Tapasin ihanan miehen, mutta ajattelen silti vain kusipäistä exääni
Tapailin vuoden miestä, jonon olin todella rakastunut ja meillä synkkasi todella hyvin. Seurustelimmekin vähän aikaa, mutta sitten mies osoittautui kuitenkin sitoutumiskammoiseksi ja petti luottamukseni toistuvasti. Olemme edelleen tapailleet melko säännöllisesti kaveripohjalta, mutta on todella epävarmaa, voiko välillemme enää ikinä tulla mitään vakavampaa, koska mies on todella epävakaa ja ei kykene sitoutumaan. Silti hänen kanssaan on hyvä olla ja hän on sanonut, että välittää minusta paljon, vaikkei suhteemme näytä etenevän mihinkään. Mies myös toistuvasti tekee ohareita ja hänen mielenliikkeitään on mahdotonta seurata. Mies väläyttelee säännöllisesti mahdollisuutta yhteenpaluusta, mutta ne ovat aina vain puheita, eikä hän koskaan tee konkreettisia tekoja asian eteen.
Tapasin viime viikolla ihanan miehen ja meillä oli täydelliset ensitreffit. Mies on juuri sellainen, jonkalaisesta haaveilin, ennen kuin tapasin exäni (jonka kanssa taas meillä ei ole hirveästi yhteisiä mielenkiinnonkohteita). Silti en vain kykene ihastumaan tähän uuteen mieheen, vaikka hän on paljon sopivampi minulle, paremman näköinen, älykkäämpi jne kuin exäni. Mikä avuksi? Miten saan exän mielestäni? Jotenkin edelleen elättelen toiveita, että voisimme olla vielä pariskunta exäni kanssa, vaikka hän on täysin mahdoton ihminen ja suhteemme olisi hirveä. Toisin kuin tämän uuden miehen kanssa.
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Olisiko jotenkin mahdollista kääntää noita tunteitasi inhoksi exää kohtaan? Kun mietit häntä kaivaten ja sitten mieleen tulee joku temppu minkä hän sinulle teki esim. feidasi, petti luottamuksen, mitä mietit? Oletko vihainen vai anteeksiantava?
Itselleni oli hirveän vaikeaa päästä exästä yli. Tämä oli täysi kusipää ja lopulta viimeinen niitti tuli vastaan ja lopetin suhteen. Exä laittoi kaipuuviestejä ja lupaili kaiken muuttuvan ja minä kihisin raivosta, että eikö se saamarin sika välitä musta oikeasti yhtään kun tekee noita temppuja ja miksi hän vain puhuu, mutta ei tee mitään. Sitten häpesin itseäni ja tunteitani. Ja nyt on tunteet kuollut ja jäljellä pelkkä ällötys kyseistä exää kohtaan. Kyllä siitä on mahdollista päästä yli kun vain hyväksyy sen, että ei ihminen joka välittää tekisi mulle näin tai noin.
Olen yrittänyt, mutta jotenkin exä onnistuu aina saamaan minut antamaan itselleen anteeksi törkeimmätkin temppunsa. Niin monta kertaa olen laittanut välit poikki hänen temppujensa jälkeen, mutta silti aina hän onnistuu saamaan minut takaisin luokseen ja puhumaan kaiken parhainpäin. Ja hän on oikeasti tehnyt niin törkeitä juttuja minulle, että niitä on vaikea edes sanoin kuvata. Jättänyt yksin tilanteissa, jossa olisin tarvinnut tukea ja hän on luvannut olla siinä. En pysty luottamaan häneen pätkääkään ja siksi tiedostan, ettemme voisi olla yhdessä. Toisaalta hän osaa myös olla välittävä ja intensiivinen silloin kun ollaan yhdessä, mutta ei hän ikinä osaisi laittaa minua etusijalle, vaan kaikki muu tuntuu hänen elämässään menevän parisuhteen edelle.
Anna tälle uudelle tuttavalla mahdollisuus. Ei aina rakkaus syty ensimmäisellä, eikä toisellakaan silmäyksellä.... Kun viettää aikaa toisen kanssa, alkaa tuntea paremmin, huomaa mitä on yhteistä, kenties yhteiset arvot, tulevaisuudennäkymät? SIITÄ se pysyvä syvä rakkaus syntyy, ei mistään tunteiden kiihkeästä palosta joka palaa myös poroksi hyvin pian.
Mielestäni ihminen voi isolta osalta päättää millainen ihminen haluaa olla. Haluatko olla rentun heittopussi, jota kaikki ystäväsi säälivät? Jos pystyisit objektiivisesti katsoa itseäsi ulkopuolelta..MITÄ haluat olla? Haluatko olla jollekin elämän nainen, suurin rakkaus, kunnioitettu, haluttu? TÄMÄ sinun renttusi ei sitä sinulle anna.
Et kuulosta ihastuneelta tähän mieheen, koska mietit exää edelleen. Vaikuttaako uusi mies niin hyvältä juuri siksi, että hän vaikuttaa turvalliselta ja tasaiselta verrattuna exään? Itse viehätyn todella epävakaista ja levottomista miehistä, joiden kanssa tasainen arki on mahdotonta, ja aina yhden kanssa sydämen särjettyäni etsin jonkin aikaa tylsää, tavallista, turvallista miestä. Olen jo huomannut, että tällainen turvallisen tuntoinen mies on vain hetken laastari, johon en ihastu samalla tavalla, ja pian laastari jääkin jonkun vaarallisen ja levottoman jalkoihin. Mieti ennen kuin alat leikkiä toisen tunteilla.
Tämän kirjoitti siis tuo viestin 6 kirjoittanut.