Miten oppisin katsomaan ihmisiä silmiin?

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa erikoiselta. Viestinnästä kuitenkin paljon on ilmeissä ja eleissä, ja nehän sinulta menevät täysin ohi jos et katso keskustelukumppaniisi. Siksi myös ihmisestä yleensä on luonnollista katsoa toista. En tosin tiedä mistä tuollainen sitten voisi johtua. Ehkä jonkin sortin kasvosokeus tai jotain, jos et saa informaatiota toisen kasvoista, niin ei niitä varmaa tule katsottua. Vaan tietäisit kyllä varmaan jos kyse olisi siitä.

Erotan kyllä kasvoja katsoessani, että kuka ihminen kyseessä on. En hirveästi erota ilmeistä mikä hänen tunnetilansa on, ellei tunnetila ole voimakas, joten voi tosiaan olla, että en tajua katsoa ihmisiä silmiin koska ihmisen kasvoissa ei ole mitään uutta informaatiota minulle. Nojaan kommunikaatiossa enemmän sanoihin. -Ap

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin olen jokseenkin assburger eikä tuo silmiinkatsominen taida koskaan tulla sujumaan. Korkeintaan pikaisia vilkaisuja voi tehdä mutta pidempiaikainen tuijotus alkaa ahdistamaan.

Olen itse huomannut että pääni ei pysty käsittelemään puhetta ellei katseni harhaile jossain kaukaisuudessa samaan aikaan kun kuuntelen puhetta. Jos joku puhuu minulle niin voin korkeintaan vilkaista puhujaa silmiin välillä osoittaakseni että kuuntelen. Voin joko kuunnella häntä TAI katsoa häntä silmiin. Näiden kahden toiminnon yhtaikainen suorittaminen niin että puheesta jää mitään järkevää muistiin on jokseenkin mahdotonta. Lauseet katkeavat merkityksettömiksi sanoiksi eivätkä ne tuota mitään merkityksiä.

Tai sitten minun pitäisi opetella jokaisen sanan merkitys eri kasvonpiirteiden vivahteiden värittämänä ja jo muutenkin epävarman apuvälineen, puheen epämääräisyys korostuisi lisää, ja tämä on pelottavan tuntuinen urakka. Tuntuukohan tämä tutulta kenenkään mielestä. Kuulostaako autistiselta?

Onko TÄSTÄKIN asiasta nyt saatu tehtyä joku ihmisarvon mittari? Itse en ole koskaan saanut mitään kiksejä ihmisten silmiin katsomisesta. Päin vastoin, minua alkaa suoraan sanottuna ärsyttämään se jatkuva tapitus ja napitus. Sanomattakin lienee selvää että olen myös parisuhteeton, koska tehokkaasti ignooraan kaikki naisten tekemät katsekontaktiyritykset.

Eipä minulla kavereitakaan paljoa ole. Johtunee epäilemättä hyvin pitkälti siitä, että minusta saattaa saada erittäin sulkeutuneen kuvan. Mutta minkäs teet, kun ei tule luonnostaan mikään simmuihin uppoutuminen, niin ei tule. En tästä tule muuttumaan, koska sellainen 180 asteen persoonan muutos on jopa minulta hieman liikaa vaadittu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin olen jokseenkin assburger eikä tuo silmiinkatsominen taida koskaan tulla sujumaan. Korkeintaan pikaisia vilkaisuja voi tehdä mutta pidempiaikainen tuijotus alkaa ahdistamaan.

Olen itse huomannut että pääni ei pysty käsittelemään puhetta ellei katseni harhaile jossain kaukaisuudessa samaan aikaan kun kuuntelen puhetta. Jos joku puhuu minulle niin voin korkeintaan vilkaista puhujaa silmiin välillä osoittaakseni että kuuntelen. Voin joko kuunnella häntä TAI katsoa häntä silmiin. Näiden kahden toiminnon yhtaikainen suorittaminen niin että puheesta jää mitään järkevää muistiin on jokseenkin mahdotonta. Lauseet katkeavat merkityksettömiksi sanoiksi eivätkä ne tuota mitään merkityksiä.

Tai sitten minun pitäisi opetella jokaisen sanan merkitys eri kasvonpiirteiden vivahteiden värittämänä ja jo muutenkin epävarman apuvälineen, puheen epämääräisyys korostuisi lisää, ja tämä on pelottavan tuntuinen urakka. Tuntuukohan tämä tutulta kenenkään mielestä. Kuulostaako autistiselta?

Kuulostaa erittäin samalta kuin mitä itse koen. Silmiin katsomisen vaatima keskittymien on niin paljon, että keskittymiseni keskusteluun katkeaa jos ajattelen asiaa. Kasvonilmeistä en koe saavani mitään lisää keskuteluun. -Ap

Vierailija kirjoitti:

En minä pysty vielä 40-vuotiaanakaan katsomaan juuri silmiin. Puhun aina muille niin, että katson muualle ja välillä vain vilkaisen toista silmiin. Silti olen pärjänny ihan hyvin elämässä. Kai uudet tuttavuudet aina vähän ihmettelevät toimintaani ja joistakin ihan näkee, kuinka he tuijottavat minua tutkivasti samalla kun puhun. Ei auta, tämä ei tule koskaan muuttumaan. Tässä iässä sen jo tietää.

Oletko pohtinut mistä se johtuu? Epäilen itse suojelevani itseäni ja koen silmiin katsomisen liian intiimiksi. En katso silmiin edes läheisiä

Hauska sattuma että jossain lehdessä just oli juttua tästä että se liittyy aivojen prosessiin käsitellä tietoa. Jos katsoo silmiin ei pysty prosessoimaan yhtä vaikeita asioita yhtä hyvin kuin silmiin katsoessa

Aivot siis miettivät asioita katsoessa pois

Ehkä meidän aivot ajattelee monimutkaisesti yksinkertaisempiakin asioita ja siksi silmiin katsominen ei tunnu luontevalta

Kun on kyse läheisistä, se ei haittaa. En kyllä tunne ketään joka tuijottaisi silmiin herkeämättä kun keskustellaan.

Se on valtavan epäkohteliasta. Mihin käytöstavat ovat kadonneet Suomesta?

Silmiin katsominen on muodollista, ei luonnollista käytöstä. Sinun iässäsi on luultavasti oudompaa katsoa silmiin kuin olla katsomatta.

Harjoittelemalla. Jos et kestä katsoa suoraan iiriksiin, niin keskitä katseesi silmien väliin. Myös ikä ja kokemus korjaa tilanteen.

Olin itsekin ujoakin ujompi poikana ja nuorukaisena enkä kehdannut katsoa ketään päinkään. Nyt ikämiehenä en tykkää mistään yhtä paljon kuin siitä kun katson työasioista keskustellessamme syvälle viehättävän työtoverini kastanjaruskeisiin silmiin. Minulla on jopa kaksi tuollaista naispuolista työtoveria ja yksi sinisilmä.

Mikäs persoonahäiriö on hänellä joka tahtoo katsoa aina silmiin? Jopa silmät ohjautuvat ohikulkijaankin. Ja yleensä sieltä tulee vastakatse. En minä itse ymmärrä mikä siinä olisi outoa, päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Silmiin katsominen on muodollista, ei luonnollista käytöstä. Sinun iässäsi on luultavasti oudompaa katsoa silmiin kuin olla katsomatta.

Se mitä minulle tapahtuu on outoa. En siis tietenkään tarkoita että pitäisi oppia tuijottamaan herkeämättä. Vaan katson aivan kokonaan toiseen suuntaan, enkä edes vilkaise keskustelukumppaniin usean minuutin keskustelun aikana. Tuijottamisesta tässä nyt ei koskaan ollut kyse. -Ap

Teeppäs seuraavaksi niin, että heti lähestyessäsi ja tervehtiessäsi, tai toisin päin kun joku tulee sinua tervehtimään,

 katsot ensin lyhyesti ja rehellisesti silmiin.

Sitten et kurkistele henkilöä tai henkilöitä, ikäänkuin vaivihkaa, no jos olet ujo niin mikä siinä. Ujous ei ole sairaus, se menee aikanaan ohi kun hyväksyy tilanteen.

No mutta asiaan. Minäkin olin ujo ja pelkäsin katsoa ihmisiä silmiin.

Oikeastaan meidän ei tarvitse katsoa silmiin, vaan meidän tulee tervehtimisen jälkeen katsoa silmien väliin, tai nenänvareen tai kulmakarvoihin. Ei koko ajan tuijottaen, vaan voit ihan hyvin katso muualle, kunhan et kovasti kääntyile. Voit keskustella kädet mukaan ottaen, se tekee vaikutuksen. Voit koskettaa omaa leukaasi tai laittaa kädet yhteen välillä. Käytä eleitä ns. ruumiinkieltä. 772

Etelämaalaiset elää käsillään ja katsovat milloin mihinkin. Olo on vapaampaa. Voisit vaikka seurata miten italialaiset tai espanjalaiset katsovat keskustellessaan.

Ole turvallisella mielellä, silmiä ei tarvitse pyöritellä.

Mielenkiintoinen aihe.

Jos ei uskalla katsoa toista silmiin tarkoittaa että sitä hävettää sen salainen anime p0rnon katseleminen. NÄIN SANOTTII CSI:MIAMISSSA