Suru

Ihastuin kymmenisen vuotta sitten erääseen esiintyvään taiteilijaan. Siitä kehittyi molemminpuolinen ihastuminen, ei mitään vakavaa, mutta kuitenkin. Oltiin molemmat varattuja, joten ihastuminen ei johtanut sen pitemmälle, vaikka se oli kuin tähtiin kirjoitettu. En odottanut, että niin kävisi ja olin hyvin imarreltu ja pitkään hyvin hämillänikin.

Homma päättyi ikävällä tavalla ja olin rikki... vuosia. Hyvin tuollainen ei tietenkään voikaan päättyä. Yhä näin pitkän ajan kuluttua tunnen surua tapahtuneesta aina, kun kuulen jotain hänen tuotantoaan radiosta. En sanoisi, että kadun, mutta en haluaisi surra enempää.