Parisuhde kriisissä - olen vain ahdistunut ja itken, ja mies ei tunnu tajuavan miten vakavissani olen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme olleet yhdessä kolme vuotta ja meillä on lapsikin. Ongelmia meillä on ollut aina, mutta viime kevät laukaisi tapahtumavyyhdin jonka aikana tuntuu että uusia ja uusia pommeja vain satelee enkä kestä enää yhtään. Keväästä lähtien olen ajatellut asiat vain tiukasti järjellä, mutta nyt iski päälle romahdus joulun aikana. Olen vain itkenyt, haluaisin puhua ja selvitellä asioita, mutta miehellä ei ole aikaa ja hän piiloutuu joko lastenhoidon tai väsymyksen taakse. Täksi illaksi hän sopi lastenvahdin, jotta meillä olisi hetki aikaa olla kahden ilman että jatkuvasti lapsi tulee väliin kun yritämme puhua.

Meillä on ollut valtavia ongelmia. Ensiksi kummitteli miehen menneisyys tai lähinnä kyvyttömyys päästä eksästä yli, ja teinkin tuon keskustelun ranskalaisesta naisesta joka nyt lähinnä keräsi kaikki läpänheittäjät yhteen, mutta se oli todellinen ongelma. Jos ennen koin itseni naiselliseksi naiseksi tai edes siedettäväksi, niin tuo miehen jopa seksistinen ajatusmaailma on murskannut minuuteni täysin.

Muuten ongelmamme ovat hiipuneet tänne pikku hiljaa. Yritän jatkuvasti hallita kaaosta, jonka mies tekee sähläämisellään. Olen sata kertaa yhden vuoden aikana järjestänyt eteisen kaapit, ja aina ne ovet on vedetty irti tai sisältö sekoitettu tai päälle laitettu tavaraa tekniikalla "pois kädestä, pois mielestä".

Pahinta silti on se, että mies jäi taas kiinni valehtelusta. Se oli pikku juttu, mutta minua häiritsee, ettei hän voinut sanoa totuutta suoraan heti.

Tänään illalla olisi aikaa keskustella, mutten tiedä mitä puhua ja mistä. En edes tiedä mihin suuntaan tästä, vaikka asumusero tuntuu tällä hetkellä armollisemmalta. Haluaisin vain toipua ja aikaa ajatella, mutta nyt sattuu todella paljon. En pysty keskittymään mihinkään ja olen henkisesti ihan rikki jo keväisten tapahtumien takia.

Mitä tarkoitat "ovet vedetty irti"?

Meillä on eteisessä liukuovikaapit, jotka eivät tunnu pysyvän saranoillaan. Ihmettelin usean kuukauden ajan miksi ne eivät pysy, ja minulle selvisi että mies vetää ne sijoiltaan joko välinpitämättömyyttään tai tyhmyyttään. 

Liukuovikaapit eteisessä ovat helvetistä, eivät ole käytännölliset. Tuttu ongelma tuo että rivakampi ja vahvempi ihminen kiskaisee ne saranoilta sata kertaa kuussa.

Vaihtakaa nuo ihan ensimmäisenä.

Muoviset vaatekorit vaatteita varten niin löytyy vaatteet näppärästi ja pysyy helpommin siistimpänä 

Se on ihan tahallista repimistä. Yhdenkin kerran näin kun mies survoi eteisen ulko-ovea väkisin auki, vaikka kengät olivat välissä. Sen takia taas yksi ovi meni saranoiltaan vaikka olin edellisenä iltana sen juuri laittanut paikoilleen. 

Harmi vain, että kaikkea kotona olevaa kohtaan tämä asenne näkyy miehen käytöksessä. Joku puoli vuotta sitten siivoamani kaappi pursuaa tavaraa, jotka on lätkäisty pois silmistä. Kerrankin meinasin saada niskaani silitysraudan, jonka mies oli laittanut ylähyllylle ja se kun olisi kopsahtanut päähän niin hyvältä olisi tuntunut. Kun koko ajan yrittää hallita kaaosta tai luoda oktettiteoriaa kämpässä, missä miehen jäljiltä löytyy nunnuista lähtien mitä vain, niin sitä väsyy. Koskaan omassa kotonani ei ollut vastaavaa ja oli ihanaa että tavarat olivat siellä minne ne jättikin.

Liukuovikaapeista sanoinkin miehelle, että ne pois ensimmäisenä, mutta mitään ei ole toistaiseksi ainakaan vielä tapahtunut. Ei kuulemma ole rahaa. Muuten ne ovatkin sitten niin hyvin pinotut, kuin voi, mutta toi oviasia ärsyttää.

Miksi edes piti mainita koko aloituksessa. Ap 

Vierailija kirjoitti:

Onko miehellä kuitenkin ollut tunteita sinua kohtaan alusta asti? Onko edelleen?

On kuulemma ollut, mutten voi luottaa siihenkään sanaan enää. Ja onko sillä mitään merkitystä, jos en itse tunne enää samoihin? Ap 

Uskoisin että tiedän miltä sinusta tuntuu ap. Kuulostat ihan samalta kuin itse ollessani suhteessa. Luota vain omiin tunteisiisi, vaikka lähipiiri sanoisi mitä. Sinun ei ole hyvä olla hänen kanssaan, sen tiedät itse parhaiten!

Tilanteesi kuulostaa samankaltaiselta kuin omani paitsi, että me emme koskaan olleet virallisesti suhteessa.

Olemme "pitäneet yhtä" kolme vuotta, meillä on pieni lapsi, suhdettamme varjosti heti alusta asti miehen (älyttömän kaunis, hoikka, lyhyt ja samanlaisen historian omaava) ex, joka on ainoa nainen, jota mies on rakastanut, joka oli edelleen kuvioissa "parhaana ystävän". Mies siis haikaili hänen peräänsä, vaikka exänsä oli jatkanut elämäänsä jo useammankin parisuhteen muodossa. Olin jo silloin lähdössä, mutta mies vakuutti minut jäämään. Ongelmat ovat kuitenkin koko ajan kasaantuneet ja mies on jo pidemmän aikaa ollut epävarma tunteistaan. Ilman tytärtämme olisin lähtenyt jo ajat sitten.

Nyt lähdin. Vaikeaa tämä on, sillä minä rakastan häntä ja olen mielestäni tehnyt kaikkeni saadakseni asiat toimimaan, mutta tähän tarvitaan kaksi, jotka yhdessä tekee. Rakastan miestä ja haluan hänenkin olevan onnellinen ja selvästi minun kanssani oleminen hämmentää häntä liikaa, joten koen parhaaksi antaa hänen nyt vain etsiä itseään ja löytää itselleen oikean onnen.

Ja kenenkään ei tarvitse kommentoida, että mitäs teit lapsen tuollaisen kanssa. Olen asian kanssa paininut itsekin jo raskaudesta saakka. Minun on nyt vain tehtävä elämästäni paras mahdollinen näistä eväistä, jotka omat valintani on eteeni tiputtanut.

Sanoit ap, että et edes tunne mitään miestäsi kohtaan? Mitä haluat siis nyt saada täällä aikaan? Jos tunteesi ovat poissa, etkä halua tehdä töitä löytääksesi niitä uudelleen, niin olisiko teidän aika lähteä eri suuntiin?

Vierailija kirjoitti:

Oli kyllä niin sekava aloitus, että vaikea ottaa kantaa. Siis mitä mies oikeasti on tehnyt (muuta kuin sotkenut kaapit)

Valehdellut ja verrannut eksään, minä ymmärsin.

Vierailija kirjoitti:

Hanki apua, korviesi välissä on korjattavaa. Ymmärrä se, ettet voi eikä ole reilua syyttää miestä omista ongelmistasi, vaikka se tällä palstalla tapana onkin.

Ei ap ole syyttänyt miestä omista ongelmistaan. Älä vääristele.

Vierailija kirjoitti:

jätä se sika!!!!1!!! kirjoitti:

Oman mielenrauhasi takia sinun olisi syytä etsiä itsellesi ja lapsillesi toinen asunto. Pakkaa kamat ja kakarat, lähde pois tuosta ilmapiiristä. Sinun pitää tehdä irtiotto, vasta rauhoittuneena palaat neuvottelupöydän ääreen. On syytä ottaa etäisyyttä, jotta koko parisuhdehelvetin kuva selkenee sinulle itsellesi.

Tuollaisesta repivästä elämästä kärsivät kaikki. Nyt on ratkaisujen aika, älä enää viivyttele.

Kiitos viestistäsi. 

Olen tällä hetkellä henkisesti aivan rikki ja hajalla. Saatan olla se tarinan pahin sekopää, mutta toisaalta olin ihan terve ennen parisuhdetta. En pysty tekemään ratkaisuja enkä ajattelemaan selkeästi, mutta olo on todella hirveä. Ihan kuin jatkuvasti tulisi jotain sontaa jostain suunnalta. 

Miehen kaverit varoittivat, ettei mieheen voi luottaa. Hän vaikutti todella kunnolliselta ainakin suhteen alussa, nykyisin näen mitä todellisuus hänen kanssaan on. Meidän ongelmamme ovat paljon syvemmällä kuin pystyn tai uskallan näihin kirjoittaa, mutta kuluttavaa on, että lähipiirikin ottaa sen kannan että suurentelen asioita/ajattelen väärällä tavalla. Ap 

Jos miehen kaveritkin varoitti, tuskin suurentelet asioita. Tärkeintä olis että lapsella säilyy yhteys isään. Siis jos ei ole väkivaltainen tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme olleet yhdessä kolme vuotta ja meillä on lapsikin. Ongelmia meillä on ollut aina, mutta viime kevät laukaisi tapahtumavyyhdin jonka aikana tuntuu että uusia ja uusia pommeja vain satelee enkä kestä enää yhtään. Keväästä lähtien olen ajatellut asiat vain tiukasti järjellä, mutta nyt iski päälle romahdus joulun aikana. Olen vain itkenyt, haluaisin puhua ja selvitellä asioita, mutta miehellä ei ole aikaa ja hän piiloutuu joko lastenhoidon tai väsymyksen taakse. Täksi illaksi hän sopi lastenvahdin, jotta meillä olisi hetki aikaa olla kahden ilman että jatkuvasti lapsi tulee väliin kun yritämme puhua.

Meillä on ollut valtavia ongelmia. Ensiksi kummitteli miehen menneisyys tai lähinnä kyvyttömyys päästä eksästä yli, ja teinkin tuon keskustelun ranskalaisesta naisesta joka nyt lähinnä keräsi kaikki läpänheittäjät yhteen, mutta se oli todellinen ongelma. Jos ennen koin itseni naiselliseksi naiseksi tai edes siedettäväksi, niin tuo miehen jopa seksistinen ajatusmaailma on murskannut minuuteni täysin.

Muuten ongelmamme ovat hiipuneet tänne pikku hiljaa. Yritän jatkuvasti hallita kaaosta, jonka mies tekee sähläämisellään. Olen sata kertaa yhden vuoden aikana järjestänyt eteisen kaapit, ja aina ne ovet on vedetty irti tai sisältö sekoitettu tai päälle laitettu tavaraa tekniikalla "pois kädestä, pois mielestä".

Pahinta silti on se, että mies jäi taas kiinni valehtelusta. Se oli pikku juttu, mutta minua häiritsee, ettei hän voinut sanoa totuutta suoraan heti.

Tänään illalla olisi aikaa keskustella, mutten tiedä mitä puhua ja mistä. En edes tiedä mihin suuntaan tästä, vaikka asumusero tuntuu tällä hetkellä armollisemmalta. Haluaisin vain toipua ja aikaa ajatella, mutta nyt sattuu todella paljon. En pysty keskittymään mihinkään ja olen henkisesti ihan rikki jo keväisten tapahtumien takia.

Mitä tarkoitat "ovet vedetty irti"?

Meillä on eteisessä liukuovikaapit, jotka eivät tunnu pysyvän saranoillaan. Ihmettelin usean kuukauden ajan miksi ne eivät pysy, ja minulle selvisi että mies vetää ne sijoiltaan joko välinpitämättömyyttään tai tyhmyyttään. 

Liukuovikaapit eteisessä ovat helvetistä, eivät ole käytännölliset. Tuttu ongelma tuo että rivakampi ja vahvempi ihminen kiskaisee ne saranoilta sata kertaa kuussa.

Vaihtakaa nuo ihan ensimmäisenä.

Muoviset vaatekorit vaatteita varten niin löytyy vaatteet näppärästi ja pysyy helpommin siistimpänä 

Se on ihan tahallista repimistä. Yhdenkin kerran näin kun mies survoi eteisen ulko-ovea väkisin auki, vaikka kengät olivat välissä. Sen takia taas yksi ovi meni saranoiltaan vaikka olin edellisenä iltana sen juuri laittanut paikoilleen. 

Harmi vain, että kaikkea kotona olevaa kohtaan tämä asenne näkyy miehen käytöksessä. Joku puoli vuotta sitten siivoamani kaappi pursuaa tavaraa, jotka on lätkäisty pois silmistä. Kerrankin meinasin saada niskaani silitysraudan, jonka mies oli laittanut ylähyllylle ja se kun olisi kopsahtanut päähän niin hyvältä olisi tuntunut. Kun koko ajan yrittää hallita kaaosta tai luoda oktettiteoriaa kämpässä, missä miehen jäljiltä löytyy nunnuista lähtien mitä vain, niin sitä väsyy. Koskaan omassa kotonani ei ollut vastaavaa ja oli ihanaa että tavarat olivat siellä minne ne jättikin.

Liukuovikaapeista sanoinkin miehelle, että ne pois ensimmäisenä, mutta mitään ei ole toistaiseksi ainakaan vielä tapahtunut. Ei kuulemma ole rahaa. Muuten ne ovatkin sitten niin hyvin pinotut, kuin voi, mutta toi oviasia ärsyttää.

Miksi edes piti mainita koko aloituksessa. Ap 

Luida oktettiteoriaa kämpässä? Nunnut? Mitä helkkaria nämä on?

Lapsenne on korkeintaan vuoden, pari? Eiköhän ensin kannattaisi käydä perheterapiassa ja tarpeen mukaan yksilöterapiassakin? Käsitin, että teillä on pikkulapsivaihe päällä, ja silloin väsymys ja uusi elämäntilanne aiheuttavat ahdistusta. Ette ole edes ehtineet keskustella.

Nuo riidat kaapeista ovat järjettömiä, eikä kukaan täyspäinen lähde niiden takia. Tuo toinen nainen - se on ongelma. Joko syyttä tai syystä, riippuen siitä, onko mitään todella tapahtunut. Ja jos kyse olisikin pienestä ihastuksesta, niin niitä valitettavasti saattaa tulla myöhemmin suhteeseen. Se, mitä silloin tekee, ratkaisee. Ja hyvin tämä tunne voi olla vain päässäsi. Pelkäätkö sisimmässäsi, että mies ei rakasta ja voi lähteä? Silloin luet, että jokainen kireänä kiinni paiskottu ovi on merkki tästä - kun se voi vain olla miehen omaa väsymystä ja masennusta.

Jos varsinaista fyysistä tai henkistä väkivaltaa ei ole, vaan tavallista kinastelua käytännön asioista, niin todella suositan, ettet tee nyt ratkaisuja, ennen kuin lapsi on esim 2 v. Lapsen kasvaessa helpottaa, kun saat elämääsi jotain kodin ulkopuolella eikä pinna ole kireällä.

En halua vähätellä tunteitasi. Oma joulu meni myös ahdistuksessa ja itsekin pohdin eroa. Meillä 10 v suhteen ja 2 lapsen jälkeen seksi, läheisyys ja hellyys ovat kadonneet. Olemme molemmat äkäisiä ja tuntuu, että mies harkitsee lähtöä. Oletan, että kyseessä voi olla joku ihastus. Mutta ennen kun tiedän varmasti, voin päättää, että kaikki on vain omaa kuvitelmaa. Hulluksihan sitä tulee muuten.