Mietinköhän liian tarkkaan lastenhankintaa. Meillä yksi lapsi ja

että jos tarvitsee kovasti miettiä, rakastaako toista, silloin ei rakasta - rakkaus on asia, jonka vain tietää, sitä ei tarvitse kauheasti pohtia. Minusta tähän pätee tavallaan sama: jos pitää kauheasti pohtia, haluaako toisen lapsen, todennäköisesti ei halua ja aiheen pohtiminen on lähinnä merkki ympäristön paineista, ehkä alitajuisesta tunteesta siitä, että yksilapsinen perhe ei vielä ole perhe tai että kyllähän nyt lapsia pitää vähintään kaksi olla. Ja tässä tapauksessa ei siihen yritykseen varmaankaan kannata ryhtyä. Kyllä sen sitten sydämessään tietää, jos todella haluaa sitä toista lasta!

Ehkä sitten tosiaan teet niin, jos itsekin olet sitä mieltä. Tottahan se on, että moni minun tavoin vain tekee lapsia miettimättä yksityiskohtaisesti mitä se tulevaisuuden suhteen tarkoittaa. Minä annan elämän sitten näyttää, mitä se perheen kanssa on. Näin huolettomasti on tietysti varaa ajatella vain silloin, kun jonkinlainen toimeentulo on turvattu ja kun en ole asettanut itselleni tiettyä elintason tasoa, jolla haluan ehdottomasti elää. Olen siis valmis joustamaan tilanteen mukaan. Sillä sitähän useampi lapsi vaatii: vanhemmilta enemmän joustamista.



Mutta kyllä todellakin yksi lapsi on hyvä lapsimäärä, josta on oikeus olla ylpeä. Kyllä elämässä on muitakin tärkeitä arvoja kuin perhe, vaikka tälle palstalle kasaantuukin yliedustettuna perhearvot ykkössijalle laittavia ihmisiä.

Meillä myös 1 lapsi ja toista pohdimme tosi pitkään.

Välillä tuntui että kaikki muut tekevät lapsia ihan noin vaan, pahemmin asiaa miettimättä.



Myös minä haluaisin taata lapselleni hyvän kasvualustan, eli vakaan talouden tuoman turvan. Välillä ihmettelenkin tuttuja jotka saavat monta lasta peräkkäin ja sitten ihmettelevät miksi rahat eivät riitä. Eivätkö he ollenkaan mieti sitä ennen lasten hankitaa?? Eivätkö he tiedä että lasten kanssa tulot pienenvät (ä-lomat, hoitovapaat...) ja menot kasvavat?



Ja mitä tulee sisarussuhteisiin jotka kantavat loppuelämän, niin onhan niitä, mutta se että kaksi ihmistä ovat sisaruksia ei tarkoita sitä että he ovat automaattisesti läheisiä ja että he tukevat toisiaan loppuelämän. Ei todellakaan!!!

Meillä esikoinen on 4v ja itse vielä kaiketi ikäni puolesta (33v) voisin toisen saada. Mies halusi vuosi sitten toista lasta, muttei koskaan asia ongelmaksi muodostunut. Se meni ohi ja ollaan tyytyväinen pikkuperhe.



Kyllä rahalla on merkitystä. Toiset eivät välitä kituuttamisesta ja eläähän tässä maassa paljon perheitä, joiden elämä rakentuu pelkkien sosiaalietuuksien varaan.



Jos lapsia haluaa tehdä, on mun mielestä myös velvollisuus niistä pystyä hyvin huolehtimaankin. En haluaisi arkea, jossa eletään joka kuukausi rahat äärimmäisen tiukilla, hermot pettää, kun tilin saldo on 0 ja laskut rästissä. Sitten maristaan, kun lasten vaatteet on kalliita, ei ole rahaa harrastaa ja sitä rataa.



Me tullaan tällähetkellä ihan ok toimeen, nettotulot on jotain 2700e kuussa, tosin itse olen vielä osittain opiskelija. Mutta tiukkaa kyllä olisi, jos meitä olisi 4 näillä tuloilla.

Monilla on sisarkateus sitä luokkaa, että ei voida oikeastaan olla missään tekemisissä keskenään. Tukea ei saa ja yleensä on pahaa sanottavaa toisesta. Vai onko täällä palstalla joku, joka ei ole koskaan kuullut aikuisenakin riitelevistä sisaruksista?



Eli sisarus ei välttämättä tue toista automaattisesti elämän eri vaiheissa.



Itse silti pelkään, että jos oma lapseni jää ainoaksi, tuleeko hänestä jotenkin tavanomaista itsekeskeisempi? Se on suurin huoleni. Toisaalta, veljeni, joka on minua 6 vuotta vanhempi, on maailman itsekeskeisin ihminen. En ole siis pikkusisarena saanut häntä yhtään " jakavaisemmaksi" kuin hän olisi ollut ainoana lapsenakaan.



3

Ja sitten kuitenkin itse valitetaan, että ei voi tehdä mitään eikä mennä minnekään, kun ei ole rahaa. Kuitenkin nämä suurperheen koko ajan unelmoivat lisärahasta ja mitä sillä voisi tehdä. Silti ei suotaisi toiselle sitä vaihtoehtoa, että on vain yksi lapsi ja varaa toteuttaa itseään.



Olen sitä mieltä, että tällaisessa tapauksessa kyse on kateudesta. Ei suotaisi toiselle sitä materiaalista hyvää, jota itselläkään ei ole. Pakotetaan tavallaan toinen hankkimaan lisää lapsia, jotta kaikki ollaan samassa ojassa uikuttamassa.



3

minulla on kaveri, joka silloin, kun olin lapseton, alkoi jokaisella tapaamiskerrallamme puhumaan, miten en tiedä mitään oikeasta elämästä ja ennen kuin on lapsia, ei voi ymmärtää mitään mistään.



Sitten sain lapsen ja uikkaaminen jatkui: en voi ymmärtää kuulemma mistää mitään oikeasti, koska minulla on vain yksi lapsi. Että minun pitää tehdä toinen, jotta oikeasti tiedän, mitä elämä on. Että minun pitää kokea se sama helvetti, joka heilläkin on kahden ylivillin kersan kanssa. Tai muuten en vain tiedä mistään mitään.



Henkinen painostus on siis kova. Mutta en minä silti hänen vuokseen ala enempää lapsia yrittämään.



Halusin nyt vaan tuoda tämän painostusaspektin esille, sillä minä kohtaan tällaista jatkuvasti.



3

Yksi lapsi on jo, toisen tekoa harkitaan erittäin tarkasti. Täytyy sanoa, etten kaipaa hiukkaakaan synnytyksen jälkeistä masennusta, kamalaa synnytystä, epävarmuutta tulokkaan kanssa, yksinäisyyttä kotona ollessani. Lisäksi, mitä vanhemmaksi lapsemme kasvaa, sitä helpommaksi elämämme muuttuu. Enpä tiedä, haluammeko enää muuttaa tätä tilannetta. Toisaalta olisi hyvä, jos lapsella olisi sisarus, toisaalta taas ei. Itselläni sisaruksia ja riidellään heidän kanssaan jatkuvasti. Mies halusi jokin aika sitten toista, mutta on nyt samoilla linjoilla mun kanssani.

Olen huomannut samaa, että ne joilla on monta lasta, väittävät että minä yksilapsinen en tiedä elämästä mitään.

En ehkä tiedä, mutta en ole ikinä ymmärtänyt miksi minun pitäisi tahallaan tehdä elämästäni hankalaa?!!??

Olin ihan uupunut ja tunsin tyhmistyväni kotona. Tunsin itseni rumaksi ja lihavaksi ja olin alapäästä revennyt ja oli vaikea istua moneen kuukauteen. Imetyksessä on kiinni yötä päivää.



Nyt mietityttää vielä kaiken muun lisäksi, että miten sitä nyt jaksaisi, kun on tuo esikoinenkin, joka vaatii aikaa. Yhden kanssa sentään saattoi itse nukkua myös päikkärit tarvittaessa, mutta kahden kanssa se ei onnistu.



Olen aika huono ihminen väsyneenä. Olen kärttyinen ja ärähteleväinen. En halua olla sellainen äiti. siksi taitaa jäädä tämä lapsiluku yhteen.

Mikä on se sanoma, jonka haluat sanoa? Mikä on se ydin, joka meidän yksilapsisten pitäisi mielestäsi tajuta?



Ellet perustele enempää, teen sen johtopäätöksen, että olet samanlainen kuin kuvaamani kaveri, joka painostaa toisen hankintaan.



Olen itse ihan samaa mieltä yhden aiemman vastaajan kanssa siitä, että miksi tehdä elämästä väkisin hankalampaa. Jos jollakulla on tähän jotakin avartavaa kommenttia, otan sen mielelläni vastaan.



3

No, minulla on 4 vuotta vanhempi veli ja olisin aina toivonut, että olisi sisko. Siskoa ei koskaan tullut.



Olisin toivonut myös kaksoissisarta. Syvin toive oli että olisi joku, jonka kanssa voisi läheisesti jakaa kaiken. Veli ei tähän tarkoitukseen ollut sopiva iältään eikä persoonaltaan.



Lapsi haluaa aina jotakin sellaista, jota ei ole. SE on haavekuva jostakin, ei todellisuutta. Todellisuudessa monet sisarukset joko tappelevat koko ajan tai eivät ole muuten missään tekemisissä.



Eli, jos ei vanhemmat halua toista lasta, sitä ei kannata tehdä esikoisen takia. Ei välttämättä saa kiitosta valinnasta.