Joulun jälkeen paniikkikohtaus

Sairastan myös parantumatonta sairautta, joka tällä hetkellä oireilee todella pahasti. En voi ymmärtää miten rakastamani ihminen hylkää minut tällaisella hetkellä. Ap

Voi mikä tilanne. Minusta sinun olisi hyvä käydä juttelemassa jossain. Olisiko lääkityksestä mielialaan alkuun apua, että saisit voinnin paremmaksi?

Vietä vanhempiesi luona lyhyempiä aikoja. Et ole vastuussa heidän mt-ongelmistaan kuitenkaan viime kädessä.

Keskitä voimavarasi oleelliseen eli omaan selviytymiseesi ja jaksamiseesi.

Hae nyt ensimmäisenä sairaslomaa ja pohdi sitten rauhassa asioita.

Kiitos kommenteista! Tuntuu että omat voimavarana alkavat olemaan ihan loppu tässä tilanteessa. Sen takia varmaan sain paniikkikohtauksen. On helppo olla kun kaikki on hyvin, mutta ei enää kun kaikki hajoaa ympäriltä.

Ap siis edellinen

vietä paljon aikaa yksin kavereiden kanssa. samoin kuin olit yksin vanhempien kanssa.

Muista että täältä (palstalaisista) löytyy aina joku joka on kokenut/kokee samaa. 

Pää pystyyn, sinä selviät.

Olisi kiva kuulla muiden vastaavassa tilanteessa ollleiden selviytymistarinoita. Oletteko joutuneet hakemaan sairauslomaa? Itse kävin psykologilla juttelemassa, kuten joku ylempänä ehdotti. Oli aika ahdistava kokemus, kun en ole tottunut itkemään vieraiden ihmisten edessä. Ap

Minulle mies sanoi joulun jälkeen että tämä oli nyt tässä. Nyt haen uutta työtä ja asuntoa.

Tartu pulloon ja rupea juomaan. Mikään ei voita kunnon juopottelua, jos ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Tartu pulloon ja rupea juomaan. Mikään ei voita kunnon juopottelua, jos ahdistaa.

Huono neuvo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tartu pulloon ja rupea juomaan. Mikään ei voita kunnon juopottelua, jos ahdistaa.

Kunnon suomalainen ajattelutapa. Asioita ei käsitellä, ne pitää vain unohtaa.

Itse en hakenut sairauslomaa, koska ahdistukseni oli pahimmillaan kun ei ollut tekemistä. Töissä oli edes ne työt... työtuntien ajan ei ehtinyt ajatella omia asioitaan. 

Paniikkikohtauksia tuli kun lähdin töistä kotiin, se kotiipaluu oli aina kamalaa. 

Päätin jo heti eroprosessin lähdettyä liikkeelle, että selviän tästä, tuli mitä tuli. Että pelastan itseni, otan apua vastaan, järjestän omat asiani hyvin päin. Touhusin paljon uuden kodin hankkimisessa, kävin kosmetologilla ja kampaajalla, ostelin vaatteita (oli pakkokin, koska ruoka ei pysynyt sisällä kun oksetti niin laihduin nopeassa tahdissa kymmenen kiloa). Vaatteet olivat sellaisia, joista luovuin aika pian, tein kamalia ja itselleni epätyypillisiä hankintoja jotka jo vuoden jälkeen akoivat tuntua "avioerovaatteilta". Onneksi asunnon suhteen ei käynyt niin; tosin sielläkin sisustusta vempailin uusiksi vielä pari vuotta eron jälkeen. Kävin lenkeillä, uimassa, taidenäyttelyissä, museoissa, mökkeilin vuokramökillä ystävättären kanssa ja yleensäkin pidin itseäni liikkeellä... ja itkin aika paljon.

Sinä selviät. Huolehdi itsestäsi. Olet oman elämäsi kaikkein tärkein ihminen ja ansaitset kaiken hemmottelun ja hyvän. Ajattele itseäsi aina välillä "hänenä": toisena, joka tarvitsee tukeasi ja apuasi. Mieti miten auttaisit ja lohduttaisit parasta ystävääsi: siten lohduta itseäsikin. Luota elämän kannatteluun ja omiin voimiisi. Paniikin ja tuskan hetket tulevat - ja menevät. Muutos on aina myös mahdollisuus, vaikka ei heti siltä tuntuisi. Tulet oppimaan itsestäsi paljon. Ja: tapa se rakkaus, tahallasi, älä elättele sitä, älä helli. Tottakai asiat pitää surra, ihania muistoja voi tulla välillä mieleen ja ne pitää itkeä pois. Mutta älä ruoki niitä.

Voimia ja kaikkea hyvää sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Itse en hakenut sairauslomaa, koska ahdistukseni oli pahimmillaan kun ei ollut tekemistä. Töissä oli edes ne työt... työtuntien ajan ei ehtinyt ajatella omia asioitaan. 

Paniikkikohtauksia tuli kun lähdin töistä kotiin, se kotiipaluu oli aina kamalaa. 

Päätin jo heti eroprosessin lähdettyä liikkeelle, että selviän tästä, tuli mitä tuli. Että pelastan itseni, otan apua vastaan, järjestän omat asiani hyvin päin. Touhusin paljon uuden kodin hankkimisessa, kävin kosmetologilla ja kampaajalla, ostelin vaatteita (oli pakkokin, koska ruoka ei pysynyt sisällä kun oksetti niin laihduin nopeassa tahdissa kymmenen kiloa). Vaatteet olivat sellaisia, joista luovuin aika pian, tein kamalia ja itselleni epätyypillisiä hankintoja jotka jo vuoden jälkeen akoivat tuntua "avioerovaatteilta". Onneksi asunnon suhteen ei käynyt niin; tosin sielläkin sisustusta vempailin uusiksi vielä pari vuotta eron jälkeen. Kävin lenkeillä, uimassa, taidenäyttelyissä, museoissa, mökkeilin vuokramökillä ystävättären kanssa ja yleensäkin pidin itseäni liikkeellä... ja itkin aika paljon.

Sinä selviät. Huolehdi itsestäsi. Olet oman elämäsi kaikkein tärkein ihminen ja ansaitset kaiken hemmottelun ja hyvän. Ajattele itseäsi aina välillä "hänenä": toisena, joka tarvitsee tukeasi ja apuasi. Mieti miten auttaisit ja lohduttaisit parasta ystävääsi: siten lohduta itseäsikin. Luota elämän kannatteluun ja omiin voimiisi. Paniikin ja tuskan hetket tulevat - ja menevät. Muutos on aina myös mahdollisuus, vaikka ei heti siltä tuntuisi. Tulet oppimaan itsestäsi paljon. Ja: tapa se rakkaus, tahallasi, älä elättele sitä, älä helli. Tottakai asiat pitää surra, ihania muistoja voi tulla välillä mieleen ja ne pitää itkeä pois. Mutta älä ruoki niitä.

Voimia ja kaikkea hyvää sinulle.

Kiitos todella paljon tästä viestistä! Olet vahva ja hieno ihminen. Kaikkea hyvää myös sinulle ja hyvää jatkoa elämääsi. Ap.