Mies on kaveriporukassa iloinen ja sosiaalinen, kotona täys mörökölli. Mikä avuksi?

Tunnistan ton äidin pahan tuulen ja välillä pelkään itsekin olevani samanlainen äiti

Oon samanlainen. Varsinkin töissä oon tosi tykätty, kun olen aina hyvällä tuulella ja heitän läppää. Kotona olen aika hiljanen. En edes osaa miehen kanssa heittää samalla lailla vitsiä. Ei tulis mieleenkään kaikkea kaksmielistä laukoa. Naimisissa oltu 22 vuotta. Omala miehellä ja työkavereilla on musta varmaan aikacerilaimen mielikuva. Ja kun meille tulee konekuskeja yökyliin, niin juttu lentää ja balalaikka soi, mut kun jäädään perheen kesken, niin vaivun perhetasolle. Ja olen nainen.

Ehkä siellä kyläillessä nalkutetaan vähemmän kuin teillä kotona.

Olen keskustellut yksinpuheluna miehelleni 36 vuotta, mutta hän ei ole koskaan kertonut omista ajatuksistaan, itsestään tai mielipiteistään. En siis ole oppinut tuntemaan häntä lainkaan. Kerran kyllä puhui nyrkillä oikein rajusti, niin että tajuntani meni. Tilanne oli sikäli outo, ettei hän osannut selittää syytä teolleen. Itse tilanteessa, hän ei ollut yhtään huolissaan minusta, vaan alkoi järjestelmällisesti siivoamaan verisotkuja pois lattioilta ja seiniltä. Pahinta on, etten tiedä mitä hänen päässään liikkuu ja miksi hän patoaa sisälleen kaiken. Olen oppinut olemaan varuillani ja tarkkailemaan hänen reaktioitaan. Jonkin sortin kuumakalle hän on aina ollut ja sillä tavalla pelkuriko, että on varustautunut vierelleen kättä pitempää.