17 vuotias käyttäytyy kuin 14-15 vuotias

Vierailija kirjoitti:

Luin (vanhan) ketjun pikaisesti läpi. Ensin haluan sanoa että joskus vain menee pieleen vaikka vanhemmat tekisivät miten "oikein" tahansa ja lapsi/nuori luisuu sivuraiteelle. Voi olla niinkin että vanhempi sairastuu, tulee ero tai rahavaikeuksia juuri optimaalisen murrosiän kohdalla ja nuori uskaltaa kapinoida vasta kun tilanne on rauhoittunut. Ja sitten se tavallisin: Lapset ja nuoret kehittyy eri tahtiin ilman että kenessäkään on mitään vikaa. 

Meillä on kotona nuori joka on kehittynyt sosiaalisesti "myöhään". On siis hyvin empaattinen ja älykäs, pystyy puhumaan melkein kenen kanssa vaan. Lapsuus kesti pitkään ja olin jo tästä vähän huolissani mutta koulun kuraattori vakuutti kaiken olevan kunnossa, jutteli myös nuoren itsensä kanssa useamman kerran. Odotin ja odotin kapinavaihetta koko yläkoulun ajan, ei tullut mitään. 

Nyt vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä on tullut pientä irtiottoa ja vanhemmat on olleet välillä noloja, välillä rakkaita. Muutama kipakampi sanavaihto. Välillä mietin että olisi ollut helpompaa yläkoulussa kun ei ollut vielä koko maailma nurkan takana. Toisaalta mietin että myös kaverit (suurin osa kivoja) saattavat vaikuttaa. 

Tää on kuin omasta elämästäni. Ei ollut kapinaa lainkaan. Perheväki oli kaikki kaikessa. Nuoruus villiä myös ja biletystä, mutta ei kapinaa lainkaan. Johtuiko siitä että oli aika vapaata vai mistä, ei hajuakaan. Irrottauduin kotoa 19 vuotiaana. Välit vanhempiini ovat säilyneet hyvin läheisinä ja rakastan heitä todella paljon. Nyt hoitavat lapsiani kun tarvitaan heitä ja lapset ovat ihan hulluina isovanhempiinsa.

Todellakin nuoret ovat erilaisia ja kehitysvaiheet laidasta laitaan.