Kosmetiikkatuote jota käyttämällä olet saanut näkyviä, positiivisia muutoksia kasvoillesi?
Kommentit (346)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liverdop X3 701 on uskomaton tehohoito, sopii niin kuivalle kuin rasvaiselle vanhenevalle iholle. Teho on aivan omaa luokkaansa. Kokemuksesta voin kertoa, että juonteet ja rypyt silisivät mielestäni kaikki, mutta tulokset myös mitataan tietokoneella ja kohdallani ne olivat "vain" 70%, aikamoinen muutos, jonka todella huomasi! Hoidon tulokseksi luvataan, että rypyt ja juonteet siliävät 60-80% ja mikäli näin ei tapahdu, saa koko hoidon hinnan takaisin!
Lisäksi atooppinen ja osin rasvainen ihoni rauhoittui kauttaaltaan. Ihoni hehkui käsittelyn jälkeen ja vaikutukset ovat nyt pysyneet 7 kuukautta. Hintakin on valitettavasti omaa luokkaansa eli kolmen kerran käynti tulee maksamaan yhteensä noin 1700 euroa. Käsittelyn luvataan kuitenkin vaikuttavan vähintään kolme vuotta. Hoidossa käytetyt aineet ovat pitkällisen kehittelyn tulosta, joten ei ihme että ne maksavat. Suorastaan ihmeaineita! Suosittelen lämpimästi.
Ystäväni kävi tässä hoidossa, säästi ensin vuoden jotta opiskelijana pääsi. Ihan uskomaton tulos, 37 -vuotias, jolla ei edes ollut ryppyjä tai juonteita nuoreni parikymppisen näköiseksi. Siis toimiiko tämä jotenkin kasvoja kohottavanakin??? Olisi ihanaa, jos tässä hoidossa käyneet kertoisitte kokemuksianne.
Ahaa. Miksiköhän tästä fantastisesta hoidosta ei löydy googlettelemalla mitään? Joku keksinyt itse tämän ja vastailee itselleen?
Kiehlsin Midnight Recovery Concentrate, jos ei vielä ole täällä mainittu. Ostin Hulluilta Päiviltä viime syksynä 50ml:n putelin, maksoikohan jotain 40€. Ihan älyttömän riittoisaa, 3 tippaa riittää kasvoille ja kaulalle. Voi käyttää ihan sellaisenaan, eli ei välttämättä tarvitse yövoidetta päälle. Tuoksu on hyvin mieto, tulee vähän 8 hour cream mieleen. Kosteuttaa etenkin sen yövoiteen kanssa, imeytyy hetkessä ja tasoittaa/silottaa ihoa.
Erisan puhdistusgeeli ja alkoholiton kasvovesi. Vichyn Mineral 89 seerumi ja Vichyn Aqualia Thermal uv voide spf 25 (apteekista), Laitan noita aamulla. La Roche-Posay Toleriane ultra voide (apteekista) käy koko kasvoille ja silmänympäryksille. Tätä laitan illalla 89 seerumin päälle. Aamulla silmien ympärille.
Lumenen c vitamiini seerumi myös aika hyvä mutta käyttänyt sitä vasta muutamia viikkoja aamulla 89 seerumin tilalla. Ehkä talveksi ei tarpeeksi kosteuttava mulle.
Mulla herkkäiho ja talvisin pintakuiva. Nää tuotteet sopinu hyvin. Iho on hehkuva ja hyvinvoivan näköinen eikä juurikaan ryppyjä. Oon 34v.
Hiuksille käytän argan oil of morocco shampoo ja hoitoaine (saa citymarketista). Hiukset tullut tosi kiiltäviksi ja terveen näköisiksi.
Näitä tuotteita ennen kokeillut vaikka mitä ja nämä todennut parhaimmiksi enkä helpolla luovu. Välillä tosin kiva jotai uutta kokeilla.
Madaran hyaluronihappoa ja kollageenia sisältävä seerumi. Oikeasti kosteuttaa todella tehokkaasti ja silottaa ihoa. Olin hämmentynyt siitä, miten hyvä on - en aio enää luopua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liverdop X3 701 on uskomaton tehohoito, sopii niin kuivalle kuin rasvaiselle vanhenevalle iholle. Teho on aivan omaa luokkaansa. Kokemuksesta voin kertoa, että juonteet ja rypyt silisivät mielestäni kaikki, mutta tulokset myös mitataan tietokoneella ja kohdallani ne olivat "vain" 70%, aikamoinen muutos, jonka todella huomasi! Hoidon tulokseksi luvataan, että rypyt ja juonteet siliävät 60-80% ja mikäli näin ei tapahdu, saa koko hoidon hinnan takaisin!
Lisäksi atooppinen ja osin rasvainen ihoni rauhoittui kauttaaltaan. Ihoni hehkui käsittelyn jälkeen ja vaikutukset ovat nyt pysyneet 7 kuukautta. Hintakin on valitettavasti omaa luokkaansa eli kolmen kerran käynti tulee maksamaan yhteensä noin 1700 euroa. Käsittelyn luvataan kuitenkin vaikuttavan vähintään kolme vuotta. Hoidossa käytetyt aineet ovat pitkällisen kehittelyn tulosta, joten ei ihme että ne maksavat. Suorastaan ihmeaineita! Suosittelen lämpimästi.
Ystäväni kävi tässä hoidossa, säästi ensin vuoden jotta opiskelijana pääsi. Ihan uskomaton tulos, 37 -vuotias, jolla ei edes ollut ryppyjä tai juonteita nuoreni parikymppisen näköiseksi. Siis toimiiko tämä jotenkin kasvoja kohottavanakin??? Olisi ihanaa, jos tässä hoidossa käyneet kertoisitte kokemuksianne.
Ahaa. Miksiköhän tästä fantastisesta hoidosta ei löydy googlettelemalla mitään? Joku keksinyt itse tämän ja vastailee itselleen?
Niinpä, hoidon nimellä ei löydy muuta googlella, kuin tuo tähän keskusteluun kirjoitettu viesti.
Vierailija kirjoitti:
Muistuttaisin siitä, että jokaikinen Botox-ruiskeannos on testattu hiirillä. 1 hiiri per 1 ruiske.
Lähde?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistuttaisin siitä, että jokaikinen Botox-ruiskeannos on testattu hiirillä. 1 hiiri per 1 ruiske.
Lähde?
Kirjoita vaikka googleen botox eläinkoe hiiri ja saat lisätietoa. On olemassa eläinkokeeton testausmenetelmäkin jota voisi käyttää.
EU:ssa on periaatteessa eläinkokeet kielletty, mutta asetus ei kuitenkaan määrittele ihon alle injektoitavaa ainetta kosmeettiseksi eli botuliinitoksiinikokeita ei ole kielletty EU:ssa.
Koska botuliinitoksiini on niin voimakas myrkky, sen jokaisen valmistetun erän pitoisuus pitää testata. Testinä käytetään LD 50 -koetta, jolla halutaan selvittää annostus, joka tappaa tasan puolet koehiiristä. Valmistetta ruiskutetaan hiirten vatsaan, minkä jälkeen ne kärsivät halvaantumisoireista ja niiden hengityselimet alkavat salpautua. Lopulta osa hiiristä kokee hitaan ja tuskallisen tukehtumiskuoleman.
Vaseliini 30 v eikä ryppyjä kuivuutta eikä finnejä. Tällä myös puhdistan.
Käytän mieheni spermaa. Joskus menen bukkake tapaamiseen juuri tämän takia.
Kärsin pitkään tosi kuivasta ihosta. Sitten tajusin alkaa käyttämään paksumpaa kasvo-/hoitovettä (nyt Lumenen vaaleanpunainen puteli), johon lisäsin muutaman tipan Mossan öljyä. Satsin päälle vielä Estee LAuderin Advanced Night Repair seerumi +kosteusvoide ja silmänympärysvoide. Iho ei koskaan ole ollut näin hyvässä kunnossa vaikka on pakkasetkin. Sama setti kasvoille aamuin illoin, öljyn vain jätän aamulla pois kun se saa meikkivoiteen rullaamaan.
Kirjoittakaapa "miinustakaa vaan", saat paljon miinuksia...
Oivoi ihmisten typeryyttä...
Käytän Lumenen Ajaton-seerumia päivävoiteena. Kosteuttaa hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liverdop X3 701 on uskomaton tehohoito, sopii niin kuivalle kuin rasvaiselle vanhenevalle iholle. Teho on aivan omaa luokkaansa. Kokemuksesta voin kertoa, että juonteet ja rypyt silisivät mielestäni kaikki, mutta tulokset myös mitataan tietokoneella ja kohdallani ne olivat "vain" 70%, aikamoinen muutos, jonka todella huomasi! Hoidon tulokseksi luvataan, että rypyt ja juonteet siliävät 60-80% ja mikäli näin ei tapahdu, saa koko hoidon hinnan takaisin!
Lisäksi atooppinen ja osin rasvainen ihoni rauhoittui kauttaaltaan. Ihoni hehkui käsittelyn jälkeen ja vaikutukset ovat nyt pysyneet 7 kuukautta. Hintakin on valitettavasti omaa luokkaansa eli kolmen kerran käynti tulee maksamaan yhteensä noin 1700 euroa. Käsittelyn luvataan kuitenkin vaikuttavan vähintään kolme vuotta. Hoidossa käytetyt aineet ovat pitkällisen kehittelyn tulosta, joten ei ihme että ne maksavat. Suorastaan ihmeaineita! Suosittelen lämpimästi.
Ystäväni kävi tässä hoidossa, säästi ensin vuoden jotta opiskelijana pääsi. Ihan uskomaton tulos, 37 -vuotias, jolla ei edes ollut ryppyjä tai juonteita nuoreni parikymppisen näköiseksi. Siis toimiiko tämä jotenkin kasvoja kohottavanakin??? Olisi ihanaa, jos tässä hoidossa käyneet kertoisitte kokemuksianne.
Ahaa. Miksiköhän tästä fantastisesta hoidosta ei löydy googlettelemalla mitään? Joku keksinyt itse tämän ja vastailee itselleen?
En tiedä mikset löytänyt. Ehkä ne otti pois tuon sivuiltaan jos täyteen bookattu. Kyllä tuon maineikkaan pi clinicin instagramissa oli jotain ennen ja jälkeen kuvia. Kannatta mennä katsomaan. Mummeleista tuli n. 35-40v näköisiä.
Pari vuotta sitten tutustuin korealaiseen kosmetiikkaan ja nykyään kaikki rasvat ja meikit on k-beautyä! Aivan ihania tuotteita, vaikea kyllä sanoa suosikkia kun vaihtelee 😊 tällä hetkellä suosikkeihin kuuluu mm. The skin housen aloe snail mucin gel. Ja uusin tuttavuus on the ordinary-tuotteet...mahtavia eikä hinnalla pilattu.
hormoniaknen ja arvet olen saanut kuntoon seuraavillaa:
juice beauty happokuorinta 1-2 kertaa viikossa, päälle kosteuttava naamio
Muina päivinä hormoninäppyalueelle salisyylihapposeerumia (ordinary) ja muulle alueelle kosteuttavaa seerumia, päälle kosteusvoide
lisäksi kaksoispuhdistus: öljy, vaahto ja apuna konjak-sieni
Omalle pintakuivalle sekaiholle oon todennut kaikkein parhaiksi tuotteiksi Lorealin sugar scrubit. Oon kokeillut kahta kolmesta, se vihreä on muistaakseni rasvottuvammalle iholle, sitä en osta kun on tod. näk. liian tujua. Nyt käytän hoitavaa kuorintaa ja iho on pehmeä, kuulas ja finnitön.
Voiteena menee Erisanin täyteläinen voide tak välillä Lacto Linen hyaluronihappoa sisältävä kasvovoide. Riippuu ihon kuivudesta. Molemmat on halpoja. Voiteen päälle lisään Mossan vitamiiniöljyä. Tolla yhdistelmällä mun iho pysyy hyvänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nämä tuotteet sellaisia, että kun käytön lopettaa niin naama rupsahtaa rusinaksi ja hilseilee lattialle?
Kyllä. Sitten joutuu käyttämään sheet maskia koko ajan, ettei naama hajoa käsiin.
Se Yliopiston apteekin kasvoseerumi ei ainakaan ole sellainen. Minulta loppui se tuossa jokin aika sitten, ja kasvot pysyivät kunnossa pari viikkoa pelkällä kasvorasvalla (joka ei ole koskaan ennen riittänyt). Parin viikon päästä alkoi kuivua niin, että oli pakko hakea uusi seerumi. Nyt taas pehmeä iho, joka ei kiristä eikä hilseile.
T. Ekalta sivulta
P.S. Tykkään Yliopiston apteekin muistakin tuotteista. Erinomainen hinta-laatu-suhde, ja koko tuotto menee suomalaiseen tutkimukseen. Suosittelen.
Vierailija kirjoitti:
Onko kellään ollut apua runsaasta vedenjuonnista ja vähähiilarisesta ruokavaliosta?
On, tällä muuttui hilseilevä ja finninen sekaiho pehmeäksi, terveen kiiltäväksi (ei rasvakiiltoa) ja kauniin kuulaaksi. Finnit lähtivät.
Harmi vaan, ettei rakko kestä sitä määrää juomista (tai lähinnä pää, kun en jaksa ravata vessassa) ja hiilarit on parasta parhautta :D En aseta ulkonäköä niin korkealle, että viitsisin enää.
En ole tuo kenelle kommentoit, enkä ostolakossa-bloggarikaan mutta liitynpä minäkin koreakosmetiikkaa ja sen monivaiheista ihonhoitorutiinia hehkuttavien joukkoon. Ihan silminnähden parempikuntoisen, tasaisemman ja jotenkin raikkaamman näköinen iho kuin ennen. Jokatalvinen hilseilykään ei ole enää ongelma.