Onko täällä ketään joka on elänyt 60-luvulla ja muistaa siitä jotakin? Oliko silloin elämä aidompaa?

Pannukahvia keitettiin, keittimen saimme vasta 70-luvulla. Jääkaappi oli ja pesukone aluksi pulsaattori , myöhemmin jo Upo automaatti. Mustavalko tv. Isosiskolla kela mankka.

Itse leikin halpis-barbeilla ja paperinukeilla.  Viisikkoja ja Tiina-kirjoja luettiin. Elämä oli mitä oli, kai se oli aitoa elämää, ei sen kummempaa.

Pikku hiljaa vanhemmat saivat asuntovelan maksetuksi ja elämä helpottui. Tavaroita tuli kauppoihin ja valikoimat kasvoivat. Hankittiin auto ja kotiin parempia huonekaluja. 

Koulutus oli helpommin saatavilla kaikille, jos vain lukuhaluja löytyi.

Maailman ongelmat ja sodat tulivat tv:stä kaikkien olohuoneisiin ja tietoisuuteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkulapsi olin. 

Muistan kyllä pihaleikkejä ja kerhonkin, jossa olin. 

Aitoudesta en tiedä. Voisitko tarkentaa kysymystä?

Paljon sanotaan että ennen ei ollut näin pinnallista ym.

Mitä tarkoitat pinnallisella? Jos ulkonäköä niin ei ollut varaa arvostella muita esim vaatteiden takia jos ne ei ollut tiettyä merrkiä. Valtaosa ihmisistä oli melko köyhiä joten nykyisenkaltaiseen pinnallisuuteen/kranttuuteen ei ollut vara kellään. Sitten ei ollut ylipaino-ongelmaa joten lihavien nykypäivänä kokemaa syrjintää ei käytännös ollut.

Muistan sellaisen kahvinkeittimen jossa oli alapuolella sähkölevy, töpseli seinään ja keittimeen, vesisäiliö päällä.  Siihen mitattiin ensin vesi sitten pannukarkeuskahvi, kiehautettiin.

Aivan kuin kattila, suodatinpusseista ei edes tiedetty.  Teesiivilän läpi kahvikuppeihin.

Olin lapsi silloin ja ainakin lapsen mielestä oli turvallista aikaa.Oli yleistä että mummot hoitivat lapsenlapsia,kumpikin mummoni oli sotaleski,toinen asui tyttärensä perheen luona ja hän hoiti tämän tyttären lapsia ja myöskin minua ja sisaruksiani,yhteensä hoidettavia oli 6,toinen mummoni hoiti isäni siskon lapsia,näin äidit pääsivät töihin.Puhelimia ei ollut kovin monella ja kun vuosikymmenen lopulla meille tuli puhelin muistan kun me lapset emme oikein halunneet tai edes uskaltaneet vastata kun se soi,vaikka meidän oli käsketty vastata ja olisi pitänyt kysyä soittajan numero että isä voisi soittaa takaisin.Automaattipyykkikoneita ei ollut vaan pulsaattorikoneita joihin laitetiin vesi ja välillä vaihdettiin vettä,koneen laidassa oli kuin pikkumankeli jolla puristettiin vesi vaatteista.Lauantai oli työpäivä.Sunnuntaina vierailtiin koko perheen voimin sukulaisten luona ja ulkoiltiin.Naapuriin tuli televisio ja koko korttelin lapset menivät katsomaan lastenohjelmia sinne.Lapsilla oli paljon aikuisia ympärillään ja ohjeistamassa,vieraatkin ihmiset toruivat ja neuvoivat jos tarve vaati,ja heitä uskottiin.

Olen syntynyt -62 ja viisivuotiaana pääsin lastentarhaan. Ihan yksin sinne kävelin aamuisin kaupungin poikki. Joskus sain kävellä naapurin tytön ja äitinsä kanssa. Asumme pikkukaupungissa, ja ekat liikennevalot tänne saatiin vasta 70-luvulla.

6-vuotiaana sain pyöräillä uimarannalle 3 kilometrin päähän "aikuisten" pyörällä muiden korttelin tenavien kanssa. Keskenämme siellä oltiin kaiken kesää, eväät mukana. Mutta nekin olivat tyyliin piispanmunkki ja sitruuna sooda. Lihavia emme kyllä olleet kukaan. Päivät pelattiin neljää maalia, poliisia ja rosvoa , värikuningasta, peiliä ym. kivoja pihapelejä.

Koko kylä kasvatti, eli talonmiehestä naapurin kiukkuiseen terveydenhoitajaan, ja niitä myös kuunneltiin. Selkään saatiin kaikki, kun käytiin 8-9 -vuotiaina mulimassa paikallisessa joessa. Tiedettiin kyllä, että se on kiellettyä, koska henkihän siinä voisi lähteä, joten ihan ansaittu selkäsauna.

Vierailija kirjoitti:

onnellista kuin niin monissa elokuvissa näkyy olevan.

Esimerkkejä näistä elokuvista? En oikein hahmota tuota onnellisuutta, koska ay-liike ajoi Suomen elokuvateollisuuden juuri 1960-luvun taitteessa konkurssiin ja entiset ohjaajat ja näyttelijät hyllytettiin. Matti Kassila ja Edvin Laine taisivat olla ainoat ohjaajat, jotka saivat jatkaa. Joka tapauksessa siitä lähtien täällä tehtiin hyvin pitkään pelkästään vasemmistolaisia elokuvia, joissa kuvattiin sitä, miten ankea ja mätä suomalainen yhteiskunta on. Ks. esim. Jarvan ja muiden: Jouluksi kotiin, Yhden miehen sota, Työmiehen morsian...

60-luvun alussa oli Näyttelijäliiton lakko, mutta tietääkseni mikään yhtiö ei mennyt konkurssiin sen takia. Toivo Särkkä lopetti SF:n toiminnan niihin aikoihin, mutta ilmeisesti ei lakon takia. Lakkoahan pystyi myös kiertämään sillä tavalla, että elokuviin palkattiin liittoon kuulumattomia ihmisiä näyttelemään, joten tuotanto ei tuotanto kokonaan loppunut lakon ajaksi. Aika moni suomifilmin veteraaniohjaajista siirtyi tuossa vaiheessa televisioon, jonka toiminta laajeni. Pitää muistaa, että television takia elokuvissakäyntikin romahti 60-luvulla, mikä tietysti vaikutti tuotantoon.

1960-luvulla asuttiin paljon ahtaammin, kuin nykyään. Ihan tavallista oli, että vanhemmat ja kaksi lasta kerrostalokaksiossa. Paremmin toimeentulevissa perheissä oli makuuhuoneet erikseen, mutta hyvin harvalla lapsella omaa, yleensä makuuhuone jaettiin jonkun sisaruksen kanssa.

Avioerot eivät olleet silloin niin yleisiä kuin nykyään, itse asiassa ne olivat vähän hävettäviä.

Maalaisia muutti silloin paljon tänne stadiin. Perheissä, joiden äiti töissä, oli usein kotiapulainen. Usein juuri maalta muuttanut nuori tyttö.

Maitoa sai kaupasta ostaa litroittain omaan kannuun. Jauheliha jauhettiin siitä lihapalasta, jonka äiti lihatiskillä valitsi.

Ihmisillä oli erikseen arkivaatteet ja ns. paremmat vaatteet. Miehet käyttivät solmiota, naiset hattuja ja käsineitä.

Liikenneruuhkia ei ollut.

Näin muistelen, syntynyt v. 1954, Helsingissä.

Kiinnostava ketju. Näitä on kiva lukea :)

Vierailija kirjoitti:

Köyhempää ja yksinkertaisempaa. Olen syntynyt itä-suomessa ja muistan kun 60-luvulla tuli sähköt, tv, puhelin, ensimmäinen auto ja jääkaappi kotiin. Huvittavaa kyllä länsirannikolta olevan mieheni yli 9kymppisillä vanhemmilla on samat "ensimmäinen" muistot tvtä lukuunottamatta kuin minulla. Sosioekonominen asema kuitenkin molemmilla perheillä oli sama, mutta ympäristön mahdollisuudet eri.

Meille nämä kaikki tulivat vasta 1970-luvulla.Silloin olin eräässä Suomen viimeisistä sähköt saaneista kylistä.Puhelin oli ensimmäinen, tai mustavalkoinen akulla toimiva tv.  Vasta sitten tuli sähköt ja auto, jääkaappi jossakin siinä välillä.

Sosioekonomisesta asemasta en osaa sanoa, mutta noina vuosina oli isot alueelliset erot. Nyt saattaa olla Savukosken syrjäkylässä asuvan poromiehen kodissa olla samat mukavuudet kuin Espoossa asuvalla toimitusjohtajalla ( joka ei piittaa porealtaista ja muista ylellisyyksistä), vaikka taloudellinen tilanne on aivan toinen.

Toiset olivat onnellisia, toiset eivät ja siksi moni lähti etsimään onneaan Ruotsiin. Siellä oli moni asia paremmin jopa suomalaisella tehdastyöntekijällä kuin mitä olisi ollut syrjäisellä pientilalla.

Lapsuuteni oli onnellinen 60-luvun Helsingissä.Sain kuljeskella vapaasti lähes minne vaan , mikä tarkoitti n.2km sädettä kotoa. Pyörin "metsässä" , leikkikentillä ja talvella jäämäessä ja luistinradalla.

Muistan, että lähes kaikki talvi-illat vietin luistinradalla.Ehkä silloinkin oli lämpimiä talvia, en vain muista niitä.Varsinkin nuo talvet ovat kultautuneet muistoissani, rakastin lumessa möyrimistä.

Aitoudesta en osaa sanoa, mutta esim.nykyinen merkkitavaroiden tai vaatteiden käsite oli täysin tuntematon.Äitini ompeli suuremman osa vaatteistani ja hyvin ompelikin. Samalla 50-luvun alun Husqvarnalla ompelen minäkin edelleen.

Kansakoulussa oli luokallani pahimmillaan 44 oppilasta ja 3:n luokan kävin iltavuorossa.Ei toimisi tänään.

Ei mitään pahaa sanottavaa vain hyviä muistoja ja jopa juopotkin olivat kohteliaita. Vanhan ajan spurgutkin ovat nyt historiaa.

vm 54

Hei nro 14, me varmaan tunnetaan lapsuudesta/nuoruudesta. ☺

Synnyin 1950 Mehiläisen sairaalassa. Kyllä 60-luku oli aivan ihanaa aikaa, varsinkin kun oli teini. Tuli Beatles ja Rolling Stones. Menin tilaamaan Aleksin Musiikki Fazerilta Rollareitten singleä, kun olin kuullut Radio Luxembourgista. "Ei sellaista ole olemassakaan".

Faijan kanssa katsottiin aamuyöstä mustavalkotelkkarista, kun Ingemar Johansson, Sonny Liston ja Floud Pattersson nyrkkeilivät. Kuulento oli jännä ja Kennedyn murha.

Reksi siunasi meidät ja lähetti kesken päivän kotiin, kun oli Kuuban ohjuskriisi. Reksi sanoi, että ensi yönä kuollaan kaikki 🤤

Oli sellaista Suomisen perhe filmien tunnelmaa, vaikka ne oli aiemmin tehty.

Sitten tuli twist ja Ranskan opiskelijamellakat.

Asuttiin 40 neliön kaksiossa, vanhemmat, isosisko ja minä.

Makuuhuoneessa oli aukivedettävät heteka-sängyt, joten nukuttiin oikeastaan vierekkäin koko perhe.

Illalla kuului kun alakerran naapurit vetivät omat hetekansa auki ja aamulla kun sulkivat.

Kerrostalo oli vasta valmistunut vähän ennen syntymääni, ja se oli siis varsin moderni. Roskat vietiin ämpärillä sellaisesta luukusta sisään roskauuniin, joka oli lapselle vähän pelottava, koska siellä paloi joskus kunnon tuli. Siitä vierestä kohosi savupiippu, johon oli metallitikkaat. En ikinä uskaltanut koskeakaan niihin, mutta jotkut lapset uskalsivat kiivetä melkein 3-kerroksisen talon katolle.

Jos talonmies sattui näkemään, tuli kiire karkuun.

Kaikki oli ainakin meillä jo silloin, siis sähkölaitteet. Mallit ovat uudistuneet.

Sähkö oli ja puhelin koko ajan.