Ihmiset jotka suorastaan ylpeilevät psykiatrisella diagnoosillaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten leveilyn erottaa siitä, että kertoo asiasta avoimesti. Miksi psykiatrisen sairauden kertomista pitäisi piilottaa sen enempää kuin vaikka lonkkaleikkausta, välilevynpullistumaa tai syöpää?

Tietenkään esim. työympäristössä ei omalla vaikeudellaan saa kuormittaa työkavereita.

Erona on se, että nämä diagnoosilla leveilijät tuputtavat sitä bipoa, pers.häiriötään ja masennusta joka käänteessä. Harva lonkkavikainen tai syöpäsairas alkaa heti mainostaa sairauttaan, se tulee ilmi jos tarve niin vaatii.

Tässä olemme kyllä aika eri mieltä nyt mutta se meille sallittakooon.

Vierailija kirjoitti:

No ei aloittaja taida kovin masentunut olla kun töissäkin pystyy käymään ja salailemaan.

Tosi masentunut ei pääse kämpästään edes pois.

Höpö höpö, ei kaikki masentuneet tai muut mt-ongelmaiset ole samanlaisia. Kaikkien sairaus ilmenee tosi eri tavoilla. Itse olen pystynyt aina hoitamaan opiskelut ja työt ja se nimenomaan on mua suojannut siltä että en täysin eristäytyisi yksin kotiin vaikka kuinka haluaisin. 

Puhun kyllä avoimesti asioistani ja se on edistänyt mun toipumista huomattavasti. Jonkinlainen tilannetaju on hyvä kuitenkin säilyttää, sillä niillekin keskusteluille on oma aikansa ja paikkansa. Mun mielestä olisi hyvä kannustaa olemaan avoimia noiden asioiden suhteen koska kuka tahansa voi jossain vaiheessa elämää sairastua eikä se tarkoita sitä että koko loppuelämä automaattisesti menee sairastaessa. Puhuminen voi vähentää sitä stigmaa ja häpeän tunnetta mikä mt-ongelmaisilla on ihan yleistä, joten jos mun puhumisesta on jollekin muullekin apua kuin muille niin hyvä niin. 

Ihminen jolla on oikeita ongelmia ei kyllä puhu niistä kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Miten leveilyn erottaa siitä, että kertoo asiasta avoimesti. Miksi psykiatrisen sairauden kertomista pitäisi piilottaa sen enempää kuin vaikka lonkkaleikkausta, välilevynpullistumaa tai syöpää?

Tietenkään esim. työympäristössä ei omalla vaikeudellaan saa kuormittaa työkavereita.

Tämän kun muistaa, niin masentuneetkin alkaisivat saada enemmän empatiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei aloittaja taida kovin masentunut olla kun töissäkin pystyy käymään ja salailemaan.

Tosi masentunut ei pääse kämpästään edes pois.

Höpö höpö, ei kaikki masentuneet tai muut mt-ongelmaiset ole samanlaisia. Kaikkien sairaus ilmenee tosi eri tavoilla. Itse olen pystynyt aina hoitamaan opiskelut ja työt ja se nimenomaan on mua suojannut siltä että en täysin eristäytyisi yksin kotiin vaikka kuinka haluaisin. 

Puhun kyllä avoimesti asioistani ja se on edistänyt mun toipumista huomattavasti. Jonkinlainen tilannetaju on hyvä kuitenkin säilyttää, sillä niillekin keskusteluille on oma aikansa ja paikkansa. Mun mielestä olisi hyvä kannustaa olemaan avoimia noiden asioiden suhteen koska kuka tahansa voi jossain vaiheessa elämää sairastua eikä se tarkoita sitä että koko loppuelämä automaattisesti menee sairastaessa. Puhuminen voi vähentää sitä stigmaa ja häpeän tunnetta mikä mt-ongelmaisilla on ihan yleistä, joten jos mun puhumisesta on jollekin muullekin apua kuin muille niin hyvä niin. 

Korjaan: jollekin muullekin apua kuin mulle.

Vierailija kirjoitti:

Järkevä ihminen tuo mahdollisen rajoittuneisuutensa tarpeen tullen esiin. Jos diagnoosista kertominen on helpoin keino ilmaista asia, niin ei se ole mitään leveilyä. Harva tavan pulliainen tosin ymmärtää mitään mielenterveysongelmista tai vaippapa adhd-asioista, joten voihan se asioista tietävän tiedonjako kuulostaa joltain keulimiseltakin. Monen ei vain ole koskaan tarvinnut miettiä itseään ja tunteitaan niin syvällisesti, että edes osaisi puhua asioista ja tuntemuksistaan.

Näin juuri. 

Vierailija kirjoitti:

Ihminen jolla on oikeita ongelmia ei kyllä puhu niistä kenellekään.

Minulle ainakin paras tapa selviytyä lapseni isän kuolemasta, oli puhuminen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi toisia masentuneita ärsyttää se, jos joku haluaa pitää mt-ongelmansa yksityisinä asioina? Olen monta kertaa kuullut, miten ongelmat pitäisi "avoimesti kertoa" kaikille. Miksi? Väitän, että salaajien toipumisennuste on parempi koska he eivät ole hommanneet itselleen masentuneen statusta ja leimaa yhteisön silmissä.

Samasta syystä kuin narkkareita vituttaa se kuiville päässyt kaveri. Kateus ja se, että toisilla on sairaudestaan huolimatta munaa.

no nehän ovat hulluja, ei siis yhtään ole kummallista jos hulluuttaan tuovat hulluuksiaan ja diagnoosejaan yms esiin tietoisuuteen. Mittailevat varmaan myös kakkojaan ja sitäkin tietoa kertovat kaikille kassajonoissa. Hullu on mitä hullu tekee. Elämä on.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen jolla on oikeita ongelmia ei kyllä puhu niistä kenellekään.

No siinä nyt ei ole mitään järkeä. Ongelmat eivät ratkea noin, vaan tuppaavat vain kasvamaan.

Vierailija kirjoitti:

no nehän ovat hulluja, ei siis yhtään ole kummallista jos hulluuttaan tuovat hulluuksiaan ja diagnoosejaan yms esiin tietoisuuteen. Mittailevat varmaan myös kakkojaan ja sitäkin tietoa kertovat kaikille kassajonoissa. Hullu on mitä hullu tekee. Elämä on.

Hupsista...joku ei nyt itse ole ymmärtänyt mennä lääkäriin, vaikka tarve on ilmeinen...

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin asiassa on kultainen keskitie, asiasta voi liioittelematta keskustella jos aihe tulee puheeksi. Oman kokemukseni mukaan diagnooseillaan leveilevät ovat yleensä nuoria naisia, joilla on ongelmia löytää omaa paikkaansa maailmassa. Tietyissä piireissä mielenterveysongelmilla mässäily on sosiaalisesti hyväksyttyä ja jopa suotavaa. Kun ei oikein ole vielä selvillä millainen tyyppi on ja on epävarma itsestään, mt-diagnoosia on helppo käyttää rakennuspalikkana omaan imagoonsa. Tietty osa saa siitä myös tunteen, että on jotenkin erityinen ja kiinnostava.

Mielenterveysongelmat ovat hyvin tavallinen, arkinen ja ikävä vaiva. Niitä ei tarvitse hävetä, muttei kailottaakaan.

Kaikkein erikoisimpia ja äärimmäisiä mielenterveydenhäiriöitä lukuunottamatta muut psykiatriset diagnoosi ovat turhaa luokittelua ja leimaamista. Esim. masennus ja ahdistuneisuus ovat aika normaaleja tunnetiloja, joiden taustalla painavat vakavat syyt. Kyse ei ole mikään kemiallinen epätasapainotila, tätä tukevat tutkimukset. Yleensä traumat ja lapsuudessa patoutuneet tunteet aiheuttavat henkisen romahduksen jossain vaiheessa elämää. Surullisuuden tunteet ovat inhimillisiä, mutta psykiatria näkee ne epänormaaleina ja pyrkii lääkitsemään nämä tunteet piiloon, mikä on sääli. Minusta terve tunneilmaisu on ihmiselle elinehto. Itse lääkehelvetin läpikäyneenä ymmärrän todella sen tärkeän seikan, että nämä lääkkeet ainoastaan naamioivat ne todelliset syyt ja ongelmat piiloon. En luokittele itseäni sairaaksi, vaan ihmiseksi. Koen, että psykiatriset diagnoosit ovat hyvin negatiivisella tavalla ihmistä stigmatisoivia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi toisia masentuneita ärsyttää se, jos joku haluaa pitää mt-ongelmansa yksityisinä asioina? Olen monta kertaa kuullut, miten ongelmat pitäisi "avoimesti kertoa" kaikille. Miksi? Väitän, että salaajien toipumisennuste on parempi koska he eivät ole hommanneet itselleen masentuneen statusta ja leimaa yhteisön silmissä.

Samasta syystä kuin narkkareita vituttaa se kuiville päässyt kaveri. Kateus ja se, että toisilla on sairaudestaan huolimatta munaa.

Mielestäni yleistät nyt narkkarit kyllä aika räikeästi yhdellä tavalla ajatteleviksi.

Tosin jos joku todella on katellinen (kuten varmasti onkin) jollekin siitä, että tämä on omaksunut terveitä ja järkeviä elämäntapoja, niin sellainen kateellisuus on mielestäni sieltä terveimmästä päästä. Verraten vaikkapa rahasta ja omaisuuksista kateellisiin.

Itse kun olen tällainen ADD-hätähousu, joka ei osaa kadehtia esimerkiksi mainetta ja mammonaa, niin minä olen avoimesti kateellinen rauhallisille ihmisille, jotka eivät hötkyile.

Onhan näitä muitakin, jotka julkisuudessa, li, touko kaikilla diagnoosit