Onko täällä sijoittajia?
Hei kaikki, olisin kiinnostunut sijoittamisesta, mutta en ymmärrä aiheesta paljoa ja en tiedä kuinka päästä alkuun.
Kumpi on kannattavampaa sijoittaa rahastoihin vai osakkeisiin?
Ja onnistuuko sijoitus niin, että talletan kuukausittain tietyn verran rahaa, vai tuleeko minun sijoittaa kerralla isompi summa?
Kuulisin mielelläni kokemuksia mikäli täällä olisi aiheesta tietäviä! Kiitos!
Kommentit (66)
Rahastoihin voit sijoittaa helposti niin, että maksat pienen summan kuukaudessa. Samalla saat hajautuksen helposti. Suosittelen indeksirahastoja, koska niissä on pienet kulut. Katso lisätietoja esim. Seligsonin sivuilta.
Facebookissa on Sijoituskerho niminen ryhmä. Ehkä sitä kannattaisi alkaa seuraamaan.
Itse olen sijoittanut suoriin osakesijoituksiin jo 20 vuoden ajan. Yleendä ostan 1k€-5k€ kerralla osakkeita. Mutta aloittelijalle en uskalla osakesijoittamusta suositella, jollei ole aikaa tutustua yhtiön taloudelisiin raporttrihin, tunnuslukuihin ja yhtiön johdon taustoihin.
Rahastoihin ehdottomasti, ja mielellään vielä vähäkuluisiin indeksirahastoihin. Osakesijoittamisella aloittelija tekee yleensä virheitä (liian huono perehtyminen ym.) ja voittaa indeksin vain tuurilla, sijoitusrahastot seuraavat yleensä indeksiään kohtuullisen hyvin. Kokeile esim. Nordnetin superrahastoja ja Seligsonia.
PS. Rahastojakin on monenlasia (korko-, osake-, ja yhdistelmärahastoja), mutta oletan sinun tarkoittavan osakerahastoja. Nuo muut ovat periaatteessa vähäriskisempiä, mutta myös heikkotuottoisempia.
Itse ostelen säännöllisesti joka kk summalla x osakkeita Nordean kautta.Tähtäimessä vakaata ja kasvavaa osinkoa maksavat ulkomaiset yhtiöt. Suomeen en sijoita. Osingot sijoitan edelleen tämän kuukausisumman lisänä.
Ap, lainaa kirjastosta pari asiaa käsittelevää opusta ja mieti paljonko riskiä siedät ottaa.
Älä sijoita mihinkään yhden suosituksen perusteella vaan tutustu yhtiöihin kunnolla.
Kiitos vastanneille!
Aiheesta voisi tosiaankin lainata kirjan, jotta pääsisi aihetta opiskelemaan.
Te jotka laitatte summan X kuukaudessa sijoitukseen, voiko määrät olla kuinka pieniä/suuria vai onko tähän mitään sääntöä?
Ja te jotka olette laittaneet kerralla muutaman tuhannen esim osakkeisiin, oletteko jonkin säästötilin kautta kerryttäneet rahoja korkoineen?
Ja tarkoittaako tuo rahan laittaminen salkkuun, että salkunhoitaja laittaa rahaa moneen eri rahastoon? Jos näin on, saanko itse vaikuttaa minne kaikkialle rahoja laitetaan vai päättääkö salkunhoitaja itse tästä?
Kiitos vielä! T.Ap
Turha lainata tai ostaa mitään sijoituskirjoja alussa. Netistä saat tarvittavat tiedot. Omatoimisessa osakesäästämisessä oppii parhaiten asioita. Minä aloitin osakesäätämisen vuonna 1980 yhdellä KOPin osakkeella. Siinä tein heti ekan virheen, sillä ei ole järkeä ostaa kovin pieniä määriä, koska minimikulut syövät silloin potista enemmän.
Kurssilaskuja tulee ja menee. Niitä opettelet haistamaan etukäteen. Jos aloitat nyt osakesäästämisen, tsekkaa hiukan tilastoista mitkä osakkeet ovat esim. laskeneet viime vuonna paljon. Ne tuskin laskevat enää hirvittävästi. Mieti samalla mikä toimiala pärjää jatkossa edes tyydyttävästi, sillä seuraava taantuma on jo tyrkyllä.
Suosittelen ajallista, maantieteellistä ja alakohtaista hajautusta. Esimerkiksi jotain pienikuluista indeksirahastoa. Pankit mielellään kauppaavat omia rahastojaan, joissa kulut syövät tuotot.
Lisäksi kehoitan kiinnittämään huomiota aloitusajankohtaan. Osakkeiden hinnat ovat nousseet viimeiset 10 vuotta ja jossain vaiheessa tulee korjausliike. Itse en aloittaisi noususuhdanteen huipulla.
Piensijoittaja. Nainen. kirjoitti:
Mutta aloittelijalle en uskalla osakesijoittamusta suositella, jollei ole aikaa tutustua yhtiön taloudelisiin raporttrihin, tunnuslukuihin ja yhtiön johdon taustoihin.
Kuulostaa liioittelulta. Minä olen saanut lahjaksi jonkin verran osakkeita. En niistä tiedä sen kummempaa, enkä seuraa kurssien nousuja tai laskuja. Riittää, että joka vuosi saan joitakin satasia osinkoa. Kyseessä siis suurien suomalaisten yritysten osakkeet. Kai niissä kaikissa riskiäkin on, mutta en nyt ihan usko, että esim. Nordea on joutumassa äkillisesti. konkurssiin.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastanneille!
Aiheesta voisi tosiaankin lainata kirjan, jotta pääsisi aihetta opiskelemaan.Te jotka laitatte summan X kuukaudessa sijoitukseen, voiko määrät olla kuinka pieniä/suuria vai onko tähän mitään sääntöä?
Ja te jotka olette laittaneet kerralla muutaman tuhannen esim osakkeisiin, oletteko jonkin säästötilin kautta kerryttäneet rahoja korkoineen?Ja tarkoittaako tuo rahan laittaminen salkkuun, että salkunhoitaja laittaa rahaa moneen eri rahastoon? Jos näin on, saanko itse vaikuttaa minne kaikkialle rahoja laitetaan vai päättääkö salkunhoitaja itse tästä?
Kiitos vielä! T.Ap
Minä sijoitan pääsääntöisesti vain osakkeisiin, koska ostokohteiden löytäminen osa hupia. Rahastoissakin on kyllä 10 000€. Teen 0-3 osakeostosta kuukaudessa, aina 200 eurosta ylöspäin. Yleisin ostos on 600-1200 euron välissä tosin. Yhden ostoksen kustannuksilla ei ole suurempaa merkitystä jos ei kokoajan veivaa osakkeita eestaas. Osakesalkun hoitoa varten on oma tili, jonne tulee rahat mahdollisista myynneistä (harvinaisia), osingoista ja sitten kuukausittain palkkapäivänä siirretään pikkusumma. Lisäksi kaikista pankkikorttiostoksista menee pyöristys tälle tilille. Rahastoihin ei enää mene muuta kuin S-bonukset.
Jos laitat rahaa salkkuun, siirrät varoja välittäjän järjestelmään salkun hoitotilin saldoksi. Silloin päätät milloin ja mitä osakkeita ostat. Vastaavasti jos ostat rahastoja, rahastonhoitaja tekee kaikki sijoituspäätökset.
Pulliainen kirjoitti:
Turha lainata tai ostaa mitään sijoituskirjoja alussa. Netistä saat tarvittavat tiedot. Omatoimisessa osakesäästämisessä oppii parhaiten asioita. Minä aloitin osakesäätämisen vuonna 1980 yhdellä KOPin osakkeella. Siinä tein heti ekan virheen, sillä ei ole järkeä ostaa kovin pieniä määriä, koska minimikulut syövät silloin potista enemmän.
Kurssilaskuja tulee ja menee. Niitä opettelet haistamaan etukäteen. Jos aloitat nyt osakesäästämisen, tsekkaa hiukan tilastoista mitkä osakkeet ovat esim. laskeneet viime vuonna paljon. Ne tuskin laskevat enää hirvittävästi. Mieti samalla mikä toimiala pärjää jatkossa edes tyydyttävästi, sillä seuraava taantuma on jo tyrkyllä.
Joo totta. Laskuvaraa putoavassa puukossa enää 100%. Mutta ei hätää, kurssisyöksy on sattumanvaraista eikä perustu fundamentteihin. Pohjilta kannattaa ostaa kun halvalla saa. Kurssihistoria sen kertoo.
Pulliainen kirjoitti:
Turha lainata tai ostaa mitään sijoituskirjoja alussa. Netistä saat tarvittavat tiedot. Omatoimisessa osakesäästämisessä oppii parhaiten asioita. Minä aloitin osakesäätämisen vuonna 1980 yhdellä KOPin osakkeella. Siinä tein heti ekan virheen, sillä ei ole järkeä ostaa kovin pieniä määriä, koska minimikulut syövät silloin potista enemmän.
Kurssilaskuja tulee ja menee. Niitä opettelet haistamaan etukäteen. Jos aloitat nyt osakesäästämisen, tsekkaa hiukan tilastoista mitkä osakkeet ovat esim. laskeneet viime vuonna paljon. Ne tuskin laskevat enää hirvittävästi. Mieti samalla mikä toimiala pärjää jatkossa edes tyydyttävästi, sillä seuraava taantuma on jo tyrkyllä.
Näin toimimalla esim Talvivaara olisi ollut "huippusijoitus" esim vuonna 2012.
Vierailija kirjoitti:
Pulliainen kirjoitti:
Turha lainata tai ostaa mitään sijoituskirjoja alussa. Netistä saat tarvittavat tiedot. Omatoimisessa osakesäästämisessä oppii parhaiten asioita. Minä aloitin osakesäätämisen vuonna 1980 yhdellä KOPin osakkeella. Siinä tein heti ekan virheen, sillä ei ole järkeä ostaa kovin pieniä määriä, koska minimikulut syövät silloin potista enemmän.
Kurssilaskuja tulee ja menee. Niitä opettelet haistamaan etukäteen. Jos aloitat nyt osakesäästämisen, tsekkaa hiukan tilastoista mitkä osakkeet ovat esim. laskeneet viime vuonna paljon. Ne tuskin laskevat enää hirvittävästi. Mieti samalla mikä toimiala pärjää jatkossa edes tyydyttävästi, sillä seuraava taantuma on jo tyrkyllä.Näin toimimalla esim Talvivaara olisi ollut "huippusijoitus" esim vuonna 2012.
Jos Talvivaaraa osti 7 sentillä niin ei siinä hävinnyt kuin sen 7 senttiä. Eli kirjoittaja on oikeassa, fiksumpaa se oli kuin maksaa osakkeesta 2e.

Ei ollut. Kummassakin tapauksessa menettää 100%. Yksikköhinnoilla ei ole mitään merkitystä osakekaupoissa. Yleisin virhe on juurikin että "on halpa" kun yksikköhinta on alhainen. Osake voi silti olla oikeasti pirun kallis.
Kuukausisäästöllä etf, ylimääräiset tonnit osinkofirmoihin. Muu on turhaa.

100e sijoituksella sai 50 osaketta tai 1428 osaketta. Halvalla sai enenmän.

Näin juuri, kun ei ymmärretä lukea koko tekstiä loppuun. Yksittäisisiä lauseita korostamalla pystyy kattavasti arvostelemaan annettuja neuvoja.
Osta sijoitusasunto, varmasti kannattavin tuotto. Rahastot yms yhtä huuhaata etkä tiedä menetätkö kaikki rahasi vai saatko siitä jotain itsellesi.
Vierailija kirjoitti:
Osta sijoitusasunto, varmasti kannattavin tuotto. Rahastot yms yhtä huuhaata etkä tiedä menetätkö kaikki rahasi vai saatko siitä jotain itsellesi.
Vaatii aika paljon pääomaa tai lainaa. Muuttotappioalueella hinnat laskevat ja voi tulla tyhiä kuukausia, jolloin vastike kuitenkin juoksee. Muuttovoittoalueella asunnot ovat kalliita, joten tuotto jää pieneksi. Muutenkin hommassa on monenlaisia riskejä. Ja sanon tämän 18 vuoden ja neljän sijoitusasunnon kokemuksella.
Alkussa rahastot on parempia, mutta jos itse haluaa olla aktiivinen, niin sitten vain lukemaan.
Minä olen ollut nopean aikavälin sijoittaja, mutta viimevuonna se muuttui. Enää ei ne vanhatsäännöt päde, eli ihmettelen itsekin, mitä pitäisi nyt tehdä.