Miksi yhden lapsen saaminen ei riitä?

Kunpa saisin edes sen yhden joskus.

N29

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ajattelen, että yhdestä lapsesta olisi ihan ylihuolissaan. Kahdessa on kaksi erilaista persoonaa ja perhedynamiikka muuttui toisen myötä. Kaikki ei pyöri enää sen yhden ympärillä vaan meno on jotenkin tasapainoisempaa.

Olen lapseton, joten en ehkä siksi ymmärrä tätä. Mutta. Minulla on kaksi kissaa ja olen kummastakin yhtä huolissaan. Kissahuolet kohosi potenssiin kaksi, kun hankin tuon yhden kaveriksi toisen.

Tökerösti sanottuna jos yhdelle tapahtuu jotain, niin ei voi olla sairaan huolissaan kun kumminkin pitää siitä toisestakin huolehtia. Joutuu pakolla pyörittämään arkea eikä vajoa sängyn pohjalle.

Niin, mutta myös vajoamisen mahdollisuus yhden kanssa on pienempi kuin kahden. Mitä jos molemmat sairastuu? Kulut ja huolenpito ovat valtavat. Jos yksi aiheuttaa lisähuolta, se on helpommin kestettävissä kuin kaksi lisähuolta.

Olen itse 5-lapsisesta perheestä ja olin hyvin onnellinen sisaruksistani ja olen edelleen näin keski-ikäisenä. Itselläni on kolme lasta ja he ovat läheisiä keskenään. Meillä on koko perheellä aina niin mukavaa yhdessä. Tänään kokkailimme porukalla ja päivän päätteeksi saunoimme, miehet keskenään ja naiset keskenään. Huomenna sitten oikein nautiskellaan savusaunassa pitkän kaavan mukaan. Lapsilla on ihania muistoja yhteisistä lapsuusajan leikeistä ja he ovat aina tukeneet ja auttaneet toisiaan. Haaveilevat, että muuttavat opiskelujen päätyttyä kaikki tänne meidän kanssa samalle paikkakunnalle. Täällä asuu muutakin sukua.

On rikkautta omistaa läheisiä sukulaisia, meillä sisaruksilla on yhteensä 15 lasta ja jo muutama lapsenlapsikin. Mukava tavata sukua ja käydä erilaisissa sukujuhlissa. Riittää myös mummolla, siis äidilläni, vieraita, ei tarvitse kärsiä yksinäisyydestä. Nytkin äiti tulee huomispäiväksi meille, joulupäivänä hän menee veljeni perheen kanssa joulukirkkoon ja sieltä heille syömään. Tapanina kokoonnumme isolla porukalla äidin luo syömään, tietysti nyyttäriperiaatteella, äiti kun on jo lähes 90 v. Minusta tällainen elämä on ihanaa, vähän kuin vanhaan aikaan. Pidän yhteyttä myös vähän kaukaisempiin sukulaisiin ja olen tekemisissä myös naapureiden kanssa. 

Valottaisiko tämä yhtään asiaa sinulle ap?

Vierailija kirjoitti:

Minä halusin toisen lapsen juuri siksi, että tiesin että jos heitä on vain yksi niin minusta tulee kamala kaikkeensekaantuja-superhössö-vöyhöttäjä-äiti. Sekaantuu kaikkeen, on aina paikalla, siloittelee ja on huolissaan. Varsinkin kun lapsi oli persoonaltaan omiaan ruokkimaan sitä (semierityinen). Yhden äiti en olisi osannut antaa lapselle riittävästi tilaa kasvaa erilliseksi yksilöksi. Halusin olla lasten kanssa niin paljon, että yhden kanssa olisin keskittynyt häneen epäterveen intensiivisesti, kun taas kahden kanssa on rentoa perhe-elämää mutta kuitenkin riittävästi mahdollisuuksia olla molemmille läsnä.

Se mitä en tiennyt etukäteen oli miten eri tavalla lapsen yksilöllisyyttä oppi havaitsemaan, arvostamaan ja tukemaan kun sai toisen aivan erilaisen - sitä ennen kuvittelin ihan liikoja siitä miten minun toimintani (kasvatustapa, tarjoamani virikkeet jne.) vaikuttavat lapsen kehitykseen.

Kolmea halusin aluksi, mutta toisen jälkeen tajusin että kolmatta en taas ehtisi ja jaksaisi hoitaa ja kasvattaa niin hyvin (ainakaan kun eka ja toka oli pieniä), joten luovuin siitä ajatuksesta.

Itse koen myös että sisaruksista on toisilleen useimmiten jotain iloa ja turvaa aikuisenakin, jaettu leiri jossa voi huokailla kun äippä dementoituu, mutta takeitahan siitä ei ole.

Mitä jos olisit saanut vain yhden lapsen, toinen raskaus ei olisi onnistunut? Olisit varmaan yrittänyt kuitenkin kehittyä ihmisenä ja muuttua, etkä tukahduttaa ainoaa lasta vain, koska sinä nyt olet sellainen.

Ymmärrän kyllä sinänsä, että seurallinen ja emomainen luonne on hyvä peruste isoon perheeseen.

Kukaan ei oo koskaan sanonut mulle miksi vaan 1 lapsi. Olin 44 v saadessani .

Suomi tarvitsee enemmän kuin yhden lapsen.

Minä halusin kokea uudelleen vauva-ajan ja kaiken muun. Tuntuisi oudolta jättää vain yhteen kertaan.

Lisäksi omat sisarukset ovat olleet aina tärkeitä. Tuntemani ainoa lapsi hankki kolme lasta ja harmittelee, ettei hänellä ollut sisaruksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä halusin toisen lapsen juuri siksi, että tiesin että jos heitä on vain yksi niin minusta tulee kamala kaikkeensekaantuja-superhössö-vöyhöttäjä-äiti. Sekaantuu kaikkeen, on aina paikalla, siloittelee ja on huolissaan. Varsinkin kun lapsi oli persoonaltaan omiaan ruokkimaan sitä (semierityinen). Yhden äiti en olisi osannut antaa lapselle riittävästi tilaa kasvaa erilliseksi yksilöksi. Halusin olla lasten kanssa niin paljon, että yhden kanssa olisin keskittynyt häneen epäterveen intensiivisesti, kun taas kahden kanssa on rentoa perhe-elämää mutta kuitenkin riittävästi mahdollisuuksia olla molemmille läsnä.

Se mitä en tiennyt etukäteen oli miten eri tavalla lapsen yksilöllisyyttä oppi havaitsemaan, arvostamaan ja tukemaan kun sai toisen aivan erilaisen - sitä ennen kuvittelin ihan liikoja siitä miten minun toimintani (kasvatustapa, tarjoamani virikkeet jne.) vaikuttavat lapsen kehitykseen.

Kolmea halusin aluksi, mutta toisen jälkeen tajusin että kolmatta en taas ehtisi ja jaksaisi hoitaa ja kasvattaa niin hyvin (ainakaan kun eka ja toka oli pieniä), joten luovuin siitä ajatuksesta.

Itse koen myös että sisaruksista on toisilleen useimmiten jotain iloa ja turvaa aikuisenakin, jaettu leiri jossa voi huokailla kun äippä dementoituu, mutta takeitahan siitä ei ole.

Mitä jos olisit saanut vain yhden lapsen, toinen raskaus ei olisi onnistunut? Olisit varmaan yrittänyt kuitenkin kehittyä ihmisenä ja muuttua, etkä tukahduttaa ainoaa lasta vain, koska sinä nyt olet sellainen.

Ymmärrän kyllä sinänsä, että seurallinen ja emomainen luonne on hyvä peruste isoon perheeseen.

Tottakai, silloin olisin joutunut niin kuin nyt edelleenkin joudun välillä kanavoimaan hoivaviettiäni muualle. Ehkä meistä olisi tullut tukiperhe, ehkä olisin valinnut erilaisen urapolun, ehkä olisin lähtenyt johonkin vapaaehtoistyöhön. Toivon että olisin löytänyt silloinkin keinot olla ei-tukahduttava äiti esikoiselle, mutta toinen lapsi oli aika toimiva ja luonteva vaihtoehto sekin.

Mulle riitti yksi, mutta meillä oli aina kavereita lapsella. Lapsi varmaan hankkii enemmän kuin yhden lapsen aikanaan.

Ja avoliiton myötä avomiehen ainokainen oli tappelukaverina, eli sekin on koettu.

Itsellä oli tyylinä suurtalouskeittiö, eli kaikki pihan kakarat wellcome syömään jos on lupa kotoa ja viikonloppuna saa tulla yöksi jos vanhemmat lupaa.

Kyllä tuo normaalilta oikisoppilaalta vaikuttaa, tyttöystäväkään ei valita.

Minulle riittää yksi lapsi ja syitä on siihen monia. Ymmärrän kuitenkin sen, ettei kaikki ajattele samalla tavalla kuin minä. Joku ei halua lapsia ollenkaan ja joku toinen taas haluaa suurperheen. En ymmärrä, miksi perheen kokoon liittyviä päätöksiä pitäisi perustella muille.

Sisarukset on kivoja. En pidä kenestäkään muista ihmisistä niin paljon kuin sukulaisistani, joten haluan että heitä on paljon.

Meillä on 4. Miten rakastankaan seurata sisarusten keskinäistä yhdessäoloa! Meillä on ihana perhe jossa on paljon mielipiteitä, paljon rakkautta.

Kukaan muu ei ymmärrä minua niin kuin isosisko.