Miksi on niin vaikeaa seisoa liukuportaissa peräkkäin oikealla puolella?
Pakko avautua tästä asiasta, koska tämä toistuu joka ikinen päivä. Itselläni on usein enemmän tai vähemmän kiire työasisoissa, joten sujuva ja nopea siirtyminen olisi tarpeen. Muuten kaikki meneekin aika hyvin, mutta sitten kun matkan varrella on useita liukuportaita, tulee stoppi.
Miksi ihmiset seisoo miten sattuu liukuportaissa, ja mikä pahinta, rinnakkain. Eikö nämä urpot tajua, että he tukkivat kaikkien muiden etenemisen sillä tavalla? Liukuportaissa tulee seisoa oikealla puolella, ja peräkkäin. Ja joka päivä törmään myös siihen, että kun pyydän ystävällisesti tilaa, jotta pääsen ohi, on se osalle liian vaikea tehtävä suoritettavaksi. Joko mulkataan vain tekemättä elettäkään, tai sitten huokaistaan kuuluvasti ja marttyyrimäisesti ja tehdään näyttävä väistö.
Ymmärrän, että pienen lapsen kanssa on eri asia, ei pientä voi välttämättä panna yksin seisomaan eri tasolle, mutta että aikuiset tekee keskenään näin, haloo!
Koittakaapa ottaa muutkin huomioon, ja seisokaa jatkossa siellä oikealla puolella, jotta teidän ohi pääsee sujuvasti.
Jos on pakko seistä rinnakkain liukuportaissa, niin jättäkää niiden käyttö väliin.
Kommentit (229)
Ei mulla ainakaan usein oo varsinainen kiire mihinkään, mutta mulla on mielekkäämpääkin tekemistä kun ihmetellä liukuportaita 5 min ja siksi mielelläni menisin ohi.
Suomessa ei osata pyytää kauniisti jos joku ei ole kuullut jostain kirjoittamattomasta säännöstä, vaan kihistään tuppisuuna raivosta ja raivotaan myöhemmin mammapalstalla kaikkien suomalaisten uskomattomasta hölmöydestä.
Tämä tuntuu tosiaan olevan joillekkin suomalaisille ylivoimaisen vaikea asia käsittää, että liukuportaissa jätetään vasen puoli vapaaksi kiireellisimpiä kulkijoita varten.
Hyvin huomaa, kuinka esim Helsingissä olevat ulkomaalaiset turistit osaavat heti ilman neuvoa toimia niin. Heille isoimmista kaupungeista tuleville se on itsestään selvyys.
Liukuportaisen tukkijat ovat kyllä 99% suomalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Yksikään ihminen ei nätisti ole pyytänyt päästä ohitse. Useimmat ei edes puhu vaan tunkee.
Saakin tunkea, jos itse on niin moukka että tukkii koko leveydeltä.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei osata pyytää kauniisti jos joku ei ole kuullut jostain kirjoittamattomasta säännöstä, vaan kihistään tuppisuuna raivosta ja raivotaan myöhemmin mammapalstalla kaikkien suomalaisten uskomattomasta hölmöydestä.
ap:han kirjoituksessaan toi ilmi, että ystävällisesti pyytää tilaa. Se tilan antaminen siitä huolimatta tuntuu vaan monelle olevan niiiiiiin vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksikään ihminen ei nätisti ole pyytänyt päästä ohitse. Useimmat ei edes puhu vaan tunkee.
Saakin tunkea, jos itse on niin moukka että tukkii koko leveydeltä.
Joissakin paikoissa on myös tavalliset rappuset vieressä mutta silti pitää juosta ja tosiaan nämä joilla ei edes ole kiire. 🙄 mutta en minä hermostu vaikka tunkevat, itselläni ei elämässä ole niin kiire että tarvitsisi stressata 5 minuutista 😁
Liukuportaissa olen jonossa ja jonossa ei etuilla. Helsinki ei ole mikään Lontoo, enkä näe mitään hienoa suurkaupungeissa, joten en aio myöskään käyttäytyä niin. Takapajula on hyvä juttu.
Yksi keino voisi olla, että liukuportaisiin astuessa maahan on pantu isolla teksti: SEISO OIKEALLA. Näinhän lukee ainakin Saksassa, Itävallassa, Puolassa ja Sveitsissä joissain paikoissa.
Jos siitä huolimatta tukkii liukuportaat, niin tietää sen olevan tahallinen teko. Wienissä näistä voi antaa rikesakon.
Vierailija kirjoitti:
Liukuportaissa olen jonossa ja jonossa ei etuilla. Helsinki ei ole mikään Lontoo, enkä näe mitään hienoa suurkaupungeissa, joten en aio myöskään käyttäytyä niin. Takapajula on hyvä juttu.
Tuota noin... mihin jonotat niissä liukuportaissa?
Se on ihan #itun raivostuttavaa. Huomaa ettei tupeksijat ole reissanneet muualla, aivan normaalia toimintaa seisoa AINA oikealla puolella liukuportaissa. Jos näin ei tee, on JUNTTI ja sitä pidetään huonona käytöksenä.
Itse olen joskus kohteliaasti kysynyt että anteeksi pääsisinkö tästä niin ei edes kuunnella vaan möllötetään edelleen siinä edessä.
Eihän tässä maailman isoimmasta ongelmasta ole kysymys, mutta selkeästä haitasta niille, jotka päivittäin liukuportaita käyttävät.
On huomaavaista ajatella muitakin ihmisiä kuin vain itseään. Seisokaa nyt hyvät ihmiset liukuportaissa oikealla, ja antakaa muille mahdollisuus ohittaa teidät oikealta. Ei pitäisi olla vaikea asia sisäistää.
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen ihmetellyt itsekkin. Stadissa tämä etiketti on hyvin hallussa esim. metron liukuportaissa. Siellä osataan tämä käytäntö hyvin. Ei olla itsekkäitä, ja ymmärretään, että ihmisillä voi olla kiire.
Mutta heti kun mennään täältä pohjoiseen, niin ilmiö pomppaa silmille. Maakuntien kauppakeskuksissa liukuportaat on kai niin uusi asia, että sitä pitää ihmetellä siinä rinnakkain?
Ja jalkakäytävilläkään ei muuten tarvitse kulkea 4 rinnakkain, jotta kukaan ei vain pääse ohitse.
Itse taas näen joka päivä ihmisiä, jotka seisovat liukuportaissa missä sattuu, tukkivat metrosta poistuvien väylän, kulkevat portaissa kuin lehmälauma, kävelevät keskellä katua ja seisahtuvat keskelle väylää. Asun siis Helsingissä, olen pohjoisesta kotoisin. Usein näen myös näitä, jotka kulkevat isossa lössissä kadulla vallaten myös pyöräilijöiden puolen. Sitten kun soitan hyvissä ajoin kelloa, niin he kääntyvät katsomaan, ja hitaasti miettivät että mihinköhän tässä pitäisi väistää!
Metroon tunkijoita en väistä, vaan reippaasti tönäisen niitä, jotka seisovat tielläni. Liukuportaiden tukkijoille huudan reippaasti: "Anteeksi!" Keskellä tietä kävelijöitä saatan hipaista, jos en mahdu kummaltakaan puolelta väistämään. Samaten kerran kun eräs "herrasmies" pysähtyi keskelle porrastasannetta räpläämään puhelintaan, sai pienen hipaisun kädestäni.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tässä korostuu aika paljon se kaupunkilaiset vastaan maalaiset asetelma. Helsingissä asuvat tietävät tämän etiketin, mutta maalaiset eivät tiedä, tai eivät välitä. He käyvät muutenkin aika hitaalla, joten voiko tätä liukuporras- etikettiä heiltä edes aina vaatia.
Välillä toivoisin, että nämä rinnakkain seisoskelijat menisivät tekemään saman esim. Lontoon maanalaisen liukuportaisiin. Voisi tulla aika kylmää kyytiä..
Meinaatko, että lontoo on niin erityisessä muusta maailmasta, että siellä ei ole koskaan maalaisia ja turisteja vaan pelkästään paikallisia? :D
Vierailija kirjoitti:
Yksi keino voisi olla, että liukuportaisiin astuessa maahan on pantu isolla teksti: SEISO OIKEALLA. Näinhän lukee ainakin Saksassa, Itävallassa, Puolassa ja Sveitsissä joissain paikoissa.
Jos siitä huolimatta tukkii liukuportaat, niin tietää sen olevan tahallinen teko. Wienissä näistä voi antaa rikesakon.
Tämän voisi tuoda meillekkin. Ei ole edes kova kustannus maalata lattiaan tekstiä SEISO OIKEALLA. Silloin asia tulisi niidenkin tietoon, joille tämä tulee yllätyksenä.
Ja pikkuhiljaa toivottavasti kaikki sitten alkaisivat noudattaa tätä.
Muualla maailmassa ovat ratkaisseet tämän ongelman avaamalla suunsa. Ei taida suomijuntilta onnistua.
Liukuportaissa on tarkoitus seisoa eikä kävellä.
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan #itun raivostuttavaa. Huomaa ettei tupeksijat ole reissanneet muualla, aivan normaalia toimintaa seisoa AINA oikealla puolella liukuportaissa. Jos näin ei tee, on JUNTTI ja sitä pidetään huonona käytöksenä.
Itse olen joskus kohteliaasti kysynyt että anteeksi pääsisinkö tästä niin ei edes kuunnella vaan möllötetään edelleen siinä edessä.
Et ole sitten reissannut Tokiossa :D
Auta armias, jos töpeksit siellä oikealla reunaa liukuportaita.
Liukuportaat ovat liikkuvat juuri siksi että ei ole tarkoitus että niissä kävellään vaan että niissä seistään matka ylös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tässä korostuu aika paljon se kaupunkilaiset vastaan maalaiset asetelma. Helsingissä asuvat tietävät tämän etiketin, mutta maalaiset eivät tiedä, tai eivät välitä. He käyvät muutenkin aika hitaalla, joten voiko tätä liukuporras- etikettiä heiltä edes aina vaatia.
Välillä toivoisin, että nämä rinnakkain seisoskelijat menisivät tekemään saman esim. Lontoon maanalaisen liukuportaisiin. Voisi tulla aika kylmää kyytiä..
Meinaatko, että lontoo on niin erityisessä muusta maailmasta, että siellä ei ole koskaan maalaisia ja turisteja vaan pelkästään paikallisia? :D
En. Mutta olen omin silmin siellä nähnyt, kuinka liukuportaiden tukkijat ovat saaneet aika kovaa ripitystä. Lisäksi olen nähnyt kuinka heidät kylmästi jyrätään kumoon, jos seisovat tukkimassa niitä portaita. Yksi tien tukkija haittaa välittömästi satojen, jopa tuhansien matkantekoa Lontoon maanalaisessa.
Suurin osa maailman kaikista turisteista seuraavat kuinka paikalliset toimivat esim. liukuportaissa, ja pyrkivät käyttäytymään samalla tavoin.
Yksikään ihminen ei nätisti ole pyytänyt päästä ohitse. Useimmat ei edes puhu vaan tunkee.