Onko täällä ketään joka on elänyt 60-luvulla ja muistaa siitä jotakin? Oliko silloin elämä aidompaa?

Pikkulapsi olin. 

Muistan kyllä pihaleikkejä ja kerhonkin, jossa olin. 

Aitoudesta en tiedä. Voisitko tarkentaa kysymystä?

Kekkonen puhui televisiossa. Kekkonen oli kalju ja mutta televisio mustavalkoinen. Ajettiin pikkurellulla sataaviittäkymppiä koko perhe kun nopeusrajoituksia ei ollut. Yövyttiin leirintäalueella teltassa ja kerättiin sellaisia viirejä matkamuistoksi eri kaupungeista (Kouvola, Pieksämäki, Hamina).

Jos ajattelee, että köyhyys ja siitä johtuva elämän yksinkertaisuus on aitoa, niin oli. Siihen kyllä jokainen pääsee nykyisinkin kun tarpeeksi down-shiftaa.

Hävittäjälentäjäisäni on usein muistellut, miten lomat menivät metsätöissä ja lantaa lapioidessa. Mutta haluaako moni sellaista aitoutta tänä päivänä?

Olin lapsi 60-luvulla. Kesäisin juoksimme paljain varpain heinikossa. Ei ollut pelkoa punkeista.

Mummolassa kävimme heinänteossa. Me lapset pyörimme niitetyn heinän seassa. Ei ollut allergioita tuolloin.

Pellolta poimimme hiirenpoikaset mummolan kissoille syötäväksi. Ei ollut eläinsuojelijoita.

Vanhemmat kyläilivät usein sukulaisissaan ja ystäviensä luona. Ei tarvinnut soittaa etukäteen. Useimmilla ei ollut edes puhelinta.

Televisiota ei ollut joka talossa. Radioa kuuneltiin iltaisin. Nukumaan menimme yhdeksältä.

Päiväkoteja ei ollut, joten kotiapulainen hoiti meidät lapset tai sitten mummo.

Tuossa joitakin asioita 60-luvulta.

Vierailija kirjoitti:

Pikkulapsi olin. 

Muistan kyllä pihaleikkejä ja kerhonkin, jossa olin. 

Aitoudesta en tiedä. Voisitko tarkentaa kysymystä?

Paljon sanotaan että ennen ei ollut näin pinnallista ym.

Matkustelin Ranskassa ja Italiassa josta aina ostin kengat. Lontoossa meinasin myohastya koneesta kun nain ihanat kaarmeennahkaiset kengat nayteikkunassa ja ne piti saada.

Onnellinen ei kukaan ollut, heistä jotka tunsin.  Ennemmin vain esitettiin.

Sekin kun sai rauhassa olla ja asua, oli iso asia.

Paljon uskottiin aineelliseen hyvinvointiin, kun on varakkuutta, on onnellisuuttakin riittävästi kuten Niskavuori-elokuvissa, miehen piti luopua rakastetusta koska piti olla varakas puoliso.  Tähän draamaan moni on jäänyt nykyajan vanhuksista, karkotetun mejerskan rooli oli aina sama.

Ei tarttenut bodomin telttaretkellä pelätä.

Köyhempää ja yksinkertaisempaa. Olen syntynyt itä-suomessa ja muistan kun 60-luvulla tuli sähköt, tv, puhelin, ensimmäinen auto ja jääkaappi kotiin. Huvittavaa kyllä länsirannikolta olevan mieheni yli 9kymppisillä vanhemmilla on samat "ensimmäinen" muistot tvtä lukuunottamatta kuin minulla. Sosioekonominen asema kuitenkin molemmilla perheillä oli sama, mutta ympäristön mahdollisuudet eri.

Olen syntynyt 1966 ja muistan 1960-luvulta erinomaisesti yhden asian: Sen, että en muista siitä yhtään mitään! Kesältä 1970 muistini kovalevylle on jo tallentunut aika moniakin muistoja.

Oli köyhää ja surkeata, Suomihan oli yksi maailman köyhimmistä kehitysmaista. Katso vaikka elokuva 8 surmanluotia, siinä on aika hyvin kuvattu millaista elämä oli tuohon aikaan.

Olen syntynyt 1962, enkä paljon muista, mummolan jäätyneet ikkunat talvisin, Karjalan evakot olivat rakentaneet rintamamiestalon, joka oli hatara kuin variksen pesä. Kesät juostiin paljain varpain ja välillä tirskui lehmän- tai kananpazka varpaiden välistä, aitoa oli.

Kesämekko oli niin lyhyt, että alta näkyi kokonaan pussittavat vaalean punaiset alushousut.

Lastenhoito oli sitä, että menkää mummolaan kun heräätte.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 1962, enkä paljon muista, mummolan jäätyneet ikkunat talvisin, Karjalan evakot olivat rakentaneet rintamamiestalon, joka oli hatara kuin variksen pesä. Kesät juostiin paljain varpain ja välillä tirskui lehmän- tai kananpazka varpaiden välistä, aitoa oli.

Kesämekko oli niin lyhyt, että alta näkyi kokonaan pussittavat vaalean punaiset alushousut.

Lastenhoito oli sitä, että menkää mummolaan kun heräätte.

60-luvulla tosiaan pikkutytöillä oli varsinkin kesämekot niin lyhyitä, että alushousut näkyi kun vähänkin liikehti. Ratkaisu tähän oli pikkarit joissa oli persauksen päälle ommeltu röyhelöitä alekkain.

Asuimme Katsjannokalla 280 m2 asunnossa. Perheeseemme kuului isä, äiti, minä ja siskoni sekä äidin nuorempi sisar, joka opiskeli yliopistossa. Meillä kävi siivooja ja venäläis-ranskalainen täti, joka hoiti meitä lapsia. Olimme päivisin ruotsinkielisellä puistotädillä Uspenskin kirkkopuistossa, josta äiti haki meidät työmatkalla. Aloitin ranskalaisessa koulussa, joka oli vielä tuolloin Eirassa. Muutimmekin Eiraan asumaan pian tämän jälkeen.

Meillä tytöillä oli varmaan kymmenen barbia ja niille kaikki asut. Ratsastimme, purjehdimme ja pelasimme tennistä. Perjantai-iltaisin Stocka oli auki klo 20:een ja me käytiin ostamassa leluja ja karkkia siskon kanssa. Kuljettiin 16:n bussilla. Mutta tämä oli jo 1970-luvulla.

Ihmiset oli jotenkin iloisempia ja onnellisempia. Kaikilla oli kauniit vaatteet, jotka tehtiin ompelijalla tai ostettiin putiikeista. Ruoka oli hyvää ja se tehtiin itse. Kukaan ei ollut lihava ja elänyt tuilla.

No mitään sellaista mitä nykyään on ei ollut.. harvoilla edes puhelinta maaseudulla.. kausiruokia syötiin..appelsiinit tulivat jouluksi, muuten juureksia ja perunaa - tomaatit sun muut olivat kalliita ylellisyystavaroita.. kansakouluissa oli pakko syödä ja se ruoka oli ihan toista kuin nykyään.. oli puuroa, velliä jne jne.. mutta lapset leikkivät ulkona kesäisin tosiaan paljain jaloin yhdessä vaikka kirkonrottaa, kymmentä tikkua laudalla jne, elämä oli yksinkertaista, mutta tiukkaa ja ilonaiheita tuli ihan pienistä asioista.. autoissa ei ollut turvavöitä eikä pyöräillessä ollut kypäriä..muistan jopa tinkimaidon..

1960-luvulla syntyneenä muistan sen että kävimme vanhempieni ja veljeni kanssa Italian Riminissä Adrianmeren rannalla kun olin 3-vuotias, sillä isälläni oli kaitafilmikamera mukana tuolla matkalla.

ei vielä ihan vanha kuitenkaan kirjoitti:

No mitään sellaista mitä nykyään on ei ollut.. harvoilla edes puhelinta maaseudulla.. kausiruokia syötiin..appelsiinit tulivat jouluksi, muuten juureksia ja perunaa - tomaatit sun muut olivat kalliita ylellisyystavaroita.. kansakouluissa oli pakko syödä ja se ruoka oli ihan toista kuin nykyään.. oli puuroa, velliä jne jne.. mutta lapset leikkivät ulkona kesäisin tosiaan paljain jaloin yhdessä vaikka kirkonrottaa, kymmentä tikkua laudalla jne, elämä oli yksinkertaista, mutta tiukkaa ja ilonaiheita tuli ihan pienistä asioista.. autoissa ei ollut turvavöitä eikä pyöräillessä ollut kypäriä..muistan jopa tinkimaidon..

Kuulostaa oudolta. Meillä haettiin hedelmiä kyllä ihan silloin kun teki mieli, ihan perusappelsiinit sai kyllä.

Maitokin oli pusseissa/purkeissa. Kouluruoka oli ja ihan hyvää.

Isäni oli yrittäjä niin pakkohan oli olla puhelin.

Yhteisöllisyyttä ja toisten auttamista kaipaan.

Pikkukaupungissa se oli ainakin luontevampaa.

Pelätty ei osata kun itse koin 1960-luvun mukavana. Sen minkä siitä muistan. Kuulennon katsoin telkusta.

Vm 1964.

onnellista kuin niin monissa elokuvissa näkyy olevan.

Esimerkkejä näistä elokuvista? En oikein hahmota tuota onnellisuutta, koska ay-liike ajoi Suomen elokuvateollisuuden juuri 1960-luvun taitteessa konkurssiin ja entiset ohjaajat ja näyttelijät hyllytettiin. Matti Kassila ja Edvin Laine taisivat olla ainoat ohjaajat, jotka saivat jatkaa. Joka tapauksessa siitä lähtien täällä tehtiin hyvin pitkään pelkästään vasemmistolaisia elokuvia, joissa kuvattiin sitä, miten ankea ja mätä suomalainen yhteiskunta on. Ks. esim. Jarvan ja muiden: Jouluksi kotiin, Yhden miehen sota, Työmiehen morsian...

Olen syntynyt 49 joten olin nuorisoa 60-luvulla. Telkkari ostettiin v 60 Rooman olympialaisia katsottiin.

Kaikki lomat tein töitä 12 v lähtien, koska isä ainoastaan töissa ja isohko perhe.

Kaveriporukalla pyörittin ja pidettiin kotihippoja.

Kun e-pillerit tuli, valehdeltiin lääkärille, että ollaan kihloissa, niin sai reseptin. Aika vapaata oli, varsinkin minulla, joka hankin itse rahani.

Oppikoulua kävin, mutta ihan amislaiset kelpasivat samaan jengiin.

Ise koin sen ajan todella vapaaksi ja onnelliseksi.

69 tapasin nykyisen mieheni ja siitä asti pidetty hauskaa yhdessä, toki elämä on tuonut tullessaan välillä sairautta ja työttömyyttä. Lapset koulutettu.

Eläkkeemme jäivät pieniksi.

Synnyinkodistani 60-luvun lopulta on joitakin muistikuvia. Oli öljylamput valoina, isä sytytti ne iltaisin tulitikuilla. Ei ollut sähköä eikä juoksevaa vettä. Äiti laittoi ruuat puu-uunissa ja hellalla.

Isä teki metsätöitä, äiti vain hoiti meitä lapsia kotona, ja siinä samalla omaa invalidi-äitiään.