Miksi usein vanhat ihmiset (n. 67-90v)

Jaa, ei minun lähipiirissäni, eikä vähän laajemmassakaan kaaressa ole tullut tuollaista vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Loukkaantuvat aivan ihmeellisistä asioista ja pitävät mykkäkoulua. Eivät suostu puhumaan tai sanomaan, mikä häritsee, kunhan vain sanovat että ”mieti itsekin, älä arvostele, olet röyhkeä” tms. Jättävät vastapuolen hämilleen.

Suuttuminen voi tulla juhliin kutsumisesta, häiden pitämisestä tai pitämättömyydestä, korttien lähettämisestä, yhteiselle sukulaiselle puhumisesta jne.

Aatteleppa ite.

Mitä vanhemmaksi ihmiset tulevat sen kapeammaksi heidän elinpiirinsä kutistuu: puoliso, ystävät, muut tutut sairastelevat ja  kuolevat. Uusien suhteiden luominen on haastavaa etenkin, jos ei jaksa enää ihan kaikesta elämässä enää innostua. Niiinpä ihan pienetkin asiat ovat isoja juttuja, joihin reagoidaan myös suurella tunteella ja vahvoilla mielipiteillä. Joskus kyse voi olla puhtaasta kiukuttelusta, kun kaipaa huomiota ja sitä saa usein nimenomaan kiukuttelulla. Ihmiset myös usein suhtautuvat vanhempiin ihmisiin kuin älyvapaisiin pösilöihin, joille puhutaan kuin lapselle neuvoen ja käskien. Kukapa siitä tykkäisi?

Hyvä keino selvitä vaikeista kohtaamisista on keskustella tasaveroisesti ja kysyä, miksi sanoi niin tai toimi näin. Niin kuin juttelisi muidenkin kanssa. Kertoa, etten tiedä mitä vastaisin ja voisitko perustella miksi niin sanoit tai teit. Olla itse aikuinen ja olettaa toiselta se sama.

Jos kyse on jo todella iäkkäästä ihmisestä voi ongelma olla myös jaksamisestakin. Hermostuminen voi olla joskus sitäkin, ettei jaksaisi paria minuuttia pitempään jaaritella häistä tai kutsuista. Usein me nuoremmat unohdamme sen, miten me jaksamme ja 90 vuotias ei enää.

Tuttua on. Ja tosi rasittavaa, henkistä vallankäyttöä. 

Mutta en osaa vastata kysymykseesi miksi.

Meidän suvussa on tuota paljonkin.

Isoäiti (RIP) koki koko elämänsä ajan, että jos ruokapöydässä on jotain muuta kuin HÄNEN lempiruokiaan, se on LOUKKAUS. Hän ei voinut sietää kalaa ja messusi koko aterian ajan, mikäli missään näkyi kalaa.

Isoäiti myös määritteli kenen kanssa saa olla tekemisissä. Olit hänen puolellaan tai häntä vastaan.

Miehen isoäiti taas on sellainen, että loukkaantuu jokaisesta unohduksesta. Hän sanoo ”ei se mitään, jos joskus unohtuu sieltä ulkomailta soittaa”, totuus: ”suutun niin että lyön luuria korvaan ja mökötän viikkotolkulla”.

Serkku päätti pitää perhejuhlat kesällä suvulle ja kavereille, mutta ei siitä tullut mitään, hänen vanhempansa vetivät kilarit ja sanoivat moisten juhlien olevan loukkaus heitä kohtaan. Ei saa kutsua ketään, he aikovat kieltää muita osallistumasta.

Tuo jatkuva varpaillaan olo on väsyttävää ja ainoa mahdollisuus vapautua on olla olematta tekemisissä. Mutta mistä hitosta se oikein kumpuaa, että joku tai jotkut on niin outoja? Traumatisoiva kasvatus?

Monet vanhukset taantuvat takaisin lapsen tasolle ja käyttäytyvät sen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

a.

Hyvä keino selvitä vaikeista kohtaamisista on keskustella tasaveroisesti ja kysyä, miksi sanoi niin tai toimi näin. Niin kuin juttelisi muidenkin kanssa. Kertoa, etten tiedä mitä vastaisin ja voisitko perustella miksi niin sanoit tai teit. Olla itse aikuinen ja olettaa toiselta se sama..

Mieheni on yrittänyt tätä vanhempiinsa. Hän osaa olla tosi tahdikas ja varovainen. Isänsä suuttui niin, että alkoi huutaa, löi luurin korvaan ja piti mykkäkoulua.

Vaikka millä silkkihansikkailla kysyisi, että ”kuinka sinä näet tämän asian, minua vain kiinnostaisi”, niin toiselta puolelta tulee huutoa.

Äitini on juuri tuollainen, hokee suuttuneena pelkästään jotain "mieti omalle kohalles" eikä suostu kunnolla keskustelemaan asioista.

En jaksaisi tehdä päivääkään lähihoitajan työtä. Vanhukset osaavat olla tosi ilkeitä auttavalle ihmiselle.

Ehkä he ovat turhautuneita elämäänsä.

Joo, no täytyy tunnustaa.

En suutu jos mun luona ei käydä tai ei soiteta.

Mutta sitten kun tullaan niin vedän herneet jos en saa hössättää. Miniä on niin ihana, että haluan laittaa hyviä ruokia ja illanviettoja ja ostaa lahjoja. Poika aluksi kielsi jyrkästi, hyvä jos sain puhutella, mutta yhden draama queen-esityksen jälkeen kaikki ovat tyytyväisiä. Saan ostaa lahjoja mutta poika haluaa kokata, eikä ole huono siinä ollenkaan.

Olen vasta 53v, lasten onneksi eräs miehenköriläs on ilmoittautunut muonavahvuuteen eli saan purkaa hössötystä muuallekin.

En ole tavannut tuollaisia ihmisiä.

Yleensä se nuorempi tietää tasan tarkkaan, miten on loukannut, joten miksi ei voi tunnustaa virhettään samantien?

Vierailija kirjoitti:

Yleensä se nuorempi tietää tasan tarkkaan, miten on loukannut, joten miksi ei voi tunnustaa virhettään samantien?

Vaikea tunnustaa jos ei ymmärrä eikä tunnista dynamiikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Äitini on juuri tuollainen, hokee suuttuneena pelkästään jotain "mieti omalle kohalles" eikä suostu kunnolla keskustelemaan asioista.

Kai jumittuu niin oman napansa ympärille ettei edes huomaa ettei muut voi lukea ajatuksia?

Varmasti tuollaistakin on, mutta kuulkaas, ikävän usein se on sitä, että nuorempi todella käyttäytyy huonosti, mutta ei vain hoksaa sitä. Luin juuri kirjan, joka vähän sivusi aihetta, syynä nuorempien huonoon käytökseen pidettiin nettiä ja somea. Täällä kun ei tarvitse (tai niin monet ajattelevat) käyttäytyä hyvin. Monilla on käytöstavat ja empatiakyky ihan hukassa. Jos on kyse oikeasti vanhasta ihmisestä, eli ei mistään 67-vuotiaasta, niin pitää ymmärtää, että se vanhus oikeasti elää ihan eri maailmassa. Hänelle se postikortti ja puhelinsoitto on elämää suurempi asia ja vanhana monilta katoaa kyky "pitää asia omana tietonaan", kuten vaikka ettei pidä kalaruuasta. Minunkin ennen niin hyväkäytöksinen äitini ilmoittaa jokaisessa juhlapöydässä isoon ääneen mitä ei missään tapauksessa syö ja miten pahaa punaviini on.

Esimerkkejä on yhtälailla nuorempien huonosta käytöksestä. Eräs sukulaisnainen ilmoitti, että ei tule toisen sukulaisen hautajaisiin, koska hän kysyi itseltään, että tuntuisko hyvältä mennä hautajaisiin ja kun hän vastasi, että ei, niin hän ei sitten tule. On kuulemma päättänyt, että tekee vain asioita, jotka hänestä tuntuvat hyvältä. Mutta kas, hän kuitenkin odottaa, että muut tekevät asioita, jotka heistä ei tunnu niin kivalta. Toinen ei käy ylioppilasjuhlissa, kun se on hänen mielestään ihan turha juhla, siis vaikka olisi henk.koht. kutsuttu. Kolmas ei käy missään kirkollisissa tilaisuuksissa, koska on ateisti. Yksi ei laita perhejuhliin koskaan mitään kasvisruokaa periaatteen vuoksi, vaikka suvun nuorisosta varmaan kohta puolet on kasvissyöjiä. 

Kaikkien pitäisi tottakai käyttäytyä hyvin, osata pyytää anteeksi, ottaa muut huomioon jne., mutta kyllä kaikkein vanhimpien kohdalla pitää katsoa jo sormien välistä, ottaa vaikka huumorilla. 

Vierailija kirjoitti:

Loukkaantuvat aivan ihmeellisistä asioista ja pitävät mykkäkoulua. Eivät suostu puhumaan tai sanomaan, mikä häritsee, kunhan vain sanovat että ”mieti itsekin, älä arvostele, olet röyhkeä” tms. Jättävät vastapuolen hämilleen.

Suuttuminen voi tulla juhliin kutsumisesta, häiden pitämisestä tai pitämättömyydestä, korttien lähettämisestä, yhteiselle sukulaiselle puhumisesta jne.

Kasvatuksesta se johtuu pääosin. Vanhemmilla ihmisillä ei ole keinoja käsitellä erimielisyyksiä. Vanhastaan on kotona opittu, että riidellä ei saa, ja kaikki erimielisyyksien selvittäminen on heille riitelemistä. Lisäksi kasvatukseen kuului, että vanhempia ja ns. parempia ihmisiä pitää kunnioittaa kyselemättä.

Joku 67-vuotias ei yleensä vielä ole höpsähdysikäinen. Suuri osa pysyy nykyään skarppeina tuonne 80...83-vuoden ikään. Mutta kun höpsähtäminen sitten tapahtuu, se voi tapahtua hyvinkin nopsaan. 

Ei sitä aina osaa ottaa huumorilla jos omasta vanhemmasta kyse ja toinen aina ollut samanlainen...

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä aina osaa ottaa huumorilla jos omasta vanhemmasta kyse ja toinen aina ollut samanlainen...

Juu kyllä se pinnaa venyttää. Oma äitini on aina ollut hankala ja ennen sanoinkin asioista aika suoraan, että saisin hänet ymmärtämään. Nyt kun on jo lähes 90-v, niin on pakko ottaa huumorilla. Äidillä on edelleen hankala tai vieläkin hankalampi luonne, mutta nyt ajattelen, että jos ei hän tuohon ikään ole oppinut, niin ei hän enää opikaan. Ja kun meillä jokaisella on oma taustansa, minäkään en tiedä äitini lapsuudesta ja nuoruudesta juuri mitään, sieltä kai ne opit pitkälti tulee ja kun elämä ei ole kohdellut aina silkkihansikkain, niin ihminen katkeroituu ja sekin näykyy käytöksessä. Ajattelen vain, että äitini ei ole täällä enää kauan ja hänellä on sairauksia ja kipuja eikä elämässä enää juuri mitään sisältöä, joten en kuitenkaan halua hänen oloaan pahentaa. Hän on kuitenkin äitini, minut synnyttänyt, ihan hyvin hoitanut, vaikka toki paremminkin olisi voinut. Yritän itse olla viisaampi, mutta enhän tiedä onnistunko siinä, ehkä omat lapseni sitten joskus ovat sitä mieltä, että olen hankala...

Vierailija kirjoitti:

Yleensä se nuorempi tietää tasan tarkkaan, miten on loukannut, joten miksi ei voi tunnustaa virhettään samantien?

Me ostimme matkan vanhemmilleni. Vanhemmat laittoivat välit poikki eikä heistä ole kuulunut mitään vuoteen. Veljeltäni saan tietää ovatko edes elossa.

Kuvittelevat olevansa jotain maailman napoja, joita kaikkien pitäisi palvoa. Sitten kovasti harmittaa kun ymmärtävät ettei se olekaan niin.