IL: Työnantaja voi saada 4 000 euron työllistämispalkkion, kun tämä palkkaa palkkatuella pitkäaikaistyöttömän
Siis mitä ihmettä. Ensin hallitus päättää laista jolla helpotetaan työntekijän irtisanomista ja tähän päälle työnantajalle ollaan nyt tarjoamassa 4000 euroa jokaisesta työntekijän vaihdoksesta mikäli työntekijä on pitkäaikaistyötön. Eikö kukaan näe tässä ongelmaa työntekijän kannalta. Miten verorahoilla voidaan tukea tällaista?
Kommentit (51)
No, ehkä se työtön saa ne rahat palkkana kuitenkin. Ja tuskin se työtön osaa kovin hyvin aluksi kuitenkaan
Sipilä on ihan piip.
Kaikki mitataan euroissa.
Käytti muuten omissa pisneksissäkin valtion verorahoja kuten tämäkin esimerkki osoittaa.
Rahaa vyöryy yrityksille.
Entä nämä tuöharjoittelut (kauppa). Kaupoissa voi olla harjoittelijoita ties kuinka paljon. Ilmaista työvoimaa. Ja kauppias kiittää.
Kyllä se palkattu työntekijä saa palkkaa, ei tuossa ole kyse mistään työkokeilusta. Jokainen palkattu pitkäaikaistyötön on riski,koska jos ei ole yli vuoteen kelvannut mihinkään muuhun työpaikkaan, niin saattaa olla tavalla tai toisella osaamaton.
Ja joku työtön pääsi töihin. VII kunnikävää saada palkkaa
Sellainenkin on, että ihminen joka etsii työtä pitkäaikaistyöttömälle ja tämä työnetsijä saa palkan siitä kun työtön menee töihin. Vähän niinku vuokrafirma, mutta työkkärin oma systeemi. Kaveri kun oli 3v ollut työtön, niin sille tuli työnetsijä. EI mennyt montaa päivää, kun frendi pääs töihin siis ihan oikeaan firmaan ja oikealla palkalla ja se sai vakkaripaperit kesällä.
Vierailija kirjoitti:
No, ehkä se työtön saa ne rahat palkkana kuitenkin. Ja tuskin se työtön osaa kovin hyvin aluksi kuitenkaan
Yksistään palkkatuki voi olla 50% palkasta. Kuukauden työstä työnantaja jäisi mojovasti plussalle kun taas työntekijä karensseineen mojovasti miinukselle. Näin ainakin jos puhutaan matalapalkka-aloista.
Raha motivoi aina kaikkia muita paitsi työttömiä.

Työtöntä varmasti motivoisi tuollainen vastikeeton 4000 euroa. Raha toimisi myös turvana mahdollisen irtisanomisen varalta.
Hallitus alkoi pesemään kasvojaan ja tämä oli halpa tapa joka musitetaan vaaleissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ehkä se työtön saa ne rahat palkkana kuitenkin. Ja tuskin se työtön osaa kovin hyvin aluksi kuitenkaan
Yksistään palkkatuki voi olla 50% palkasta. Kuukauden työstä työnantaja jäisi mojovasti plussalle kun taas työntekijä karensseineen mojovasti miinukselle. Näin ainakin jos puhutaan matalapalkka-aloista.
Ei se työnantaja joka kuukausi sitä 4000 e/kk saisi eikä saisi edes palkkatukea palkanmaksuun, joten on hankala nähdä, miten tuossa voi jädä plussalle. Lisäksi se työnteijä saisi palkkaa, ei karenssia, joten nyt en oikein ymmärrä ajatuksenjuoksuasi.
Siis oikeastiko joku työnantaja saa 4000 e/kk siitä, että joku valitsemansa työtön saa karenssia?
Työnantajalle porkkanaa porkkanan perään. Työntekijälle keppiä kepin perään.
Kiitos hallitus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ehkä se työtön saa ne rahat palkkana kuitenkin. Ja tuskin se työtön osaa kovin hyvin aluksi kuitenkaan
Yksistään palkkatuki voi olla 50% palkasta. Kuukauden työstä työnantaja jäisi mojovasti plussalle kun taas työntekijä karensseineen mojovasti miinukselle. Näin ainakin jos puhutaan matalapalkka-aloista.
Ei se työnantaja joka kuukausi sitä 4000 e/kk saisi eikä saisi edes palkkatukea palkanmaksuun, joten on hankala nähdä, miten tuossa voi jädä plussalle. Lisäksi se työnteijä saisi palkkaa, ei karenssia, joten nyt en oikein ymmärrä ajatuksenjuoksuasi.
Siis oikeastiko joku työnantaja saa 4000 e/kk siitä, että joku valitsemansa työtön saa karenssia?
Jos työsuhde kestää yhden kuukauden niin näin ymmärtääkseni tapahtuu vai ymmärsinkö jotakin väärin

Nää palkatukityypit on kyllä niin surkeita tapauksesia että niitä ei yleensä voi ottaa taloon tuellakaan. Ei niistä ole 109% hyötyä kuitenkaan
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se palkattu työntekijä saa palkkaa, ei tuossa ole kyse mistään työkokeilusta. Jokainen palkattu pitkäaikaistyötön on riski,koska jos ei ole yli vuoteen kelvannut mihinkään muuhun työpaikkaan, niin saattaa olla tavalla tai toisella osaamaton.
Korkeastikoulutettukin voi jäädä muutaman kerran kakkoseksi. Vuosi vierähtää nopeasti.
Ei ammattitaito parin vuoden mammalomillakaan mihinkään katoa.
Yrittäkää nyt ymmärtää minkälaiset ihmiset todellisuudessa töitä hakee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ehkä se työtön saa ne rahat palkkana kuitenkin. Ja tuskin se työtön osaa kovin hyvin aluksi kuitenkaan
Yksistään palkkatuki voi olla 50% palkasta. Kuukauden työstä työnantaja jäisi mojovasti plussalle kun taas työntekijä karensseineen mojovasti miinukselle. Näin ainakin jos puhutaan matalapalkka-aloista.
Ei se työnantaja joka kuukausi sitä 4000 e/kk saisi eikä saisi edes palkkatukea palkanmaksuun, joten on hankala nähdä, miten tuossa voi jädä plussalle. Lisäksi se työnteijä saisi palkkaa, ei karenssia, joten nyt en oikein ymmärrä ajatuksenjuoksuasi.
Siis oikeastiko joku työnantaja saa 4000 e/kk siitä, että joku valitsemansa työtön saa karenssia?
No ei
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ehkä se työtön saa ne rahat palkkana kuitenkin. Ja tuskin se työtön osaa kovin hyvin aluksi kuitenkaan
Yksistään palkkatuki voi olla 50% palkasta. Kuukauden työstä työnantaja jäisi mojovasti plussalle kun taas työntekijä karensseineen mojovasti miinukselle. Näin ainakin jos puhutaan matalapalkka-aloista.
Nää palkatukityypit on kyllä niin surkeita tapauksesia että niitä ei yleensä voi ottaa taloon tuellakaan. Ei niistä ole 109% hyötyä kuitenkaan
Kiitos tästä tiedosta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ehkä se työtön saa ne rahat palkkana kuitenkin. Ja tuskin se työtön osaa kovin hyvin aluksi kuitenkaan
Yksistään palkkatuki voi olla 50% palkasta. Kuukauden työstä työnantaja jäisi mojovasti plussalle kun taas työntekijä karensseineen mojovasti miinukselle. Näin ainakin jos puhutaan matalapalkka-aloista.
Ei se työnantaja joka kuukausi sitä 4000 e/kk saisi eikä saisi edes palkkatukea palkanmaksuun, joten on hankala nähdä, miten tuossa voi jädä plussalle. Lisäksi se työnteijä saisi palkkaa, ei karenssia, joten nyt en oikein ymmärrä ajatuksenjuoksuasi.
Siis oikeastiko joku työnantaja saa 4000 e/kk siitä, että joku valitsemansa työtön saa karenssia?
Jos työsuhde kestää yhden kuukauden niin näin ymmärtääkseni tapahtuu vai ymmärsinkö jotakin väärin
Tuossa tapauksessa ei saa sitä 4000 euroa. Lue TEMin sivulta. älä oleta.
Olin työttömänä lähes vuoden ja nyt työssä jossa palkka ~6000€.
Olinko tuon vuoden osaamaton ja nyt ammattilainen asiantuntija?
linkki
https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/86e0ad38-12b7-4652-bdb3-2e4c88329d77