Muistellaan koululauluja musiikin tunneilta
Mitkä oli koulujen musiikkituntien suosikkilaulujanne? Itse muistan ala-asteelta suosikeikseni mm. Davy Crokett, Kolme cowboyta, Lentäjän poika, Lintu, Vanha holvikirkko, Vanhoja poikia viiksekkäitä ja Kuudenikäinen. Olen käynyt peruskoulun 90-luvulla. Yläasteella luokkamme suosikit olivat Rin tin tin ja Tämä taivas, tämä maa. Lauloimme ne joka tunti.
Kommentit (512)
Ei ole kyllä suosikkilaulu tämä, mutta kertoo ajasta 70/80-lukujen taitteessa. Päteviä musiikinopettajia ei ollut kovin helposti saatavilla, ja heistäkin monet saattoivat olla varsin iäkkäitä, kuten tietty apteekkarin rouva, jota oli tapana kutsua "Väkäksi" hänen äänensä vibraaton takia. Itse tunnit muodostuivat usein musiikin teoriasta ja hengellisistä lauluista, joita Väkä itse urkuharmonilla säesti. Riehakkaimmillaan hän toisinaan muisteli nuoruutensa häämatkaa Espanjaan, ja silloin saatoimme laulaa jopa La Spagnolaa Hj. Nortamon sanoin: "Espanjatar olen sorja, lempimään luoja mun loi.." Olipa se noloa meidän teinien mielestä, mutta Väkän ladylike olemus ja pettämätön ryhti riittivät neutraloimaan villeimmän mielikuvittelun, vaikka henkiset jäljet jäivät että vielä kiikkutuolissakin muistaa Väkän villin häämatkan. :D
Vanha ketju, mutta kokeilen onneani....muistelen, että oli ala-asteen musiikin kirjassa (80-luvulla) ja en muista mitään muuta, kuin että laulettiin kaanonissa sitä välillä ja sanoista muistan vaan kohdan "lieden lämpöisen" tai "liesi lämpöinen". Haluisin niin löytää tän kappaleen.
Maakuntalaulut. Maa ponteva Pohjolan äärellä on, Nälkämaan laulu, Karjalan kunnailla, Lapin äidin kehtolaulu, Suvivirsi, Kodin kynttilät, On hanget korkeat nietokset....
. . tapiolan vainioilla karhun kanssa painia . .
Ukkoo nooa ukkoo nooa oil kunnon mies..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maakuntalaulut opeteltiin ja myös osattiin. Ei taida kuulua enää musiikkituntien ohjelmistoon lainkaan?!?
Miten tää laulu menee? En oo koskaan kuullutkaan.
Hämäläisten laulu, Karjalaisten laulu, Nälkämaan laulu...
Et oo koskaan kuullut???
Se enmuistanimeä - inkkarilaulu jossa hviiuviiuvihhii erämaasta tuuli tuo huudon vaienneen.
Laulun alakulovireisyys vetosi syntymäsurulliseen lapsiminuun silloin.
Ehkä ensimmäinen askel melankoliassa piilevän kauneuden ymmärtämiseen tapahtui tämän biisin myötä.
Satumaa-tango, Suklaasydän, Nainen mustissa ja Davy Crockett jääneet ainakin mieleen.
Kevätsää lämmittää, Keväiset metsät, Synkkä on yö, Harakka huttua keittää, Mummilla on koira ja Musti nimi sen. Nämä ala-asteella 2000-luvun alussa.
Sellainen muisto jäänyt myös, että ihan alimmilla luokilla saimme vuorotellen toivoa musatunneilla omaa lempilaulua. Pojilla oli tapana buuata aina, kun joku tytöistä esitti toiveen. Kerran piruuttani toivoin laulua, joka oli poikien oma suosikki - ja he buuasivat siitä huolimatta :D
Sä kasvoit neito kaunoinen
Jouduimme laulamaan sen laulukokeessa koko luokan edessä, ja kaikilla meni vähintään se korkein nuotti epävireisesti.
Oliko se nalle Puh laulu... nokoka tapauksessa meni näin
Tää outoa on,
tätä ymmärrä en,
sillä syöty on hinajani.
Mistähän löytäisin sen lurjuksen,
ken tyhjentää mun purnukkani.
Sillä eilenhän juuri näin purnukan tään
ihan täynnänsä hinajaani.
Siitä ei ole nyt jälkeäkään,
ken tyhjentää mun purnukkani.
Kouluun oli just saatu uudet sähköurut jossa oli jonkinlainen rumpukone mukana. ja sitten ope säesti tätä hassulla soundilla rumpukompin kera.