Ihmiset jotka suorastaan ylpeilevät psykiatrisella diagnoosillaan
Itse salaan masennukseni kaikilta, paitsi mieheltäni, jolle se nyt on tullut selväksi. Piilotan kanta.fi:stäkin kaikki tiedot ja käyn yksityisellä lääkärillä omaan laskuuni, ettei vaan tieto leviä. Pahin painajaiseni olisi jos työnantaja ja työkaverit saisivat tietää tästä. Olen nähnyt paljon vaivaa salailuun ja onneksi onnistunut. Lääkkeitäkin popsin vaivihkaa ja piilotan reseptitiedot, ettei vaan tule missään vastaan
En tajua tätä porukkaa joka tännekin ylpeänä laittaa tietoja diagnooseistaan, ikään kuin ne olisivat jotakin ylpeilyn aiheita.
Kommentit (34)
Sairauksilla, etenkin psyykkisillä sairauksilla "leveily" on todella vaivaannuttavaa, eikä todellakaan aina lisää sympatiaa sairasta kohtaan.
Tässäkin asiassa on kultainen keskitie, asiasta voi liioittelematta keskustella jos aihe tulee puheeksi. Oman kokemukseni mukaan diagnooseillaan leveilevät ovat yleensä nuoria naisia, joilla on ongelmia löytää omaa paikkaansa maailmassa. Tietyissä piireissä mielenterveysongelmilla mässäily on sosiaalisesti hyväksyttyä ja jopa suotavaa. Kun ei oikein ole vielä selvillä millainen tyyppi on ja on epävarma itsestään, mt-diagnoosia on helppo käyttää rakennuspalikkana omaan imagoonsa. Tietty osa saa siitä myös tunteen, että on jotenkin erityinen ja kiinnostava.
Mielenterveysongelmat ovat hyvin tavallinen, arkinen ja ikävä vaiva. Niitä ei tarvitse hävetä, muttei kailottaakaan.
Ja aina käytöstä vedotaan siihen. Teki mitä tahansa.. kun mulla on tää kaksisuuntainen mielialahäiriö.. ihan kun vastuu omasta käytöksestä poistuisi diagnoosin myötä.
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin asiassa on kultainen keskitie, asiasta voi liioittelematta keskustella jos aihe tulee puheeksi. Oman kokemukseni mukaan diagnooseillaan leveilevät ovat yleensä nuoria naisia, joilla on ongelmia löytää omaa paikkaansa maailmassa. Tietyissä piireissä mielenterveysongelmilla mässäily on sosiaalisesti hyväksyttyä ja jopa suotavaa. Kun ei oikein ole vielä selvillä millainen tyyppi on ja on epävarma itsestään, mt-diagnoosia on helppo käyttää rakennuspalikkana omaan imagoonsa. Tietty osa saa siitä myös tunteen, että on jotenkin erityinen ja kiinnostava.
Mielenterveysongelmat ovat hyvin tavallinen, arkinen ja ikävä vaiva. Niitä ei tarvitse hävetä, muttei kailottaakaan.
Hyvin kirjoitettu ja täyttä asiaa.
Mulle tulee mieleen ettei näillä tyypeillä oikeasti ole mitään mielenterveysongelmaa. Paitsi huomionhaku.
Mulla ADHD, ahdistuneisuushäiriö ja epävakaa pers.häiriö. Vain mies, muutama läheinen kaveri ja vanhemmat tietää. Olen itsekin ihmetellyt, että miten jotkut ihmiset ovat vähän liian avoimia sairauksiensa suhteen.
Ja olen muuten aika avoin, mutta mielestäni nämä eivät kuulu asioihin, jotka kaikkien pitää tietää.
Ei masennus yms. mielensairaudet mitään hyssyteltäviäkään pidä olla. Hyväksyminen ja julkituominen on osa paranemisprosessia.
Hyvä vaan, että näistä puhutaan. Ehkä mt-ongelmista tulee jossain vaiheessa sairauksia, mitkä eivät leimaa loppuelämäksi.
t. f33.11
No ei aloittaja taida kovin masentunut olla kun töissäkin pystyy käymään ja salailemaan.
Tosi masentunut ei pääse kämpästään edes pois.
Järkevä ihminen tuo mahdollisen rajoittuneisuutensa tarpeen tullen esiin. Jos diagnoosista kertominen on helpoin keino ilmaista asia, niin ei se ole mitään leveilyä. Harva tavan pulliainen tosin ymmärtää mitään mielenterveysongelmista tai vaippapa adhd-asioista, joten voihan se asioista tietävän tiedonjako kuulostaa joltain keulimiseltakin. Monen ei vain ole koskaan tarvinnut miettiä itseään ja tunteitaan niin syvällisesti, että edes osaisi puhua asioista ja tuntemuksistaan.
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee mieleen ettei näillä tyypeillä oikeasti ole mitään mielenterveysongelmaa. Paitsi huomionhaku.
Tämä on tulenarka aihe, jota kukaan ammattilainen ei oikein uskalla sanoa ääneen. Koska se on epäkorrektia, mutta totta.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä vaan, että näistä puhutaan. Ehkä mt-ongelmista tulee jossain vaiheessa sairauksia, mitkä eivät leimaa loppuelämäksi.
t. f33.11
Kyllä ne pysyy leimaavina, joten pidäpä suuta soukemmalla.
Toisaalta hyvä, että mielenterveydestäkin voi puhua avoimesti, mutta ei siltikään aina kannattaisi. Kuten muistakaan sairauksista. Kun nykyään pitää olla niin tietoinen itsestään, ihmettelen kaikkia aikuisia jotka kertovat keskittymishäiriöistä, herkkyyksistä ja muista. Varsinkin ne, jotka hakemalla ovat hakeneet jonkin diagnoosin itsellensä lääkäristä. Yleensä haetaan itseymmärrystä muualta kuin lääkäristä ja lääkkeitä varotaan mahdollisimman pitkään, jos mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
No ei aloittaja taida kovin masentunut olla kun töissäkin pystyy käymään ja salailemaan.
Tosi masentunut ei pääse kämpästään edes pois.
Toisten kestokyky/velvollisuudentunne saattaa olla paljon toisia kovempi. Se vie joskus niin pitkälle, että ihminen sekoaa siellä töissä kun ei ole hakenut itselleen apua vaan pinnistellyt. Ei siis kannata vertailla kovin herkästi.
Miksi toisia masentuneita ärsyttää se, jos joku haluaa pitää mt-ongelmansa yksityisinä asioina? Olen monta kertaa kuullut, miten ongelmat pitäisi "avoimesti kertoa" kaikille. Miksi? Väitän, että salaajien toipumisennuste on parempi koska he eivät ole hommanneet itselleen masentuneen statusta ja leimaa yhteisön silmissä.
Miten leveilyn erottaa siitä, että kertoo asiasta avoimesti. Miksi psykiatrisen sairauden kertomista pitäisi piilottaa sen enempää kuin vaikka lonkkaleikkausta, välilevynpullistumaa tai syöpää?
Tietenkään esim. työympäristössä ei omalla vaikeudellaan saa kuormittaa työkavereita.
Vierailija kirjoitti:
Miksi toisia masentuneita ärsyttää se, jos joku haluaa pitää mt-ongelmansa yksityisinä asioina? Olen monta kertaa kuullut, miten ongelmat pitäisi "avoimesti kertoa" kaikille. Miksi? Väitän, että salaajien toipumisennuste on parempi koska he eivät ole hommanneet itselleen masentuneen statusta ja leimaa yhteisön silmissä.
Ehkä juuri siksi on hyvä, että näistä puhutaan, että tuollaista statusta ja leimaa ei syntyisi.
Vierailija kirjoitti:
Miten leveilyn erottaa siitä, että kertoo asiasta avoimesti. Miksi psykiatrisen sairauden kertomista pitäisi piilottaa sen enempää kuin vaikka lonkkaleikkausta, välilevynpullistumaa tai syöpää?
Tietenkään esim. työympäristössä ei omalla vaikeudellaan saa kuormittaa työkavereita.
Erona on se, että nämä diagnoosilla leveilijät tuputtavat sitä bipoa, pers.häiriötään ja masennusta joka käänteessä. Harva lonkkavikainen tai syöpäsairas alkaa heti mainostaa sairauttaan, se tulee ilmi jos tarve niin vaatii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi toisia masentuneita ärsyttää se, jos joku haluaa pitää mt-ongelmansa yksityisinä asioina? Olen monta kertaa kuullut, miten ongelmat pitäisi "avoimesti kertoa" kaikille. Miksi? Väitän, että salaajien toipumisennuste on parempi koska he eivät ole hommanneet itselleen masentuneen statusta ja leimaa yhteisön silmissä.
Ehkä juuri siksi on hyvä, että näistä puhutaan, että tuollaista statusta ja leimaa ei syntyisi.
Toisaalta "liika" puhe on tehnyt myös hallaakin, kun joka toinen narsistinen julkkis ilmoittautuu julkisesti masentuneeksi. Yhteisö alkaa miettiä, että kaikki ovat samanlaisia esittäjiä.
Sinulla on vielä itsetuntoa ja taisteluhenkeä.