Kännykkä-äidit vi*uttaa mm. puistoissa

Olen tuon valitettavasti saanut todeta ihan omin silmin. Toisaalta hyvä että lapset sentään pääsevät puistoon. Isukki

Minulla on kolme kmlasta ja ne leikkivät keskenään. Tarvittaessa annan vauhtia keinussa, mutta oikeastaan osaavat senkin itse. Voin vakuuttaa, että heillä on keskenään kivemmat leikit kuin, että menisin siihen itse leikkimään.

Olen äitinä 24/7 saatavilla. Ihan aina oikeasti. Leikkipuisto on paikka, jossa lapsilla on hauskaa keskenään ja minun tarvitsee vain antaa evästä, puhaltaa jos sattuu ja setviä riidat.

Jos minun 5v leikkii toisten lasten kanssa, niin mitä minun pitäisi sillä välin tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Ottiko oikeesti enemmän päähän se, että se toinen äiti oli kaunis ja hoikka? Jutteli puhelimessa ystävilleen samalla kun lapsensa leikki muiden lasten kanssa ja sosialisoitui.

Kun taas puiston toisella puolella olit sinä, meikittömillä kasvoilla, pipo syvällä päässä, pyöreän malliset silmälasit huurussa. Raskauskilot painavat edelleen vaikka kuopus on 6 vuotias. Ystäviä 0, joten tuijotat masentuneena kun lapsesi leikkii yksin, koska et anna hänen olla muiden ikäistensä seurassa vaan vain ja ainoastaan äidin kanssa koska äidillä ei ole muita.

Aloittaja tuskin on tuollainen. Miksi yksinäisiä pidetään aina epäilyttävinä. 😆

Ottaako päähän ne jotka lukevat puistossa aamulehteä?

Aika sairasta että jonkun muun tekemiset harmittaa noin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Miksi se älypuhelin on tärkeämpi kuin lapsesi? Lapset jää vaille vuorovaikutusta, kun äidit vaan toljottaa kännykkäänsä.

Tai huonolla onnella auton alle.

Pari päivää sitten ajoin autolla - liukas keli vielä - kun äiti tabletti naamallaan (meitä autoilijoita kohti eli peitti oman näkyvyytensä katua ylittäessään) veti perässään pulkassa istuvaa lasta suojatien yli. Itse en vastaavassa tilanteessa luottaisi tuntemattomien autojen jarruihin pelkästään, vaan keskittyisin lapsen kujettamiseen turvallisesti kadun yli.

Kyllä säälitti tenava, mutta ehkä olen väärässä, ehkä hän oikeasti onkin äidilleen tärkeämpi kuin somekaveruuksien hoitaminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottiko oikeesti enemmän päähän se, että se toinen äiti oli kaunis ja hoikka? Jutteli puhelimessa ystävilleen samalla kun lapsensa leikki muiden lasten kanssa ja sosialisoitui.

Kun taas puiston toisella puolella olit sinä, meikittömillä kasvoilla, pipo syvällä päässä, pyöreän malliset silmälasit huurussa. Raskauskilot painavat edelleen vaikka kuopus on 6 vuotias. Ystäviä 0, joten tuijotat masentuneena kun lapsesi leikkii yksin, koska et anna hänen olla muiden ikäistensä seurassa vaan vain ja ainoastaan äidin kanssa koska äidillä ei ole muita.

Aloittaja tuskin on tuollainen. Miksi yksinäisiä pidetään aina epäilyttävinä. 😆

Ei epäilyttävänä vaan katkerana ja kateellisena. Ei omaan elämäänsä tyytyväinen, onnellinen ihminen kyttää muiden tekemisiä ja pahastu niistä niin paljon että v*****aa.

Noin mäkin ajattelin ennen kuin musta tuli äiti. Jotenkin se jatkuva läsnäolo on kamalan kuluttavaa. Yölläkin herää jokaiseen inahdukseen. Lapsi on vielä niin pieni, että koko ajan täytyy katsoa perään. Kun joskus on hetki ettei mua tarvita, käytän sen kyllä. Kännykkään, telkkariin, lehteen tms. Olen huomannut, että lapsikin haluaa omaa aikaa joskus eikä koko ajan mua siihen viereen "vuorovaikuttamaan". Rajansa kaikella, mutta vanhemmatkin tarvii hengähdyshetkensä. Ja muuten, ennen paha oli sanomalehdet, sitten telkkarit, nyt puhelimet. Oli aika mikä tahansa, aina löytyy jotain, mistä äitiä moittia.

Vierailija kirjoitti:

Meidän omassa lapsuudessa ne vanhemmat ei edes olleet siellä puistossa vaan kotona, ja lapset sai pärjätä keskenään.

Miettikää hetki sitä.

Meinaat että ne 1-4v oli yksin pihalla vai? Perheen esikoisetkin joilla ei ollut sisaruksia? Kyllä vielä 20 vuotta sitten minulla ainakin äiti oli mukana puistossa kunnes täytin 7. Muutettiin lapsiperhealueelle omatkotitaloon ja alueelta löytyi leikkipuisto. Äiti tuli aina kauemmaksi kyllä mukaan.

Mulla ainakin lasten puistoleikkiaika on ainoa hetki, jolloin ehdin lukea s-postit ja selata somea. Puistossa nuo kolme leikkivät kivasti keskenään eivätkä tarvitse minua sinne joukkoon. Kotona ollessa olenkin sitten työllistetty 100% ajasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottiko oikeesti enemmän päähän se, että se toinen äiti oli kaunis ja hoikka? Jutteli puhelimessa ystävilleen samalla kun lapsensa leikki muiden lasten kanssa ja sosialisoitui.

Kun taas puiston toisella puolella olit sinä, meikittömillä kasvoilla, pipo syvällä päässä, pyöreän malliset silmälasit huurussa. Raskauskilot painavat edelleen vaikka kuopus on 6 vuotias. Ystäviä 0, joten tuijotat masentuneena kun lapsesi leikkii yksin, koska et anna hänen olla muiden ikäistensä seurassa vaan vain ja ainoastaan äidin kanssa koska äidillä ei ole muita.

Aloittaja tuskin on tuollainen. Miksi yksinäisiä pidetään aina epäilyttävinä. 😆

Ihan yhtä hyvin joku toinen kaunis, hoikka ja sosiaalisesti menevä voi arvostella muita äitejä. Siksi tartuin tähän kommenttiin, sillä kuvaamasi kaltaiset äidit harvoin ovat pisteliäitä ja arvostelevia. Minäkään en esimerkiksi ole. Kukin tekee, miten itse parhaaksi näkee. Mielipiteitä on monia. ❤️

Vierailija kirjoitti:

Olen 24/7 lapseni kanssa. Miksi en saisi puistossa käyttää kännykkää kun lapseni leikkii? Vuorovaikuttaa ehdin kyllä sen lopun ajan vuorokaudesta.

Siis tämä. Jos lapsi viihtyy itsekseen tai kaverin kanssa puistossa, miksi äidin pitäisi olla siinä "vuorovaikuttamassa"? Lapsi saa kyllä nauttia seurastani ihan kylliksi muutenkin. Vai oliko tää aloitus nyt taas joillekin 1v lasten äideille, joiden lapset ei edes tajua mikä on puisto ja nököttävät orpoina keinussa? Niiden kohdalla toki on vähän surullista, jos vanhempi tuijottaa koko ajan puhelinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se älypuhelin on tärkeämpi kuin lapsesi? Lapset jää vaille vuorovaikutusta, kun äidit vaan toljottaa kännykkäänsä.

Tai huonolla onnella auton alle.

Pari päivää sitten ajoin autolla - liukas keli vielä - kun äiti tabletti naamallaan (meitä autoilijoita kohti eli peitti oman näkyvyytensä katua ylittäessään) veti perässään pulkassa istuvaa lasta suojatien yli. Itse en vastaavassa tilanteessa luottaisi tuntemattomien autojen jarruihin pelkästään, vaan keskittyisin lapsen kujettamiseen turvallisesti kadun yli.

Kyllä säälitti tenava, mutta ehkä olen väärässä, ehkä hän oikeasti onkin äidilleen tärkeämpi kuin somekaveruuksien hoitaminen.

Kyse puistosta. Tien yli mennessä on tietenkin tyhmää selata puhelinta oli lasta tai ei.

Tuskin leikkipuistossa ajelet?

Lapsetkin kaipaavat taukoja vuorovaikutuksesta oman luonteensa mukaan. Mulla kesti ihan liian kauan tajuta että toinen lapseni onkin isänsä kaltainen introvertti ja kuormittuu siitä että tungen koko ajan vuorovaikuttamaan ja mukaan. Ja varsinkin puistossa jos touhuaa kavereiden kanssa niin pitää osata antaa tilaa kun lapsi väsyy siihen että monesta suunnasta ollaan kontaktia vailla.

Toinen lapseni onkin sitten itseni kaltainen moottoriturpa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottiko oikeesti enemmän päähän se, että se toinen äiti oli kaunis ja hoikka? Jutteli puhelimessa ystävilleen samalla kun lapsensa leikki muiden lasten kanssa ja sosialisoitui.

Kun taas puiston toisella puolella olit sinä, meikittömillä kasvoilla, pipo syvällä päässä, pyöreän malliset silmälasit huurussa. Raskauskilot painavat edelleen vaikka kuopus on 6 vuotias. Ystäviä 0, joten tuijotat masentuneena kun lapsesi leikkii yksin, koska et anna hänen olla muiden ikäistensä seurassa vaan vain ja ainoastaan äidin kanssa koska äidillä ei ole muita.

Aloittaja tuskin on tuollainen. Miksi yksinäisiä pidetään aina epäilyttävinä. 😆

Ihan yhtä hyvin joku toinen kaunis, hoikka ja sosiaalisesti menevä voi arvostella muita äitejä. Siksi tartuin tähän kommenttiin, sillä kuvaamasi kaltaiset äidit harvoin ovat pisteliäitä ja arvostelevia. Minäkään en esimerkiksi ole. Kukin tekee, miten itse parhaaksi näkee. Mielipiteitä on monia. ❤️

Vastakkainasettelu on tyhmää. Kyllä leikkipuistoon mahtuu kaikki, selasi kännykkää tai ei. Some-aikaan liittyvää draamahakuisuutta. 😆

Miksi tälläisiä aloituksia edes tehdään?

Musta on aina huvittavaa, kun joku näkee toisen äidin jossain julkisella paikalla just sen hetken, kun ollaan yhtä aikaa leikkipuistossa, ja sit tehdään tämmöisiä johtopäätöksiä äidin ja lapsen muka olemattomasta vuorovaikutuksesta.

Jos leikkipuistossa ollaan esimerkiksi tunti, niin vuorokaudessa on sen lisäksi vielä 23 kokonaista tuntia aikaa vuorovaikuttaa niin maan perusteellisesti. Niin ihanaa kuin itselläkin on lapsen kanssa ollut kotona, niin kyllä se vaan on rankkaa olla toiselle läsnä joka hetki yötä päivää. Ei missään työpaikassa ole vaadittu sellaista. Välillä on pakko saada koomata puhelimella, että se rumba pään sisällä hellittää.

Ai niin, mutku äidinhän ei kuulu haluta mitään muuta koskaan yhtään sekuntia kuin seurata silmä kovana lapsen touhuja.

lol

Vierailija kirjoitti:

Lapsetkin kaipaavat taukoja vuorovaikutuksesta oman luonteensa mukaan. Mulla kesti ihan liian kauan tajuta että toinen lapseni onkin isänsä kaltainen introvertti ja kuormittuu siitä että tungen koko ajan vuorovaikuttamaan ja mukaan. Ja varsinkin puistossa jos touhuaa kavereiden kanssa niin pitää osata antaa tilaa kun lapsi väsyy siihen että monesta suunnasta ollaan kontaktia vailla.

Toinen lapseni onkin sitten itseni kaltainen moottoriturpa.

No tämä! Mun tehtåvä on vastata lapsen vuorovaikutuksen tarpeeseen (jota random-ohikulkija ei määrittele) mutta lapsen tehtävä ei ole vastata kaikkeen mun vuorovaikutuksen tarpeeseen. Joten niinä päivä kun ei muuten juttuseuraa ole tarjolla niin onneksi on some jossa voi leikkiä juttelevansa toisten aikuisten kanssa, niin kumpikaan meistä ei tule hulluksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän omassa lapsuudessa ne vanhemmat ei edes olleet siellä puistossa vaan kotona, ja lapset sai pärjätä keskenään.

Miettikää hetki sitä.

Meinaat että ne 1-4v oli yksin pihalla vai? Perheen esikoisetkin joilla ei ollut sisaruksia? Kyllä vielä 20 vuotta sitten minulla ainakin äiti oli mukana puistossa kunnes täytin 7. Muutettiin lapsiperhealueelle omatkotitaloon ja alueelta löytyi leikkipuisto. Äiti tuli aina kauemmaksi kyllä mukaan.

Oho.

Olen syntynyt 1971 ja muutimme Helsingin kantakaupungista Länsi-Helsingin lähiöön kun olin 5-vuotias. Sain heti kavereita ja keskenämme me kyllä mentiin, avain kaulassa. Ei hyvänen aika että jollain olisi ollut 7-vuotiaana koululaisena äiti vahtaamassa tekemistä. Tai siis oli näitä pari, joilla äiti kotiäitinä. He eivät saaneet lähteä pihasta mihinkään ja kouluun tulivat äidin saattamana kurahousissa ja kurarukkasissa. Koulumatka  meillä oli siis 250 m. Eivät saaneet lähteä koulun pihasta kotiin itsekseen. piti odottaa että äiti tulee hakemaan. Vaikka siis meidän talo näkyi siitä koulun pihasta ja matka oli täysin autoton, kävelytietä tosiaan se 250 m. Mutta kyllä näistä kasvoi ihan hullun säikkyjä tyyppejä sitten isompana, vapisivat jos joku vieraampi tuli puhumaan.

Ehkä just sinne 4-vuotiaaksi oli joku mukana, mutta ei todellakaan leikkimässä ja koheltamassa lasten kanssa. Asuessamme kantakaupungissa leikin itsekseni tai kavereiden kanssa pihalla, äiti laittoi pyykkiä kuivumaan, luki lehteä jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän omassa lapsuudessa ne vanhemmat ei edes olleet siellä puistossa vaan kotona, ja lapset sai pärjätä keskenään.

Miettikää hetki sitä.

Meinaat että ne 1-4v oli yksin pihalla vai? Perheen esikoisetkin joilla ei ollut sisaruksia? Kyllä vielä 20 vuotta sitten minulla ainakin äiti oli mukana puistossa kunnes täytin 7. Muutettiin lapsiperhealueelle omatkotitaloon ja alueelta löytyi leikkipuisto. Äiti tuli aina kauemmaksi kyllä mukaan.

Olen 80-luvun puolivälissä syntynyt nainen pikkukylältä. Äitini ei ikinä ole leikkinyt mun kanssa. Eikä kukaan muukaan vanhempi leikkinyt lastensa kanssa. Vanhemman jatkuva, ylenpaltinen läsnäolo on nykyajan keksintö. Lapset leikkivät keskenään. Enkä mä äidin kanssa olisi halunnutkaan leikkiä, vaan kavereiden! Niin kauan kuin muistan, ollaan sisarusten ja kavereiden kanssa hengailtu pitkin lähimetsiä (pikkusisko tuli mukaan kun oppi kävelemään, ihan niin kuin minäkin aikoinaan). Isosisko loi kaverisuhteita leikkikentillä itsekseen jo ennen ala-astetta. Kaikki tämä tehtiin ilman vanhempien apua. Ihan niin kuin kaikki muutkin. Ja nykyisin olen suhteellisen korkeasti koulutettu, tasapainoinen ja tavallinen ihminen. Ihan niin kuin kuka tahansa 80-luvun lapsi. Tajuan, että vanhempia tarvitaan, kun lapsi on 0-2v, mutta kun lapsi oppii puhumaan ja kävelemään sekä kommunikoimaan ikätovereidensa kanssa, niin mitä muuta sen vanhemman täytyy siellä lenkkipuiston laidalla tehdä, kuin huolehtia, ettei kukaan kuole eikä ketään kidnapata?