Isovanhemmat ja teinit

Meillä mummo ei pidä teinien isästä, eikä sitä sitten juurikaan peittele. Teinit ei pidä siitä, että joutuvat valitsemaan puolensa, mutta tottakai he valitsee isänsä. Viimeksi siitä oli sitten noussutkin iso riita.

Ihan älytön ajatus, että lapsia/nuoria voisi jotenkin tavata jos suhtautuu näiden perheeseen vihamielisesti.

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmat ei välittäny meidän lapsesta kun hän oli pieni. Nyt mangutaan perään.

Ei 17 vuotiasta kiinnosta enää alkaan luoda heihin minkäänlaista suhdetta.

Ja miksi pitäisikään. Sitä saa mitä tilaa.

Meilläkin toisen puolen isovanhemmat eivät olleet kiinnostuneita, kun olivat pieniä. Nyt kun ovat teinejä, niin ihmetellään miksi eivät pidä mitään yhteyttä tai tule käymään.

Toiset isovanhemmat olivat lasten kanssa todella paljon ja edelleen ovat yhdessä usein. Teinit ihan oma- aloitteisesti soittelevat ja käyvät heillä.

Eli sitä saa mitä tilaa. Jos ne lapset ei kiinnosta aikanaan, niin turha itkeä, kun eivät teini-iässä halua olla tekemisissä.

Täällä toinen isovanhemmista haukkuu oman äitinä lähes joka ikinen kerta. Oma lapsensa onkin sitten hänen mielestään tehnyt kaiken oikein. Näin aikuisenakin "lapsena" raskasta kuunneltavaa :( 

Vierailija kirjoitti:

Me olemme isovanhempina hyväksyneet sen, että teinejä ei enää isovanhemmat kiinnosta, kaverit menee edelle. Siksi olemme lastenlasten vauvaiästä alkaen tehneet samoin kuin teinit eli omat suunnitelmat, ystävät ja harrastukset menevät lastenlasten edelle. Koska he joka tapauksessa teineinä eivät enää jaksa meitä, niin on ihan hyvä omassa elämässä toimia siten, että ei sitten aikanaan harmita, kun monta vuotta tuli uhrattua lapsenlapsille.

Nytkin jouluna käytiin pikaisesti moikkaamassa ja vietiin luomusuklaata. Sen enempää ei ole tarpeen lapsiaan ja näiden perheitä kiusata.

Toimitteko samoin omien lastenne kanssa, kun oli varmaan odotettavissa, että he eivät vietä kanssanne aikuisena kaikkea aikaa, ja puolisonsa ja mahdolliset lapset ja työ varmaankin menevät teidän edelle?

up

Vierailija kirjoitti:

Voimia ap! Jotenkin ymmärrän :( Täällä ei lapset ole vielä teinejä, mutta arki on rankkaa. Lapset ovat 10, 8 ja 6 vuotiaat. Tehdään miehen kanssa molemmat kolmivuorotyötä (minä toki teen 80% työaikaa), lapsen eskari ja koulut vievät jo hurjasti aikaa. Tai lähinnä läksyjen teko. Harrastuksia emme kertakaikkiaan ehdi emmekä pysty järjestämään. Hyvä, jos kerran viikossa ollaan kaikki edes syömässä samaan aikaan saman pöydän ääressä. Isovanhemmat muistavat kuitenkin soitella ja ihmetellä: "koska tulette käymään" tai "no onhan teilläkin vapaa päiviä". On joo, mutta jos joskus saan edes 1-2h vaan OLLA, istua ja selata nettiä tai edes siivota rauhassa, niin luojaa kiitän.

Sitten kun järjestämällä järjestän aikaa, että voidaan käydä isovanhemmilla, niin juuri samaa settiä on tiedossa: "kyllä se ennen vanhaa vaan oli toisenlaista, ei sillon mitään lyhempää työaikaa tehty ja lapsiakin oli enemmän" tai "lapsilla pitäis olla tiukempi kuri, ei niistä muuten mitään tuu", "koskas sinne mökille päästäis kun sielläkin pitäis pihatöitä tehdä ja liiteri maalata".  

Oikeestaan käynneillä kaikki menee hyvin jos vain kaikki hymyilevät ja "joojoottelevat" kaikkeen ja kehuvat kuinka isovanhemmat ovat ennen niiiiiiin hienosti selvinneet kaikesta. 

Jep. Tsemppiä!!

Meillä on myös molemmat vanhemmat vuorotöissä, ja isovanhemmat eivät vain millään ymmärrä että yleensä jompikumpi tai molemmat ovat töissä olipa sitten joulu tai juhannus.

Lapset ovat jo teinejä, joten se helpottaa elämää siinä mielessä, että se vuoropäiväkotirumba on ollut ohi jo kauan sitten. Mutta sitten saikin taiteilla iltiksien ja muiden järjestelyjen kanssa, koska eihän pikkukoululaiset pärjää keskenään tuntikausia, eikä sitä voi vaatiakaan.

Tuossa vaiheessa äitini oli sitä mieltä, että kyllä ne pärjää. Eikä ymmärtänyt, että lapsille sellaine hampaat irvessä pärjääminen on todella raskasta. Joskus äitini saattoi hetken auttaa lasten ollessa pienempiä, mutta todellakin vain pienen hetken ja vain omilla ehdoillaan. Toki tämä on sinällään ihan ok, mutta äitini onnistui sekoittamaan meidän koti-elämää lyhyelläkin apukeikalla.

Eli jos oli jotain sovittu, esim lapset nukkumaan tiettyyn aikaan vanhempien ollessa iltavuorossa, olikin antanut näiden valvoa ja iltarutiinit yliväsyneiden lasten kanssa jäikin iltavuorosto palanneille vanhemmille. Saattoi myös ihan avoimesti arvostella mun miestä ja lasten isää melko pienille lapsille. Ja muita vastaavia.

Pääsimme vähemmällä loppujen lopuksi kun emme vähääkään apua pyytäneet.

No, nyt isovanhemmat eivät edelleenkään ymmärrä että vuorotyöt eivät ole mihinkään kadonneet ja teineillä on harrastuksensa, kaverinsa ja välillä haluavat ihan vain hengata kotona kaikessa rauhassa.

Kuten me vanhemmatkin. Kiva jos välillä ehtii itsekin harrastamaan ja oleilemaan. Mutta kun siellä mummolassa pitäisi käydä, mutta käynnit ovat nykyisin aika raskaita.

Lasten ollessa pienempiä, kun kävimme, onnistuin sumplimaan käynnit helpommiksi keskittymällä lapsiin. Käytiin välillä sieltä mummolan lähikaupungissa, uimassa, järjestin pihaleikkejä jne.

Nyt teinit eivät enää millekään pihaleikeille lämpene ja äitini kitisee kaupunkireissuista onko sinne nyt pakko lähteä, kun olishan tässä pihassakin hommaa.

Niinpä, eli nykyisin meidän pitäisi mennä mummolaan tekemään töitä, ja seurustelemaan ihan vain äitini ehdoilla. Aika raskasta välillä ja kun otan etäisyyttä saan syyllistämistä niskaani.

Pahoittelen, pitkä purkaus tuli, onneksi sain ketjusta vertaistukea, kiitos kohtalotoverit!

.

Meillä on ihanat lapsenlapset, matkustettu vuosittain pari kertaa etelässä ja muutenkin paljon tekemisissä, sekä autettu kaikessa.

Ovat nyt jo nuoria aikuisia ja huomaan, että varsinkin toinen pitää kaikkea itsestään selvyytenä, eli pikkuisen itsekkääksi sanoisin. Tunnen pientä syyllisyyttä, ovatko saaneet kaiken liian helpolla ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimia ap! Jotenkin ymmärrän :( Täällä ei lapset ole vielä teinejä, mutta arki on rankkaa. Lapset ovat 10, 8 ja 6 vuotiaat. Tehdään miehen kanssa molemmat kolmivuorotyötä (minä toki teen 80% työaikaa), lapsen eskari ja koulut vievät jo hurjasti aikaa. Tai lähinnä läksyjen teko. Harrastuksia emme kertakaikkiaan ehdi emmekä pysty järjestämään. Hyvä, jos kerran viikossa ollaan kaikki edes syömässä samaan aikaan saman pöydän ääressä. Isovanhemmat muistavat kuitenkin soitella ja ihmetellä: "koska tulette käymään" tai "no onhan teilläkin vapaa päiviä". On joo, mutta jos joskus saan edes 1-2h vaan OLLA, istua ja selata nettiä tai edes siivota rauhassa, niin luojaa kiitän.

Sitten kun järjestämällä järjestän aikaa, että voidaan käydä isovanhemmilla, niin juuri samaa settiä on tiedossa: "kyllä se ennen vanhaa vaan oli toisenlaista, ei sillon mitään lyhempää työaikaa tehty ja

Nuo läksyt minua ihmetyttävät,kun mummina olen usein iltapäivisin seurannut lapsenlasteni läksyjä, ovat 10,9 ja 8 ja maksimissaan puoli tuntia on läksyihin mennyt. Yleensä menee 10 min.

Jollain voi olla esim. lukihäiriö tai vaikeuksia matikassa ja siksi läksyt vievät jo tokaluokalla paljon aikaa. Joku toinen lapsi ehtii tehdä ne jo koulussa. Ei voi verrata tuolla tavalla.