Lue keskustelun säännöt.
Psykologinen sodankäynti parisuhteessa
29.12.2018 |
Aina kun kerron puolisolle mikä hänen toimintatavoissaan tuntuu minusta pahalle, esim. se ettei hän koskaan kysy minun kuulumisia tms vaikka ei oltais nähty pariin päivään, hän kääntää syyn minuun. Hän heittää vasta kysymyksen, haluatko sä olla tänään lasten kanssa. Ja jatkaa, et ilmeisesti halua. Kysyn miten ihmeessä tähän lapset liittyy jos kerron hänelle että hänen välinpitämättömyytensä tuntuu minusta pahalle. Vastaus. Et ilmeisesti halua. Perheenä asioiden tekeminen ei ilmeisesti sinua kiinnosta.
Siis mitä. Tuntuu todella pahalta että syytetään moisesta vaikka en ole koskaan maininnut mitään lapsista ja he on aina olleet kaikki kaikessa joiden kanssa joka päivä teen vaikka ja mitä.
Minusta tuo on ihan sama jos hän esittäisi minulle että voisinko siivota jälkeni ja vastaisin, nuinko paljon sinä vihaat lapsiasi. Jos et vihaa niin näytä se ja rakasta heitä.
Tämä on toistuvaa. Hän kääntää kaiken aina raadollisesti minun syyksi ja ihan käsittämättömillä tavoilla. Ahdistaa tuommoinen.
I
Kommentit (31)
Kaikista pahinta tuossa on se että se syö fiksujen ja keskustelutaitoisten ihmisten itsetuntoa. Kaikenlainen psykologinen sodankäynti parisuhteessa on julmaa. Parisuhteen pitäisi olla kaikkea muuta. Iloa, keskustelua, läheisyyttä, yhteistä puurtamista arjessa toisia tukien. Kumpa tämän arvon omaavat ihmiset päätyisivät yhteen. Aina alkuun ei todellisuutta tiedä ja ihniset voivat myös muuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun puoliso on samantyyppinen paitsi ei puhu mitään.
Jos on mitään kriitiikin aihetta, hän ei reagoi mitenkään. Sanoo ettei halua nyt puhua, "älä vaivaa päätäsi sillä" ja ei keskustele.
Niinä harvoina kertoina kun on huomannut että olen tosissani, on mennyt itseensä ja osallistunut keskusteluun.
Viimeisin keskustelu käyty huutamisesta. Huutaa lapsilleen kokoajan, tavatessa väitti kivenkovaan että huutaminen loppui kun erosi edellisestä liitosta. Hän vaan hermostuu lapsilleen heti ja alkaa rääkyä. Kuulostaa todella raskaalta. Tästä asiasta yritin puhua, niin ensin ei mitään reaktiota kolmeen päivään ja tänään kun taas raivosi, otin asian esille. Hän haluaisi kanssani lapsen vielä, niin suoraan sanoin että vaikka minulla ei lapsia entuudesta olekaan, tuntuisi kamalalta että joku pieni vauva joutuisi kuulemaan moista huutamista, vauva kun ei ymmärrä että "äipällä meni nyt vaan hermot" .
Sen jälkeen meni eri tavalla hiljaiseksi ja saa nähdä koittaako edes kontrolloida huutamistaan. Minä en halua että lapseni vanhempi on tunteiden hallinnassaan teini-ikäisen tasolla.
Olen alkanut miettiä koko parisuhdetta, liioittelenko kun tämän vuoksi vauva-asiakin on alkanut mietityttää.
Keskustelu on ennenkaikkea kuuntelemista vähän vaikuttaa siltä että tuossa suhteessa kumpikaan ei tule kuulluksi vaikka sitä kovasti yrittää aina kun siihen tuntuisi olevan tilaisuus.
Tietynlaiset pershäiriöiset harrastavat psykologista väkivaltaa, eivät koskaan ole mielestään syyllisiä mihinkään vaikka nimenomaan olisivat syypäitä,hämmentävät tarkoituksellisesti puheillaan ja vaikka mitä.
Kiitos lukuisista vastauksista ja hyvää tulevaa vuotta kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tietynlaiset pershäiriöiset harrastavat psykologista väkivaltaa, eivät koskaan ole mielestään syyllisiä mihinkään vaikka nimenomaan olisivat syypäitä,hämmentävät tarkoituksellisesti puheillaan ja vaikka mitä.
Mikähän se häiriö mahtaa olla? Rasittavaa vääntämistä.
Jos kerron, miltä minusta tuntuu, hän kääntää puheen itseensä! Sanottuani, että anteeksi mutta puhuin omista tunteistani, niin hän vastaa: eikö minun tunteilla ole väliä?
Sanon: minua ahdistaa kun et kuuntele. Hän: minuakin ahdistaa kun sinä syyttelet!
Miten tuollaisen kanssa voi keskustella??
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa pahalta.
Tämä. Pelkkiä pahoja tunteita, tuntuu pahalle. Naisesta tuntuu pahalle ja miehestä kanssa. Paha keissi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Aina kun kerron puolisolle mikä hänen toimintatavoissaan tuntuu minusta pahalle"
Miksi syyllistät puolisoasi
Mitä tarkoittaa, että ette ole nähneet pariin päivään? Tai että kysytään haluatko olla lasten kanssa? Miten tuollainen tilanne voi tulla perheellisellä ihmisellä vastaan? Etkö hoida lapsiasi joka päivä vai mikä teidän tilanne on? Onko toinen puoliso samalla tavalla päiviä pois perheen luota, jolloin olet yksin vastuussa lapsista? Millainen tilanne teillä voi olla, että poissaolevan puolison kuulumisia pitää erikseen kysellä ennen kuin lasten asiat hoidetaan? Ette siis asu yhdessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, jaan tuskasi. Suhteemme on ollut hyvin pitkään ihan samanlainen soppa. Ehkä vivahde-eroin, mutta päälinjat ovat juuri samat. Vaimoni kanssa onnlähes mahdotonta kommunikoida mistään vähänkään hankalammasta. Aina menee tuohon samaan karuselliin.
Tosin viime aikoina kun olen analysoinut asioita, niin on muitakin epäterveitä juttuja. Olen tietämättäni ollut, ja lapset siinä ohessa, aikamoisen henkisen väkivallan uhri jo pitkään, yli viisi vuotta ainakin, jonka aikana kaikki on mennyt tasaisesti alamäkeen.
Mun neuvoni on kehottaa eroamaan. Itse tietty tiedät ja osaat arvioida onko vielä mahiksia vaimosi parantaa tapojaan eli ymmärtää todellinen ngelma ja voittavatko plussat vai miinukset jos niin käy. Meillä ei ole onnistunut. Vaimo ei edelleenkään käsitä ongelmien ydintä vaikka tietää nyt että eri käytöspiirteensä aiheuttavat kipua muille. Hän ei osaa muuttua koska ajattelee kyseessä olevan itsehillintäasian mutta suutuspäissään kääntää senkin uhriutumiseksi, että hänellä ei ole edes oikeutta ilmaista ajatuksiaan ja tunteitaan jos ei pääse pöllyttämään vapaasti. Ja se on taas miehen vika jne. Itse en jaksa enää, olen luovuttanut. Tiedän nyt että yksinkin olisi parempi kummallekin, ja lisäksi lapsille siinä ohessa. Sekä tiedän, että on ihmisiä jotka sopisivat kumppaniksi itselleni paremmin. Jotka eivät saa joka päivä ahdistumaan tai pelkäämään.