Miksi joillakin on vaikeuksia normaalin sosiaalisen kanssakäymisen kanssa?

Toinen ääripää ovat sosiaalisesti arat, jotka eivät kunnolla edes uskalla lähteä ovesta pihalle. Voihan olla, että röyhkeä onkin ujo, joka kompensoi arkuuttaan sillä, ettei päästä ketään lähelleen töykeydellään?

Koska on kokemuksia, ettei juttelu ikinä oikein lähde lentoon. Parin sanan jälkeen tulee kiusallinen hiljaisuus eikä keksi mitään sanottavaa. Vastapuolet on lähes aina kärsimättömiä jatkamaan juttua. Siinä syitä.

Oletko koskaan kuullut sosiaalisten tilanteiden pelosta ja paniikkihäiriöstä, saattaapi selittää monta asiaa.

XD

☠️

Vierailija kirjoitti:

Oletko koskaan kuullut sosiaalisten tilanteiden pelosta ja paniikkihäiriöstä, saattaapi selittää monta asiaa.

Sosiaalisten tilanteiden pelko ei ole sitä kun kohtelee lähimpiä kavereita hyvin ja muita kun sontaa kengänpohjassa.

Mulla ainakin jo lapsuudesta johtaa epäsosiaallisuus. Mua ei kuunneltu, aina piti olla hiljaa, mun päälle sai puhua ja parempi kun olin poissa silmistä. Mun mielipidettä ei kysytty. Tämä kotona ja näin kun kasvoi ja opittu tapa jatkui koulussakin. En edes osannut luoda omaa mielipidettä asioihin, kun kuvittelin muiden olevan mua ylempänä ja parempia tietämään. Aikuisenakin unohdan edelleen, että olen ihan tasavertainen muiden kanssa. Olen huono tutustumaan uusiin ihmisiin tai oikeastaan ylläpitämään yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ainakin jo lapsuudesta johtaa epäsosiaallisuus. Mua ei kuunneltu, aina piti olla hiljaa, mun päälle sai puhua ja parempi kun olin poissa silmistä. Mun mielipidettä ei kysytty. Tämä kotona ja näin kun kasvoi ja opittu tapa jatkui koulussakin. En edes osannut luoda omaa mielipidettä asioihin, kun kuvittelin muiden olevan mua ylempänä ja parempia tietämään. Aikuisenakin unohdan edelleen, että olen ihan tasavertainen muiden kanssa. Olen huono tutustumaan uusiin ihmisiin tai oikeastaan ylläpitämään yhteyttä.

Mulla on täysin sama! Ihan vastaava tausta ja luonne. Vielä 40-vuotiaanakin on työelämässä vaikea luottaa omiin mielipiteisiin ja saada ne kunnolla kuuluviin, vaikka monta kertaa on huomannut, että omatkin mielipiteet ovat olleet hyviä muiden mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ainakin jo lapsuudesta johtaa epäsosiaallisuus. Mua ei kuunneltu, aina piti olla hiljaa, mun päälle sai puhua ja parempi kun olin poissa silmistä. Mun mielipidettä ei kysytty. Tämä kotona ja näin kun kasvoi ja opittu tapa jatkui koulussakin. En edes osannut luoda omaa mielipidettä asioihin, kun kuvittelin muiden olevan mua ylempänä ja parempia tietämään. Aikuisenakin unohdan edelleen, että olen ihan tasavertainen muiden kanssa. Olen huono tutustumaan uusiin ihmisiin tai oikeastaan ylläpitämään yhteyttä.

Juuri tuo. Joillakin on asenne että on jotenkin parempia kun jotkut muut, ja parempi kun nämä pysyisi poissa näköpiiristä. Sitten ne naksauttaa kielellä kun sanoo jotain.

Mä olen ollut lähes koko ikäni yksin, omavalinta tietenkin. Minun sosiaaliset taidot ovat todella surkealla tasolla. Mua ahdistaa ihmiset ja sitten mä saatan olla tyly tai kovan oloinen, kun olen epävarma kaikesta toisaalta tällä tyylillä myös karkoitan mielestäni liian uteliaat ihmiset, jotka kyseenalaistaa mun elämää, kuitenkaan antamatta mun etua hyödyntäviä elämänohjeita. Koska mun mielestä se Monesti kuullostaa siltä, että mun pitäis heidän mielikseen tehdä jotain erilaista. Oikeasti mä olen eläinrakas ihminen. Parisuhteet ei ole koskaan olleet kestäviä. Olen ollut hyväksikäytön uhri eräässä pidemmässä suhteessa. Se olikin viimeinen niitti ja tie vastuun ottamiseen omiin valintoihin. Sen jälkeen mua ei olla pompoteltu. Seksiä olen harrastanut viimeksi keväällä 2014. Ei sillä ettenkö haluaisi. Laatu korvaa määrän sanotaan...

Mä en kestä työelämää ja mulla ei ole koskaan ollut pitkiä työsuhteita. Sen verran olen tienannut etten ole enää taloudellisesti riippuvainen kenestäkään. Siihen mä olenkin pyrkinyt elämässä viime aikoina.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ainakin jo lapsuudesta johtaa epäsosiaallisuus. Mua ei kuunneltu, aina piti olla hiljaa, mun päälle sai puhua ja parempi kun olin poissa silmistä. Mun mielipidettä ei kysytty. Tämä kotona ja näin kun kasvoi ja opittu tapa jatkui koulussakin. En edes osannut luoda omaa mielipidettä asioihin, kun kuvittelin muiden olevan mua ylempänä ja parempia tietämään. Aikuisenakin unohdan edelleen, että olen ihan tasavertainen muiden kanssa. Olen huono tutustumaan uusiin ihmisiin tai oikeastaan ylläpitämään yhteyttä.

Sama täällä. Olen ujo ja hiljainen, tunnen ettei mulla ole mitään sanottavaa kenellekään. En usko että kukaan voisi hyväksyä mua joten välttelen enemmän ihmisiä. Lapsuuden yksinäisyys on traumatisoinut tai sitten olen yksinkertaisesti ihan vääränlainen persoona nykyaikaan.

Vierailija kirjoitti:

Ne saattaa suhtautua toisiin suorastaan röyhkeän ylimielisesti.

Tuo on täysin omaa tulkintaasi  eikä  sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ei tuollainen ihminen  eli sosiaalisesti kömpelö ole ylimielinen vaan ujo ja sinä itse tulkitset sellaisen ylimielisyydeksi eli  ihan päin alvettia. Mistä näitä typeryksiä tulee......

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko koskaan kuullut sosiaalisten tilanteiden pelosta ja paniikkihäiriöstä, saattaapi selittää monta asiaa.

Sosiaalisten tilanteiden pelko ei ole sitä kun kohtelee lähimpiä kavereita hyvin ja muita kun sontaa kengänpohjassa.

No oisko  ehkä sitten kannattanut nimenomaan tätä asiaa avauksessa painotta sen sijaan että kirjoittelee sinne epämääräisesti???

Olen itse todella huono sosiaalissa tilanteissa. Pari päivää sitten työkaveri ihmetteli että miksi olen asiakkailleni niin mukava, puhelias ja kiva tyyppi ja sitten taas vähän vieraampien työntekijöiden ohi saatan kävellä ja pakottaa suustani moin.

Syy on ainakin omalla kohdallani se, että kun olen työroolissani niin minun on helppo olla se mukava ja puhelias ihminen. Mutta kun roolin ottaa pois ja olen ”vain” oma itseni niin olen todella epävarma. Se että paiskaisin kättä, menisin tuntemattoman viereen ja rupeaisin puhumaan viime viikonlopusta ilman rooliani tuntuu suorastaan karmaisevalta ajatukselta.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse todella huono sosiaalissa tilanteissa. Pari päivää sitten työkaveri ihmetteli että miksi olen asiakkailleni niin mukava, puhelias ja kiva tyyppi ja sitten taas vähän vieraampien työntekijöiden ohi saatan kävellä ja pakottaa suustani moin.

Syy on ainakin omalla kohdallani se, että kun olen työroolissani niin minun on helppo olla se mukava ja puhelias ihminen. Mutta kun roolin ottaa pois ja olen ”vain” oma itseni niin olen todella epävarma. Se että paiskaisin kättä, menisin tuntemattoman viereen ja rupeaisin puhumaan viime viikonlopusta ilman rooliani tuntuu suorastaan karmaisevalta ajatukselta.

Minä olen iha samanlainen! Tykkään jopa kommunikoida asiakkaitten kanssa mutta työkavereihin en oikein osaa tutustua. Ja jotenkin en osaa enää luoda mitään uusia ystävyyssuhteita, vaan ahdistun siitä prosessista enkä oikein osaa pitää ihmisiin yhteyttä.. Mutta tuntemattomien kanssa on kiva jutella niitä näitä just sen roolin avulla.

Oolen miettinyt sitä että miten se vaikuttaa jos äiti on empaatttinen ja isä loogineen.

Ihmiset näyttää minusta pelottavilta, ihmiseksi naamioutuneilta alieneilta, joilla on pahat aikeet minua kohtaan.