Lue keskustelun säännöt.
Miksi muka se on tärkeää, että lapsella on isätapaamisia tai isäsuhde?
17.01.2019 |
Olen seurannut sivusta, kuinka lapsen on pakko mennä etäisälle, tai kuinka kirjoitetaan kuinka tärkeetä on, että lapsella on isä, ja tuomari on aina isän tapaamisten puolella. Miksi? Mihin se perustuu?
Minun lapsuudessani isäni oli paljon kotona kotitoimistossaan. En minä tällä hetkellä häntä kaipaa, ja veljeni ei ole häntä nähnyt 15 vuoteen. (Ps. Isä ei ollut alkoholisti eikä väkivaltainen).
Koko historian isät ovat olleen etäisiä ja lapset olleen äitien kanssa. Isät ovat olleet vain kaukaisia auktoriteetteja.
Nykypäivänä on paljon isiä, jotka tapaavat etälapsiaan, mutta eivät ole henkisesti läsnä. Av:lla on tarinoita, kuinka lapset viettävät etäviikonloppunsa jäähallilla katsomassa isän harrastusta tai netflixissä. Mutta isän luokse aina vain pitää mennä. Koska isä.
Ymmärrän lapsen tuskan, jos isä ei pidä lupauksiaan ja tekee ohareita, tai isäinpäivänä ei voi askarrella isäinpäiväkortteja samalla tavalla kuin muut lapset, mutta mihin tuo isän ihannointi perustuu? Miksi yksi rakastava vanhempi ei riitä?
Ei, en ole feministi, en ole vieraannuttaja. Haluan vain herättää keskustelua.
(Ja tämän saman keskustelun vain kääntää äitiinkin, jos isä on huolenpitäjä ja äiti etäisempi. Harvoin vain näin päin on)
Kommentit (64)
Moni kirjoittaa provosoiden, mutta mielestäni vastauksia (mikäli tavoite ei ole vain niiden määrä laadusta riippumatta) saa nimenomaan, jos viesti on asiallinen.
No asiaan.
Luulen, että kaikki palstalaiset ja ap ymmärtävät asian, jos tilanne olisi niin, että itsellä olisi naisena ero edessä tai olisi jo eronnut ja lapsi olisikin vain isällään. Tai sama toisinpäin miehenä ja lapsi äidillä.
Eiköhän aina se, jolla on laajemmat tapaamisoikeudet ja "lapsi läsnä" ja tärkeänä omassa päivittäisessä elämässään pidä poislähteneen, esim. pettäneen tai sen "etäisemmän" vanhemman roolia tällaisessa asiassa mitättömänä ja vetoaisi siihen, miksi ei itse voisi olla täysipäiväinen ja yksinoikeutettu huoltaja, Ei sillä etäisellä mulku*** niin väliä. Eihän hän ennenkään siitä välittänyt.
Luulen, että moni lapsi olisi yhtä kiinnostunut isästään/tai äidistään näissä erotilanteissa ja vaikka isä/äiti olisikin ollut etäisempi, uskon, että vakavassa paikassa alkaisikin kiinnostamaan enemmän.
Valitettavasti en itsekään asiaa näin tasapuolisesti ajattele. Mulle on aivan sama, mitä pettäjämulk**exäni tekee, kunhan on vain mahdollismman kaukana eikä vain ota minun aikaani lapseni kanssa pois. (eikö kuulosta aika provokativiiselta ja itsekkäältä).
Mutta näinhän se menee. Oma napa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lukenut psykologiaa cum laudeen asti.
ApJotain et ole tainnut sisäistää kuitenkaan.
No, kerro sinä minulle, mitä minulta on jäänyt sisäistämättä?
En kai olisi tehnyt tätä aloitusta, jos ymmärtäisin. Ja sen takia sinä olet täällä, että autat minua ymmärtämään.Ap
En usko, että kukaan voi auttaa sinua ymmärtämään. Jos ei ymmärrä niin ei ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin, että perustuu sekä siihen, että lapsella on oikeus kahteen vanhempaan, mutta myös siihen, että vanhemmalla on oikeus tavata lastaan (kunhan siis vanhemman tapaamista ei nähdä merkittävänä riskitekijänä lapsen kehitykselle). Voi myös olla vanhemmalle hyödyksi (esim estää syrjäytymistä) tavata lastaan. En näe, että tämmönen menettely ittessään tekisi yksinhuoltajuudesta vähemmän merkityksellistä. Samaa mieltä oon siitä, että ei oo sukupuolikysymys, mutta en lähtisi selittämään sitä kautta, että miehet luonnostaan etäisempiä, vaan meidän kulttuurin historian kautta.
Myös: Ompa ihmiset tarkoituksella lähteny tulkitsemaan ap:n viestejä provoksi ja miesvihaksi vaikka tosi asiallisesti on aloitus muotoiltu.
Tsekkaapa laki. On vain lapsen oikeus vanhempiinsa, ja niin sen pitääkin olla.
Eikö tämä nyt ole aika yksilöllistä? On paljon tasapainoisia ilman toista vanhempaa kasvaneita, joillakin ei ole kumpaakaan biologista. Riippuu enemmän, minkälaisia työkaluja ja kasvuymparistön on saanut itsensä kehittämiseen. Sitten on taas niitä normiperheessä kasvaneita aikuisia, vanhempisuhteestaan marisijoita.
Vierailija kirjoitti:
No ehkä siksi, että lapsi halutaan säästää hylkäämistraumalta, joka vaikeuttaa koko loppuelämää.
Minä kasvoin ydinperheessä, äitini teki töitä kotona koko ala-asteeni ajan ja isäkin oli paljon kotona. Sunnuntaisin kävimme uimassa koko perheen voimin ja söimme yhteisen sunnuntailounaan. Olimme oikea 50-luvun perhemallin esikuva.
Minulla on silti hylkäämistrauma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin, että perustuu sekä siihen, että lapsella on oikeus kahteen vanhempaan, mutta myös siihen, että vanhemmalla on oikeus tavata lastaan (kunhan siis vanhemman tapaamista ei nähdä merkittävänä riskitekijänä lapsen kehitykselle). Voi myös olla vanhemmalle hyödyksi (esim estää syrjäytymistä) tavata lastaan. En näe, että tämmönen menettely ittessään tekisi yksinhuoltajuudesta vähemmän merkityksellistä. Samaa mieltä oon siitä, että ei oo sukupuolikysymys, mutta en lähtisi selittämään sitä kautta, että miehet luonnostaan etäisempiä, vaan meidän kulttuurin historian kautta.
Myös: Ompa ihmiset tarkoituksella lähteny tulkitsemaan ap:n viestejä provoksi ja miesvihaksi vaikka tosi asiallisesti on aloitus muotoiltu.
Tsekkaapa laki. On vain lapsen oikeus vanhempiinsa, ja niin sen pitääkin olla.
Juu ja tuomareiden päätökseen vaikuttaa lain kirjaimen lisäksi myös lain henki ja maan tapa.
Suomessahan lapsia nyt pakotetaan tapaamaan ainakin valvotusti jopa vaarallista vanhempaa, joka useissa tapauksissa on lopulta murhannut oman lapsensa. Lähtökohtaisesti ajatellaan vanhemman oikeutta lapseensa, ja lasten oikeudet ovat vähän retuperällä.
Huono isä tai äiti yhden hyvän lisäksi on tietenkin huonompi vaihtoehto kuin vain yksi hyvä vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitenkäs noi lapsiaan mur-hanneet äitylit tassä takavuosina? äitimyyttiä viljellään vaikka sille ei ole muuta perustetta kuin synnytys ja imetys
Kaikessa on kyse kulttuurista. Meidän ydinperhekulttuurissamme ajatellaan näin.
Jos olismme syntyneet alkuasukkaaksi toisenlaiseennkulttuuriin, joissa ei ole äiti-isä-mallia, niin ei tätä pidettäisikään tärkeänä.
Kulttuuri on meissä niiiiiiin syvällä, että ihmiset eivät pysty edes perustelemaan vastauksiaan. Huudetaan provoa ja yritetään häpäistä kun ap ei tajua, samalla kun ei osata sanoa mitään. Tästä tietää, että kyseessä on vain tapa, joka on opittu ”niin vain kuuluu tehdä”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta sinullakin oli isä, ja vieläpä lähellä jos kotitoimisto, vaikkakaan ei läsnä. Et osaa arvostaa, mutta luulenpa että ymmärtäit paremmin, jos isäsi olisi vaikka jättänyt äitisi ennen syntymääsi.
Tästä on paljon tutkimuksia, isä ON tärkeä, jo ihan vain olemassaolollaan. Mutta tietenkin upeaa, jos isä on hyvä isä, ja heitäkin on paljon. Huono isä taas ei luonnollisestikaan ole lapselle hyvksi, mutta se taas on ihan eri asia.
Vankila on täynnä isättömiä miesparkoja, joiden äiti on voinut olla rakastava, mutta ei ole jaksanut asettaa rajoja ja olla läsnä hänkään sen vähän ajan, mitä on lastaan nähnyt koittaessaan ansaita elantoaan.
Jokaisella on biologinen isä ja biologinen äiti, ja heidän kaipuunsa on tosiasia, vaikka ihminen muuta luulisi. Niin kauan kuin he ovat itsestäänselviä emme usein muista tarpeeksi arvostaa.
Kyllä. Yksikin läheinen ystävä eli lapsuutensa kahdestaan äitinsä kanssa, isää ei ollut kuvioissa ollenkaan vaikkakin tiedossa. Ystäväni väitti aina kivenkovaa, että isät on ihan turhia, koska hänkin on pärjännyt hienosti vain äitinsä kanssa, mikä sinänsä onkin totta. Vasta kun tämä täysin poissaollut isä kuoli, alkoi iso prosessi. Ystäväni pikku hiljaa ymmärsi, että isättömyys oli kuitenkin kalvanut häntä jossain syvällä mielen sopukoissa, ja asia oli kuitenkin vaikuttanut hänen moniin myöhempiin ratkaisuihinsa, mm. oman miehen valintaan.
Tottakai mieli pyrkii defensiivisesti suojelemaan itseään, mietipä isätönä (tai äiditöntä) lasta joka ajattelisi aktiivisesti, että voi kurja kun minulla ei ole isää tai äitiä elämässä. Ei tietenkään, eihän hän kestäisi.
Eipä yleistetä ystäväsi tarinaa yleispäteväksi faktaksi. On paljon esim adoptiolapsia, joita ei koskaan kiinnosta selvittää biologista alkuperäänsä. Ja tutkimusten mukaan lapset voivat parhaiten perheissä joissa vanhemmat ovat lesboja, eikä lapsilla ole isää:
Vierailija kirjoitti:
Kaikessa on kyse kulttuurista. Meidän ydinperhekulttuurissamme ajatellaan näin.
Jos olismme syntyneet alkuasukkaaksi toisenlaiseennkulttuuriin, joissa ei ole äiti-isä-mallia, niin ei tätä pidettäisikään tärkeänä.
Kulttuuri on meissä niiiiiiin syvällä, että ihmiset eivät pysty edes perustelemaan vastauksiaan. Huudetaan provoa ja yritetään häpäistä kun ap ei tajua, samalla kun ei osata sanoa mitään. Tästä tietää, että kyseessä on vain tapa, joka on opittu ”niin vain kuuluu tehdä”.
Tämä. Kukaan ei ole osannut vastata ap:lle.
Monissa muissa kulttuureissahan isät ovat vielä etäisempiä kuin Suomessa on koskaan olleet, ja niissä kulttuureissa sen ajatellaan olevan normaalia ja hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän se sinun asiasi ole ap, vaan lapsen ja hänen isänsä välinen.
Leikin paljon serkkuni lapsen kanssa, kun hän oli nuorempi. Lähes joka leikissä tuli kysymyksiä tyyliin missä sen isä on ja milloin isä tulee (hänen isänsä ei ollut kuviossa mukana). Selvästi tytöllä oli kova isänkaipuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse kasvanut ydinperheessä, jossa isä on aina ollut etäinen. Hän ei tehnyt mitään lastensa kanssa, ei edes puhunut satunnaista komentelua lukuunottamatta. Nyt vanhemmiten olen surullinen, että minulla ei ole minkäänlaista isäsuhdetta. Isä on sairastellut, mutta silti hänen luonaan käyminen tuntuu pakkopullalta, hänhän on vieras mies minulle. Naapurissa asuu mies, joka on samanikäinen kuin isäni ja hänkin on minulle läheisempi.
Miksi lapsi tarvitsee äidin? Jos teille tulee ero niin antakaa ne lapset isälle, ettekä tapaa heitä, eihän lapsi äitiä tarvitse vai mitä? Tai jos isää ei kiinnosta niin laitetaan laitokseen kasvamaan?
Vierailija kirjoitti:
Olen itse kasvanut ydinperheessä, jossa isä on aina ollut etäinen. Hän ei tehnyt mitään lastensa kanssa, ei edes puhunut satunnaista komentelua lukuunottamatta. Nyt vanhemmiten olen surullinen, että minulla ei ole minkäänlaista isäsuhdetta. Isä on sairastellut, mutta silti hänen luonaan käyminen tuntuu pakkopullalta, hänhän on vieras mies minulle. Naapurissa asuu mies, joka on samanikäinen kuin isäni ja hänkin on minulle läheisempi.
Mikä on pointtisi? Eli isiä ei tarvita? Minulla on ollut etäinen äitisuhde, eli äitejä ei tarvita. Kaikki lapset huostaan vaan...
Uskon, että tietyssä vaiheessa lapsuutta, lapselle on erityisen tärkeää saada huomiota molemmilta vanhemmiltaan. Pienikin määrä on tyhjyyttä ja välinpitämättömyyttä parempaa ja voi pelastaa lapset arvottomuuden kokemukselta. Isän kuolema on eri asia, sillä siihen ei liity hylkäämisen ja huonommuuden tunteita.
Katsoin kerran dokumentin Amerikkalaisesta vankilasta, jossa käytettiin tiettyä työskentelytapaa terapiassa. Lähes jokainen vanki kertoi lapsena isäsuhteen puuttumisesta hylkäämisen seurauksena.
Isyyttä aliarvioidaan ja korostetaan vanhemmuuden hoivapuolta. Itse uskon, että isyydellä itsellään on merkitystä, siksi että lapsi voi ajatella, että tuo on minun isäni. Lapsi tarvitsee isän, sillä hän rakentaa omaa identiteettiään suhteessa molempiin vanhempiin. Jos toinen vanhemmista puuttuu, voi olla vaikea rakentaa arvokasta minäkuvaa. Osalle lapsista isän puuttuminen voi olla erityisen ahdistavaa, kun taas osa selviää hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse kasvanut ydinperheessä, jossa isä on aina ollut etäinen. Hän ei tehnyt mitään lastensa kanssa, ei edes puhunut satunnaista komentelua lukuunottamatta. Nyt vanhemmiten olen surullinen, että minulla ei ole minkäänlaista isäsuhdetta. Isä on sairastellut, mutta silti hänen luonaan käyminen tuntuu pakkopullalta, hänhän on vieras mies minulle. Naapurissa asuu mies, joka on samanikäinen kuin isäni ja hänkin on minulle läheisempi.
Mikä on pointtisi? Eli isiä ei tarvita? Minulla on ollut etäinen äitisuhde, eli äitejä ei tarvita. Kaikki lapset huostaan vaan...
Luetun ymmärtäminen ei taida olla vahvin puolesi.
Jos vanhemmilla on hyvä suhde, niin heillä on yhdessä enemmän voimavaroja lapsen kasvattamiseen kuin pelkästään toisella yksinhuoltajana.
Aina kerrotaan, miten vanhemmat ovat vastuussa lapsistaan ja miten lasta rakastaa automaattisesti. Kun toinen vanhempi ei sitten haluakaan kantaa vastuutaan eikä rakastakaan (enää) lastaan, tulee lapselle fundamentaalinen tunne huonommuudesta, erilaisuudesta ja kelpaamattomuudesta.
- hylätyksi tullut