Lue keskustelun säännöt.
PAHIN joululahjasi ja paskin joulusi, aikuisen?!
20.12.2018 |
Vuosia sitten, olin masentuneena ja pahasti velkaantuneena. Tiedossa oli kurja joulu itselleni jo senkin vuoksi.
Toivoin, että joulu menisi mukavissa merkeissä ja saisin edes kivoja lahjoja.
Sisarukseni olivat ostaneet toisilleen paljon lahjoja, kauniita juttuja. Ja se mitä sain heiltä, musersi minut.
Joulu, tuo yksi päivä vuodessa, jolloin haluaa juhlia ja nauttia, eikä tulla syrjityksi!
Sain 20e lahjakortin minimaniin! Kauppaan, jossa en osotksia edes tee. Tämä siksi, etteivät halunneet antaa sitä osuuskuntaan, jotten ostaisi sillä itselleni jotain turhaa, vaan käyttäisin sen ruokaan!!
Eli he ajattelivat tehneensä minulle hienonkin palveluksen, ostaessaan lahjakortin kauppaan, ruokaan!!
Koin sen joulun paskimmaksi ikina ja itseni nöyryytetyksi.
En todellakaan halunnut tulla muistutsetuksi siitä, että rahaa on liian vähän, ja että siinä sulle 20e ja käytä se ruokaan!
Silläkö saisi ruokaa itselle ja lapselle?! Ei todellakaan!!
Olisin minäkin tykännyt jos olisin saanut uuden pussilakanasetin itselleni tai uusia astioita.
En muista, mitä itse heille annoin, mutta parempaa se oli.
Vaikka siitä onkin kulunut jo noin 10 vuotta, tunnen silti piston sydämessäni :(
Masentuneena ollessani, he ei vät kertaakaan tulleet avukseni tai silloin tuoneet ruokaa kotiini, vaan se piti tehdä noin, jouluna! He eivät ole tukenee minua samoin kuin minä olen heitä.
Kommentit (52)
Mieheni kuoli juuri joulun alla. Äkillisesti. En tiedä voiko sitä sanoa paskimmaksi jouluksi, mutta mieheni sukulaiset saivat päähänsä ryhtyä ihan heti vaatimaan perintöosuuttaan miehen omaisuudesta (meillä ei ollut lapsia, joten perintökaaren mukaisesti heillä oli toki vaateisiinsa oikeus). Koska puolison kuolema oli jo riittävä syy joutua shokkiin ei miehen sukulaisten käytös ainakaan edesauttanut minua. Olin siis järkyttynyt ja peloissani, sillä siinä mielentilassani kuvittelin heidän ryntäävän ikkunoista ja ovista sisälle repimään kotimme palasiksi.
En sano sitä paskimmaksi jouluksi. Kiitän ihmisiä, jotka minua silloin auttoivat. Myös vieraatkin. TArina siitä joulusta, jos sen kokonaan täällä kertoisin, on niin uskomaton, että harva sen uskoisi. Mutta voin vakuuttaa, että olen nähnyt joulun myötä ahneuden, pahuuden, väkivallan, kovuuden ja miten ihmisen heikkoutta käytetään hyväksi.
Joka joulu jossakin on täys helvetti meneillään. Toivon sellaisille voimaa pitää puolensa ja löytää apua. Jos sinä näet, että jollakin on hätä jouluna mieti jo nyt oletko valmis ottamaan hänet kotiisi. Tai hyppäämään pois juolupöydän ääreltä antamaan autokyytiä . Tai halaamaan hetkeksi, vaikka viisi lasta pomppii jouluhysteerisenä ympärilläsi. Ylipäätään vastaamaan puhelimeen, koska joku voi oikeasti tarvita apua. Onnettomuudet eivät katso onko joulu vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin kuudennella kuulla raskaana, hirveässä flunssassa ja töissä aattona klo 14 saakka. Olin töissä yksin työkaverin sairastuttua viime hetkille. Kiire oli aivan älytön. Töistä piti päästä jo klo 12, mutta en voinut lähteä kun asiakkaita oli valtavana virtana ja sulkemisen jälkeen piti vielä vielä siivota myymälä.
Mies haki minut töistä ja lähdettiin ajamaan hautausmaalle, käymään minun mummollani, miehen vanhemmilla ja lopulta joskus illalla, paljon aiottua myöhemmin, päädyttiin minun vanhemmille. Olin väsynyt, kiukkuinen ja nälkäinen. Olimme jouluaterialle menossa omille vanhemmilleni, joten aiemmissa paikoissa tarjottiin vain kahvia ja makeaa.
Meillä on ollut tapana jouluna pelata ja höpistä sisarusten kanssa yömyöhään, mutta en jaksanut, ja pilasin väsymykselläni myös muiden joulun.
Tuo oli viimeinen joulu kun reissattiin paikasta toiseen. Seuraavana jouluna oltiin jo lapsiperhe ja rauhoitettiin joulut yhteen paikkaan.
hilbert kirjoitti:
Mieheni kuoli juuri joulun alla. Äkillisesti. En tiedä voiko sitä sanoa paskimmaksi jouluksi, mutta mieheni sukulaiset saivat päähänsä ryhtyä ihan heti vaatimaan perintöosuuttaan miehen omaisuudesta (meillä ei ollut lapsia, joten perintökaaren mukaisesti heillä oli toki vaateisiinsa oikeus).
Ohis, mutta lapsettoman avioparin ensin kuolleen puolison omaisuus palautuu suvulle vasta lesken kuoleman jälkeen.
Se oli varmaankin se viimeinen joulu, joka vietettiin ex-puolison kanssa. Suhde oli jo finito, eikä tultu enää oikein edes toimeen keskenämme. Vietimme aikaa eri huoneissa eikä ollut mitään puhumista, kunnes loppuillasta hirveä riita. Sen jälkeen on onneksi ollut mukavampia jouluja.
Epäilen, että tuleva joulu on paskin. Yksi lähisukulainen on ryypännyt koko syksyn, ei ole meillä näkynyt. Eilen sitten yhtäkkiä ilmestyi vierailulle, ilmeisesti skarpannut jouluksi. Totta kai hänetkin on kutsuttu joulupöytään, mutta jos meno on samaa kuin eilenkin... En jaksa. Sössöttää, häiritsee lapsia heidän syödessään "no syö syö nyt! X kattoo tässä vieressä että syöt." ja itse ei edes maista. Lapset ovat tietenkin innoissaan että pitkästä aikaa näkevät hänet.
Alkoholi on jo tehnyt temppunsa aivoissa ja keskustelu on rassaavaa. Enkä anna anteeksi niitä kertoja kun on päissään uhkaillut miestäni ja haukkunut perheemme. Olispa munaa sanoa suoraan, että painuis helvettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masentuneet on niin itsekäitä, että heitä on todella vaikea miellyttää. Vaikka lahja olisi ollut kuinka mieluisia ap olisi ollut tyytymätön ja vika olisi ollut yksin muissa.
Jep, masentuneet ON itsekkäitä, ja sanon tämän itsekin vaikeasta masennuksesta kärsineenä (nykyään menee paremmin).
Ainoa mitä toivon, on se että läheiseni ja perheeni oikeasti ymmärtävät, että tuo itsekkyys ja ikävä käytökseni siihen aikaan ei johtunut siitä että olisin p*ska ihminen, vaan siitä että se masennus oikeasti söi sisältä niin kamalalla tavalla, ettei yksinkertaisesti ollut voimia ottaa huomioon muita sillä tavalla kuin olisi pitänyt.
Hyvää joulua ihan kaikille. :)
hilbert kirjoitti:
Mieheni kuoli juuri joulun alla. Äkillisesti. En tiedä voiko sitä sanoa paskimmaksi jouluksi, mutta mieheni sukulaiset saivat päähänsä ryhtyä ihan heti vaatimaan perintöosuuttaan miehen omaisuudesta (meillä ei ollut lapsia, joten perintökaaren mukaisesti heillä oli toki vaateisiinsa oikeus). Koska puolison kuolema oli jo riittävä syy joutua shokkiin ei miehen sukulaisten käytös ainakaan edesauttanut minua. Olin siis järkyttynyt ja peloissani, sillä siinä mielentilassani kuvittelin heidän ryntäävän ikkunoista ja ovista sisälle repimään kotimme palasiksi.
En sano sitä paskimmaksi jouluksi. Kiitän ihmisiä, jotka minua silloin auttoivat. Myös vieraatkin. TArina siitä joulusta, jos sen kokonaan täällä kertoisin, on niin uskomaton, että harva sen uskoisi. Mutta voin vakuuttaa, että olen nähnyt joulun myötä ahneuden, pahuuden, väkivallan, kovuuden ja miten ihmisen heikkoutta käytetään hyväksi.
Joka joulu jossakin on täys helvetti meneillään. Toivon sellaisille voimaa pitää puolensa ja löytää apua. Jos sinä näet, että jollakin on hätä jouluna mieti jo nyt oletko valmis ottamaan hänet kotiisi. Tai hyppäämään pois juolupöydän ääreltä antamaan autokyytiä . Tai halaamaan hetkeksi, vaikka viisi lasta pomppii jouluhysteerisenä ympärilläsi. Ylipäätään vastaamaan puhelimeen, koska joku voi oikeasti tarvita apua. Onnettomuudet eivät katso onko joulu vai ei.
Sua on huijattu pahemman kerran. :( Jos kerran olitte naimisissa, ei miehen sukulaisilla ole mitään oikeutta hänen omaisuuteensa. Käänny lakimiehen puoleen välittömästi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lahja ei ole mieluisa ja siitä joulu pilalla?
Miten tuo joulu noin muuten meni? Sisarusten ajatus oli kuitenkin kaunis.
Ai kaunis?! Antaa 20e lahjakortti, että voit ostaa ruokaa, kun toisiinsa käyttivät yli 100 euroa!!
Eli käyttivät minuun 10r per nuppi ja toisiinsa enemmänkin!!
Mulle ihan sama, mitä muut siitä ajattelevat, kun eivät todellakaan tiedä koko totuutta taustoistamme.
AP
hilbert kirjoitti:
Mieheni kuoli juuri joulun alla. Äkillisesti. En tiedä voiko sitä sanoa paskimmaksi jouluksi, mutta mieheni sukulaiset saivat päähänsä ryhtyä ihan heti vaatimaan perintöosuuttaan miehen omaisuudesta (meillä ei ollut lapsia, joten perintökaaren mukaisesti heillä oli toki vaateisiinsa oikeus). Koska puolison kuolema oli jo riittävä syy joutua shokkiin ei miehen sukulaisten käytös ainakaan edesauttanut minua. Olin siis järkyttynyt ja peloissani, sillä siinä mielentilassani kuvittelin heidän ryntäävän ikkunoista ja ovista sisälle repimään kotimme palasiksi.
Tästä jo sinulle kommentoitiinkin, mutta haluan nyt vielä korostaa minäkin että mitään tuollaista kuvailemaasi oikeutta ei edesmenneen miehesi sukulaisilla oikeasti ollut. Todella järkyttävää, jos olet ollut muutenkin shokissa tilanteen vuoksi, ja sinulta on sitten vielä omaisuutta huijattu... käyttäneet tietysti hyväksi tilaasi. Leski on ainoa perillinen jos ei ole lapsia. Vasta sitten kun leski itse kuolee, voi ensiksi kuolleen puolison toissijaiset perijät saada lainmukaisen osansa lesken kuolinpesästä. Siihen asti se koko omaisuus olisi kuulunut sinulle ja ollut käytännössä vapaasti sinun käytettävissäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masentuneet on niin itsekäitä, että heitä on todella vaikea miellyttää. Vaikka lahja olisi ollut kuinka mieluisia ap olisi ollut tyytymätön ja vika olisi ollut yksin muissa.
Ei masentunutta tule miellyttää vaan tukea!!!
Kuinka vaikeaa voi olla, että on vain hänen vierellään, vaikka sitten vain hiljaa. Ja kuuntelee, jos masentunut haluaa puhua. Ei se sen vaikeampaa ole.
Tai soittaa ja kysyy voiko olla avuksi jotenkin (esim. ulkoiluttaa koiraa, vahtii hetken lapsia, käy siivoamassa, käy kaupassa).
Miten vaikeaa se voi ei-masentuneen ihmisen tarjota apuaan?!
Uskon, että tässä on se, ettei monikaan edes halua auttaa siinä, juuri siksi, kun kokee masentuneen itsekkääksi. Eli heillä ei ole hajuakaan siitä, mitä paskaa se masentunut on joutunut kokemaan, sairastuttuaan. Eikä se ole helppoa avautua siinä sitten, jos toisen käytös on töykeää!!
Itse kyllä osaan nähdä, haluaako toinen edes aidosti auttaa, vai onko enemmänkin väkinnäistä, jolloin en todellakaan kaipaa sellaisen ihmisen apua tai tukea edes!
Ja itsestäni puhuttaessa, kuolema on aina läsnä. Minä en jaksa enkä halua elää tässä paskassa maailmassa. Ja se tunne on voimakkaimmillaan masentuneena. Se miksi edelleen olen täällä, johtuu, että minulla on lapsi, joka tarvitsee äitiään. Hän on ainoa asia maailmassa, mikä pitää minut elossa ja jonka vuoksi taistelen joka päivä, kaikkea sitä paskaa vastaan!!
Tulen sairastamaan masennusta aina, vaikka lääkitys pitääkin sen kurissa.
Ja se mitä sisarussuhteisiin tulee, me kaikki ollaan ihan erilaisia, vaika samoista vanhemmista lähtöisin.
Ja jo lapsuudesta saakka, minut jätetty ulkopuolelle noiden kahden kohdalla.
Joten onko ihmekään, jos koen itse, olevani itsekäs heidän keskuudessa?! Sillä minä yksin joudun selviytymään kaikesta yksin, ilman minkäänlaista tukea heiltä!
Jopa senkin jälkeen, kun itse tuin toista heistä, hänen kärsiessä masennuksesta. Mutta vastapalvelusta ei ole tullut. Eikä ole tarkoitus kysyä, sillä luulisi sen nyt olevan vain itsestään selvyys ja halu auttaa toista takaisin.
En itse auttanut, jotta voisin päteä, tms. Vaan koska niin nyt vain kuuluu toimia!!!
AP
Yksi inhottavimmista jouluista oli, kun isoisäni kuoli aatonaattona, oli sitä ennen viikon sairaalassa saatuaan aivoinfarktin, ei enää herännyt infarktin jälkeen.
Toinen inhottava joulu oli, kun aattoa edeltävänä yönä aloin oksentamaan ja sitä kesti yli 6h niin, että puolen tunnin välein oksensin, enkä tietysti saanut nukuttuakaan kuin ihan kevyttä koiranunta. Jatkuvasti sen "unen" läpi tiedostin kuinka huono olo on ja oksettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahja ei ole mieluisa ja siitä joulu pilalla?
Miten tuo joulu noin muuten meni? Sisarusten ajatus oli kuitenkin kaunis.
Ai kaunis?! Antaa 20e lahjakortti, että voit ostaa ruokaa, kun toisiinsa käyttivät yli 100 euroa!!
Eli käyttivät minuun 10r per nuppi ja toisiinsa enemmänkin!!
Mulle ihan sama, mitä muut siitä ajattelevat, kun eivät todellakaan tiedä koko totuutta taustoistamme.
AP
Yksi mätä omena pilaa koko sadon, joten olisiko peiliin katsomisen paikka miksi et ollut enenemmän arvoinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneet on niin itsekäitä, että heitä on todella vaikea miellyttää. Vaikka lahja olisi ollut kuinka mieluisia ap olisi ollut tyytymätön ja vika olisi ollut yksin muissa.
Ei masentunutta tule miellyttää vaan tukea!!!
Kuinka vaikeaa voi olla, että on vain hänen vierellään, vaikka sitten vain hiljaa. Ja kuuntelee, jos masentunut haluaa puhua. Ei se sen vaikeampaa ole.
Tai soittaa ja kysyy voiko olla avuksi jotenkin (esim. ulkoiluttaa koiraa, vahtii hetken lapsia, käy siivoamassa, käy kaupassa).
Miten vaikeaa se voi ei-masentuneen ihmisen tarjota apuaan?!
Uskon, että tässä on se, ettei monikaan edes halua auttaa siinä, juuri siksi, kun kokee masentuneen itsekkääksi. Eli heillä ei ole hajuakaan siitä, mitä paskaa se masentunut on joutunut kokemaan, sairastuttuaan. Eikä se ole helppoa avautua siinä sitten, jos toisen käytös on töykeää!!
Itse kyllä osaan nähdä, haluaako toinen edes aidosti auttaa, vai onko enemmänkin väkinnäistä, jolloin en todellakaan kaipaa sellaisen ihmisen apua tai tukea edes!
Ja itsestäni puhuttaessa, kuolema on aina läsnä. Minä en jaksa enkä halua elää tässä paskassa maailmassa. Ja se tunne on voimakkaimmillaan masentuneena. Se miksi edelleen olen täällä, johtuu, että minulla on lapsi, joka tarvitsee äitiään. Hän on ainoa asia maailmassa, mikä pitää minut elossa ja jonka vuoksi taistelen joka päivä, kaikkea sitä paskaa vastaan!!
Tulen sairastamaan masennusta aina, vaikka lääkitys pitääkin sen kurissa.
Ja se mitä sisarussuhteisiin tulee, me kaikki ollaan ihan erilaisia, vaika samoista vanhemmista lähtöisin.
Ja jo lapsuudesta saakka, minut jätetty ulkopuolelle noiden kahden kohdalla.
Joten onko ihmekään, jos koen itse, olevani itsekäs heidän keskuudessa?! Sillä minä yksin joudun selviytymään kaikesta yksin, ilman minkäänlaista tukea heiltä!
Jopa senkin jälkeen, kun itse tuin toista heistä, hänen kärsiessä masennuksesta. Mutta vastapalvelusta ei ole tullut. Eikä ole tarkoitus kysyä, sillä luulisi sen nyt olevan vain itsestään selvyys ja halu auttaa toista takaisin.
En itse auttanut, jotta voisin päteä, tms. Vaan koska niin nyt vain kuuluu toimia!!!
AP
En jaksanut edes lukea...uhriutuminen<3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneet on niin itsekäitä, että heitä on todella vaikea miellyttää. Vaikka lahja olisi ollut kuinka mieluisia ap olisi ollut tyytymätön ja vika olisi ollut yksin muissa.
Ei masentunutta tule miellyttää vaan tukea!!!
Kuinka vaikeaa voi olla, että on vain hänen vierellään, vaikka sitten vain hiljaa. Ja kuuntelee, jos masentunut haluaa puhua. Ei se sen vaikeampaa ole.
Tai soittaa ja kysyy voiko olla avuksi jotenkin (esim. ulkoiluttaa koiraa, vahtii hetken lapsia, käy siivoamassa, käy kaupassa).
Miten vaikeaa se voi ei-masentuneen ihmisen tarjota apuaan?!
Uskon, että tässä on se, ettei monikaan edes halua auttaa siinä, juuri siksi, kun kokee masentuneen itsekkääksi. Eli heillä ei ole hajuakaan siitä, mitä paskaa se masentunut on joutunut kokemaan, sairastuttuaan. Eikä se ole helppoa avautua siinä sitten, jos toisen käytös on töykeää!!
Itse kyllä osaan nähdä, haluaako toinen edes aidosti auttaa, vai onko enemmänkin väkinnäistä, jolloin en todellakaan kaipaa sellaisen ihmisen apua tai tukea edes!
Ja itsestäni puhuttaessa, kuolema on aina läsnä. Minä en jaksa enkä halua elää tässä paskassa maailmassa. Ja se tunne on voimakkaimmillaan masentuneena. Se miksi edelleen olen täällä, johtuu, että minulla on lapsi, joka tarvitsee äitiään. Hän on ainoa asia maailmassa, mikä pitää minut elossa ja jonka vuoksi taistelen joka päivä, kaikkea sitä paskaa vastaan!!
Tulen sairastamaan masennusta aina, vaikka lääkitys pitääkin sen kurissa.
Ja se mitä sisarussuhteisiin tulee, me kaikki ollaan ihan erilaisia, vaika samoista vanhemmista lähtöisin.
Ja jo lapsuudesta saakka, minut jätetty ulkopuolelle noiden kahden kohdalla.
Joten onko ihmekään, jos koen itse, olevani itsekäs heidän keskuudessa?! Sillä minä yksin joudun selviytymään kaikesta yksin, ilman minkäänlaista tukea heiltä!
Jopa senkin jälkeen, kun itse tuin toista heistä, hänen kärsiessä masennuksesta. Mutta vastapalvelusta ei ole tullut. Eikä ole tarkoitus kysyä, sillä luulisi sen nyt olevan vain itsestään selvyys ja halu auttaa toista takaisin.
En itse auttanut, jotta voisin päteä, tms. Vaan koska niin nyt vain kuuluu toimia!!!
AP
En jaksanut edes lukea...uhriutuminen<3
Ei näiden eteen oikein viitsi edes nähdä sitä lukemisen vaivaa. Elämäkerrassaan kirjoitetaan itsestään se sankari ja kaikista muista syypäitä kaikkiin ongelmiin. Minä olen aina ollut se uhri ja sitä asennetta ei edes yritä muuttaa vaan muiden on siihen sopeuduttava, kun minä vaan satun olemaan tälläinen, enkä sille mitään voi. #passiivisuus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneet on niin itsekäitä, että heitä on todella vaikea miellyttää. Vaikka lahja olisi ollut kuinka mieluisia ap olisi ollut tyytymätön ja vika olisi ollut yksin muissa.
Ei masentunutta tule miellyttää vaan tukea!!!
Kuinka vaikeaa voi olla, että on vain hänen vierellään, vaikka sitten vain hiljaa. Ja kuuntelee, jos masentunut haluaa puhua. Ei se sen vaikeampaa ole.
Tai soittaa ja kysyy voiko olla avuksi jotenkin (esim. ulkoiluttaa koiraa, vahtii hetken lapsia, käy siivoamassa, käy kaupassa).
Miten vaikeaa se voi ei-masentuneen ihmisen tarjota apuaan?!
Uskon, että tässä on se, ettei monikaan edes halua auttaa siinä, juuri siksi, kun kokee masentuneen itsekkääksi. Eli heillä ei ole hajuakaan siitä, mitä paskaa se masentunut on joutunut kokemaan, sairastuttuaan. Eikä se ole helppoa avautua siinä sitten, jos toisen käytös on töykeää!!
Itse kyllä osaan nähdä, haluaako toinen edes aidosti auttaa, vai onko enemmänkin väkinnäistä, jolloin en todellakaan kaipaa sellaisen ihmisen apua tai tukea edes!
Ja itsestäni puhuttaessa, kuolema on aina läsnä. Minä en jaksa enkä halua elää tässä paskassa maailmassa. Ja se tunne on voimakkaimmillaan masentuneena. Se miksi edelleen olen täällä, johtuu, että minulla on lapsi, joka tarvitsee äitiään. Hän on ainoa asia maailmassa, mikä pitää minut elossa ja jonka vuoksi taistelen joka päivä, kaikkea sitä paskaa vastaan!!
Tulen sairastamaan masennusta aina, vaikka lääkitys pitääkin sen kurissa.
Ja se mitä sisarussuhteisiin tulee, me kaikki ollaan ihan erilaisia, vaika samoista vanhemmista lähtöisin.
Ja jo lapsuudesta saakka, minut jätetty ulkopuolelle noiden kahden kohdalla.
Joten onko ihmekään, jos koen itse, olevani itsekäs heidän keskuudessa?! Sillä minä yksin joudun selviytymään kaikesta yksin, ilman minkäänlaista tukea heiltä!
Jopa senkin jälkeen, kun itse tuin toista heistä, hänen kärsiessä masennuksesta. Mutta vastapalvelusta ei ole tullut. Eikä ole tarkoitus kysyä, sillä luulisi sen nyt olevan vain itsestään selvyys ja halu auttaa toista takaisin.
En itse auttanut, jotta voisin päteä, tms. Vaan koska niin nyt vain kuuluu toimia!!!
AP
En jaksanut edes lukea...uhriutuminen<3
Ei näiden eteen oikein viitsi edes nähdä sitä lukemisen vaivaa. Elämäkerrassaan kirjoitetaan itsestään se sankari ja kaikista muista syypäitä kaikkiin ongelmiin. Minä olen aina ollut se uhri ja sitä asennetta ei edes yritä muuttaa vaan muiden on siihen sopeuduttava, kun minä vaan satun olemaan tälläinen, enkä sille mitään voi. #passiivisuus
+ vellominen
Joku kerran ala-asteella sanoi nenääni rumaksi ja olen edelleen siitä masentunut. Yhtään hyvää joulua ei ole sen jälkeen ollut vai mitä ap?
Avain hyvään jouluun ja elämään: Älä odota keneltäkään mitään, jos saat jotain pidä sitä aina extra kivana juttuna.
AP:lle siskot tekivät suuren palveluksen kun antamalla ko. lahjan auttoivat sinua tajuamaan kuinka reppana olet. Sitten olet näemmä tulistunut ja korjannut elämäsi, sinun pitäisi kiittää siskojasi.
Paras apu on joskus karu totuus.
jep.liityn tähän porukkaan. Prkl että ottaa aivoon koko joulu. En ole sen jälkeen laittanut joulua. Pakko kun on lapsi mutta itellä ei joulumieltä. EI pitäs antaa vaikuttaa mutta kyllä se vaan...No onneks sillä uudella eukolla on nyt yhtä kurjaa,jeppe juo edelleen,siltä osin ihan kiva että pääsin eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahja ei ole mieluisa ja siitä joulu pilalla?
Miten tuo joulu noin muuten meni? Sisarusten ajatus oli kuitenkin kaunis.
Ai kaunis?! Antaa 20e lahjakortti, että voit ostaa ruokaa, kun toisiinsa käyttivät yli 100 euroa!!
Eli käyttivät minuun 10r per nuppi ja toisiinsa enemmänkin!!
Mulle ihan sama, mitä muut siitä ajattelevat, kun eivät todellakaan tiedä koko totuutta taustoistamme.
AP
Yksi mätä omena pilaa koko sadon, joten olisiko peiliin katsomisen paikka miksi et ollut enenemmän arvoinen?
Juuri siksi olisikin parempi vain kuolema, sillä kuolema korjaa sadon!
Joten kiitos sinulle!
mies27mies kirjoitti:
Avain hyvään jouluun ja elämään: Älä odota keneltäkään mitään, jos saat jotain pidä sitä aina extra kivana juttuna.
AP:lle siskot tekivät suuren palveluksen kun antamalla ko. lahjan auttoivat sinua tajuamaan kuinka reppana olet. Sitten olet näemmä tulistunut ja korjannut elämäsi, sinun pitäisi kiittää siskojasi.
Paras apu on joskus karu totuus.
Palveluksen? Voi sinua reppanaa, kun et tajua mistään mitään.
Pahin joulu oli kun äitini oli sairas ja tiedettiin se olevan äidin viimeinen joulu. Äiti pomi silliä sormin ja kaikki yritettiin syödä jouluruokaa, ei maistunut. Lapsi veti hirveem sirkuksen ja pellrili kun yritti jotenkin suojella itseään siltä surulta.
Seuraavakin joulu oli hirvee kun äiti oli kuollut noin 2kk aiemmin. Yksi puuttui joulupöydästä.
Tämä joulu nyt kolmas ilman äitiä.
Huonoja lahjoja saatu mutta aina kiitetty nätisti ja laitettu kiertoon tms. En niinkään välitä.