Lue keskustelun säännöt.
Oletko päässyt eroon korkeanpaikankammosta?
20.01.2019 |
Haluan tämän loppuvan. En vain ole keksinyt miten onnistua kun siedätys epäonnistuu aina.
Korkeilla paikoilla tulee aina sellainen kauhutunne, sydän hakkaa ja tuntuu kuin sekoaisin ja hyppäisin alas.
Haluaa vain lattialle ryömimään pois ja itkemään.
Jopa tavalliset sillat ovat vaativia. Usein liiankin.
Tämä on todella rajoittavaa.
Lapsena en pelännyt, tämä alkoi noin 20 vuoden iässä ja on jatkunut siitä jo toisen 20 vuotta.
Kommentit (19)
No korkeat paikat ON kammottavia. En minä leijoniakaan menisi rapsuttelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole päässyt eroon. Olen kuitenkin jopa työskennellyt keikkuen useiden metrien korkeuksissa milloin milläkin laitteella. Olen kai hyvä näyttelemään, eikä kukaan ole huomannut että olen ollut joka kerta ihan itku kurkussa ja pelännyt kuolevani. Kun työkeikka tulee, ei kukaan kysy uskaltaako sen tehdä. Ja ei ole helpottanut yhtän, siihen ei totu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä pelkäsin korkeita paikkoja aivan hirveästi (en pystynyt edes liikkumaan, kun pelotti), mutta kun jouduin asumaan melkein sadan metrin korkeudessa, totuin ihmeekseni parissa viikossa. Tuosta on muutama vuosi aikaa, ja kun nyt ajattelen sitä avoimelta parvekkeelta näkynyttä maisemaa, alkaa tehdä pahaa. Minun kokemukseni mukaan siis kammo laimentuu siedättämisen tuloksena, mutta palaa kyllä takaisin.
Mä reissaan paljon enkä tosiaan pysty kulkemaan edes kuuluisilla upeilla silloilla, vuoriston rinteissä ajelu jo ihan välimerellä on aivan kestämätön kokemus.
Pahinta olisi ehkä jokin kaapelihissi, tulee huono olo jo katsoessa. Menetän paljon nähtävyyksiä tämän pelon vuoksi ja se surettaa.
Kolille en voinut sitten korkealle mennä kun oltiin siellä ystävien kanssa, pilalle meni sekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Enkä oo yrittänytkään. Ei tarvi onneks mennä kovin korkeisiin paikkoihin. Mulla meinaa tulla paniikkikohtaus. Näen joskus untakin, että olen jossain korkealla enkä pääse pois. Hyi.
Kokeile seinäkiipeilyä. Valitse helpoin seinä ja luotettu varmistaja. Ekalla kertaa saat toivottavasti jalat irti maasta, mutta muistat mihin saakka pääsit. Samalla voit kokeilla miltä tuntuu tulla alas köyden varassa. Seuraavalla kerralla (parin päivän sisään) yritä päästä yhtä otetta korkeammalle. Toista samaa korkeutta niin kauan, että se alkaa sujua - älä ahnehdi.
Kiipeilyssä tulee keskityttyä niihin otteisiin. Jokainen ote on voitto ja voittojen myötä korkeammalle pääsyyn liittyy myönteinen tunne.
Minulla ei ollut paha korkeanpaikankammo, mutta tuntuihan se aluksi aika epämiellyttävältä. Ajan mittaan reitin toppiin pääsy oli niin suurta juhlaa, että korkeus jäi toissijaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kokeile seinäkiipeilyä. Valitse helpoin seinä ja luotettu varmistaja. Ekalla kertaa saat toivottavasti jalat irti maasta, mutta muistat mihin saakka pääsit. Samalla voit kokeilla miltä tuntuu tulla alas köyden varassa. Seuraavalla kerralla (parin päivän sisään) yritä päästä yhtä otetta korkeammalle. Toista samaa korkeutta niin kauan, että se alkaa sujua - älä ahnehdi.
Kiipeilyssä tulee keskityttyä niihin otteisiin. Jokainen ote on voitto ja voittojen myötä korkeammalle pääsyyn liittyy myönteinen tunne.
Minulla ei ollut paha korkeanpaikankammo, mutta tuntuihan se aluksi aika epämiellyttävältä. Ajan mittaan reitin toppiin pääsy oli niin suurta juhlaa, että korkeus jäi toissijaiseksi.
Minä en usko, että tuo auttaisi minulle, koska nimen omaan en pysty liikkumaan normaaleissa paikoissa normaalilla tavalla. Ei minulla ole ostoskeskuksessa turvavaljaita ja köysiä enkä haluaisi kontata tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeile seinäkiipeilyä. Valitse helpoin seinä ja luotettu varmistaja. Ekalla kertaa saat toivottavasti jalat irti maasta, mutta muistat mihin saakka pääsit. Samalla voit kokeilla miltä tuntuu tulla alas köyden varassa. Seuraavalla kerralla (parin päivän sisään) yritä päästä yhtä otetta korkeammalle. Toista samaa korkeutta niin kauan, että se alkaa sujua - älä ahnehdi.
Kiipeilyssä tulee keskityttyä niihin otteisiin. Jokainen ote on voitto ja voittojen myötä korkeammalle pääsyyn liittyy myönteinen tunne.
Minulla ei ollut paha korkeanpaikankammo, mutta tuntuihan se aluksi aika epämiellyttävältä. Ajan mittaan reitin toppiin pääsy oli niin suurta juhlaa, että korkeus jäi toissijaiseksi.
Minä en usko, että tuo auttaisi minulle, koska nimen omaan en pysty liikkumaan normaaleissa paikoissa normaalilla tavalla. Ei minulla ole ostoskeskuksessa turvavaljaita ja köysiä enkä haluaisi kontata tms.
En minäkään kulje kaikkialla valjaissa. Kiipeilyssä vain tottuu korkeuteen ja enää ei tee pahaa nojailla parvekkeen kaiteeseen tai kävellä näköalatasanteilla - ilman köysiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee myös uniin sietämättömän korkeat paikat.
En ole päässyt, enkä usko siedätykseen. On luonnollista, että ihmisen aivot ja elimistö reagoivat, kun näyttäisi olevan vaaran paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika hyvin olen itseäni siedättänyt. Kun aloitin lasketteluharrastuksen, en pystynyt menemään rinteitä ylös kuin ankkurihisseillä. Pikku hiljaa sitten oli pakko mennä henkeä pidätellen, silmät kiinni myös tuolihisseihin, joissa killutaan monen metrin korkeudessa (noista pahimpia ovat hissit, joissa ei ole kuomua eli kuomullisilla aloitin). Siitä sitten kabiineihin. Ikinä se kammo ei kokonaan häviä, mutta kun on positiivinen pakko yrittää, kaikkeen tottuu.
Olen siedättänyt itseäni ja tottunut. Itseasiassa pelkoni liittyy putoamiseen, ei korkeaan paikkaan. Nykyisin uskallan kiivetä 2-kerroksisen talon katolle, mutta metriä lähemmäs katon reunaa en uskalla mennä ilman valjaita.
Kokeile metron rullaportailla jos mahdollista. Rystyset valkosena kun puristaa kaidetta vieressä, kai sitä useamman menemisen jälkeen tottuisi.
Kestän kyllä korkeita paikkoja ongelmitta jos ne ovat umpinaisia, esimerkiksi täysin lasitettu näkötorni.
Pystyn kävelemään korkeiden tornienkin lasilattioilla vaikka alla on satoja metrejä tyhjää.
Näissä ei ole ongelmaa koska tiedän olevani turvassa.
Sensijaan jo hyvinkin matala paikka (2. Kerros riittää) on kauhea jos siinä on vain kaiteet. Niiden yli kun voi aina hypätä jos tulee hulluksi. Pakko mennä kyyryyn ja poistua heti.
En luota turvavaljaisiinkaan. Pelkään, että voisin seota ja jotenkin avata ne.
AP
En ole päässyt yli ja on pahentunut. Tästä hauska twisti, huvipuistolaitteissa, jotka menevät korkealle, voin käydä.
Mutta oma parveke (kolmas kerros) on välillä liikaa. En mene varsinkaan, jos joku on selän takana. Se on pahinta. Jos on korkea paikka, kukaan ei saa tulla mun selän taakse. Pelkään liikaa, et tönäsee mut alas. Lapsena nimittäin pikkuveli tönäisi mua sillalla, missä pyöräilin hiljaa hänen ja äidin kanssa. Taivuin vyötäröstä sillan yli ja muistan vaan, miten ajattelin kuolevani alla olevalle ratapihalle. Onneksi äiti tarttui paitaani ja veti mut alas.
En. Enkä ees yritä, pysyn matalalla,ei oo pakko mennä korkeuksiin,kun maan pinnalla on vielä tilaa.