Miksi yhden lapsen saaminen ei riitä?
Minun on henkilökohtaisesti vaikea ymmärtää, miksei lapsilukua voisi jättää yhteen. Minulle yksikin lapsi on niin rakas että toista ei ole pakko saada. Yksi paikkaa hyvin sen "tyhjyyden" jota lapsettomana olen kokenut.
Lisäksi jo yhdessä lapsessa on paljon huolehdittavaa. Aina on riski, että sille sattuu jotain. Varmaan sekoaisin jos minulla olisi 10 lasta, joista kaikista olla huolissaan.
Kommentit (33)
Sama. Joidenkin on vaan ihan pakko pakko pakko pusertaa se toinenkin vaikka jo yhden jälkeen on elämä levällään, parisuhde kriisissä, voimat lopussa, rahat vähissä. En pysty ymmärtämään.
Huomasit kai, että kirjoitit ensimmäisessä persoonassa? Tajuat kai, että se tarkoittaa vain sinua?
Haluat lapsen täyttämään tyhjyyden? Ööh.. ja eikai siitä lapsesta nyt noin huolissaan tarvitse olla, huhhuh.
Mä olen itse ollut pitkään ainoa lapsi, ja muistan kuinka kaipasin sisarusta. Siksi "tein" kaksi, vaikka yksikin olisi riittänyt. Rakastan molempia hurjasti, ja kun katson miten touhuavat yhdessä, tiedän että päätös oli oikea. Heidän välillään on vahva side, joka toivottavasti kantaa myös aikuisuuden halki.
Tuntuu, että te ihmettelijät ette varmaankaan ole kiinnostuneita tietämäänkään, miksi joku haluaa enemmän lapsia, kunhan nyt pitää vain päivitellä.
Vierailija kirjoitti:
Haluat lapsen täyttämään tyhjyyden? Ööh.. ja eikai siitä lapsesta nyt noin huolissaan tarvitse olla, huhhuh.
Mitä toi ööh tarkoittaa?
Vierailija kirjoitti:
Haluat lapsen täyttämään tyhjyyden? Ööh.. ja eikai siitä lapsesta nyt noin huolissaan tarvitse olla, huhhuh.
Voi luoja, onko se niin tarkkaa. Varmaan tarkoitti että unelmana oli ollut äitiys ja lapsen saaminen täytti tämän. Ja kuka normaali ei olisi huolissaan lapsestaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että te ihmettelijät ette varmaankaan ole kiinnostuneita tietämäänkään, miksi joku haluaa enemmän lapsia, kunhan nyt pitää vain päivitellä.
Ihmettely tavallisesti jatkuu siihen asti kunnes saa vastauksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluat lapsen täyttämään tyhjyyden? Ööh.. ja eikai siitä lapsesta nyt noin huolissaan tarvitse olla, huhhuh.
Voi luoja, onko se niin tarkkaa. Varmaan tarkoitti että unelmana oli ollut äitiys ja lapsen saaminen täytti tämän. Ja kuka normaali ei olisi huolissaan lapsestaan.
No ei se nyt kovin normaalilta kuulosta jos ei uskalla tehdä enemmän lapsia koska olisi niin huolissaan niistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluat lapsen täyttämään tyhjyyden? Ööh.. ja eikai siitä lapsesta nyt noin huolissaan tarvitse olla, huhhuh.
Mitä toi ööh tarkoittaa?
Et ole koskaan kuullut kenenkään sanovan öö? Tuo on vain variaatio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluat lapsen täyttämään tyhjyyden? Ööh.. ja eikai siitä lapsesta nyt noin huolissaan tarvitse olla, huhhuh.
Voi luoja, onko se niin tarkkaa. Varmaan tarkoitti että unelmana oli ollut äitiys ja lapsen saaminen täytti tämän. Ja kuka normaali ei olisi huolissaan lapsestaan.
No ei se nyt kovin normaalilta kuulosta jos ei uskalla tehdä enemmän lapsia koska olisi niin huolissaan niistä.
On se helpompi kohtalo, että on vain pari tärkeää läheistä kuin että niitä olisi 15. Lapsen kuolema on aika rankka juttu ja monen pelko.
Mä ajattelen, että yhdestä lapsesta olisi ihan ylihuolissaan. Kahdessa on kaksi erilaista persoonaa ja perhedynamiikka muuttui toisen myötä. Kaikki ei pyöri enää sen yhden ympärillä vaan meno on jotenkin tasapainoisempaa.
Vierailija kirjoitti:
Mä ajattelen, että yhdestä lapsesta olisi ihan ylihuolissaan. Kahdessa on kaksi erilaista persoonaa ja perhedynamiikka muuttui toisen myötä. Kaikki ei pyöri enää sen yhden ympärillä vaan meno on jotenkin tasapainoisempaa.
Olen lapseton, joten en ehkä siksi ymmärrä tätä. Mutta. Minulla on kaksi kissaa ja olen kummastakin yhtä huolissaan. Kissahuolet kohosi potenssiin kaksi, kun hankin tuon yhden kaveriksi toisen.
Minulla ei tarvinut tehdä edes päätöstä. Jouduin olemaan puolet raskausajastani pakkolevossa osittain sairaalassa ja osittain kotona. Synnytyslääkäri sanoi suoraan, ettei kannata edes harkita toista lasta koska henki voi mennä siinä touhussa ja mies jää ensimmäisen lapsen ja keskosen kanssa elämään perhe-elämää.
Ihmeen sinnikkäästi kuitenkin monet ihmiset ova painostaneet minua tekemään toisen lapsen. Olen joutunut selittämään jokaiselle, että lääkäri on kieltänyt lisääntymisen minulta. Minua ärsyttää se, että jotkut vielä surkuttelevat omaani ja lapsemme kohtaloa kun ei saa lisää lisääntyä. Jotkut ovat kehottaneet uhmaamaan lääkäriä ja lääketiedettä.
Vielä nykypäivänäkin naiselta viedään tavallaan vapaaehtoisuus omaan perhekokoonsa jos menee saamaan yhden lapsen. Sen jälkeen joutuu vuosia selittämään miksei ole raskaana ja miksi maha sattuu pömpöttämään vaikka olisi syönyt mega-annoksen kaalilaatikkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ajattelen, että yhdestä lapsesta olisi ihan ylihuolissaan. Kahdessa on kaksi erilaista persoonaa ja perhedynamiikka muuttui toisen myötä. Kaikki ei pyöri enää sen yhden ympärillä vaan meno on jotenkin tasapainoisempaa.
Olen lapseton, joten en ehkä siksi ymmärrä tätä. Mutta. Minulla on kaksi kissaa ja olen kummastakin yhtä huolissaan. Kissahuolet kohosi potenssiin kaksi, kun hankin tuon yhden kaveriksi toisen.
Tökerösti sanottuna jos yhdelle tapahtuu jotain, niin ei voi olla sairaan huolissaan kun kumminkin pitää siitä toisestakin huolehtia. Joutuu pakolla pyörittämään arkea eikä vajoa sängyn pohjalle.
Minä halusin toisen lapsen juuri siksi, että tiesin että jos heitä on vain yksi niin minusta tulee kamala kaikkeensekaantuja-superhössö-vöyhöttäjä-äiti. Sekaantuu kaikkeen, on aina paikalla, siloittelee ja on huolissaan. Varsinkin kun lapsi oli persoonaltaan omiaan ruokkimaan sitä (semierityinen). Yhden äiti en olisi osannut antaa lapselle riittävästi tilaa kasvaa erilliseksi yksilöksi. Halusin olla lasten kanssa niin paljon, että yhden kanssa olisin keskittynyt häneen epäterveen intensiivisesti, kun taas kahden kanssa on rentoa perhe-elämää mutta kuitenkin riittävästi mahdollisuuksia olla molemmille läsnä.
Se mitä en tiennyt etukäteen oli miten eri tavalla lapsen yksilöllisyyttä oppi havaitsemaan, arvostamaan ja tukemaan kun sai toisen aivan erilaisen - sitä ennen kuvittelin ihan liikoja siitä miten minun toimintani (kasvatustapa, tarjoamani virikkeet jne.) vaikuttavat lapsen kehitykseen.
Kolmea halusin aluksi, mutta toisen jälkeen tajusin että kolmatta en taas ehtisi ja jaksaisi hoitaa ja kasvattaa niin hyvin (ainakaan kun eka ja toka oli pieniä), joten luovuin siitä ajatuksesta.
Itse koen myös että sisaruksista on toisilleen useimmiten jotain iloa ja turvaa aikuisenakin, jaettu leiri jossa voi huokailla kun äippä dementoituu, mutta takeitahan siitä ei ole.
Koska väestön uusiutuminen ja omat haaveet useammasta. Muija puhuu vain yhdestä. Tulisikohan tuurilla isompi kertaerä, on kuitenkin suvussa? Vai pitääköhän sitä alkaa luovuttajaksi tai käydä laittamassa omatoimisesti pullaa uuniin jossain muualla?
Vastaan yhden lapsen äitinä, joka olisi halunnut toisen lapsen. Olisin halunnut kokea uudestaan raskauden, synnytyksen, imetyksen ja vauva-ajan. Ne kaikki olivat kiinnostava kokemus ja olisin myös 2. kerralla tiennyt miten haluan tehdä kaiken. Myöhemmin tajusin, että nämä ovat vähän heppoisia syitä ja kyse on enemmän perfektionismistani kuin oikeasti järkevistä syistä saada lapsi.
Olisin myös totta puhuen halunnut saada toisen lapsen jonkun paremman isän kanssa, koska ensimmäistä en rakastanut eikä hän ollut mitenkään minulle sopiva lisääntymis- tai muutenkaan kumppani.
Toisen lapsen saamattomuus johtuu lopulta kohdallani fyysisistä syistä, mutta voi olla, että parempi näin. Kestäisin hyvin huonosti esimerkiksi vammaisen lapsen äitinä, ja kaikkihan on mahdollista kun lasta lähtee yrittämään. Sekundäärinen lapsettomuus myös asettaa nuoruuden "virheeni" positiivisempaan valoon - toista mahdollisuutta ei tullut, joten motivaationi onnistua vanhempana ensimmäiselle lapselle kasvoi.
Vierailija kirjoitti:
Minä halusin toisen lapsen juuri siksi, että tiesin että jos heitä on vain yksi niin minusta tulee kamala kaikkeensekaantuja-superhössö-vöyhöttäjä-äiti. Sekaantuu kaikkeen, on aina paikalla, siloittelee ja on huolissaan. Varsinkin kun lapsi oli persoonaltaan omiaan ruokkimaan sitä (semierityinen). Yhden äiti en olisi osannut antaa lapselle riittävästi tilaa kasvaa erilliseksi yksilöksi. Halusin olla lasten kanssa niin paljon, että yhden kanssa olisin keskittynyt häneen epäterveen intensiivisesti, kun taas kahden kanssa on rentoa perhe-elämää mutta kuitenkin riittävästi mahdollisuuksia olla molemmille läsnä.
Se mitä en tiennyt etukäteen oli miten eri tavalla lapsen yksilöllisyyttä oppi havaitsemaan, arvostamaan ja tukemaan kun sai toisen aivan erilaisen - sitä ennen kuvittelin ihan liikoja siitä miten minun toimintani (kasvatustapa, tarjoamani virikkeet jne.) vaikuttavat lapsen kehitykseen.
Kolmea halusin aluksi, mutta toisen jälkeen tajusin että kolmatta en taas ehtisi ja jaksaisi hoitaa ja kasvattaa niin hyvin (ainakaan kun eka ja toka oli pieniä), joten luovuin siitä ajatuksesta.
Itse koen myös että sisaruksista on toisilleen useimmiten jotain iloa ja turvaa aikuisenakin, jaettu leiri jossa voi huokailla kun äippä dementoituu, mutta takeitahan siitä ei ole.
Kiitos! Tämä vastaus oli tyhjentävä ja valaisi paljon. Hyvää joulua teidän perheelle.
Itse miettinyt samaa