Miksi nykynaiset haluavat niin vähän seksiä? Asiallista keskustelua, kiitos.
Juttelin Tapaninpäivän saunassa ystävättärien kanssa oikeastaan ensimmäisen kerran tosi pitkään aikaan seksielämistämme ja kävi ilmi, että seksi näyttelee kyllä todella pientä roolia meidän kaikkien elämässä yhtä kaveria lukuunottamatta. Olemme kaikki 40-42 vuotiaita, keskiluokkaisia ja lapsetkin ovat jo kohtuullisen isot kaikilla (alakouluikäisiä). Keskustelimme asiasta ja totesimme, että oikeastaan kaikilla on sama syy: seksi on kiinnostusten listalla ensimmäinen, joka tippuu pois silloin, jos on mitä tahansa muuta kiirettä, stressiä, huolia ym. Ja niitähän tässä iässä on oikeastaan koko ajan. Jollakin tavalla seksiin virittäytyminen tuntuu työläältä, kun tietää ettei se onnistu tuosta vain. Ja koska ilta-ajat puolison kanssa toisaalta ovat niin lyhyitä ja aamuherätykset painavat päälle niin usein on vain helpompi skipata yrittäminenkin ja ruveta nukkumaan.
Olisi kiva kuulla muilta suunnilleen samanikäisiltä naisilta kokemuksia aiheesta. Itsellä oma tilanne on tavallaan se, että pidän kyllä seksistä todella paljon silloin kun sitä on, saan orgasmeja helposti jne., mutta silti jostakin syystä se aina vain jää. Eli tavallaan haluaisin kyllä asiaan muutosta.
Ja kerrottakoon nyt lopuksi, että yleisin seksimäärä 8 hengen naisporukassamme oli 1-2 krt/kk 8 (vain yhdellä tosiaan selvästi vilkkaampaa). Siitähän ei kyllä pääse mihinkään, että onhan tuo kyllä aika vähän, kun olemme kuitenkin vielä kohtuullisen nuoria.
Kommentit (63)
Olet yksi jätkistä. Pick me Girl vaikka hampaat irvessä.
Nainen joka tappelee naista vastaan. Miehet jatkakoon temppujaan. Oot hyvä jätkä.
Orkku ei ole mulle ongelma. Kunhan mies pysyy kaukana, niin joka kerta tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuo 1-2 krt/kk kuulostaa erittäin todennäköiseltä ja tavalliselta 40+ ikään. Nyt 56 v. ja 1-2 krt/ vuosi. Miehenä voisin jättää jo nekin pois. Yritin innokkaana sen 30 v., mutta nyt olen heittänyt pyyhkeen kehään. Oikeastaan erikoista, että elämänlaatu on siitä parantunut. Vaimo ei koskaan innostunut oikein mistään ja nyt on jopa vähän ihmeissään - en aio asiaan omalta puoleltani enää palata, mutta rakastan kyllä häntä. En usko, että kukaan ole haluton pahuuttaan.
Ja ihan normipainoisia ollaan ja yhdessä harrastetaan monenlaista.
Ihan tuubaa nuo luvut. Finsex tutkimusten mukaan suurin osa 25-55 vuotiaista harrastaa seksiä 4-5 krt kuukaudessa.. 20v naiset ja 50v miehet enemmän, 1,5krt viikossa. Turha syyttää, ettei naiset halua seksiä.
Meillä vaimon kanssa seksimäärä pudonnut 4-6krt viikossa vasta lähellä eläkeikää
Mistä sä Säälipano Pate tiedät, mitä vaimosi muistaa ja mitä ei?
Se varmaan muistaisi sun piilihomokokeilut, jos sinussa olisi ollut tarpeeksi miestä uskaltaa kertoa niistä.
Mutta salassa on pitänyt leikkiä leikkejään. Piilohoma ja vielä vätyskin.
Ihan tuubaa nuo luvut. Finsex tutkimusten mukaan suurin osa 25-55 vuotiaista harrastaa seksiä 4-5 krt kuukaudessa.. 20v naiset ja 50v miehet enemmän, 1,5krt viikossa. Turha syyttää, ettei naiset halua seksiä.
Meillä vaimon kanssa seksimäärä pudonnut 4-6krt viikossa vasta lähellä eläkeikää ja siitä eteenpäin. Sitä ennen oli vähintään 2krt viikko edellisetkin pari vuosikymmentä.
Meilläkin vaimo saanut aina orgasmit, kun ollut seksiä. Vain poikkeustapauksissa jäänyt ilman eikä edes joka vuosi. Niin harvoin kuitenkin ettei edes muista.