Miksi erityislapsia on niin paljon?

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni lapsi on todella vaikea tapaus, siis äidillään. Lyö, potkii, sylkee päälle, kiroilee, vänkää vastaan joka asiaan ja ikää se viisi vuotta. Se on ihan hirveää katsottavaa kun lapsella on selkeästi paha olla ja äiti keskittyy lähinnä puhelimeensa. Miehet kiinnostavat enemmän kuin tämä lapsi. Isälläänhän lapsi on ihan normaali, hyvin käyttäytyvä ja ihan rauhallinen vaikka vilkas onkin. Ja äiti aina jaksaa selitellä että lapsi nyt vaan on erityislapsi ja että on niin fiksu että turhautuu ja sitten ei osaa hallita itseään. Mitään diagnoosiahan lapsella ei ole.

Tai sitten lapsi uskaltaa olla oma itsensä äidillään. jos isä on esim. pelolla alistanut. Noin oli itselläni ja sisaruksellani vanhempien eron jälkeen. Isällä piti olla kunnolla ja kun pääsi takaisin varsinaiseen kotiin äidin luokse, ja se kaikki stressi kun purkautui...

Ei se ole aina noin ylsinkertaista!

Vierailija kirjoitti:

Oli niitä ennenkin mutta eivät saaneet diagnoosia.  Ne oli niitä levottomia sieluja jotka vaihtoivat työpaikkaa kuin sukkia, osa päätyi alkoholistiksi, osa rikollisiksi jne.

Aspergereista kai aika harva on alkoholisti tai rikollinen, sillä he yleensä rakastavat rutiineita ja turvallisuutta. Addeista sen sijaan aika monikin saattaa olla, etenkin diagnosoimattomista ja hoitamattomista tapauksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No onhan noita erityislapsia aina ollut, mutta annettiin olla. Ette te eläneet isovanhempienne tai isoisovanhempienne aikana, joten ette tiedä, miten vilkkaita lapsia kouluissa oli. Jotkut eivät muista, minä ainakin muistan omalta luokaltani tytön, joka riehui ja jota vähän kaikki pelkäsivät. Siirrettiin johonkin toiseen kouluun. Isäni kertoi tapauksesta, jossa samassa koulussa ollut poika iski tyttöä halolla päähän, niin ettei tyttö nähnyt koskaan tervettä päivää ja kyseinen poika oli kuulemma aina ollut hypervilkas. Appiukkoni kun on kertonut kommelluksistaan, niin ei sellaista tänä päivänä koulussa ihan hyvällä katsottaisi, eikä muuallakaan. Vilkkauteen ei puututtu ennen. Vaahteramäen Eemelikin on selkeä ADHD ja sellaisia oli pilvin pimein varmasti ennenkin. 

Eemelihän toisaalta pärjäsi koulussa hyvin alusta alkaen. Sellainen onnistuu aika harvalta ADHD:lta.

Ei, kyllä moni ADHD saattaa pärjätä koulussa tosi hyvin, tai olla joissakin aineissa hyvä. Voi omata esim. hyvän muistin - kuten veljelläni on - tai olla matikassa hyvä. 

Älykkäät adhd:t voivat pärjätä hyvin, alisuoriutujia silti toki ovat. Tyhmillä adhd:lla koulunkäynti on yleensä tuskan takana ja diagnoosiksi saa usein myös oppimisvaikeudet.

Osalla heistä on lisäksi myös Asperger, joka saattaa auttaa keskittymään paremmin yksityiskohtiin, sietämään rutiineita ym.

Vai niin, mielenkiintoista. Enpä ole itse ikinä tavannut ketään jolla molemmat dg:t.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi kun kaikki kasvattamattomat pennut on jotain "erityislapsia".

Ennen oli kuri ja erityislapset oli vammaisia.

Nyt kategoriaan pääsee jo sillä, ettei ole opetettu edes alkeellisimpiakaan käytöstapoja.

Kaikki on vapaata kasvatusta. Täs sit ollaan....

Juuri näin. Meillä tuttavapiirissä neljä ADHD lasta joista kolme samasta perheestä ja yksi Asperger. Täysin kasvattamattomia ja pääsevät diagnoosinsa taakse piiloon.

Onko diagnoosi vanhempien vai lääkärin antama? 

Koska nykyään adhd löydetään vaikka koomapotilaalta ja oppimishäiriö diagnoosin voi saada henkilö, jolla ei ole mitään ongelmaa oppia 800 eri pokemonia eli jota ei koulu kiinnosta p*skan vertaa

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni lapsi on todella vaikea tapaus, siis äidillään. Lyö, potkii, sylkee päälle, kiroilee, vänkää vastaan joka asiaan ja ikää se viisi vuotta. Se on ihan hirveää katsottavaa kun lapsella on selkeästi paha olla ja äiti keskittyy lähinnä puhelimeensa. Miehet kiinnostavat enemmän kuin tämä lapsi. Isälläänhän lapsi on ihan normaali, hyvin käyttäytyvä ja ihan rauhallinen vaikka vilkas onkin. Ja äiti aina jaksaa selitellä että lapsi nyt vaan on erityislapsi ja että on niin fiksu että turhautuu ja sitten ei osaa hallita itseään. Mitään diagnoosiahan lapsella ei ole.

Just tämä!

Vanhemmat vääntäneet kuusi muksua. Makaavat sohvalla puhelimiensa kanssa kun lapset hakkaavat toisiaan ja pienin potkii äitiään. Ruokana eineksiä ja muroja. Kaikki kaatavat syömättömät sapuskansa kipoistaan pöydälle.

Minäkin varmaan saisin tänä päivänä jonkun ADD-diagnoosin, jos nyt aloittaisin koulun samanlaisena lapsena kuin aloitin 70-luvulla. Silloin minua pidettiin vain huolimattomana, ujona ja hiljaisena.

Minulla on ollut aina vaikeuksia keskittyä kuuntelemaan, mutta toisaalta en liikahtanut mihinkään, jos ei käsketty tai annettu lupaa. Äitini jopa ylpeili sillä, kun neuvolassa en koskenut leluihin. Oli kotona sanottu, ettei vieraasiin tavaroihin saa koskea ja otin sen kirjaimellisesti. Muistan selkeästi, kun terveystäti tuli sanomaan, että leikihän "Tiina" nyt, ne on tarkoitettu leikkimiseen. Äitini olisi kyllä ylpeilyn sijaan pitänyt kannustaa. Unohtelin myös lapsena tavaroita milloin minnekin ja minä en saa mitään pysymään siistinä itsestään, vaan jatkuvasti pitää siivota. Silloin menin muiden seassa.

Paras kaverini taas omasi oppismisvaikeuksia ja hänellä oli tapana toistella muiden sanomisia. Siihenkin tänä päivänä puututtaisiin, silloin sai vain vähän tukiopetusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No onhan noita erityislapsia aina ollut, mutta annettiin olla. Ette te eläneet isovanhempienne tai isoisovanhempienne aikana, joten ette tiedä, miten vilkkaita lapsia kouluissa oli. Jotkut eivät muista, minä ainakin muistan omalta luokaltani tytön, joka riehui ja jota vähän kaikki pelkäsivät. Siirrettiin johonkin toiseen kouluun. Isäni kertoi tapauksesta, jossa samassa koulussa ollut poika iski tyttöä halolla päähän, niin ettei tyttö nähnyt koskaan tervettä päivää ja kyseinen poika oli kuulemma aina ollut hypervilkas. Appiukkoni kun on kertonut kommelluksistaan, niin ei sellaista tänä päivänä koulussa ihan hyvällä katsottaisi, eikä muuallakaan. Vilkkauteen ei puututtu ennen. Vaahteramäen Eemelikin on selkeä ADHD ja sellaisia oli pilvin pimein varmasti ennenkin. 

Eemelihän toisaalta pärjäsi koulussa hyvin alusta alkaen. Sellainen onnistuu aika harvalta ADHD:lta.

Ei, kyllä moni ADHD saattaa pärjätä koulussa tosi hyvin, tai olla joissakin aineissa hyvä. Voi omata esim. hyvän muistin - kuten veljelläni on - tai olla matikassa hyvä. 

Älykkäät adhd:t voivat pärjätä hyvin, alisuoriutujia silti toki ovat. Tyhmillä adhd:lla koulunkäynti on yleensä tuskan takana ja diagnoosiksi saa usein myös oppimisvaikeudet.

Osalla heistä on lisäksi myös Asperger, joka saattaa auttaa keskittymään paremmin yksityiskohtiin, sietämään rutiineita ym.

Vai niin, mielenkiintoista. Enpä ole itse ikinä tavannut ketään jolla molemmat dg:t.

Voi, kyllä sellaisia on vaikka kuinka paljon. Tässä muutama esimerkki: https://yle.fi/urheilu/3-8530959, https://www.autismiliitto.fi/liitto/a…

Vierailija kirjoitti:

Pieneltä osalta selittänee sekin, että monet lapset jotka olisivat aiemmin kuolleet synnyttyään kovin keskosina, tai sairauden tai onnettomuuden takia, selviävät hengissä, mutta jäävät hieman tukea tarvitseviksi.

Tarinaa: kun toivuin omasta sektiostani, huonekaverin luona vieraili lapsiperhe, jonka lapsi tuntui siinä väsymyksessä ja kipuillessa tosi rasittavalta. Suloinen poika, mutta hypähteli ja höpötti.

Vietailun jälkeen huonekaveri kertoi, että lapsi oli taaperona pelastettu hukkumiselta, ehti olla kai sydän pysähtyyneenäkin jonkin aikaa. Siitä jäi neurologisia ongelmia.

Oma ärtymykseni hävetti. Miten suurta vanhemmille on ollut, että lapsi saatiin pelastettua, eikä tuon pahempaa tapahtunut.

Ja kun tosiaan oma penska syntyi hätäsektiolla ja ehti olla vähän hapettomanakin. Hyvä siitä tuli, ehkä hieman huono keskittymään, mutta paljon pahemminkin olisi voinut käydä.

Rakas lapsi.

Minulla myös todella vaikea synnytys ja poika oli happikaapissa elämänsä ensi tunnit. Hänellä on kielen kehittymisessä ollut vaikeuksia ja oman toiminnan ohjauksessa, muuten älyllisesti normaali. Ei ole käytöshäiriöitä kuitenkaan. 

Jos nykyään pääsee pieru, lääkäri suosittelee heti tontonton ruokavaliota. Jos ei jaksa kuunnella opettajaa, saa ADHD diagnoosin. Tätä sanotaan kehittyneeksi diagnostiikaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli niitä ennenkin mutta eivät saaneet diagnoosia.  Ne oli niitä levottomia sieluja jotka vaihtoivat työpaikkaa kuin sukkia, osa päätyi alkoholistiksi, osa rikollisiksi jne.

Aspergereista kai aika harva on alkoholisti tai rikollinen, sillä he yleensä rakastavat rutiineita ja turvallisuutta. Addeista sen sijaan aika monikin saattaa olla, etenkin diagnosoimattomista ja hoitamattomista tapauksista.

Ja sitten oli peräkammarinpoikia, kylähulluja, ns. huonoja naisia, laitapuolen kulkijoita, pölyisen toimiston takanurkassa työskenteleviä haisevia poikamiehiä jne.  Ihan kuin nykyään mutta tässä ajassa saavat diagnoosin kautta terapiaa, erityisopetusta ja muuta tukea ja sopeutuvat helpommin yhteiskuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli niitä ennenkin mutta eivät saaneet diagnoosia.  Ne oli niitä levottomia sieluja jotka vaihtoivat työpaikkaa kuin sukkia, osa päätyi alkoholistiksi, osa rikollisiksi jne.

Aspergereista kai aika harva on alkoholisti tai rikollinen, sillä he yleensä rakastavat rutiineita ja turvallisuutta. Addeista sen sijaan aika monikin saattaa olla, etenkin diagnosoimattomista ja hoitamattomista tapauksista.

Juice Leskisellä oli Asperger ja hän oli alkoholisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhat äidit ovat yleistyneet. 

Samoin vanhat isät.

Teillä ei ilmeisesti ole mitään käsitystä siitä, että ennen perheen nuorimmat lapset saattoivat syntyä äidin ollessa reilusti yli 40 v.... oma äitini on perheen toiseksi nuorimmainen, syntynyt vuonna 1941 ja nuorin sisko 1946. Mummoni oli syntynyt 1900. Ikäero vanhimpiin sisaruksiin noin 20 vuotta.

Nykyään lapset syötetään koneistoon jo varhain. Neuvola, päivähoito, eskari, koulu jne. Enää ei voi pitää 7 vuotiaaksi kotona lasta, josta yhteiskunta ei käytännössä tiedä mitään.

Ennen vanhaan oli ihan tavallista elää pellossa ja kasvaa niin kuin kasvaa. Nyt siihen ollaan puuttumassa ja vanhemmatkin ovat enemmän tietoisia lapsistaan. Tieto on levinnyt ja kaikkin saatavilla. Ennen vanhaan elettiin kuulopuheiden varassa ja jos ei kenelläkään tutun lapsella ollut adhd:ta niin siitä ei tiedetty ja osattu epäillä jotakin olevan vialla.

Lisäksi kaikesta on tullut hyväksyttävämpää. Ei vanhempien tarvitse enää häpeillä lapsensa diagnooseja ja huonoa käytöstä. Nykyään on ihan yleistietoa, että lapsilla voi olla vaikka minkälaista neurologista häikkää, vanhemmista riippumatta. Siksi näistä ei enää häpeillä puhua ääneen.

Vierailija kirjoitti:

Diagnostiikka on kehittynyt, joo. Silti tuntuu, että osa noista "diagnooseista" on annettu että saadaan joku syntipukki riehumiselle. "Ei se Purjo-Petteri muuten, mutta ADHD..."

Suomessa tarvitaan jokin diagnoosi ja lääkärintodistus, jotta saa apua ja tukea esim. opiskeluongelmiin

Ja eihän siinä etsitä syntipukkia, vaan helpottamaan arkea ja huomioimaan erityishaasteet ja näin estetään syrjäytyminen ja annetaan eväitä aikuisuuteen ja arjen selviintymiseen.

Ennen joku ADHD, ADD, sokea, kuuro, liikuntarajpitteinen syrjääntyi jo lapsena ja koulut jäivät kesken ja lopputulos oli yksilön, että yhteiskunnan kannalta todella huono ja surullinen.

Ymmärtääkseni täytyy olla jokin diagnoosi, että saa apua ja palveluja, joten sekin varmaan syynä, miksi niitä "haetaan" niin "helposti". Omalla lapsellani on muutamia "epätoivottuja piirteitä" ja olen miettinyt, selittyisikö ne jollain diagnoosilla.

Vierailija kirjoitti:

Jos nykyään pääsee pieru, lääkäri suosittelee heti tontonton ruokavaliota. Jos ei jaksa kuunnella opettajaa, saa ADHD diagnoosin. Tätä sanotaan kehittyneeksi diagnostiikaksi.

Tai kuten kaikki ylipainoiset hankkivat itselleen kilpirauhasen vajaatoimintadiagnoosin, väsyneet matalan ferritiinin, huomionkipeät erityisherkkyyden. Ja vähän kun lääkärillä valittaa työn rankkuutta, uniongelmia tai sukulaisen kuoleman aiheuttamaa surua, määrätään heti masennus- ja psykoosilääkkeet ”auttamaan”. Kyllä ne aikuisetkin osaa. Terveitä aikuisiakaan ei oikein tunnu olevan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No onhan noita erityislapsia aina ollut, mutta annettiin olla. Ette te eläneet isovanhempienne tai isoisovanhempienne aikana, joten ette tiedä, miten vilkkaita lapsia kouluissa oli. Jotkut eivät muista, minä ainakin muistan omalta luokaltani tytön, joka riehui ja jota vähän kaikki pelkäsivät. Siirrettiin johonkin toiseen kouluun. Isäni kertoi tapauksesta, jossa samassa koulussa ollut poika iski tyttöä halolla päähän, niin ettei tyttö nähnyt koskaan tervettä päivää ja kyseinen poika oli kuulemma aina ollut hypervilkas. Appiukkoni kun on kertonut kommelluksistaan, niin ei sellaista tänä päivänä koulussa ihan hyvällä katsottaisi, eikä muuallakaan. Vilkkauteen ei puututtu ennen. Vaahteramäen Eemelikin on selkeä ADHD ja sellaisia oli pilvin pimein varmasti ennenkin. 

Eemelihän toisaalta pärjäsi koulussa hyvin alusta alkaen. Sellainen onnistuu aika harvalta ADHD:lta.

Ei, kyllä moni ADHD saattaa pärjätä koulussa tosi hyvin, tai olla joissakin aineissa hyvä. Voi omata esim. hyvän muistin - kuten veljelläni on - tai olla matikassa hyvä. 

Älykkäät adhd:t voivat pärjätä hyvin, alisuoriutujia silti toki ovat. Tyhmillä adhd:lla koulunkäynti on yleensä tuskan takana ja diagnoosiksi saa usein myös oppimisvaikeudet.

Osalla heistä on lisäksi myös Asperger, joka saattaa auttaa keskittymään paremmin yksityiskohtiin, sietämään rutiineita ym.

Vai niin, mielenkiintoista. Enpä ole itse ikinä tavannut ketään jolla molemmat dg:t.

Minä tiedän useammankin ihmisen, jolla on tupladiagnoosi noista. Eivät ole ollenkaan toisensa poissulkevia.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään lapset syötetään koneistoon jo varhain. Neuvola, päivähoito, eskari, koulu jne. Enää ei voi pitää 7 vuotiaaksi kotona lasta, josta yhteiskunta ei käytännössä tiedä mitään.

Ennen vanhaan oli ihan tavallista elää pellossa ja kasvaa niin kuin kasvaa. Nyt siihen ollaan puuttumassa ja vanhemmatkin ovat enemmän tietoisia lapsistaan. Tieto on levinnyt ja kaikkin saatavilla. Ennen vanhaan elettiin kuulopuheiden varassa ja jos ei kenelläkään tutun lapsella ollut adhd:ta niin siitä ei tiedetty ja osattu epäillä jotakin olevan vialla.

Lisäksi kaikesta on tullut hyväksyttävämpää. Ei vanhempien tarvitse enää häpeillä lapsensa diagnooseja ja huonoa käytöstä. Nykyään on ihan yleistietoa, että lapsilla voi olla vaikka minkälaista neurologista häikkää, vanhemmista riippumatta. Siksi näistä ei enää häpeillä puhua ääneen.

Tämä. Ennen tosiaan vanhemmat häpesivät lapsensa sairauksia ja heidät pidettiin piilossa ja pois silmistä. Pois silmistä, on poissa mielestä.

Näin lievästi kehitysvammaisen naapurin lapsen ekakerran 60-luvulla, kun olin n.15v ja tuo poika oli saman ikäinen ja hänet hoidettiin okt yläkertaan. Ja vieläkin ahdistaa ja pahoitan mielen, tuon pojan kohtalosta. Miksi häntä kohdeltiin noin. Kun kysyin vanhemmilta, he vaikenivat.

Kylläpä täällä on taas korkean tason asiantuntemusta. Kumma että täällä palstalla erityislapsi = käytöshäiriöinen lapsi. Itse miellän erityislapsi sanan tarkoittavan kaikkia lapsia joilla on joku erityisvaikeus tai vamma eikä sana erityislapsi liity millään lailla siihen miten lapsi käyttäytyy.

Jos halutaan keskustella käytöshäiriöisistä lapsista niin jätetään silloin diagnoosit pois, sillä käytöshäiriö ei liity välttämättä millään lailla siihen onko lapsella joku vamma tai erityisvaikeus.

Erityislapsi ei ole kasvatuksen tai ruokavalion tulos, käytöshäiriöinen lapsi voi olla seurausta puuttellisesta hoidosta ja huolenpidosta.

Esim. adhd mikä täällä näyttää olevan monella mielessä, on neurologinen poikkeama ja ihmisellä jo syntyessään. Tätä ei voi saada kasvatuksella aikaan.

Adhd diagnoosin tekee erikoislääkäri laajojen tutkimusten perusteella, diagnoosia ei voi ns. pyytämällä hakea vaikka palstaharhaiset näin väittävät. Suurin osa aikuisista joilla on adhd, ovat diagnosoimatta koska ennen ei lapsia/nuoria tutkittu nykyiseen tapaan, kohtalona saattoi olla joku apukoulu tai tarkkis, riippuen mihin ongelmat painottuivat. Osa on pärjännyt hyvin koulu- ja työelämässä.