Lue keskustelun säännöt.
”Se siivoo, jota sotku häiritsee” - onko ok periaate?
22.12.2018 |
Olen nyt vääntänyt tästä yhden sinkkuystävän kanssa, joka on vakaasti sitä mieltä, että yhdessä asuessa ei voi ”pakottaa” toista samaan siisteyskäsitykseen kuin mitä itsellä on. Eli se siivoaa, jota sekaisuus ensimmäisenä alkaa häiritä. Toimiiko tää jollain oikeesti?
Kommentit (50)
Samaa periaatetta on myös "se tekee ruuan, jolla on ensiksi nälkä" ja "se pyykkää, jolla ensin loppuu puhtaat vaatteet" ja "se käy kaupassa, joka ei löydä kotoa syötävää". Sama koskee tietenkin tiskejä ja ihan mitä vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei toimi ei. Mä kyllästyin olemaan aina se joka siivoaa ja nythän sitä ei sitten tee kukaan. Pitänee alkaa katsella eri osoitteita kun vaihtoehdot näyttää olevan toisen jälkien jatkuva siivoaminen tai paskan keskellä asuminen.
Vierailija kirjoitti:
No ei ihan toimi välttämättä. Nykyinen kämppis on todella sotkuinen, joten minä siivoan enemmän vaikka oikeasti vihaan siivoamista enkä itsekään ole mikään siisteyden perikuva. Mutta jos en heittäisi välillä hänen homeisia ruokiaan roskiin, niin tämä kämppä hukkuisi paskaan.
Minulla oli samanlainen kämppis. Tavarat pysyivät yhteisissä tiloissa 6kk siinä kohdassa, mihin kämppis oli ne laskenut, jos en itse vienyt niitä pois. Minä siivosin eli imuroin, tiskasin, pyyhin pölyt koska kämppistä ei kiinnostanut. Yhdessä vaiheessa roskien takia huusholliin tuli banaanikärpäsinvaasio (yksin asuessa ei ole ollut ikinä).
Kun kämppis löysi poikaystävän ja pariskunta tuli meille kokkailemaan, jätin siivoamatta sotkut, koska minä en ala siivota poikkiksenkin sotkuja. Pohjaanpalaneet kattilat ja kärähtäneet pullat seisoivat kuukausitolkulla tiskipöydällä, puhumattakaan muusta sotkusta.
Onneksi poikkis tuli kuvioihin vasta myöhemmin, kerkesin muuttaa omaan asuntooni pois piikaroolista.
Se talo olisi hukkunut paskaan, pölyyn ja roskiin, jos minä en olisi siivonnut.
Vierailija kirjoitti:
Meillä 17v teini sanoo noin...
Olisitte kasvattaneet paremmin.
No. Itselleni ei tuo oikein kelpaisi, paitsi jos pitkäaikaisen seurustelusuhteen ja yhdessäoloilun ja -eloilun jälkeen todellakin ollaan huomattu, että siisteyskäsityksemme + ajankäyttökäsityksemme + arvomaailmamme + käsitykemme oikeudemukaisuudesta + kokemuksemme ja taitomme ja ymmärryksemme huushollinhoidosta kaikki yhteensä ja erikseen natsaavat suurin piirtein yhteen.
Jos ryhdyn asumaan yhdessä jonkun kanssa, nämä asiat on neuvoteltava. En jaksa ikinä ymmärtää näitä että kun niin rakastuttiin niin sitten yks kaks ohhoh asuttiinkin yhdessä ja sitten kävikin näin! Ettekö te nyt oikeesti yhtään katso kenen kanssa muutatte asumaan yhdessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse vastasin tuohon siisteystasokäsityskysymykseen pettämisrajakysymyksellä: "...mutta jos se MUN mielestä ei oo pettämistä niin...". Kyllä parisuhteessa toinen on asiassa kuin asiassa otettava huomioon.
Linnutkin siivoavat kakat pesästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen sinkkuystäväsi kanssa samaa mieltä. Jos minua ei häiritse se, että kaapin ovessa on sormenjälkiä, niin miksi minun pitää niitä pyyhkiä pois? Normaaliin toisen kunnioittamiseen kuuluu se, että ei tahallaan sotke ja siivoaa aina omat jälkensä, mutta en todellakaan ryhdy moppaamaan joka päivä vain siksi, että toisen mielestä niin kuuluu tehdä, koska hän näki pölyhiukkasen.
Se siivoaa, jonka mielestä pitää siivota ja jos on aina siivoojana, niin kannattaa pohtia, onko tuo toinen minulle se oikea.
Mutta kun siinä näkökyvyssäkin on melkoisesti eroa. Mies ei ymmärrä meillä, miksi kaapinovia pitäisi putsata. Sitä vähemmän ymmärsi, kun murisin, kun justiin siivoamani ovi tuli sotkettua mustikkarahkalla ja hierottua sitä kahvaankin. Ne ovat nyt siellä sitten vieläkin, koska totesin että minä en niitä nuohoa. Joka kerran nähdessäni ne se nostaa veekäyrää, eli keskimäärin monta kertaa päivässä.
Eli ihan sen oman henkisen hyvinvoinnin takia voisi sokeammankin olla viisasta miettiä toiseen kertaan, kannattaako sitä omaa pesää liata. Minua ahdistaa paljon vähemmän kun epämääräinen tyytymättömyys vaihtuu selkeään vitutukseen, mutta mieshän sen sitten maksaa ylpeydestään potemalla kroonisesti tunnetta, ettei hänestä oikein kunnolla pidetä. Ei vain ymmärrä, minkälaisista syistä se johtuu. Eihän tämä olisi itsessään merkittävä juttu, mutta kun se yhdistyy vakavampiin ärtymyksen aiheisiin, niin lopulta ne ärsyttävyydet vain ruokkivat toisiaan. Eihän sitä estääkään oikein voi.
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan ole ok, jos siisteyskäsitykset ei ole suunnilleen samanlaiset. Muuten toinen siivoaa ja toinen sotkee, tai siivoava luovuttaa ja molemmat elää koko asunnon tuhoavassa paskassa.
Mutta sekään ei ole oikein, että toinen on neurootikko, joka pakottaa toisen pesemään lattiat joka toinen päivä.
Pitää löytää kohtuullinen taso, jonka yli menevän siivoaa se, jota se häiritsee.
No siis silleen toimii, että jos toinen haluaa imuroitavan vakiona joka päivä oli oikea tarve tai ei. niin se imuroi joka haluaa.
Me riideltiin ex-miehen kanssa siivouksesta. Sen mielestä oli aika imuroida, vaikkei ollut mitään imuroitavaa. No, tietty se olisi ollut mun jobi silloinkin, kun en edes kämpässä asunut. Itse imuroi vasta silloin kun näen, että on tarvetta. Toki olen imuroinut joka päivä monta kertaa, kun on ollut tarvetta. Koira ja kura-aika...