellyttävää. Aikani odotin sen vaikutusta, mutta eipä ruennut helpotusta kuulumaan. Kipupumpun annos nostettiin maksimiin ja minulle annettiin vielä lisäannos puudutetta, mutta edelleenkään ei mitään vaikutusta. Tämän jälkeen itkin jokaisen supistuksen tullessa ja puristin täyttä miehen kättä. Kipu oli tässä vaiheessa valehtelematta 10. Kalvojen puhkaisun jälkeen olin 4cm auki ja 4h sen jälkeen tilanne ei ollut edennyt yhtään. Olin niin kipeä, että kohdunsuu ei päässyt rentoutumaan ja siten avautumaan. Pyysin jo päästä leikkaukseen ja minun pitikin sitten olla ravinnotta mahdollisen sektion takia.



Lääkäri mietti mitä voisi vielä kokeilla ja he päättivät antaa minulle kohdunkaulan puudutteen. Sen laitto sattui siinä vaiheessa tosi paljon, koska minua supisteli koko ajan oksitosiinitipan takia. Puudutteen laiton jälkeen kipu alkoikin yhtäkkiä helpottaa. Olin ihan äimenä, että voiko olla totta että en tunne kipua. Taivas aukesi siitä. Nukahdin väsyneenä ja nukuin tunnin. Sen jälkeen sain vielä toisen kohdunkaulan puudutteen. Kätilö tarkasti kohdunsuun tilanteen ja olinkin yhtäkkiä 8cm auki. Siitä meni kymmenen minuuttia ja aloin taas tuntea kipua. Kätilö tarkasti tilanteen ja se olikin ponnistamisen tarve, olin 10cm auki.



Aloin ponnistaa kuin viimeistä päivää ja se sujuikin hyvin. Meni vain 15 minuuttia kun tyttö tuli ulos. Ai mikä autuus oli kun kivut loppuivat siihen. Vauvalla oli napanuora kerran kaulan ympärillä, mutta se ei haitannut.



Tyttö nostettiin rinnalle ja aikansa siinä ihmeteltyään hän imi melkein tunnin rintaa. Minulla oli ihan outo olo, että tässäkö tämä nyt oli.



Synnytys kesti siis 28 tuntia, mutta papereissa lukee vain 5h 40 minuuttia, koska aika alettiin laskemaan vasta säännöllisistä supistuksista.



Tuskan takana oli, mutta tosiaan tyttö on niin ihana, että olen jo unohtanut synnytyksen. Ai niin, hieroin välilihaa ahkerasti 6 viikkoa joka päivä ja siitä oli apua. Ei epparia, ei repeytymiä. Kolme tikkiä vain häpyhuuliin, mutta nekin oli aivan pieniä nirhaumia. Jo seuraavana yönä kävin isolla tarpeella eikä tehnyt yhtään kipeää. Olen toipunut todella hyvin synnytyksestä. Rinnat on tosi kipeät kun vauva haluaa imeä todella paljon.



Mitat olivat 3235g, 50cm ja py 35,5cm.



Tytteli-83 ja prinsessa 3pv

13.6. Aamulla heräsin 5.30 kipeään supistukseen. Jotenkin ajattelin, että ei tämä täältä nyt vielä tule. Aloin kuitenkin pakata sairaala kassia varmuuden vuoksi valmiiksi. Supistukset eivät ottaaneet loppuakseen. Olin yksin kotona ja jotenkin sumussa. 8 aikaan soitin kättärille, kun mulla oli ollut supistuksia n. 7 minuutin välein tunnin. Ihana kätilö vastasi ja päädyttiin siihen, että jäisin vielä kotiin joksikin aikaa kättäri oli melkein täynnä ja käskivät vielä soitella ennekuin lähden tulemaan. Meni n. 45 minuuttia ja soitin uudestaan. Joku kätilö vastasi ja selitin asiani hänelle vastaus oli tylysti " No lähde tuleen, jos et kotona pysty sitten oleen..." Aloin epäillä omia tuntemuksia ja kun olin yksin kotona, soitin siskolleni. Jotenkin kipu oli yksin niin sietämätön, etten enää tarkaillut supistusten väliä, kunnes puhelimessa siskoni sanoi " Me ollaan nyt juteltu noin neljä minuuttia ja sulla on toinen supistus , nyt lähdet sinne kättäärille!" Kello oli tuolloin puoli kymmenen. Soitin taas kätilöopistolle,siellä vastasi se mukava kätilö ja toivotti tervetulleeksi. Taksi matkalla supistusten välissä taas mietin, että olinkohan nyt kuitenkin lähtenyt liian aikaisin liikkeelle. Taksikuskina toimi, joku moukka, sillä hän ei edes avannut minulle taksin ovia!!! Kättarillä minut vastaan otti, se mukavampi kätilö Jyrki. Stressasin, että voi olla että mä tulin liian aikaisin. Jyrki sanoi, että " se selviää kohta,mutta tuskin ilman vauvaa lähdet." Hän ohjasi minut synnytyssaliin ja laittoi kiinni käyriin. Sisätutkimus ja olin 5cm auki.Tässä vaiheessa tukihenkilöni saapui paikalle ja rentouduin.Pyysin kivunlievitystä. Anestesialääkäri tuli paikalle. Kaksi järkyttävää supistusta. Spinaali ja n. 10 minuuttia siittä kun kohdunsuu oli ollut auki 5cm, nyt se oli auki 8cm. Spinaalin jälkeen tunsin supistukset vain siittä että näin kuinka vatsakovettu. Ei aikaakaan, kun kätilö sanoi, että saan ponnistaa, heti kun supistaa. Siinä me kaikki kolme kätilö, minä ja doulani seurattiin mahaani ja sen kovettumista, kun en tuntenut muuten supistuksia. Kolme ponnistusta ja tyttö oli maailmassa. Mitat 48cm 3,17kg. Raskausviikoilla 40+1.



Hedda ja typykkä 4vrk

Elikkäs pe 2.6 oli neuvola aika kävin mittaamassa vaan paineet ja antamassa pissanäytteen.. kaikki oli hyvin.. kävimme miehen kanssa linnanmäellä päivällä eikä ollut mitään tietoa tulevasta. päivä meni touhutessa niitä näitä..



illalla uni ei meinannut tulla mitenkään ja pyörin ja hyörin sängyssäkuin hyrrä. kello 01.20 havahduin pienestä unenpöppöröstä siihen että housiuhin valahti jotain. ajattelen, että pissaa tai valkovuotoa.

käänsin kylkeä ja taas valahti.

meni kylmäväre läpi koko kehon, ja mietin että voisiko se olla sitä itseään.

Herätin miehen, ja sanoin että tais tulla lapsivedet. Oli raukka niin unessa että jotain älähti ja käänsi kylkeä, kunnes sanoin että TAIS MENNÄ LAPSIVEDET!

Havahtu sitten siihen ja pinkaisi eteiseen. Laittoi valot päälle katsoi sänkyyn. Punaisessa lakanassa näkyi selvästi suuri vesi jälki. Siinä sitten ihmeteltiin ja mies taisi vielä haistaa sitä että ei ole varmasti pissaa. Nousin ylös ja taas holahti. Jalat ristissä kävelin vessaan ja viemärin päälle.Lämmintä vettä senkuin valui ja valui.



Puhelu synnärille ja käskivät pikkuhiljaa lähteä. Juotiin vielä kahvit ja kävin suihkussa.



Sairaalassa oltiin ennen 03.00. Kätilö tarkasti tilanteen ja paikat oli auki pari cm.Siinä sitten otettiin käyrää ja puhuttiin että mies lähtee vielä kotiin ja minä menisin lepäilemään nukahtamispillerin kera.Niimpä otin sinisen pienen pillerin annoin suukon miehelle ja hän lähti.



Oli tuskin kerennyt ovesta ulos kun tuli ensimmäinen supistus. En kehdannut hälyttää hoitajaa. Meni muutama minutti ja tuli toinen. Sattui niin kamalasti. Vieläkään en kehdannut pyytää hoitajaa. Tuli kolmas ja sattuin niin vietävästi. Painoin nappia ja itku kurkussa pää sekaisin sanoin että nyt se alko. Oli mennyt noi 30min miehen lähdöstä. soitin hänet takaisin.



Siirryin saliin ja menin suihkuun. Olin tokkurassa sinisstä pilleristä.

Supistukset jatkuivat tuskallisina mutta ei säännöllisinä. sain epiduraalin 06.00. Anestesia lääkäri pisti ohi 3 kertaa sattui... Mutta kun onnistui kaiken sähläämisen jälkeen niin...Se oli kuin pala taivasta. toisen annoksen sain ennen 08.00. Kolmatta en enää saanut kun alettiin ponnistamaan 10.00... Oli yhtä helvettiä. Ei enää koskaan samaa tuskaa. Tuntui kuin olisin kakannut isoa keilapalloa.



Pieni neiti syntyi 10.59. Ja ai sitä ihanaa helpotuksen tunnetta. paino oli 2905g.48cm



7.6.06 vaavi3.6.06

Veli pojan syntymä keskiviikkona 14.kesäkuuta 2006, 3280g/50,5cm, rv 39+4



Heräsimme keskiviikko aamuna klo 4, kun tyttäremme mönki sänkyyn. Tyttö oli limainen ja kuuma kuin kekäle. Kuumetta oli liki 40 astetta. Siinä sitten aamua aloittelimme ja lääkitsimme toista. Kuume alkoi hellittää ja tyttö nukahti uudestaan. Itse tunsin ensimmäisen napakamman supistuksen klo 6. Päätin oikaista takaisin nukkumaan ja ehdinkin nukahtaa, kunnes seuraava supistus iski klo 6.15. Jostain tuli heti sellainen olo, että tämä voisi olla nyt sitä. En kuitenkaan oikein halunnut uskoa itsekkään, että asialle päästäisiin. Pitkin päivää supisteli napakasti, mutta aivan siedettävästi. Supistuksia tuli 10-15min välein. Kolmen aikaan iltapäivällä ystäväni soitti ja kyseli perus joko ¿kyselyt. Itse vastasin, että en oikein usko. Tytön kuume oli laskenut ja lähdimme ulos pihalle. Mummu tuli siihen ja kyseli, että miltä tuntuu ja kautta rantain sanoi, että laita sänkyyn ensiyöksi suoja, jos vedet sattuvat menemään. Supistuksia tuli nyt säännöllisemmin, mutta kipeitä ne eivät olleet vieläkään. Hieman yli neljä lähdimme ruuanlaittoon ja kävin siinä miehelle sanomassa, että nyt tuntuu sille, että voisi tulla remonttihommista ylös, jos meinaa syödä. Lasten ohjelmat alkoivat ja Franklinissä oli jakso, jossa karhu saa pikkusiskon. Tyttö sitä telkasta hetken katseli ja tuli taputtamaan mahaani. Hän sanoi hyvin napakasti: Nyt vauva sinun on tultava tänne!



Mainittakoon, että Franklin alkaa 16.55 ja hieman hymyilytti, kun mies juuri tuli kellarista ylös. Otin vastaan napakampaa supistusta, joka jo laittoi pyörittämään lantiota ja hieman voivottamaan. Kello 17.10 meni lapsivesi ja luulin rehellisesti ensin pissanneeni housuihin napakan supistuksen takia, kunnes tajusin huvittuneena, että hei täällähän haisee ihan erilaiselle. Riensin vessaan märkine housuihini ja huutelin miehelle, että vedet meni. Mies tuli vessan ovelle ja kurkisti sisään ja totesi, että älä nyt sitä vauvaa pönttöön tiputa. En osannut edes harmistua, vaan siirryin suihkuun. Sieltä huutelin järjestämään tytölle hoitopaikan ja mies soittikin mummulle, joka oli siis juuri ehtinyt takaisin kotiin. Mummu lähti tyttöä hakemaan ja minä tein tilaa miehelle suihkuun. Siinä sitten keräilin sairaalakassin pyyhe jalkovälissä typerästi virnistellen. Jotenkin ylleni laskeutui rauhallisuus ja lohdutin miestä, että ehtii tuo hyvin parrankin ajamaan, koska on niin tarkka ulkonäöstään, jos lähtee ihmisten ilmoille. Sitten kehotin toista rassukkaa syömään, kun ei tiedä koska sitä ruokaa saa ja se siinä juuri valmiina on. Mummu tuli ja otti tytön mukaansa. Itse isotyttö yökassin itselleen pakkasi ja valitsi vaatteet ja unikaverit. Reppuselässä toinen lähti innoissaan mummulle yökylään.



Mies oli valmiina ja minulla supistukset tihentyneet väliin 4 min. Supistuksiin oli tullut myös luonnetta niin, että jouduin keskittymään, enkä päässyt samaa matkaa autolle vaan sanoin, että vuoraa istuin niin tulen, kun ei supista. Autossa sitten matkalla sairaalaan supisti kolmesti ja tuntui ikävältä, kun ei päässyt liikkumaan. Väistimme viimeisessä mutkassa ambulanssia, joka tuli vilkut päällä ja mies veisteli, että se oli sun kyyti, mutta oltiin itse nopeampia. Siinä sitten käännyttiin lanssin perässä sairaalalle ja mies olisi halunnut ajaa rampille, mutta sanoin että laita vaan parkkiruutuun nyt kun saadaan hyvä, kun ei tiedä kauanko autoa joudutaan pitämään siellä. Kävelin sitten autolta ovelle ja matkaa tuli pari sataa metriä. Kolmasti jouduin pysähtymään supistukseen, mutta välit olivat aivan kivuttomia. Vielä ennen ovikellon soittoa varoittelin miestä pettymästä, josko ei ole synnytys kunnolla käynnissä. Kätilö sitten otti meidät vastaan ja ohjasi isän odottamaan tehdäkseen tutkimuksen ja ottaakseen sydänkäyrää. En ollut kipeä ja hieman nuivasti kätilö kyseli, että supistaako, johon vastasin, että vedet menivät reilu tunti sitten. Sitten voidaan katsoa oli tuomio. Kohdun kaula hävinnyt ja niukasti kahdelle sormelle auki. Kotiin olisi saanut mennä, mutta vesien meno oli sille esteenä, joten meidät ohjattiin perhehuoneeseen. Kuulemma vauva syntyisi tämän yön aikana, mutta ei vielä keskiviikon puolella. Siellä kätilö sitten toi kaurapussit ja ohjasi lämmitystä. Keinutuoliin istuin ja mies lämmitti pussin selälle ja mahalle. Supistukset tuntuivat edelleen vain mahan alaosassa ja hieman ristiselässä. Lämmin kaurapussi ja viileä huone oli mahtava yhdistelmä hellepäivän jatkoksi. Supistuksia tuli edelleen noin 5 minuutin välein ja niiden välit olivat aivan kivuttomia. Kätilö tuli hieman seitsemän jälkeen tarjoamaan iltapalaa, johon innokkaana suostuin. Kello 1920 iltapala tuli ja minulla oli niin huono olo, että olin miehen jo passittanut kaapit kaivamaan oksennuspussia tai muuta vastaavaa. Kätilö vilkaisi kerran ja sanoi, että katsotaanpa kohdun suuta ensin. No olihan se neljä senttiä auki ja kuulemma oli iso nesterakkula pullottamassa, joten kyse olikin korkeasta lapsiveden menosta. Lähdetäänpä synnytyssaliin, niin saat epiduraalipuudutksen. No mikäs siinä, jos se hyvä on. 20 metrin matkalla perhehuoneesta synnytyssaliin supisti kolmasti niin, että piti pysähtyä. Salissa kävin pissalla ja sitten päätin valita pitkällään olon käyrien ottamista varten. Kätilö kertoi samalla, että anestesialääkäri on kiinni leikkaussalissa, joten otapa ilokaasua. Kokeilunhaluisena nappasinkin sitä innokkaana ja supistuksilta hävisi terä kokonaan. No käyriä otettiin kuulemma 20 min ja yövuoron kätilö tuli minut siitä päästämään. Ajattelin nousta ylös ja yritinkin, mutta supistus iski aivan uudella teholla. Kätilö sitten päätti tehdä sisätutkimuksen ja totesi, että 6 senttiä auki ¿ unohdetaan epiduraali ja pyydetään spinaali tai kohdunkaulanpuudutus. Ilokaasua vedellen pidin sitä aivan mainiona ratkaisuna. Tästä eteenpäin omat muistikuvat ovat erittäin epäselvät ja tiedän alkaneeni valittamaan ääneen aina supistaessa. Jotenkin supistukset olivat kokonaisvaltaisia ja tartuin päälläni olevaan soittokelloon. Kätilö tuli ja kertoi tullessaan, että sekä gynekologi että anestesia lääkäri ovat kiinni leikkurissa. Minä kysyn, että saako ponnistella, kun se helpottaa supistusta. No katsotaan sanoo kätilö ja sanoo, että puhkaisee kalvorakkulan, jotta olo helpottaisi. Siinä kohtaa siis uskoin vielä saavani puudutuksen. No kätilö puhkaisee kalvon ja toteaa, nyt tehdään vauva. Kysyn, että mitä kello on se on 22.20. Eihän se nyt voi syntyä, eihän vielä ole torstai. Melkein kieltäydyn siksi ponnistamasta. Kätilö kannustaa hienosti ja sanoo, että älä nyt leikistä luovu. Jostain sisältäni kohoaa syvä murina, joka auttaa ponnistamisessa. Pistä pylly alas ja työnnä taakse. No nyt sujuu hyvin ja kätilö pitää kuumaa liinaa välilihalla se itse asiassa auttaa tuntuvaan kipuun parhaiten. Hieman liukastusvoidetta ja kätilön sormi venyttävät ja taas tulee supistus. Pitkä ponnistus ja siinä se odota hetki on napanuora kaulan ympärillä. No odotan ja sitten helpotus ja solahdus. Sutjakka poika ei kipua missään. Avaan silmäni joita olen pitänyt kiinni. Mies kannattelee toista jalkaani ja kätilö ojentaa poikaa paidan alle. Niin suloinen.. niin pieni. Jostain on huoneeseen tullut muita ihmisiä ja saan supistavat. Isä katkaisee ylpeänä napanuoran ja silittää poskeani. Saako vauvan pukea sillä on kylmä. Saa toki ei kiirettä. Istukka syntyy kuin itsestään ja kohtu supistuu. Kätilö katsoo vaurioita ja toteaa, että leikata ei ainakaan ole tarvinut. Yksi suurempi vuoto nakyy toisessa häpyhuulessa ja siihen sitten kolme tikkiä laitetaan. Poika on syntynyt kello 22.37. Jäämme oman perheen kanssa ihmettelemään toisiamme. En halua nousta suihkuun vaan palelen ja kätilö tuo lämmintä teetä. Nyt jo pystyn syömään iltapalan, joka ei aiemmin onnistunut. Aika kuluu vauhdilla ja mies alkaa miettiä nukkumaan lähtöä. Siinä laitellaan tekstiviestejä pojun syntymästä ja saammekin useita vastauksia saman tien. Meillä ei ole kummallakaan tietoa pojan mitoista, mutta tärkeintä on, että poika on terve ja meidän ikioma. Mies siinä sanoo, että vuoteen ei tänne tulla, mutta sitten jo voisi. Puolenyön aikaan siirrymme osastolle ja mies lähtee kotiin nukkumaan.



Synnytyksestä jäi vain hyviä muistoja ja kipujen loputtua en niitä edes ajatellut olleen. Seuraavana aamuna kipein oli käteni, jossa oli suonikanyyli, joka oli laitettu puudutusta varten ¿ sitä, jota ei koskaan laitettu. Vaikka itse synnytys ei saanut ajattelemaan, että ei enää koskaan uuden rakkaan herättämät tunteet nostavat herkkyyttä ajatella, että minulla on kaikki mitä voin toivoa. En halua rikkoa tätä täydellisyyttä. En uskalla ottaa enää vastaan pelkoa siitä, mitä voi menettää, siitä mikä voisi mennä pieleen. Meillä on kaikki se, mitä onneen tarvitaan ¿ en uskalla pyytää yhtään lisää.

Keskiviikkoaamuna oli jotenkin höntti olo. Olin päättänyt lähteä vielä bailatinoon ja mietin vielä aamulla että jaksanko lähteä. Menin kuitenkin kun jotenkin aattelin, että viimeisiä mahdollisuuksia nauttia kunnolla raskaudesta. :) Bailatinossa oli ihan super ihanaa.. tanssittiin kunnolla ja jossain vaiheessa tuli mieleen, että jos ei tällä synnytys käynnisty niin ei sitten millään. Loppuvenytykset menikin sitten muutamia vaisuja supistuksia hengitellessä.



KÄvin vielä sairasta ystävää moikkaamassa ja ostamassa miehelle kengät stockalta. Anoppi oli pyytänyt tulemaan... mutta olin jotenkin niin väsynyt että soitin ja sanoin, että yritän levätä. Alavatsaa kivisti kun yritin ottaa päikkärit. Koiranlenkityskaverini tuli ovelle ja päätin kävellä koiran kanssa korttelin ympäri, jos vaikka saisi puhtia supistuksiin. Sanoinkin ystävälleni että nyt alkaa olo kyllä olemaan kärsimätön, jos tällaista olotilaa joutuu kestämään vielä pari viikkoa.... eilen oli vielä tosi hyvä olo. Matkalla jouduin pysähtymään muutaman kerran... joten päätin kotiin tullessa jatkaa päiväunia, jos vaikka yöllä tulisi lähtö ajatuksella. Alamahakipu loppui ja heräsin puhelimen soittoon. Naapurini soitti ja kysyi voisinko tulla auttamaan yhden esitteen tekemisessä joku päivä. Vastasin, että tuleen mielelläni nyt sillä en tiedä olenko kotona viikonloppuna...



Naapurini näki, että olen huonovointinen... ja antoi minun valita työtuolin. Valitsin mielestäni mukavimman näköisen ja naapuri sanoi leikiten etten päästäisi lapsivesiä tuolille kun se on hänen miehensä työtuoli. VIrnistin... ja vastasin takasin, että " pitääkö laittaa pyyhe alle" ... ei laitettu. Saatiin hommat tehtyä ja samalla tunsin " kuplan" paisuvan takapuolessani ja sitten kuului " plops" .. lämminvesi valui housuihin. Nousin salaman nopeasti tuolilta (kun eihän sitä saanut kastella)... voi sitä naurun remakkaa... ja vettä tuli ja tuli. klo oli 20.00



Supistukset alkoivat samoihin aikoihin ja ne kipeytyivät pikkuhiljaa. Tein vielä peräruiskeen ja menin suihkuun kunnes lämminvesi loppui varaajasta. Kärvistelin vielä jonkun hetken, mutta huomasin, etten pärjää ilman suihkua. Päätettiin sitten lähteä sairaalaan....jatkuu...

Sairaalassa olimme n. klo 22. Pärjäsin vielä ihan hyvin. Supistuksen aikana hymisin ja yritin rentoutua. Jalat löi loukkua. Pääsin suoraan synnytyshuoneeseen, koska olin niin kipeän näköinen. Kätilö teki painoarvio: 3 kg .. hieman alle tai päälle... samaa oli neuvolassakin veikattu ja käyrätkin puhuivat sen puolesta. Selitin että haluaisin suihkuun kun se oli kotonakin auttanut niin hyvin. Kätilö päästi minut suihkuun ennen tutkimista. Yritettiin välttää kaikki turhat sisätutkimukset streptokokin takia. Supistukset alkoivat tuntua myös selällä, joten halusin ensin aquapapulat selälle... ne veivätkin selkäkivun pois.Suihkuttelin sitten pallonpäällä puolisen tuntia. Supistukset kipeytyivät ja hyminäni alkoi muistuttaa kissan naukumista.



klo 23 kohdunsuu oli sormelle auki, ohut reuna ja pääkin oli aika alhaalla. Sain aquapapuloita mahanpuolelle, mutta ne eivät auttaneet. Selänpuolelle vaikutti vielä ne edelliset. Pärjäilin suihkussa vielä tunnin, kunnes otettiin käyrää. Aloin hengittelemään ilokaausua ja selkäkipu poistettiin taas papuloilla. Mahan puolella kipu voimistui supistus supistukselta... ja kätilo sanoi miehelleni, että laittaisi ammeen valumaan (olin sitä ajatellut). Ilokaasumaskin huuruissa kirosin itsekseni, että tossa ne tosissaan kuvittelee että mä vielä jonnekin ammeeseen kampeen vielä :) ja arasti sen kätilölle ilmasisinkin. Kätilö kuitenkin suostutteli ja sanoi, että se voisi laittaa vauhtia mukavasti tähän synnytykseen jos vaikka vaan 15 minuuttiakin siellä olisin. Sain ilokaasumaskin mukaani ja kahlasin lämpimään veteen. Pelotti, sillä ajattelin että tämä on vasta alkua,olihan kohdunsuu ollut vasta sormelle auki.. kätiö oli kuitenkin varma että synnytys eteni ja kehui supistuksiani.



Supistukset vain kipeytyivät. 15 minuuttia meni ja toivoin, ettei enää yhtään supistusta tuliskaan. Kätilö oli sillä välin laittanut tavaroita valmiiksi puudutusta varten. Tutkiessaan kohdunsuuta kätilö pyöritteli silmiään! Kohdunsuu oli rävähtänyt auki melkein 5 cm!! kahdessa tunnissa. Oltiin siis puolessa välissä synnytystä. Sain puudutuksen... joka vei vatsalla olleen kivun. Takapuoleen jäi kuitenkin valtava painontunne ja p**sreikään kipu... mutta epiduraali harvensi supistuksia niin, että sain hengähdystauon. Kohta tunne voimistui ja kätilö tutki, että olen täysin auki ja vauva tulollaan. Harjoittelin ponistamista ähkien kontallaan. Ponnistustarpeen ja kivun voimistuttua tuntui, että menetän lopullisesti otteen tähän maailmaan ja käännyin kyljelleni ja lopulta puoli-istuvaan asentoon, jossa sain paremman kontaktin kätilöön. Muutama ponnistussupistus ja välilihan leikkauksen jälken syntyi pää. Kätilö auttoi hartiat ja viimeinen kivulias solahdus niin vauva nostettiin mahalleni. Napanuora oli 3 kertaa kaulanympäri!!! mutta poika oli todella pirteä ja jäntevä ja sai normaalit 9 pistettä.



Istukan ja ompelun jälkeen vauva alkoi imeä todella reippaasti rintaa. Sitten kylvetettiin ja punnittiin 2300g 47 cm!! Vaikka vauva olikin pieni niin sain hänet osastolle kanssani... jossa kaikki meni hienosti. Vauva imi rintaa kuin unelma ja verensokerit pysyivät kuin pysyivätkin hyvinä... ja painokin lähti nousuun. Lastenlääkäri päästi kotiin 3.5 vrk ikäisenä. Saatiin kuitenkin keskostipparesepti ja ohjeet aloittaa rautakuuri kuukauden iässä. Kolmikuisina mennään kontrolliin lastenlääkärille.



Kaiken kaikkiaan vaikka synnytys oli todella kipeä niin palkinto oli mitä parhain ja kaikki meni todella sujuvasti.

eli strategiset toedot unohtui

pikku-jesse syntyi:

15. kesäkuuta klo 03.19

viikot 38+1 2300g, 47 cm

No niin ja kun tarinaa:



Maanantaina 19.6 Minulla oli yliaiakaiskontrolli äitipolilla. Viikkoja 40+2 ja siellä tehtiin sisätutkimus. Kanavaa 1cm jäljellä ja kohtu auki 1cm. Reipas sisätutkimus ja ei muuta kuin uusi aika viikon päähän. Höh....



Tiistai aamuna 4.30 kävin wc:ssä. Samalla reissulla limatulppa putosi kph:een lattialle. Ja ensimmäinen supistus tuli samalla. Jaahas ajattelin. Johtaakohan mihinkään. Ja sama jatkui koko päivän supisteli vähintään pari kertaa tunnissa mutta ei kivuliaita.

Lapset laitettiin mummolaan yöksi varmuudeksi. Esikoisen synnytys lähti tuosta tulpasta kans käyntiin vaikka veikin 3 vuorokautta :-(

Illalla siis yhdeksältä lapset lähtivät.

Käytiin vielä kunnon iltalenkki ukon kanssa mutta supistukset vain laantuivat.



Mentiin puoli kaksitoista sänkyyn. Unikaveriksi otin kaurapussin, supistukset rupesivat ja tuntumaan. Mies sanoi kahentoista jälkeen että nyt mennään näytille. Saadaan kuulla missä mennään ja älähtelin kuulema niin usein.



Sairaalan ovesta mentiin puoli yksi sisään ja saman tien käyrille.

Supistukset laantuivat, mutta niitä tuli silloin tällöin. Olin tunnin käyrissä, ja sisätutkimus. Kanavaa jäljellä, mutta auki kahdelle sormelle. Lääkäri ei antanut lähteä kotiin vauvan sydän äänet ei olleet niin virkeät kuin olisi pitänyt olla, joten sovittiin että tällä reissulla synnytetään. Ilman vauvaa ei siis kotia menty. Vaatteiden vaihto, suihku ja suolen tyhjennys. Omasta pyynnöstäni. Oli viimeksikin nopeuttanut kohdun aukeamista. Samalla ehdottivat kerta amme huone olisi vapaa niin menisin sinne killumaan ja ukolle peti lattialle niin saa hetken levätä kanssani. .........

No menin ammeeseen ja sanoin miehelle että nukkuu vähän. Lääkäri toi minulle kipulääkettä, vaikka en pyytänyt. Mutta halusi että otan sillä kaikki synnytykseni ovat kestäneet yli 10 tuntia joten sitä tekee toden näköisesti tämäkin. Ja ilman unta en jaksaisi. Suostuin siis.



Olin vajaa puoli tuntia ammeessa ja sieltä noustessani niin ajattelin hetken nukkua. klo oli silloin 3.30.

Heräsin koko ajan supistuksiin jotka kovenivat. Sitten sanoin miehelle että soittaa kelloa ja pyytää vaikka kaurapussin.

Kätilö tuli ja katsoi parhaaksi ensin katsoa kohdun suu. Jaahas, tämä on neljä senttiä auki. Mennään salin puolelle. Klo. oli tuolloin 5.

Mentiin saliin, laitettiin antibiootti streptokokin varalle, tipat ja puhkaistiin kalvot. Ja ei kun odottamaan. ja ei aikaakaan kun ilokaasua siinä ottaessani niin se ei tuntunut enään riittävän. Ja anestesia lääkäri paikalle. klo oli tuolloin: 6.

Epiduraali ja taivas avautui. Sovittiin miehen kanssa et nyt nukutaan molemmat. Mies meni kuin koiran pentu nurkkaan säkkituoliin makaamaan:-) (ettei olisi kätilöiden jaloissa)

Klo 8.30 Kätilö tuli herättämään... katsomaan kohdun suun tilanteen olin aivan unessa ja pihalla kunnes tajusin että synnytys salissahan tässä ollaan. Paikat olivat auki 7 cm. Olin ihan onneissani. Nyt ollaan jo näin pitkällä eikä yhtään kirosanaa ole vielä tullut, hih. Ja ihanaa tämä ei missään vaiheessa ole vielä SATTUNUT.

No sitä odotellessa.

Laitettiin vielä supistukseen tipat ja vähän voleemia tippa koneeseen. Puoli kymmenen kävi kätilö. Jaaha tää on jo 9cm auki.

Siinä sitten taivastelin ukolle että tänään taitaa oikesti tulla meille vauva.

Ja kätilö tulikin huoneeseen takaisin noin 10 vailla 10. Sisätutkimus, ja loppu tuomio= Auki on, ja heti kun siltä tuntuu niin ponnistamaan.

Minä siinä ihmeissäni, häh???

Silloin pyysin mieheni viereen, hän halasi ja sanoi vaan että hyvin tämä sitten menee. Rupesin itkemään pelosta ( tuo vuosien takainen kohtu kuolema ja se synnytys palasi mieleeni )

sanoin vain että halaa minua... Ja siinä sitten ponnistin roikkuen mieheni kaulassa. Tunsin kun pää tuli mutta kipua ei ollut. Kätilö välillä sanoi että odota ja sitten tuli taas lupaa.

Sitten kuulin kerta vielä... ja samassa kuului rääkäisy. Miehen kanssa molemmat ruvettiin nauramaan.

Kuinka helpottaakaan tuo onneton rääkäisy. Kätilö leikkasi napanuoran (oli norm. paksumpi) ja antoi vauvan rinnalleni. Oli se niii-in pieni. Kätilö painoi vatsani tyhjäksi, ja kysyi tuliko repeytymiä. Ilmoitin että ei. OLONI OLI FANTASTINEN.

Makasin siinä tyhmänä kun mieheni kysyi millaista oli?

Rupesin nauramaan, ensimmäinen synnytys joka ei tuntunut, voiko tämä olla näin ihanaa. Nyt uskon että oikeasti voi olla Ihania ja Kivuttomia synnytyksiä, vaikka en ole tuohon ollut kovin vakuuttunut. Mut nyt olen.

Poika siis syntyi Rv. 40+4 21.6. klo. 10.09

synntyksen kokonaiskesto oli 11h 35min.

Mitat: 2960g 48cm myssy 33cm



Synnytys oli ihana kokemus näin viimeiseksi synnytykseksi.

Olenhan tehnyt sen jo neljästi, ja minulla on kolme aivan Ihanaa lasta niin ei enempää voi elämältä toivoa .....



Miiris + " pietu" 1 vrk.

Meillä lähdön merkki tuli, kun lapsivesi alkoi lorisemaan¿

Vielä tiistaina, 13.6., oli

vauhdikas päivä. Olimme esikoisen ja miehen kanssa useamman tunnnin rannalla, olihan kesän ensimmäinen hellepäivä.Illalla vielä siivoiltiin kotia keskiviikon esittelyä varten.





Tiistai iltana 22 aikaan nukutin esikoista, ja istuin sängyn vierellä. Vauva

liikuskeli voimakkaasti, ja punki ihan tosissaan. Tuli mieleen, että nytkö se

sieltä tulee?! Kumman, kun kalvot eivät puhkea! Ei mitään supisteluja kuitenkaan. Menin nukkumaan, ja mietin jo

aamun siivoiluja, kun esittely olisi 12 aikaan. Vähän ennen 1:00 (keskiviikkona 14.6.) heräsin

käymään vessassa, ja totesin, etteipä tässä taaskaan lähdetty synnyttämään.

Menin nukkumaan, ja unen rajamailla alkoi yskittämään kovasti, yskäisn pari

kertaa voimakkaasti, ja kohta tuntui kun pikkuhousuihin lorahti : 0 Äkkiä

vessaan ja lapsivettähän se! Huutelin miehelle, että nyt taisi tulla lähtö. Mutta

vettä ei vielä tullut paljoa, joten todettiin että katellaan vähän aikaan.

Pistin siteen housuihin ja olin menossa takaisin sänkyyn, mutta sitten vettä

tuli ihan reippaasti. Sidettä sai vaihtaan tiuhaan, ja soitin synnärille

tilanteesta. Saatiin lähteä tulemaan, mutta kaikessa rauhassa. Supisteluja ei

edelleenkään ollut.



Mies soitti äidilleen, että nyt sais tulla : ) Mies meni suihkuun ja minä

keräilin loppuja kamppeita, vaikka laukku oli kyllä pakattuna pääpiirteissään

viimeiset kolme viikkoa. Esikonen nukkui koko ajan omassa huoneessaan, eikä ollut

lainkaan tietoinen lähdöstä. Olimme onneksi moneen kertaan puhuneet etukäteen,

että mummu tulee hoitamaan, kun äiti ja isä lähtevät hakemaan vauvaa.



Mummu tuli paikalle, ja toi videokameran tullessaan. Ja sitten

menoksi. Matkalla vettä valui, mutta selviä supistuksia ei ollut. Osastolla

sitten tarkkailuhuoneeseen ja pistettiin käyrät vetämään, kello oli n 2:00.

Vauvan sydänäänet olivat reilun puolin tunnin jälkeen liian monotoniset ja

hörppäilin sokerimehua ja marjasoppaa. Kyllä ne siitä virkisty. Melkein

samantien supistuksiakin alkoi tulla ja niitä tuli tunnin aikana n 5 min

välein. Ei kovin kipeitä mutta selviä. Kätilö teki sisätutkimuksen, eikä ollut

kuin sormelle auki, ja kanavaakin reippaasti jäljellä. Joten ei ihan ollut

vauhdissa. No, siinä kätilö sitten totesi, että menen varmaan osastolle

odotteleen suppareita. Käyrää vedettiin edelleen, koska vauvan sydänkäyrä oli

liian tasainen, ja kätilö halusi näyttää sitä lääkärille, joka oli juuri

silloin menossa toimenpiteissä. Siinä köllöttelin ja lueskelin miehen kanssa

lehtiä, juteltiin niitä näitä.



Kätilö kävi näyttämässä kollegoilleen ja lääkärille käyriä, ja sitten loppujen

lopuksi totesivat että menen synnytyssaliin. Vauvan sydänkäyrissä tuli jaksoja

jolloin olivat liian monotoniset, eli vauva ei ollut tarpeeksi virkeä.

Kuitenkin aina piristy, joten ei ollut varsinaisesti mitään hätää, mutta niitä

piti seurata.



Toinen kätilö otti minut hoteisiinsa. Käyriä seurattiin edelleen. Niin, ja

supistuksetkin, mitä oli, hävisivät. Silloin tällöin jotain. Siinäpä taas

köllöttelin ja lueskelin kaikessa rauhassa. Vauvalla ei tuntunut olevan kiire

pois. Kätilö kävi välillä seuraamassa, ja miettivät edellen josko lähtisin

osastolle. Päivystävä lääkäri tuli 5 aikaan ultralaitteen kanssa tarkistamaan

vauvan kunnon. Ja kaikki oli ihan hyvin, vauva liikuskeli, ja napanuorassa oli

hyvä virtaus. Siinä lääkäri totesi, että eikun osastolle odotteleen, supistukset

alkavat vuorokauden sisällä. Tuli vähän semmonen olo, että voi ei, kuinka kauan

tässä menee...Jäin kuitenkin vielä saliin, sillä kamppeiden laitossa menisi

aikaa, ja käyriä seurattiin edelleen.



Loppujen lopuksi jäin saliin, sillä kätilö ja lääkäri totesivat, että

saattaisin silti kohta tulla osastolta takaisin sillä siellä on vähän hoitajia ja paljon

äitejä, ja jos käyrissä on jotain ihmeellistä, niin eivät ehdi siellä tarpeeksi

hyvin tarkkailla. Minulle laitettiin sokeritippa, jotta vauva saisi energiaa.

Ja hyvin vauva liikuskeli tipan jälkeen ja käyrät olivat hyvät. Eikä edelleenkään

supistuksia...Kätilö otti kuitenkin varmuudenvuoksi mahdollista leikkausta

varten verinäytteet. Siinä vähän hirvitti, että onko tässä tosiaankin sektio

edessä. Mutta kätilö rauhotteli, että ei mitään semmoista ole todellakaan

päätetty, että tämä on ihan vain varmuudenvuoksi, ei sitten kiireessä tartte

hösytä.



Kuitenkin sitten vielä miettivät osastolle lähtöä (kello 6:30). Sovittiin että

aamukierron lääkärit katsovat tilanteen. Mies lähti kotiin, ja soittaisin

sitten tilanteesta, kun jotain alkaisi tapahtumaan. Asumme kuitenkin vain 5 min päässä synnäriltä, joten ehtisi moneen kertaan mukaan. Yritin nukuskella, mutta eihän sitä kunnolla malttanut.



Kätilökin vaihtui 7 aikaan, ja vaikutti mukavalta. Kello läheni 9, eikä

lääkäriä

vielä näkynyt. Kätilö kävi välillä juttelemassa. Viimein tultiin siihen

tulokseen, että laitetaan oksitosiinitippa. Kätilö oli jutellut lääkärin

kanssa, ja päätyneet siihen, koska lapsivesien menosta oli jo aikaa ja vauvan

sydänäänet olivat aika ajoin monotoniset. (Esikoisen kanssa oli muuten aivan sama

juttu!. Soitin miehelle, ja siellä kotona siivoskelivat asunnon näyttöä varten :

) Päätettiin kuitenki pitää se, eihän meidän itse tarvinnut olla paikalla.

Sovittiin, että mies tulisi tunnin päästä. Oksitosiinitippa laitettiin 9:30,

ja sokeritippakin jatkui. Istuskelin keinutuolissa, kuuntelin radiota,

lueskelin, ja

odottelin supistuksia...Kyllähän niitä pikkuhiljaa alkoi tullakin. Siinä alkoi

vähän hirvittämään koko touhu, kai kun mies ei vielä ollut tullut. Kätilö kävi

välillä kyselemässä vointia, kävin välillä kävelemässä huoneessa, ja vessassa. Liikkuminen tuntui hyvältä. Mies tuli viimein 10:30, aika pian sen jälkeen

supistukset napakoituivat, kätilö kävi vielä laittamassa lisää pökköä pesään.

Muutaman supistuksen jaksoin, mutta sitten alkoi tuntumaan sen verran voimakkaana, joten pyysin

helpotusta. Otin ilokaasun käyttöön, n 11:00, ja se olikin tosi hyvä.

Mukavasti rentoutti supistusten välissä, nauratti : ) Kohdunsuu oli auennut sen

verran, että lääkäri kävi laittamassa vauvan päähän " pinnin" , jonka avulla

pystyttiin tarkemmin seuraamaan vauvan sydänkäyriä. Miettivät vielä josko

ottaisivat päästä verinäytteen myöhemmin, kun kohdunsuu olisi enemmän auki (se

otettiin aikoinaan myös esikoiselta). Käyrää seurattiin edelleen tarkasti, mutta ei

siinä onneksi mitään hälyyttävää ollut.

11:30 supistukset kovenivat, ja tihentyivät. Hengitin kuin viimeistä päivää

ilokaasua, hyvä, että ehdin käyttää naamaria pois kasvoilta...lääkäri kävi

vielä tarkistamassa tilanteen, ja oli n 3 cm auki, ja aika kireä. Kätilö laittoi

lihaksia rentouttavaa lääkettä kankkuun ja tilasi anestesialääkärin paikalle

laittamaan epiduraalin. Lääkäri pääsikin heti paikalle, ja pian sain

helpotusta! Epiduraali toimi täydellisesti, jälleen!



Mies kävi välillä kahvilla, ja minä torkahtelin autuaan onnellisena rankkojen

supistusten jälkeen. Vanhempi mies lääkäri kävi välillä seuraamassa vauvan

sydänkäyriä, ja naureskeli että meidän lapset haluaa pitää heidät varpaillaan,

kun puhuttiin että esikoisen kanssa oli aivan sama tilanne sydänkäyrien kanssa.

En ollut itse silti huolissaan, sillä luotin henkilökuntaan, ja kun kerran

oltiin tarkan seuranna alla.

n 15:00 paineen tunne pyllyssä alkoi lisääntymään, ja kätilö teki

sisätarkistuksen. Kohdunsuu oli 5 cm auki, minulla samalla supisteli, ja

samassa kohdunsuu aukeni 8 cm:n! Kätilö lähti vähäksi aikaa pois, ja kestin

kaksi supista, ja soitettiin kelloa. Vauva oli tulossa, ja sain alkaa

ponnistamaan! Onneksi tällä kätilöllä oli pidennetty vuoro, ja olisi paikalla

16 asti.

Ponnistusvaihe meni nopeasti (10 min), ponnistin puoli istuvassa asennossa.

Siinä vaiheessa, kun vauvan pää oli aivan tulossa, tuntui aika kamalalta, mutta

sitten tulikin ponnistettua täysillä, jotta pääsisi tukalasta tilanteesta eroon

: ) Pian pikku nyytti putkahti ulos, ja päästi ihanan rääkäisyn. Kätilö

puhdisti suun, mies sai leikata napanuoran, ja pian sain tytön rinnalle.

Meidän ihana pikku tyttö vauva, aivan uskomatonta!



Pesijä punnitsi (3545g) ja mittasi (49 cm) tytön, ja mies sai kylvettää. Päiväkätilön vuoro

loppui, ja toinen tuli ompelemaan leikkauskohdan. Muuten ei onneksi tullut

repeämiä, kuten esikoisen syntyessä. Imetin vauvaa, ja hän osasikin homman heti

kättelyssä : ) Saimme miehen kanssa kaikessa rauhassa ihmetellä pientä ja juoda

kahvit ja kaakaot ennen kuin lähdimme synnyttäneiden osastolle.



Oli kyllä taas aivan ihana kokemus, pienen lapsen syntymä. Ei kyllä ole mitään

yhtä ihanaa ja uskomatonta!

Perjantaita vasten yöllä heräilin unesta kivuliaisiin supistuksiin mutta olin niin unen pöpperössä että ajattelin nähneeni unta synnytyksestä.



Vasta 05.00 katsoin kelloa kun taas supisteli ja tajusin että hei nythän tapahtuu oikeasti jotain. Tunnistin supistukset heti niiksi " oikeiksi" ihan samanlaisia kuin esikoisen kanssakin oli. Odottelin kuitenkin että ne loppuvat ja menen takaisin nukkumaan. Laitoin pyykit pyörimään, kävin suihkussa ja laitoin astiat koneeseen, ei loppuneet supistukset vaan olivat ihan oikeasti jo kivuliaita.



Soitin naikkarille että mitäs nyt teen, että olen jo kaksi tuntia kellottanut niitä ja tulevat 10min. välein ja että mulla olis vasta maanantaina sovittu sektio? Käskivät lähteä näytille. Herätin miehen jonka ilme oli todella ikuistamisen arvoinen, hän kun ilman muuta oli 110% varma ettei vauva mitenkään voi syntyä ennen sektiota (miehiseen tyyliin). Mies pomppasi ylös, soitti vanhemmilleen että heti meille lasten vahdikski ja sitten pakkasimme laukut. Kotoa lähtiessä iski kauhu, itkin etten näe lapsiani koskaan enää ja itkin autossa...



Klo 08.00 olimme sairaalassa, jossa heti käyrille. Supistukset tulivat 10min välein ja jokainen oli kivulias, niin että niiden aikana ei voinut puhua eikä liikkua vaan puuskuttaa. Sitten lääkäri tutki ja totesi että kohdunsuu on TÄYSIN kiinni, olin aika pöllästynyt. Lääkäri passitti meidät kuitenkin osasto 41 odottamaan mitä tapahtuu. Sektiota ei kuulema saa jos synnytys ei ole kunnolla käynnissä, vaikka luki papereista mun kohdun repeämästä jne..



No, osastolla sitten olin taas koneissa, supparit tuli tasaiseen. Kello 10.20 mulle annettiin supistusten " estopiikki" , supparit loppui kuin seinään, tilalle tuli hillitön kahden tunnin sydämen tykytys ja käsien vapina. Mitään en saanut juoda enkä syödä, ja hiki lensi, oli hiton kuuma osastolla.



12.20 alkoi taas napakat supparit jotka tulivat 10-25min välein, miten sattuu mutta jatkuvaan ja taas kipeinä, lisäksi tuli mojova selkäsärky ja vatsa alkoi mennä sekaisin, vessassa juoksua...



14.00 annettiin taas estopiikki, supistukset loppui puoleksi tunniksi jonka aikana laitoin mieheni kotiin koska kätilöt ja lääkäri olivat varmoja siitä että nyt synnytys loppu ja pääsen illalla kotiin ja tulen sitten maanantaina takaisin. Noh, puolen tunnin päästä siis supparit alkoi ja taas 10-15min välein. Koko ilta meni niiden kanssa, mies soitti puolen tunnin välein että lähteekö tulemaan ja mitä nyt oikein tapahtuu. Mä olin jotenkin epäuskoinen että mitä hittoa nyt oikein tapahtuu, mun mielestä synnytys oli alkanut mutta sitä yritettiin pysäyttää. Miestä en uskaltanut pästää tulemaan (mikä jälkeenpäin on harmittanut aivan mielettömästi!!) kun olin kuitenkin " vain" osastolla enkä synnytyssalissa.



Kuuden aikaan olo alkoi olla tosi tuskainen, hakkasin aina tyynyä kun tuli supistus se ikäänkuin auttoi. Olo oli huono kun en ollut saanut mitään edes juoda mahdollisen sektion takia, hikoilin hulluna. Supparit tuli tasaiseen tahtiin ja kahdeksan aikaan kohdunsuu oli huikeat 1.5cm auki. Mutta ei vieläkään kuulema synnytys ollut käynnissä!! Aloin olla jo kiukkuinen ja aloin ihmetellä että mikä on homman nimi, että jatketaanko tätä nyt maanantaille asti koska niin nyt on vaan sovittu? Kätilö sanoi että joo, jos ei kohdunsuu aukea noin 3cm niin näin jatketaan mutta että seuraavana päivänä saisin toki jotain syödä ja juoda?? Olin aika vihaisena..ihan kuin jostain huonosta elokuvasta koko touhu.



Kymmeneltä alkoi tulla 3min välein supparit ja ns. helvetti pääsi valloilleen, alkoi tehdä ihan todella kipeää, vatkasin yöpöydän mustaa kahvaa hulluna aina suppareiden aikaan ja puhelimessa itkin miehelle joka oli koko ajan tulossa mutta mä en antanut, en ymmärrä miksi en?? Jotenki ajattelin ettei sinne osastolle saa tulla, enkä siinä ymmärtänyt kysyä vaikka kätilöiltä asiasta.



23.00 annettiin jälleen estopiikki, joka ei auttanut taaskaan yhtään, supparit tuli 3min välein ja aloin vaatia epiduraalia kovaan ääneen. Lääkäri tuli ja antoi mulle unipillerin (!!?) ja piikin pehvaan joka auttaa kipuihin. Nukahdin aina suppareiden välit mutta kipu ei kyllä hävinnyt yhtään, hikoilin ja vatkasin sitä halvatun pöydän kahvaa ja torkuin. Olo oli todella sekava. Kello 02 soitin miehelle että nyt tänne mä en enää kestä ja lähdin hortoileen käytävälle etsimään kätilöä. Ei näkynyt ketään missään, sitten huoneeseen takaisin ja sain hälyytettyä kellolla apua ja olin todella vihainen, itkuinen ja tuskainen ja huusin etten enää kestä. Taas hälyytettiin lääkäri joka sitten totesi ennen kolmea että jopas, kohdunsuu on auennut nyt vauhdilla, leikkuri vaatteet ylle ja valmistelut.



Siitä alkoi sitten rumba, karvojen ajoa, vaatteiden vaihtoa, korut pois ja soitin taas miehelle että nyt mennään. Mies oli onneksi jo matkalla.



Mut vietiin leikkuriin ja mies tuotiin sinne kun oli saanut kaikki puudutteet, katetrin jne., leikkaus alkoi klo 03.30.



Leikkaava lääkäri ei ikinä näyttäytynyt mulle, toisin kuin aiemmissa sektioissa ovat käyneet mua tervehtimässä sermin takana. Tämä vaan aloitti leikkauksen. Jonkin ajan kuluttua aloimme ihmetellä miehen kanssa miksei vauva jo synny? Sektiossahan vauva tulee tosi nopeaan ulos ja suurin kesto menee siihen kiinni ompeluun. Lääkäri kuului pyytävän jotain hälyttämään " tri Ebertin" apuun koska ei saa kohtua auki? Liikaa jotain(?) kuulin..Onneksi tuo toinen tohtori sitten tuli ja aikansa työskenneltyään yhdessä vauva syntyi klo 04.09, ja kuului valtava huuto kun vauva parkui, aloin itkeä ja sitten kuulin että " tri Ebert" sanoi että poika! Mieskin alkoi kyynelehtiä, samassa poikaa tuotiin näytille, valtava musta tukka pörröllään ja niin täydellinen paketti. Mies meni leikkaamaan napanuoraa ja napsimaan kuvia, poika tarkastettiin ja käärittiin ja tuotiin mulle syliin. Siinä toisiamme ihmettelimme, poika oli niin ihana että en voinut kuin itkeä ja ties mitä jumalan kiitosta taisin siinä höpistä :).



Leikkaus jatkui vielä liki tunnin. Sitten heräämöön ja osastolle vauvan luo pääsin jo 06.30 jossa poika ja isukki odottelivat.



Kohtuni oli pahoin ohentunut, täynnä vaikeasti ohitettavia kiinnikkeitä ja lisäksi seittimäisiä jotain(?). Joten lapset on nyt meillä tehty, lisää ei enää kohtuni kanna.



Kaiken kaikkian tuosta jäi surullinen mieli, suureksi osaksi siksi kun koin sen yksin, ilman miestäni ja vielä ilman mitään järkevää syytä. Lisäksi käytös osastolla 41 oli todella töykeää ja mun mielestä jotenkin alentavaa. Iloinen olen siitä että " sain" vielä kokea synnytyksen tuskat, ne kun ovat kuitenkin niin " kerran elämässä" .



Mutta tärkeintä on että kaikki päättyi hyvin ja saimme ihanan terveen lapsen!

Tuskastelin supistusten kanssa rv30 lähtien, välillä enemmän ja välillä vähemmän. 23.6. rv 40+5 oli taas supistellut neljä tuntia illalla 5-15 min. välein, mutta supistukset eivät muuttuneet taaskaan kipeiksi. Tuntuvia olivat jo kyllä, muttei sellaisia että niiden takia oltaisiin sairaalaan lähdetty. Supistukset loppuivat ja menimme nukkumaan n. klo 23.30 autuaan tietämättömänä siitä, mitä tuleman piti. Nukuin suhteellisen hyvin. Juhannuspäivän aamuna 24.6. klo 4.53 heräsin kipeään supistukseen ja tajusin heti, että nyt taitaa olla tosi kyseessä. Supistus oli kuitenkin vielä lyhyt ja jäin jännittyneenä odottamaan tuleeko niitä lisää. Noin 8 min. kuluttua tuli toinen samanlainen. Nousin ylös ja menin vessaan. Pyyhkiessä paperiin tuli ihan kirkasta verta ja noustessani huomasin, että koko pönttö oli punainen. Herätin miehen ja sanoin, että kohta lähdetään synnyttämään. Kolmannen todella kipeän supistuksen jälkeen tartuin puhelimeen ja soitin serkulleni, joka oli lupautunut tulemaan meille kaitsemaan poikia. Sanoin serkulleni, ettei tarvi pitää kiirettä. Kunhan nyt tulee tunnin sisällä meille. Mies nousi samalla ylös ja laittoi kahvin tippumaan. Supistuksia tuli n. 5-8 min välein ja kipu oli niin kova, että se pisti minut vaan vaikeroimaan ja mies hieroi selästä aina supistuksen ajan. Se tuntui edes vähän helpottavan. Samalla keräilin sairaalakassiin tavaroita ja yritin pukea vaatteita päälleni. Soitin jo uudestaan serkullenikin, että onhan hän tulossa jo meille, koska supistelut olivat jo todella kivuliaita.



Kotoa lähdettiin sairaalaan n. klo 6. Tuolloin supistuksia tuli välillä jo alle 5 min. välein. Synnyttäjien vastaanottossa mukava kätilö otti meidät vastaan suoraan tutkimushuoneeseen. Käyrää otettiin hetki ja kätilö kutsui lääkärin tutkimaan kohdunsuuntilanteen. Olin reilut 2cm auki, kohdunkaula hävinnyt kokonaan ja kalvorakko pullotti. Tutkimushuoneessa vaihdoin sairaalavaatteet päälle supistusten kourissa.



Klo 7 siirryttiin synnytyssaliin. Kätilön kanssa meillä heti synkkasi tosi hyvin. Kätilö kysyi heti, että mitä haluan ja mitä en missään nimessä halua. Sovittiin, että otan ilokaasua aluksi ja että hän tilaa epiduraalin saman tien. Otin ilokaasua parin ensimmäisen supistuksen aikana ja eka kertaa huomasin siitä olevan jotain apuakin. Kipu ei ehkä tullut enää niin teräväksi kuin ilman ilokaasua. Toisen supistuksen jälkeen olin niin pää sekaisin kaasusta, että aloin voida pahoin. Jouduin kerran oksentamaankin. Kätilö tutki vielä kohdunsuuntilanteen, auki 4-5cm. Samassa anestesia lääkäri tuli paikalle ja aloitti puudutuksen laiton. Kello oli 7.30 kun puudutus alkoi vaikuttaa. Sen jälkeen olin taas kuin taivaassa. Käyrältä vaan katselin, että nyt supistaa tiukasti, mutta en tuntenut kipua lainkaan. Ainoastaan pientä painetta peräsuolessa. Supistukset alkoivat kuitenkin laantumaan epiduraalin laiton jälkeen, joten kätilö päätti tilata gynekologin puhkaisemaan kalvot synnytyksen edistämiseksi. Kun kalvot puhkaistiin n. klo 8.30 olinkin jo 8cm auki. Siinä sitten vielä odoteltiin ja ihmeteltiin miehen kanssa, että kohta meillä on sitten vauva.



Klo 8.52 kätilö teki sisätutkimuksen ja sanoi, että täysin auki. Voit aloittaa ponnistamisen kun siltä tuntuu. Heti seuraavan supistuksen tullen aloin ponnistaa. Muutaman työnnön jälkeen pää alkoi tulla näkyviin. Kätilö kannusti ja sanoi, että tumma tukka näkyy jo. Pään synnyttyä pidin hetken hengähdystauon ja uuden supistuksen tullen aloin ponnistaa uudestaan. Ponnistin ja ponnistin kunnes tunsin hartioiden muljahtavan ulos ja kätilö veti koko vauvan näkyviin. Klo 8.56 kasvojeni eteen nousi pieni takapuoli ja heti näin, että se on tyttö! Se tunne oli jotain uskomatonta. Katsoimme miehen kanssa toisiimme ja sain onnen kyyneleiden seasta sanottua, että meillä on tyttö! Mieskin pyyhki silmiään. Kun sitten sain sen vaaleanpunaisen parkuvan neidin syliini olin niin helpottunut ja onnellinen. Synnytys tuntui niin helpolta ja palkintona oli tuo maailman suloisin ruttuinen ja turvonnut meidän ikioma neiti! Niin odotettu ja toivottu. Nyt vasta uskalsin oikeasti sanoa ääneen, että tyttöähän minä olin koko ajan toivonut ja pienestä tytöstä haaveillut. Tuntui, että nyt meillä oli kaikki, ihan kaikki.



Neidin mitat olivat siis 3740g ja pituutta oli 50,5cm. Päänympärys 34,5cm. Tyttö syntyi rv 40+6. Ponnistusvaiheen alussa neiti oli avotarjonnassa (kasvot ylöspäin), mutta kääntyi ponnistusvaiheen aikana oikeaan tarjontaan. Synnytyksen kokonaiskesto oli ensimmäisestä supistuksesta istukan syntymiseen 4h 5min, josta ponnistusvaihe 4min.



Kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi tosi positiivinen muisto. Kaikki meni ihan nappiin. Tajusin pyytää epiduraalin heti kun saliin tultiin, enkä joutunut kärsimään turhista kivuista, niin kuin edellisessä synnytyksessä. Ponnistusvaihe oli lyhyt ja selvisin ilman repeämiä. Pari tikkiä laitettiin nirhauman takia. Onneksi jälkisupistukset olivat niin pahoja, että en ole kuitenkaan heti tekemässä neljättä lasta. ;) Nyt vaan nautin tästä meidän toistaiseksi viimeisestä lapsesta ja vauva-arjesta täysin siemauksin.



Mirju