Lue keskustelun säännöt.
Nyt vasta tajusin miksi lastenhoito on niin rankkaa
25.12.2018 |
Olen pohtinut pitkään, miten ihmiset jaksavat lapsiperhearkea. Meillä yhden lapsen politiikka on sementoitu jo varsin varhain lapsemme synnyttyä.
Nyt olen päätynyt lopputulemaan, miksi lapsenhoito on tuntunut niin raskaaalta: En ole tehnyt vapaa-aikanani ennen lasta käytännössä yhtään mitään. Lukenut lähinnä kirjoja ja surffaillut netissä, ollut rauhassa. Siitä kontrasti siihen, että olet kokopäiväinen (tai edes osapäiväinen) viihdyttäjä, ruokkija, huolehtija ja täyden ylläpidon tarjoaja, on valtava. Niin sanotuista saavutetuista eduista luopuminen on ollut suurin ärsytystä ja jaksamishaasteita aiheuttanut asia.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Minusta lasten kanssa on aina ollut kotona tosi helppoa ja hauskaa, vaikka yli 10v olin yksin heidän kanssaan. Tylsää olla ilman heitä. (Toisella oli tosi pahoja ongelmia koulussa, mutta kaikki selvitettiin.) Vasta nyt pyörin somessa. M54
Olin aika yksin jo ennen eroani, kun äidillä oli työ tai mitälie reissukiireitä. Onneksi työnantajani jousti. No harrastukseni jouduin lopettamaan, ei se maailmaani kaatanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näitä kun lukee niin miksi teitte niitä pentuja ? Kohta alkaa sotakin.
Tykinruokaa tarvitaan tulevaisuudessa, joten miksi soimata äiteliinejä jotka tekevät kaikkensa isänmaansa eteen.
Onko suurempaa ja kauniimpaa uhria kuin äitelä joka uhraa ainoan lapsensa turvatakseen isänmaataan.
Ehlä äiteläliini joka uhraa kaksi?
No kyllä ne vauvat hoidettiin ennen vanhaankin. Vai ajattelitko, että ne jätettiin yksin itkemään nälkäänsä ja muuta? Jos ei äiti hoitanut, niin oli mummoa ja piikaa.
Yhteisöllisyyden puute on se, mikä on nykyään rankkaa. Olen iloinen, että äitini käy kerran viikossa apuna. Silloin pari sukupolvea sitten se mummo oli lähes jatkuvasti saatavilla.
Vierailija kirjoitti:
Rankkuus johtuu vain asenteesta
Mutta kun keksittiin se metatyö.
Ette usko kuinka vaikeaksi on tullut pyykinpesukin.
Viikkokausia sitä pohtii oikeaa mahdollisimman ympäristöystävällistä pyykinpesuainetta, pohtii perheen kannalta parasta pyykinpesuaikaa, ottaa huomioon pörssihäkön rajoitukset, naaapurit, perheen pesuaineallergiat, lajittelee pyykit raidalliset, punaiset, kainalo kainalomittoihin sopivaan läjitykseen ja sitten se vasta metatyön jälkikäynti valkaa kun ne pitäisi vielä ripustaa kuivumaan, minne, milloin, missä järjestyksessä, käskyttäisikö jotakuta, tuleeko vieraita, tekisikö itse jne jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi on parasta mitä elämässäni on, ja olen suunnattoman onnellinen omasta vanhemmuudestani. Mutta kyllähän ap:n analyysi on täyttä totta. Ennen lapsen saamista sai olla möllöttää miten halusi, nukkua pitkään ja katsoa vaikka koko päivän putkeen Netflix-sarjoja. Ei sitä elämää voi mitenkään verrata vanhemmuuteen, eikä eroa voi todella ymmärtää ennen kuin sen kokee. Silti en ikinä vaihtaisi, oman lapsen eteen tehty työ on uskomattoman merkityksellistä.
Minulla oli rankkaa vasta kun lapsia oli kolme ja mies oli koko päivän töissä ja tuli kotiin vasta lasten iltapalan aikaan. Välillä oli viikonloppujakin töissä. Olin siis kotiäitinä siihen aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä oli poikkeuksellisen hyvä aloitus ja ihan uutta näkökulmaa asiaan.
Itsekin olen joskus vähän leikkimielisesti ajatellut, kun ihmisistä on tullut niin laiskoja, kun aina liikutaan autolla ja hissillä ja renkaat ja kaikki työt vaihdatetaan ja teetetään palveluna ja tiskejäkään ei jakseta enää pestä käsin ja roboimuri on saatava ja mökille vähintään päällä istuttava ruohonleikkuri.....
niin, että miten tuollaiset sohvalötöt jaksaa jotain lasta hoitaa, juokta/kontata perässä ja hakea ruokaa ja vaippoja ja vaihtaa niitä vaippoja ja taas tehdä jotain syötävää ja listahan on loputon???
Ja sitten ihmetellään kun käytännössä jokainen yh on työtön, ei tämän päivän keskilaiska jaksa noiden päälle enää mitään töitä tehdä, soooooon varma!
Koin nuo samat tunteet kuin aphankittuani ensimmäisen lemmikkini.
Lapset eivät tuoneet järkytystä arkeen, kun oli jo joutunut kantamaan toisesta elollisesta olennosta täyden vastuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä vähä-älyinenkin tajuaa että sinkun elämä on erilaista kuin perheenäidin. Aloitus on todella kummallinen ja antaa tekijästä yksinkertaisen vaikutelman.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on kaksi lasta ja itse asiassa toisen jälkeen oli helpompaa, kun lapset hoitivat toistensa viihdyttämisen. Tätä ei moni yhden lapsen politiikkalainen jostain syystä hoksaa.
Lapset keskittyvät kahdestaan lähinnä riidan haastamiseen keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En koskaan kokenut lastenhoidon olevan rankkaa. Rakastin sitä aikaa.
t. Neljän äiti
Sinulla on aika ns kullannut muistot.
Minulla lapsenhoito oli niin rankkaa, että välillä ajattelin kuolevani univajeeseen. Mitään omaa aikaa ei ollut koskaan, eikä mahdollisuutta mihinkään harrastukseen.
Järjellä ajatellen se oli siis äärimmäisen raskasta aikaa. Silti muistoissani olen ajatellut sitä nykyään lämmöllä. Lapseni on muuttanut pois kotia ja ikävöin sitä pikkulapsiaikaa, kun olimme aina yhdes ja kannoin häntä sylissä ja sain halata. Se oli rakkaudentäyteistä aikaa ja siksi jäi niin hyvät muistot.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä vähä-älyinenkin tajuaa että sinkun elämä on erilaista kuin perheenäidin. Aloitus on todella kummallinen ja antaa tekijästä yksinkertaisen vaikutelman.
On monia asioita, jotka pintapuolisesti tajuaa tai tiedostaa, mutta ei kuitenkaan syvällisesti ymmärrä ennen kuin itse kokee. Voihan sitä kuvitella tietävänsä miltä tuntuu vakava sairastuminen, lottovoiton voittaminen, ihmepelastuminen, vanhemman menettäminen, salamarakastuminen tai lapsen saaminen, mutta kuvittelu on hyvin kaukana siitä että tilanteen oikeasti kokee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on kaksi lasta ja itse asiassa toisen jälkeen oli helpompaa, kun lapset hoitivat toistensa viihdyttämisen. Tätä ei moni yhden lapsen politiikkalainen jostain syystä hoksaa.
Tämä. Esikoista piti viihdyttää ja olla seurana ja leikkiä itse, kunnes nuorempi oli noin 9kk. Jo noin pieni osaa leikkiä tarpeeksi hyvin, että on hauskempaa leikkiseuraa kuin aikuinen. Tämän jälkeen pystyi olemaan omissa hommissaan ja omissa ajatuksissaan samassa huoneessa lasten kanssa ja se riitti kaitsemiseksi.
Rankkaa on olla koko ajan valmiudessa, ja alussa ei edes yölläkään saa rauhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on kaksi lasta ja itse asiassa toisen jälkeen oli helpompaa, kun lapset hoitivat toistensa viihdyttämisen. Tätä ei moni yhden lapsen politiikkalainen jostain syystä hoksaa.
Lapset keskittyvät kahdestaan lähinnä riidan haastamiseen keskenään.
Kasvatuskysymys. Aikuinen helposti huomaamattaan palkitsee lasten riitelyä ja moni huomaamattaan oikein usuttaa nuorempaa lastansa härkkimään esikoista. Sitten kun esikoislapsi hermostuu nuoremman prseilyyn, nuorempi ulvoo teatraalisesti ja silloin vanhemmat rientävät puolustamaan pienempää. Ja pienempi tyytyväisenä paistattelee huomiossa. Heti kun vanhemmat poistuvat, pieni aloittaa uudelleen härkkimisen.
Eli jos omat lapset koko ajan riitelevät, kannattaa vähän miettiä sitä omaa toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä kun lukee niin miksi teitte niitä pentuja ? Kohta alkaa sotakin.
Tykinruokaa tarvitaan tulevaisuudessa, joten miksi soimata äiteliinejä jotka tekevät kaikkensa isänmaansa eteen.
Onko suurempaa ja kauniimpaa uhria kuin äitelä joka uhraa ainoan lapsensa turvatakseen isänmaataan.
Ehlä äiteläliini joka uhraa kaksi?
Ukrainassa kyllä uhrataan vanhemmat ikäluokat ja säästetään nuoret. Eli lapsettomat joutavat parhaiten rintamalle.
Näitä kun lukee niin miksi teitte niitä pentuja ? Kohta alkaa sotakin.