Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kärsiikö ainoa lapsi sisarusten puutteesta?
20.12.2018 |
Mitä mieltä olette, onko parempi kasvuympäristö sellainen jossa on sisaruksia?
Kommentit (52)
Kyllä hyvä sisarussuhde on parempi kuin ainoana lapsena oleminen. Etenkin aikuisena sitä kaipaa sukua, vanhemmat vanhenevat jne.
Mutta eihän mikään tietenkään takaa hyviä suhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä kärsinyt yhtään. Kunhan on kavereita.
Näen kolmea veljeäni ehkä 3 kertaa vuodessa, aina on mukava nähdä ja jutella. Ja on hyvä tietää, että on luotettavia ihmisiä, jotka auttavat aina.
Minä olin tosi iloinen, ettei ollut sisaruksia. Myöhemmin sain niitä, mutta olin silloin jo paljon vanhempi ja se oli silloin vain mukava juttu. :)
Ei sellaista osaa kaivata, mitä ei koskaan ole ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kärsin itse ainoa lapsena, sekä lapsena että aikuisena.
Nyt erityisesti aikuisena tuntuu pahalta,kun ei ole sisaruksia. Isä on kuollut ja äiti täysin autettava. Aika yksin sitä on, vaikka toki oma perhe on, mutta niitä koko iän mukana kulkeneita kaipaisi myös. Lapsena oli kaverit, mutta esim joulut ja vastaavat oli yksinäisiä ilman seuraa, minulla ei ole samanikäisiä serkkujakaan vaan nuorinkin on minua 13 vuotta vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä hyvä sisarussuhde on parempi kuin ainoana lapsena oleminen. Etenkin aikuisena sitä kaipaa sukua, vanhemmat vanhenevat jne.
Mutta eihän mikään tietenkään takaa hyviä suhteita.
Kai sitä sukua usein on ainoalla lapsellakin.
Minulla on taas niin, että veli on autettava. Hän on kehitysvammainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on 4 lasta ja emme ole aikuisina kovinkaan läheisiä. Meillä on liian suuret ikäerot ja lapsuudenperhe oli riitaisa. Ja vanhemmat olivat usein räikeän epäoikeudenmukaisia. Vain narsistinen itsekäs lapsi "pärjäsi" epäterveessä perheessämme. Eli olisin kyllä paljon mieluummin valinnut sen että olen ainut lapsi edes suht normaalissa perheessä!
----------------
quote=Vierailija]Kyllä hyvä sisarussuhde on parempi kuin ainoana lapsena oleminen. Etenkin aikuisena sitä kaipaa sukua, vanhemmat vanhenevat jne.
Mutta eihän mikään tietenkään takaa hyviä suhteita.[/quote]
Mihinkään ihmissuhdekuvioon tuskin voi antaa yhtä oikeaa vastausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
N50 kirjoitti:
Meillä on 4 lasta ja emme ole aikuisina kovinkaan läheisiä. Meillä on liian suuret ikäerot ja lapsuudenperhe oli riitaisa. Ja vanhemmat olivat usein räikeän epäoikeudenmukaisia. Vain narsistinen itsekäs lapsi "pärjäsi" epäterveessä perheessämme. Eli olisin kyllä paljon mieluummin valinnut sen että olen ainut lapsi edes suht normaalissa perheessä!
----------------
quote=Vierailija]Kyllä hyvä sisarussuhde on parempi kuin ainoana lapsena oleminen. Etenkin aikuisena sitä kaipaa sukua, vanhemmat vanhenevat jne.
Mutta eihän mikään tietenkään takaa hyviä suhteita.
Jos et ole vanhin sisaruksista, vaihtoehtohan EI olisi ollut olla ainut lapsi. Vaan se, että et olisi syntynyt ollenkaan!
Sitä paitsi, jos vanhempasi olivat noin huonoja, ainoana lapsena tuskin olisi ollut sen kivempaa. Vaikeudet olisivat olleet vain erilaisia.
Hän voi toivoa sisarusta, mutta ei varsinaisesti kaivata. Vähän samalla tavoin kuin jos lapsi toivoo itselleen lemmikkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole kärsinyt. Ainoa lapsi olin perheessä. Omia lapsia on kaksi, eivät ole väleissä keskenään 😒.
Vierailija kirjoitti:
Kärsin itse ainoa lapsena, sekä lapsena että aikuisena.
Olisi mielenkiintoista tietää miten tämä kärsimys vaikuttaa elämääsi? Onko se jokapäiväistä ja uskotko että jos sinulla olisi sisarus olisit onnellinen?
Kaipaatko myös muita asioita joihin et voi vaikuttaa ja käytät aikaa niiden suremiseen? Esim. haluaisit olla pidempi, syntymärikkaampi, lapsellesi toisen sukupuolen?
Olen ainoa lapsi. En koe että olisin lapsena/nuorena mitenkään kärsinyt sisarusten puutteesta. Nyt aikuisiällä olisi mukavaa jos olisi sisaruksia. Mutta en voi sanoa kärsiväni niiden puutteesta :)
Olen ainoa lapsi enkä ole kärsinyt sisarusten puutteesta, en aikuisenakaan. Itse asiassa on ollut helppoa kun ei ole tullut edes perintöriitoja.
Vierailija kirjoitti:
Jos kasvaa ilman sisaruksia, ei opi vaatimaan itselleen ns. lebensraumia, eli elintilaa. Koska ei tarvitse tapella huomiosta ja tavaroista joidenkin sisarusten kanssa. Toisin sanoen siitä voi olla myös haittaa myöhemmässä elämässä sellaisen tietyn "sosiaalisen kyynerpään" puuttumisena. Voi tulla "liian" kiltti ja vaatimaton lapsi...
Olen itse sellainen.
Totta. Alistuvia, joita itsekkäät narsistit kyttäävät puolisoikseen.
Vierailija kirjoitti:
Jos kasvaa ilman sisaruksia, ei opi vaatimaan itselleen ns. lebensraumia, eli elintilaa. Koska ei tarvitse tapella huomiosta ja tavaroista joidenkin sisarusten kanssa. Toisin sanoen siitä voi olla myös haittaa myöhemmässä elämässä sellaisen tietyn "sosiaalisen kyynerpään" puuttumisena. Voi tulla "liian" kiltti ja vaatimaton lapsi...
Olen itse sellainen.
Vanhemman pitää tietty huomioida tämä ja opettaa lapselle, ettei saa jättäytyä kynnysmatoksi.
Sisarukseton kolmevuotiaani pitää hyvin puolensa. Jos esim. puistossa joku lapsi yrittää ottaa häneltä lelun kädestä, kivahtaa heti, että "et ota, se on minun".
Meille sopinee yksilapsisuus ihan pysyväksi ratkaisuksi. Rahat riittävät, saa annettua tarpeellisen huomion jne.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi ei kärsi siitä jos muuten on palaset kohdillaan. Välittävät vanhemmat joilla aikaa, kavereita ja harrastuksia.
Vanhemmat kärsii siitä koska lapsella ei ole leikkikavereita, piirrustuskaveria, lautapelikaveria, taistelukaveria ja veljeä/siskoa jonka kanssa miettiä yhdessä maailman menoa. Vanhemmalta vaatii läsnäoloa huomattavasti enemmän joka tietenkin plussaa lapsen kannalta jos sitä läsnäoloa tulee saamaan. Onneksi on päiväkoti.