Mitä teidän miehet on tehneet isyyslomalla?

Oletko hyvässä kunnossa, lähde kävelylle jos pystyt, rentoudu.

Sitten huomenna menette yhdessä ulos koko perhe, pulkka mukaan. Sitten hetken kun olette olleet mäessä (eli mies ollut esikoisen kanssa mäessä) niin ilmoitat käyväsi imettämässä. Ja menet kotiin.

Miehesi on niin laiska, että ei yksin tule toimimaan. Joudut luultavasti aina raahaaman kivirekeä perässäsi. Pystytkö itse menemään koneelle, niin ettei miehesi pääse, alat vaikka järjestelemään valokuvia?

Voisit mennä suihkuun, sanot, että rintojasi kiristää niin, että on pakko olla neuvolan ohjeen mukaan vähintään puolisen tuntia kuumassa suihkussa. Kun et ole näkyvissä niin on ehkä pieni mahdollisuus, että mies reagoisi lapsiin.

Lähti poikien reissulle kreikkaan viikoksi. Se nyt ei mua haitannut kun olin toipunut synnytyksestä ennätysnopeasti. Oli sitten kuitenkin 6kk lapsen kanssa kotona kun minä palasin työelämään ja imetyksen loputtua kävin itsekin tyttöjen reissulla ulkomailla. :)

Minun mieheni on ollut nyt useamman viikon lomalla lapsemme syntymän jälkeen, ja tämä on ollut ihanaa ja jopa helppoa aikaa, vaikka vauva vaativa onkin, sillä teemme kaiken puoliksi.

Mieheni käy mielellään kaupassa yms asioilla, hoitaa isompia lapsia, kuskaa päiväkotiin, siivoaa kotia, heräilee vauvan kanssa öisin valvomaan tai vaihtamaan vaippaa. Hän kannustaa minua lähtemään harrastamaan tai tapaamaan ystäviä. Silti hän ehtii päivän aikana myös välillä pelata pleikkaria tai katsoa myöhään ohjelmia (tätä tosin harrastamme yhdessä).

Kannattaa keskustella ajankäytöstä. Omat hengähdystauot ovat vauvaperheissäkin tärkeitä, mutta niitä pitäisi olla tasapuolisesti molemmilla.

Kamala lukea näitä juttuja, missä mies on lähes hylännyt juuri synnyttäneen puolisonsa ja pienen vauvan pärjäilemään keskenään. Todella lapsellista ja itsekeskeistä toimintaa. Äidin ja vauvan täytyy saada levätä ja toipua, isyysloma on sitä varten että isä hoitaa perhettään ja luo suhdetta uuden perheenjäsenen kanssa.

Oma mieheni piti 2 vkoa isyyslomaa molempien lasten synnyttyä ja sitten lasten ollessa noin vuoden ikäisiä mieheni on ollut noin 4kk hoitovapaalla. Minä olen palannut töihin kodin ulkopuolelle ja mies on jatkanut lasten kanssa siihen, mihin minä jäin. Tähän sisältyy päävastuu kodinhoidosta, mutta ennen kaikkea yhteistä aikaa lasten kanssa: ulkoilua, muskaria, vauvauintia, neuvolakäyntejä... olemme hoitaneet kaiken puolison kanssa yhdessä sopien ja hyvin on homma toiminut. On mieheni välillä iltaisin käynyt treeneissä, pelannut pleikkaa ja tehnyt muita omia juttujaan. Pääsääntöisesti harrastamme lasten mentyä yöunille ja vuorottelemme, kumpi lähtee kodin ulkopuolisiin toimintoihin.

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä... Taas tuli riita siitä, kun mies ei pyytämättä tee mitään. Sitten kun pyydän esim tekemään vanhemman lapsen kanssa jotain, niin silloin mies kuittailee napinasta ym. Jaksoi mennä puoleksi tunniksi ulos (tietty vasta puolen päivän aikaan, kun vihdoin vinkkasin asiasta, kun lapsi oli pari tuntia katsonut jo TV:tä), ja eikun sen jälkeen taas koneelle. Ei aikomustakaan tehdä mitään enempää lapsen kanssa, koneella on niin paljon kivempi istua.

Huomautin jonkin ajan kuluttua hänelle sitten (kun ei reagoinut vauvan itkuun silloin kun itse vihdoin pääsin syömään, eikä vanhemman lapsen huomion hakemiseen) että isyysloma on sitä varten että hän muun muassa viettää aikaa lastensa kanssa, eikä istu koneessa sillä aikaa kun minä hoidan vauvan, viihdytään vanhempaa lasta, teen ruoat, pesen pyykit jne.. Sain sitten kuulla, että hän ei kestä minua, olen kuulemma tosi rasittava, ja hänen päänsä hajoaa.

Vinkkejä miten keskustelussa kannattaa edetä? Alan olla aivan täynnä. Mielestäni mies on todella epäreilu, eikä hänellä oikeasti olisi oikeutta sanoa noin. Silti mulle tulee tosi huono fiilis ja alan miettiä että miten voisin toimia eri tavalla.

Harmittaa tosi paljon, kun ekat viikot vauvan kanssa menee näin. Ainoa keino ettei riitaa tule olisi varmaan antaa miehen vaan puuhastella omia juttujaan. Hänen mielestään hän tekee tarpeeksi jos tunnin päivässä uhraa perheelleen, esim käymällä kaupassa. Jos olisin tiennyt, niin en olisi halunnut hänen pitävän isyyslomaa ollenkaan. Kaupassa voi käydä työpäivän jälkeenkin.

Vähän vaikea tilanne, kun toinen on niin puollustuskannalla. Ehkä kannattaa puhua asiasta silloin, kun ei ole tilanne päällä. Ottaa se rauhallisesti esiin ja kertoa, miltä tilanne sinusta tuntuu (epäreiluus, suru, toivottomuus..) ja millainen käytös tuntuisi sinusta hyvältä, ihan konkreettisin esimerkein. Voisit myös muistuttaa, että kyseessä on TEIDÄN YHTEINEN perhe ja koti, joihin mies on sitoutunut siinä vaiheessa, kun se oli vasta suunnitteilla. Siitä itsensä eristäminen ja vastuunpakoilu ei ole oikein ja sinulla on täysi oikeus vaatia myös toista osallistumaan. Voit myös kysyä ihan asillisesti, miksi mies toimii kuten toimii?

Valitettavasti miehesi tuskin tuosta toiseen ääripäähän muuttuu ja todennäköisesti joudut jatkossakin erikseen pyytämään tätä tekemään asioita tai muistuttelemaan sovituista. Olisikin siis hyvä, että pääsisitte edes siihen pisteeseen, ettei miehesi ei ottaisi siitä nokkiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Kamala lukea näitä juttuja, missä mies on lähes hylännyt juuri synnyttäneen puolisonsa ja pienen vauvan pärjäilemään keskenään. Todella lapsellista ja itsekeskeistä toimintaa. Äidin ja vauvan täytyy saada levätä ja toipua, isyysloma on sitä varten että isä hoitaa perhettään ja luo suhdetta uuden perheenjäsenen kanssa.

Oma mieheni piti 2 vkoa isyyslomaa molempien lasten synnyttyä ja sitten lasten ollessa noin vuoden ikäisiä mieheni on ollut noin 4kk hoitovapaalla. Minä olen palannut töihin kodin ulkopuolelle ja mies on jatkanut lasten kanssa siihen, mihin minä jäin. Tähän sisältyy päävastuu kodinhoidosta, mutta ennen kaikkea yhteistä aikaa lasten kanssa: ulkoilua, muskaria, vauvauintia, neuvolakäyntejä... olemme hoitaneet kaiken puolison kanssa yhdessä sopien ja hyvin on homma toiminut. On mieheni välillä iltaisin käynyt treeneissä, pelannut pleikkaa ja tehnyt muita omia juttujaan. Pääsääntöisesti harrastamme lasten mentyä yöunille ja vuorottelemme, kumpi lähtee kodin ulkopuolisiin toimintoihin.

Jep, kuinka moni nainen tekee noin? Sehän olisi aivan kauheaa.

Kannattaako niitä isyysvapaita edes lisätä jos tämä on yleinen asenne? Isyysloma= isän omaa vapaata

Oliko toive toisesta lapsesta yhteinen? Mies kuulostaa vähän masentuneelta käyttäytymisen perusteella... tai vähintään siltä, että on jokin henkinen kriisi/burn out menossa. Henkisesti ja fyysisesti terve mies, joka on halunnut lapsia (ja haluaa olla kumppaninsa kanssa) ei käyttäydy tuolla tavalla. Emt, kannattaa ehkä yrittää hakea jotain keskusteluapua/tukea perheen hoitoon. Erohan siinä on edessä, jos toinen vanhempi käyttäytyy kuin teini ja taloutta pyörittävä vanhempi on henkisesti ja fyysisesti ihan loppuun ajettu.

Itse en pystynyt edes kävelemään kunnolla useampaan viikkoon synnytyksen aiheuttamien repeäminen/verenvuodon/babybluesin, joten miehen oli pakko käydä kaupassa, hoitaa siivoamiset/pyykkäys yms. Vauvaa hoidettiin puoliksi, siitä ei edes neuvoteltu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä... Taas tuli riita siitä, kun mies ei pyytämättä tee mitään. Sitten kun pyydän esim tekemään vanhemman lapsen kanssa jotain, niin silloin mies kuittailee napinasta ym. Jaksoi mennä puoleksi tunniksi ulos (tietty vasta puolen päivän aikaan, kun vihdoin vinkkasin asiasta, kun lapsi oli pari tuntia katsonut jo TV:tä), ja eikun sen jälkeen taas koneelle. Ei aikomustakaan tehdä mitään enempää lapsen kanssa, koneella on niin paljon kivempi istua.

Huomautin jonkin ajan kuluttua hänelle sitten (kun ei reagoinut vauvan itkuun silloin kun itse vihdoin pääsin syömään, eikä vanhemman lapsen huomion hakemiseen) että isyysloma on sitä varten että hän muun muassa viettää aikaa lastensa kanssa, eikä istu koneessa sillä aikaa kun minä hoidan vauvan, viihdytään vanhempaa lasta, teen ruoat, pesen pyykit jne.. Sain sitten kuulla, että hän ei kestä minua, olen kuulemma tosi rasittava, ja hänen päänsä hajoaa.

Vinkkejä miten keskustelussa kannattaa edetä? Alan olla aivan täynnä. Mielestäni mies on todella epäreilu, eikä hänellä oikeasti olisi oikeutta sanoa noin. Silti mulle tulee tosi huono fiilis ja alan miettiä että miten voisin toimia eri tavalla.

Harmittaa tosi paljon, kun ekat viikot vauvan kanssa menee näin. Ainoa keino ettei riitaa tule olisi varmaan antaa miehen vaan puuhastella omia juttujaan. Hänen mielestään hän tekee tarpeeksi jos tunnin päivässä uhraa perheelleen, esim käymällä kaupassa. Jos olisin tiennyt, niin en olisi halunnut hänen pitävän isyyslomaa ollenkaan. Kaupassa voi käydä työpäivän jälkeenkin.

Vähän vaikea tilanne, kun toinen on niin puollustuskannalla. Ehkä kannattaa puhua asiasta silloin, kun ei ole tilanne päällä. Ottaa se rauhallisesti esiin ja kertoa, miltä tilanne sinusta tuntuu (epäreiluus, suru, toivottomuus..) ja millainen käytös tuntuisi sinusta hyvältä, ihan konkreettisin esimerkein. Voisit myös muistuttaa, että kyseessä on TEIDÄN YHTEINEN perhe ja koti, joihin mies on sitoutunut siinä vaiheessa, kun se oli vasta suunnitteilla. Siitä itsensä eristäminen ja vastuunpakoilu ei ole oikein ja sinulla on täysi oikeus vaatia myös toista osallistumaan. Voit myös kysyä ihan asillisesti, miksi mies toimii kuten toimii?

Valitettavasti miehesi tuskin tuosta toiseen ääripäähän muuttuu ja todennäköisesti joudut jatkossakin erikseen pyytämään tätä tekemään asioita tai muistuttelemaan sovituista. Olisikin siis hyvä, että pääsisitte edes siihen pisteeseen, ettei miehesi ei ottaisi siitä nokkiinsa.

Kiitos, tässä oli hyviä pointteja. Hän ottaa kyllä lähes kaiken kritiikkinä ja aina löytyy puolustukset ja selitykset tekemättömyydelle. Täytyykin kysyä joskus miksi hän toimii jollain tietyllä tavalla. Esim istuu aina vaan koneella, kun olisi miljoona asiaa tehtävänä. Ollaan myös juteltu aiheesta, kun tilanne ei ole päällä ja tällöin hän aina lupaa hoitaa asioita, mutta usein nämä lupaukset unohtuvat viimeistään muutaman päivän päästä, ja taas tulee riitaa.

Esimerkkinä, siivoan itse ja mies istuu vaan koneella. Haluaisin että hän siivoaisi oman osuutensa ja huomautan, että vessa pitäisi siivota (hän ei ikinä yleensä tee sitä), mutta hän ei tähän reagoi. Seuraavaksi sanon jonkin ajan kuluttua, voisitko siivota vessan? Ei reaktiota. Sitten kysyn, edelleen ihan rauhalliseen äänensävyyn, kuulitko? Tässä vaiheessa hän alkaa jo hermostua, joojoo, mutta en nyt sitä siivoa (istuu edelleen koneella). Ok. Mutta asia hyvin todennäköisesti jäisi siihen, ellen jatka keskustelua. Milloin sitten ajattelit siivota? Tässä vaiheessa häntä alkaa todella ärsyttämään ja hän saattaa nousta ylös, tiuskia ja mennä siivoamaan vessan, vaikka en edes vaatinut sitä että hän juuri sillä hetkellä hoitaisi asian, toivoin vaan että hän ottaisi asiasta kopin ja kohtuullisen ajan kuluessa hoitaisi sen pois päiväjärjestyksestä. Mutta tästä tuleekin taas riita. Itsekin tuossa vaiheessa saatan hermostua, että ei ole ok tiuskia mulla tästä asiasta, haluan vaan että se tulee hoidetuksi, ei ole yksin mun tehtävä siivota vessaa. Ja sitten hän jatkaa ”niin niin kun en ikinä tee mitään” jne... Ja taas siivouksesta saadaan riita aikaiseksi, mies mököttää ja itse olen aivan väsynyt tähän ainaiseen vääntämiseen yksinkertaisista asioista. Miksi siitä vessanpesusta tuli taas ongelma? Ap

Vaikutat aika raskaalta tyypiltä ap.

Vierailija kirjoitti:

Vaikutat aika raskaalta tyypiltä ap.

Koen arjen raskaaksi aika ajoin, on todella raskasta anella miestä hoitamaan kotitöitä ja ottamaan vastuuta lasten asioista. Vähemmästäkin muuttuu raskaaksi ihmiseksi...

Vierailija kirjoitti:

Oliko toive toisesta lapsesta yhteinen? Mies kuulostaa vähän masentuneelta käyttäytymisen perusteella... tai vähintään siltä, että on jokin henkinen kriisi/burn out menossa. Henkisesti ja fyysisesti terve mies, joka on halunnut lapsia (ja haluaa olla kumppaninsa kanssa) ei käyttäydy tuolla tavalla. Emt, kannattaa ehkä yrittää hakea jotain keskusteluapua/tukea perheen hoitoon. Erohan siinä on edessä, jos toinen vanhempi käyttäytyy kuin teini ja taloutta pyörittävä vanhempi on henkisesti ja fyysisesti ihan loppuun ajettu.

Itse en pystynyt edes kävelemään kunnolla useampaan viikkoon synnytyksen aiheuttamien repeäminen/verenvuodon/babybluesin, joten miehen oli pakko käydä kaupassa, hoitaa siivoamiset/pyykkäys yms. Vauvaa hoidettiin puoliksi, siitä ei edes neuvoteltu. 

Kyllä toive toisesta lapsesta oli ihan yhteinen, ja itse asiassa mies toivoisi vielä kolmattakin lasta.. Ja alunperin myös toivoi enemmän/nopeammin lapsia kuin minä! Olisin voinut odottaa vielä jonkin aikaa, ja jälkeenpäin ajateltuna olisi varmaan pitänytkin.

Tosiaan miksi haluaa perheen, jos normaalit pakolliset asiat tuntuvat olevan niin ylivoimaisen vaikeita? Ilmeisesti unelma olisi perhe ja vaimo joka hoitaa mukisematta lähestulkoon kaiken. Mies sitten osallistuu silloin kun sattuu huvittamaan. Toisinaan mies tekee joitakin asioita omatoimisesti ja lapsenkin kanssa jotain, mutta sitten saattaa mennä pitkä aika, että hän on jotenkin poissaoleva, väsynyt? Ei ota vastuuta, eikä tee omatoimisesti silloin asioita. Istuu just lähinnä koneella, eikä reagoi mihinkään. Tällöin hän vaan olettaa että minä hoidan ruoan lapsille ja samalla myös hänelle(!), ja hoidan kaikki juoksevat asiat.

T. Ap

Meillä mies jäi isyyslomalle heti lapsen syntymän jälkeen. Ensimmäiset kaksi viikkoa meni koko porukalta siihen, että makasimme kaikki alasti (tai lähinnä me kaks pikkareissa&kalsareissa ja yksi 2,5 kiloinen liian isoissa vaipoissa kun pikkuisimpia ei ollut markkinoilla) sängyssä ja tutustuimme kilpaa toisiimme. Oli hämmentävää miten nopeasti se aika meni, ja miten tarkkaavaisesti aivan pikkuinen vauvakin voi yrittää ottaa kontaktia ja viestiä vanhemmilleen tarpeistaan. Käytännössä olimme päiväunilla sen aikaa mitä ei käyty äkkiä naapurissa isovanhemmilla esittelemässä vauvaa, ennen kuin tultiin äkkiä takaisin kuplautumaan keskenämme. Viimeisin viikko meni myös vauva sylikontaktissa. Mies palasi töihin, ja vauvahuuruisuus jatkui kummallakin vielä pitkälle yli vuodenikään. 

Minä mietin tätä aikanani, kun meillä mieheni kanssa suhteen alkuaikoina meinattiin ajautua samanlaiseen omituiseen vääntöön niin, että kukaan työnantaja ei koskaan sietäisi tuollaista käytöstä töissä. Sinunkin mies ilmeisesti normaalisti työskentelee kodin ulkopuolella ja on täysin kykenevä itsenäiseen työskentelyyn ja vastuun kantamiseen. Jos hän kykenee siihen töissä, hän kykenee siihen kotonakin, kun vain on pakko. Se onkin sitten vähän monimutkaisempaa, että miten siitä tulee pakko ja vaatii varmaan pitkän ajan ja pieniä muutoksia pikkuhiljaa. Tässä joitain ajatuksia:

- Kysy mieheltäsi kuinka hän hoitaisi lapsen ulkoilun/syömisen/nukuttamisen tms, jos sinä et hoitaisi mitään? Et siis oikeasti hoitaisi yhtään mitään. Kyse ei siis ole siitä, että tekisitkö niin, eikä siitä kannata jäädä tappelemaan, vaan kyse on enemmän siitä, että saisit kaivettua miehestä vastuuntunnon lasta kohtaan. Olisiko hän valmis vahingoittamaan omaa lastaan laiminlyömällä ulkoilemisen, syömisen, pesut jne? Voit myös kysyä mikä hänen mielestä on lapsen hoitamisessa tärkeää.

Muistelen että tämä oli aikanaan meillä suunnilleen ensimmäisiä asioita, joista muutos lähti aikaan. Tämä toimi myös minulle suurena periaateasiana siinä mielessä, että sen vielä kykenin jotenkin sietämään, että mies oli epäreilu minua kohtaan. Sen sijaan, jos hänellä ei olisi ollut minkäänlaista vastuuntuntoa omaa lastaan kohtaan, olisin pystynyt rauhallisin mielin päättämään suhteen. Tiesin että kaikki tunteeni olisi kuolleet siihen paikkaan. Mutta siis miehen vastuuntunto alkoi heräämään ja hän alkoi hiljalleen itsekin ymmärtää, että minä en ole se hänen työllistäjä, vaan se on hänen ihan oma lapsi. No, ei se muutos nopeasti tapahtunut, mutta ei se nyt kuukausiakaan kestänyt.

Samasta vastuuntunnosta kumpusi myöhemmin miehellä ymmärrys osallistua tasapuolisesti muihinkin kodin asioihin, kuten siivoukseen, ruoanlaittoon, terveellisten ruokailutapojen muutokseen, lasten liikkumisen tukemiseen jne. Hän siis yksinkertaisesti kasvoi ylpeyteen isyydestä ja onnistui luopumaan täysin kypsymättömästä oman navan ympärillä pyörimisestä. Aikamoisen työn sain sen eteen tehdä, enkä varmasti olisi valmis samaan enää ikinä yhdenkään miehen kanssa, mutta saipa ainakin nämä lapset hyvän isän.

Meillä mies oli töissä isyyslomansa. Yrittäjänä käy joskus niin, että sijainen sairastuu ja sitten on mentävä tekemään työt sijaisen puolesta. Hiukan se toki huvitti, että sijainen laittoi kuvia laivalta ja Tallinnasta, vaikka oli toimittanut lääkärintodistuksen pahasta flunssasta.

Vierailija kirjoitti:

Minä mietin tätä aikanani, kun meillä mieheni kanssa suhteen alkuaikoina meinattiin ajautua samanlaiseen omituiseen vääntöön niin, että kukaan työnantaja ei koskaan sietäisi tuollaista käytöstä töissä. Sinunkin mies ilmeisesti normaalisti työskentelee kodin ulkopuolella ja on täysin kykenevä itsenäiseen työskentelyyn ja vastuun kantamiseen. Jos hän kykenee siihen töissä, hän kykenee siihen kotonakin, kun vain on pakko. Se onkin sitten vähän monimutkaisempaa, että miten siitä tulee pakko ja vaatii varmaan pitkän ajan ja pieniä muutoksia pikkuhiljaa. Tässä joitain ajatuksia:

- Kysy mieheltäsi kuinka hän hoitaisi lapsen ulkoilun/syömisen/nukuttamisen tms, jos sinä et hoitaisi mitään? Et siis oikeasti hoitaisi yhtään mitään. Kyse ei siis ole siitä, että tekisitkö niin, eikä siitä kannata jäädä tappelemaan, vaan kyse on enemmän siitä, että saisit kaivettua miehestä vastuuntunnon lasta kohtaan. Olisiko hän valmis vahingoittamaan omaa lastaan laiminlyömällä ulkoilemisen, syömisen, pesut jne? Voit myös kysyä mikä hänen mielestä on lapsen hoitamisessa tärkeää.

Muistelen että tämä oli aikanaan meillä suunnilleen ensimmäisiä asioita, joista muutos lähti aikaan. Tämä toimi myös minulle suurena periaateasiana siinä mielessä, että sen vielä kykenin jotenkin sietämään, että mies oli epäreilu minua kohtaan. Sen sijaan, jos hänellä ei olisi ollut minkäänlaista vastuuntuntoa omaa lastaan kohtaan, olisin pystynyt rauhallisin mielin päättämään suhteen. Tiesin että kaikki tunteeni olisi kuolleet siihen paikkaan. Mutta siis miehen vastuuntunto alkoi heräämään ja hän alkoi hiljalleen itsekin ymmärtää, että minä en ole se hänen työllistäjä, vaan se on hänen ihan oma lapsi. No, ei se muutos nopeasti tapahtunut, mutta ei se nyt kuukausiakaan kestänyt.

Samasta vastuuntunnosta kumpusi myöhemmin miehellä ymmärrys osallistua tasapuolisesti muihinkin kodin asioihin, kuten siivoukseen, ruoanlaittoon, terveellisten ruokailutapojen muutokseen, lasten liikkumisen tukemiseen jne. Hän siis yksinkertaisesti kasvoi ylpeyteen isyydestä ja onnistui luopumaan täysin kypsymättömästä oman navan ympärillä pyörimisestä. Aikamoisen työn sain sen eteen tehdä, enkä varmasti olisi valmis samaan enää ikinä yhdenkään miehen kanssa, mutta saipa ainakin nämä lapset hyvän isän.

Kyllä mies työskentelee ihan normaalisti kodin ulkopuolella ja on vieläpä vastuuntuntoinen työssään, ei mikään lusmu saikuttaja. Mutta tekee perus suorittavaa työtä, ei ole missään korkeassa asemassa, työpäivät yleensä sen 8h, eivätkä työt kulkeudu kotiin. Eli töiden takia ei tarvitse istua kotona koneella tuntitolkulla.

Lapsen hoitaa kohtuu hyvin kun en ole paikalla. Mitä nyt välillä ruokailuvälit saattavat venyä turhan pitkiksi pienelle lapselle ja TV:tä antaisi kyllä katsoa/pelata tuntitolkulla jne. Mutta ei nyt voi puhua kuitenkaan heitteillejätöstä. Laittaa siis kyllä esim ruokaa lapselle ihan oma-aloitteisesti kun en ole paikalla, ja reagoi lapsen itkuun jne. Mies myös mukana vanhemman lapsen harrastustoiminnassa, joten kyllä siinä mielessä on omistautunut myös lapselle. Mutta silloin jos minä olen paikalla, niin takapuoli ei nouse sitten millään sohvalta/tuolilta, hän olettaa että hoidan kaiken ja saattaa tiuskia jos pyydän jotain hoitamaan. T. Ap