Lue keskustelun säännöt.
Sisarusparven suosikki/perheen kultalapsi - iskikö elämässä koskaan häpeä tai todellisuus?
19.12.2018 |
Mietin joskus mitä yksin jäänyt siskoni pohtii kun me päähän potkitut pidetään yhtä.
Epäreilu kohtelu tekee ihmiseksi, joka ei voi sietää epätasa-arvoa - ja samassa perheessä voi kasvaa joku, joka ei ymmärrä sellaista olevankaan.
Kummallista.
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä tajua tuota että muut sisarukset kääntyvät perheen lellikkiä vastaan - ikäänkuin se olisi sen lapsen vika. Vanhempi/vanhemmathan tähän syypäitä on.
Olen itsekin ollut perheen lellipentu, omat sisarukset on onneksi sen verran järkeviä että eivät katkeruuttaan kohdista minuun, vaan vanhempiini.
Jos minun vanhempani alkaisivat suosia minua muiden sisarusten kustannuksella niin se peli loppuisi heti. Myös, jos vanhempani kohtelisivat ikävästi lellipentua, niin sekin loppuisi heti.
Mitä sinä olet tehnyt tasa-arvoisuuden saavuttamiseksi, vai onko sinulla vaan liian mukavaa osassasi että tuntisit empatiaa enemmän kuin keskiverto koppakuoriainen?
Kyllähän mulla tietysti oli huono omatunto useinkin, mutta rahan ja materian himo otti vallan. En mä teini-ikäisenä osannut sanoa ei esimerkiksi merkkivaatteille ja lomamatkoille, vaikka samaan aikaan tiesin miten väärin se on. Aikuisena tän on oikeastaan vasta kunnolla tajunnut. Ei ole mun mielestä oikein sysätä lapsen harteille jotain tasa-arvon ylläpitoa, kyllä se ihan niiden kasvattajien tehtävä on.
Juu ei, mutta sun ongelmasi on aika pieni verrattuna siihen että sisaruksesi ovat todnäk itsemurhan partaalla olevia ihmisiä.
Ehkä ongelmat johtuvat ihan jostain muusta, kun kultalapsesta jos ihan itsemurhan partaalla ollaan
Niin, kultalapsi on elänyt sellaisessa pumpulikuplassa koko elämänsä, että empatia ja hahmotuskyky jää juuri tuolle tasolle. Se että sulla on ollut kivaa ja muilla on näyttänyt olevan vähän ikävää ("mut hei onhan meidän perhe nyt kuitenkin ihan peruskiva!") ei ole todellisuus muille. Vaan jatkuva epätasa-arvo, joka on kiusaamista ja kidutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä tajua tuota että muut sisarukset kääntyvät perheen lellikkiä vastaan - ikäänkuin se olisi sen lapsen vika. Vanhempi/vanhemmathan tähän syypäitä on.
Olen itsekin ollut perheen lellipentu, omat sisarukset on onneksi sen verran järkeviä että eivät katkeruuttaan kohdista minuun, vaan vanhempiini.
Jos minun vanhempani alkaisivat suosia minua muiden sisarusten kustannuksella niin se peli loppuisi heti. Myös, jos vanhempani kohtelisivat ikävästi lellipentua, niin sekin loppuisi heti.
Mitä sinä olet tehnyt tasa-arvoisuuden saavuttamiseksi, vai onko sinulla vaan liian mukavaa osassasi että tuntisit empatiaa enemmän kuin keskiverto koppakuoriainen?
Kyllähän mulla tietysti oli huono omatunto useinkin, mutta rahan ja materian himo otti vallan. En mä teini-ikäisenä osannut sanoa ei esimerkiksi merkkivaatteille ja lomamatkoille, vaikka samaan aikaan tiesin miten väärin se on. Aikuisena tän on oikeastaan vasta kunnolla tajunnut. Ei ole mun mielestä oikein sysätä lapsen harteille jotain tasa-arvon ylläpitoa, kyllä se ihan niiden kasvattajien tehtävä on.
Juu ei, mutta sun ongelmasi on aika pieni verrattuna siihen että sisaruksesi ovat todnäk itsemurhan partaalla olevia ihmisiä.
Ehkä ongelmat johtuvat ihan jostain muusta, kun kultalapsesta jos ihan itsemurhan partaalla ollaan
Niin, kultalapsi on elänyt sellaisessa pumpulikuplassa koko elämänsä, että empatia ja hahmotuskyky jää juuri tuolle tasolle. Se että sulla on ollut kivaa ja muilla on näyttänyt olevan vähän ikävää ("mut hei onhan meidän perhe nyt kuitenkin ihan peruskiva!") ei ole todellisuus muille. Vaan jatkuva epätasa-arvo, joka on kiusaamista ja kidutusta.
Paitsi että yhä minun perheessäni oli kyllä kultainen lapsi joka ei ollut minä ja silti kykenen ymmärtämään, ettei syy ollut kultalapsessa.
Jos perhe on noin kamala, niin katkaise välit niistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen ehjän persoonan kehittymiseen tärkein paikka on perhe. Kun olet ymmärryksesi alkumetreiltä asti kokenut epäoikeudenmukaisuutta, niin mielestäni tätä voi verrata johonkin kidutukseen, sotaan ja vankileiriin. Koskaan ei ole rakastettu, hyväksytty. Sen lisäksi, että olet ollut huono, olet nähnyt, aistinut, haistanut ja melkein maistanut kuinka vertaisesi on täydellinen. Täydellinen niille, joita sinä rakastat. Mutta sinäpä et ole. Sinä et kelpaa.
Itseltään kysyy jo polvenkorkuisena, että miten huono ja paha ihminen voin olla, kun en edes perheelleni kelpaa.
Että tällaisesta tunnemaailmasta ei ehkä kannata odottaa mitään loogisia "no miksi te sitä kultalasta sorratte" kysymyksiä. Lähinnä voi mielestäni olla tyytyväinen ettei ota omaa tai jonkun toisen henkeä joku kaunis päivä.
Olet selvästi terapian tarpeessa.
No shit sherlock, sellaista se elämänmittainen sortaminen tekee. Sinullehan se on vaan ihan hulvatonta, empatia-erkki. On ne niin säälittäviä ne vanhempien inhokit, ei mikään ihme että inhoavat kun ovat noin säälittäviä.
Miten vanhemmat voivat suosia yhtä lasta ylitse muiden? Tämä on tosi yleistä, moni ystäväni (järkeviä, koulutettuja ihmisiä) tekee sitä hyvin näkyvästi. Ulkopuoliselle ei jää epäselväksi kuka lapsista on suosikki, ja osa itsekin myöntänyt asian. En vaan voi ymmärtää.
T. Kahden äiti itsekin
Minun perheessäni kultalapsi sai enemmän kaikenlaista vanhemmilta kuin muut lapset sekä materiaa, huomiota että ylistyksiä. Hänestä kasvoi kilpailullinen ihminen, mutta myös avulias ja menestyvä. Yleensä vahvasti tasapuolisuuteen pyrkivä, mutta osittain ajattelultaan mustavalkoinen, kuten me kaikki.
Lapsuuttaan hän ei juurikaan uskalla muistella - likaista kotia, yksipuolista ravintoa, vanhempien riitoja, väkivaltaista käytöstä meitä kaikkia lapsia kohtaan. Ehkä siksi hän onkin päätynyt elämään elämäänsä yksin. En koe syytä kadehtia häntä. Ei meillä kenelläkään ole ollut helppoa osaa, mutta jokainen on yrittänyt selvitä miten osaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä tajua tuota että muut sisarukset kääntyvät perheen lellikkiä vastaan - ikäänkuin se olisi sen lapsen vika. Vanhempi/vanhemmathan tähän syypäitä on.
Olen itsekin ollut perheen lellipentu, omat sisarukset on onneksi sen verran järkeviä että eivät katkeruuttaan kohdista minuun, vaan vanhempiini.
Jos minun vanhempani alkaisivat suosia minua muiden sisarusten kustannuksella niin se peli loppuisi heti. Myös, jos vanhempani kohtelisivat ikävästi lellipentua, niin sekin loppuisi heti.
Mitä sinä olet tehnyt tasa-arvoisuuden saavuttamiseksi, vai onko sinulla vaan liian mukavaa osassasi että tuntisit empatiaa enemmän kuin keskiverto koppakuoriainen?
En ole aiempi kommentoija, mutta yliarvioit lasten vaikutusmahdollisuudet. Vanhemmat kantavat itse vastuun käytöksestään. Toisiaan vastaan usutetut lapset ovat vanhempien sairaan valtapelin uhreja.
Puhun nyt aikuisista ihmisistä.
Perhekuvio ei toimimattomassa perheessä pohjimmiltaan muutu, vaikka aika kuluukin. Se ei muutu, koska vanhemmat haluavat pitää kaikkia lapsiaan tiukasti otteessaan. Kuvio on lähes mahdoton murskata sisäpuolelta.
Jos meidän perheessä jota kuta suosittaisiin, niin se ei ottaisi suosimista vastaan. Sama sortamisen kanssa. Ihan normaali perusperheen dynamiikka, en ymmärrä miten kukaan juuri vapaaehtoisesti aikuisena toimisi enää käenpoikana. Kyllä se taitaa kuitenkin olla houkutteleva rooli, jossa pääsee helpolla kun ulkoistaa syyn?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä tajua tuota että muut sisarukset kääntyvät perheen lellikkiä vastaan - ikäänkuin se olisi sen lapsen vika. Vanhempi/vanhemmathan tähän syypäitä on.
Olen itsekin ollut perheen lellipentu, omat sisarukset on onneksi sen verran järkeviä että eivät katkeruuttaan kohdista minuun, vaan vanhempiini.
Jos minun vanhempani alkaisivat suosia minua muiden sisarusten kustannuksella niin se peli loppuisi heti. Myös, jos vanhempani kohtelisivat ikävästi lellipentua, niin sekin loppuisi heti.
Mitä sinä olet tehnyt tasa-arvoisuuden saavuttamiseksi, vai onko sinulla vaan liian mukavaa osassasi että tuntisit empatiaa enemmän kuin keskiverto koppakuoriainen?
En ole aiempi kommentoija, mutta yliarvioit lasten vaikutusmahdollisuudet. Vanhemmat kantavat itse vastuun käytöksestään. Toisiaan vastaan usutetut lapset ovat vanhempien sairaan valtapelin uhreja.
Puhun nyt aikuisista ihmisistä.
Perhekuvio ei toimimattomassa perheessä pohjimmiltaan muutu, vaikka aika kuluukin. Se ei muutu, koska vanhemmat haluavat pitää kaikkia lapsiaan tiukasti otteessaan. Kuvio on lähes mahdoton murskata sisäpuolelta.
Jos meidän perheessä jota kuta suosittaisiin, niin se ei ottaisi suosimista vastaan. Sama sortamisen kanssa. Ihan normaali perusperheen dynamiikka, en ymmärrä miten kukaan juuri vapaaehtoisesti aikuisena toimisi enää käenpoikana. Kyllä se taitaa kuitenkin olla houkutteleva rooli, jossa pääsee helpolla kun ulkoistaa syyn?
Tarkoitan että jos jota kuta meistä sorrettaisiin, niin kyllä se otettaisiin pöydälle ja sanottaisiin että perhearki (juhlat ym) on katkolla ennen kuin kaikki otetaan huomioon. Siis sisarusten toimesta. Tietenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhtä lellitään jotta hän puolestaan hoitaisi vanhemmat hautaan. Vanhempien kuoleman jälkeen sisarukset usein alkavat elämään omaa elämäänsä ja lapsuuden perhe lakkaa muutenkin olemasta. Problem solved. Ei tarvitse nähdä enää sisaruksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä tajua tuota että muut sisarukset kääntyvät perheen lellikkiä vastaan - ikäänkuin se olisi sen lapsen vika. Vanhempi/vanhemmathan tähän syypäitä on.
Olen itsekin ollut perheen lellipentu, omat sisarukset on onneksi sen verran järkeviä että eivät katkeruuttaan kohdista minuun, vaan vanhempiini.
Jos minun vanhempani alkaisivat suosia minua muiden sisarusten kustannuksella niin se peli loppuisi heti. Myös, jos vanhempani kohtelisivat ikävästi lellipentua, niin sekin loppuisi heti.
Mitä sinä olet tehnyt tasa-arvoisuuden saavuttamiseksi, vai onko sinulla vaan liian mukavaa osassasi että tuntisit empatiaa enemmän kuin keskiverto koppakuoriainen?
En ole aiempi kommentoija, mutta yliarvioit lasten vaikutusmahdollisuudet. Vanhemmat kantavat itse vastuun käytöksestään. Toisiaan vastaan usutetut lapset ovat vanhempien sairaan valtapelin uhreja.
Puhun nyt aikuisista ihmisistä.
Perhekuvio ei toimimattomassa perheessä pohjimmiltaan muutu, vaikka aika kuluukin. Se ei muutu, koska vanhemmat haluavat pitää kaikkia lapsiaan tiukasti otteessaan. Kuvio on lähes mahdoton murskata sisäpuolelta.
Jos meidän perheessä jota kuta suosittaisiin, niin se ei ottaisi suosimista vastaan. Sama sortamisen kanssa. Ihan normaali perusperheen dynamiikka, en ymmärrä miten kukaan juuri vapaaehtoisesti aikuisena toimisi enää käenpoikana. Kyllä se taitaa kuitenkin olla houkutteleva rooli, jossa pääsee helpolla kun ulkoistaa syyn?
Älä minulta kysy, en ole kultalapsi. Olen perheen ulkopuolelle ajautunut tarkkailija. En voi suositella tätäkään osaa kenelläkään, vaikka tähän luonteeni minut väistämättä ajoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä tajua tuota että muut sisarukset kääntyvät perheen lellikkiä vastaan - ikäänkuin se olisi sen lapsen vika. Vanhempi/vanhemmathan tähän syypäitä on.
Olen itsekin ollut perheen lellipentu, omat sisarukset on onneksi sen verran järkeviä että eivät katkeruuttaan kohdista minuun, vaan vanhempiini.
Jos minun vanhempani alkaisivat suosia minua muiden sisarusten kustannuksella niin se peli loppuisi heti. Myös, jos vanhempani kohtelisivat ikävästi lellipentua, niin sekin loppuisi heti.
Mitä sinä olet tehnyt tasa-arvoisuuden saavuttamiseksi, vai onko sinulla vaan liian mukavaa osassasi että tuntisit empatiaa enemmän kuin keskiverto koppakuoriainen?
En ole aiempi kommentoija, mutta yliarvioit lasten vaikutusmahdollisuudet. Vanhemmat kantavat itse vastuun käytöksestään. Toisiaan vastaan usutetut lapset ovat vanhempien sairaan valtapelin uhreja.
Puhun nyt aikuisista ihmisistä.
Perhekuvio ei toimimattomassa perheessä pohjimmiltaan muutu, vaikka aika kuluukin. Se ei muutu, koska vanhemmat haluavat pitää kaikkia lapsiaan tiukasti otteessaan. Kuvio on lähes mahdoton murskata sisäpuolelta.
Jos meidän perheessä jota kuta suosittaisiin, niin se ei ottaisi suosimista vastaan. Sama sortamisen kanssa. Ihan normaali perusperheen dynamiikka, en ymmärrä miten kukaan juuri vapaaehtoisesti aikuisena toimisi enää käenpoikana. Kyllä se taitaa kuitenkin olla houkutteleva rooli, jossa pääsee helpolla kun ulkoistaa syyn?
Älä minulta kysy, en ole kultalapsi. Olen perheen ulkopuolelle ajautunut tarkkailija. En voi suositella tätäkään osaa kenelläkään, vaikka tähän luonteeni minut väistämättä ajoi.
Etkö näe loogisena, että jos kultalapsi kieltää vanhempansa siihen asti että sisarukset saavat tasa-arvoisempaa kohtelua, niin jotain tapahtuisi? Minusta se toisi ainakin muille sen tunteen, että ainakin tuo yksi yrittää. Ymmärtää, että tämä ei ole oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen ehjän persoonan kehittymiseen tärkein paikka on perhe. Kun olet ymmärryksesi alkumetreiltä asti kokenut epäoikeudenmukaisuutta, niin mielestäni tätä voi verrata johonkin kidutukseen, sotaan ja vankileiriin. Koskaan ei ole rakastettu, hyväksytty. Sen lisäksi, että olet ollut huono, olet nähnyt, aistinut, haistanut ja melkein maistanut kuinka vertaisesi on täydellinen. Täydellinen niille, joita sinä rakastat. Mutta sinäpä et ole. Sinä et kelpaa.
Itseltään kysyy jo polvenkorkuisena, että miten huono ja paha ihminen voin olla, kun en edes perheelleni kelpaa.
Että tällaisesta tunnemaailmasta ei ehkä kannata odottaa mitään loogisia "no miksi te sitä kultalasta sorratte" kysymyksiä. Lähinnä voi mielestäni olla tyytyväinen ettei ota omaa tai jonkun toisen henkeä joku kaunis päivä.
Nuorena voi olla loogisesti ymmärtämättä kyseistä asiaa, mutta jos ollaan jo aikuisia niin kyllä silloin pitäisi kyetä jo ajattelemaan asiaa laajemmin - paitsi jos on jäänyt henkisessä kehityksessä lapsen tasolle
Eikö se ole itsestään selvää, että jää? Miten hyväosainen voi olla, että ei ymmärrä tätä? Perheessä syrjiminen on kuin koulukiusaus potenssiin tuhat. Jos koulukiusaaminen voi aiheuttaa joukkosurmia niin mitä luulet että tuo voi aiheuttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen ehjän persoonan kehittymiseen tärkein paikka on perhe. Kun olet ymmärryksesi alkumetreiltä asti kokenut epäoikeudenmukaisuutta, niin mielestäni tätä voi verrata johonkin kidutukseen, sotaan ja vankileiriin. Koskaan ei ole rakastettu, hyväksytty. Sen lisäksi, että olet ollut huono, olet nähnyt, aistinut, haistanut ja melkein maistanut kuinka vertaisesi on täydellinen. Täydellinen niille, joita sinä rakastat. Mutta sinäpä et ole. Sinä et kelpaa.
Itseltään kysyy jo polvenkorkuisena, että miten huono ja paha ihminen voin olla, kun en edes perheelleni kelpaa.
Että tällaisesta tunnemaailmasta ei ehkä kannata odottaa mitään loogisia "no miksi te sitä kultalasta sorratte" kysymyksiä. Lähinnä voi mielestäni olla tyytyväinen ettei ota omaa tai jonkun toisen henkeä joku kaunis päivä.
Nuorena voi olla loogisesti ymmärtämättä kyseistä asiaa, mutta jos ollaan jo aikuisia niin kyllä silloin pitäisi kyetä jo ajattelemaan asiaa laajemmin - paitsi jos on jäänyt henkisessä kehityksessä lapsen tasolle
Eikö se ole itsestään selvää, että jää? Miten hyväosainen voi olla, että ei ymmärrä tätä? Perheessä syrjiminen on kuin koulukiusaus potenssiin tuhat. Jos koulukiusaaminen voi aiheuttaa joukkosurmia niin mitä luulet että tuo voi aiheuttaa?
Sen sijaan, että oletatte muiden tekevän asioita teidän puolesta niin miksette sano vanhemmille suoraan, että laitatte välit poikki jos vanhemmat ei ala kohtelemaan teitä tasapuolisesti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä tajua tuota että muut sisarukset kääntyvät perheen lellikkiä vastaan - ikäänkuin se olisi sen lapsen vika. Vanhempi/vanhemmathan tähän syypäitä on.
Olen itsekin ollut perheen lellipentu, omat sisarukset on onneksi sen verran järkeviä että eivät katkeruuttaan kohdista minuun, vaan vanhempiini.
Jos minun vanhempani alkaisivat suosia minua muiden sisarusten kustannuksella niin se peli loppuisi heti. Myös, jos vanhempani kohtelisivat ikävästi lellipentua, niin sekin loppuisi heti.
Mitä sinä olet tehnyt tasa-arvoisuuden saavuttamiseksi, vai onko sinulla vaan liian mukavaa osassasi että tuntisit empatiaa enemmän kuin keskiverto koppakuoriainen?
En ole aiempi kommentoija, mutta yliarvioit lasten vaikutusmahdollisuudet. Vanhemmat kantavat itse vastuun käytöksestään. Toisiaan vastaan usutetut lapset ovat vanhempien sairaan valtapelin uhreja.
Puhun nyt aikuisista ihmisistä.
Perhekuvio ei toimimattomassa perheessä pohjimmiltaan muutu, vaikka aika kuluukin. Se ei muutu, koska vanhemmat haluavat pitää kaikkia lapsiaan tiukasti otteessaan. Kuvio on lähes mahdoton murskata sisäpuolelta.
Jos meidän perheessä jota kuta suosittaisiin, niin se ei ottaisi suosimista vastaan. Sama sortamisen kanssa. Ihan normaali perusperheen dynamiikka, en ymmärrä miten kukaan juuri vapaaehtoisesti aikuisena toimisi enää käenpoikana. Kyllä se taitaa kuitenkin olla houkutteleva rooli, jossa pääsee helpolla kun ulkoistaa syyn?
Älä minulta kysy, en ole kultalapsi. Olen perheen ulkopuolelle ajautunut tarkkailija. En voi suositella tätäkään osaa kenelläkään, vaikka tähän luonteeni minut väistämättä ajoi.
Etkö näe loogisena, että jos kultalapsi kieltää vanhempansa siihen asti että sisarukset saavat tasa-arvoisempaa kohtelua, niin jotain tapahtuisi? Minusta se toisi ainakin muille sen tunteen, että ainakin tuo yksi yrittää. Ymmärtää, että tämä ei ole oikein.
Yhdentekevää minulle. Olen kyllästynyt vanhempiini. Heidän pelinsä eivät pääty koskaan. Tuulimyllyjä vastaan taisteleminen on hukkaan heitettyä elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä tajua tuota että muut sisarukset kääntyvät perheen lellikkiä vastaan - ikäänkuin se olisi sen lapsen vika. Vanhempi/vanhemmathan tähän syypäitä on.
Olen itsekin ollut perheen lellipentu, omat sisarukset on onneksi sen verran järkeviä että eivät katkeruuttaan kohdista minuun, vaan vanhempiini.
Jos minun vanhempani alkaisivat suosia minua muiden sisarusten kustannuksella niin se peli loppuisi heti. Myös, jos vanhempani kohtelisivat ikävästi lellipentua, niin sekin loppuisi heti.
Mitä sinä olet tehnyt tasa-arvoisuuden saavuttamiseksi, vai onko sinulla vaan liian mukavaa osassasi että tuntisit empatiaa enemmän kuin keskiverto koppakuoriainen?
Sivusta sanon, että jos sellaisessa ympäristössä kasvaa, niin alkaa jo todella nuorena kasvamaan niin vinoon, että tuollainen kuvaamasi tasapaino on jopa mahdoton niissä oloissa saavuttaa. Meidän perheessä mm. vertailtiin ja oli eri säännöt eri ihmisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen ehjän persoonan kehittymiseen tärkein paikka on perhe. Kun olet ymmärryksesi alkumetreiltä asti kokenut epäoikeudenmukaisuutta, niin mielestäni tätä voi verrata johonkin kidutukseen, sotaan ja vankileiriin. Koskaan ei ole rakastettu, hyväksytty. Sen lisäksi, että olet ollut huono, olet nähnyt, aistinut, haistanut ja melkein maistanut kuinka vertaisesi on täydellinen. Täydellinen niille, joita sinä rakastat. Mutta sinäpä et ole. Sinä et kelpaa.
Itseltään kysyy jo polvenkorkuisena, että miten huono ja paha ihminen voin olla, kun en edes perheelleni kelpaa.
Että tällaisesta tunnemaailmasta ei ehkä kannata odottaa mitään loogisia "no miksi te sitä kultalasta sorratte" kysymyksiä. Lähinnä voi mielestäni olla tyytyväinen ettei ota omaa tai jonkun toisen henkeä joku kaunis päivä.
Nuorena voi olla loogisesti ymmärtämättä kyseistä asiaa, mutta jos ollaan jo aikuisia niin kyllä silloin pitäisi kyetä jo ajattelemaan asiaa laajemmin - paitsi jos on jäänyt henkisessä kehityksessä lapsen tasolle
Eikö se ole itsestään selvää, että jää? Miten hyväosainen voi olla, että ei ymmärrä tätä? Perheessä syrjiminen on kuin koulukiusaus potenssiin tuhat. Jos koulukiusaaminen voi aiheuttaa joukkosurmia niin mitä luulet että tuo voi aiheuttaa?
Jos on jäänyt niin tuossa tilanteessa ei auta yhtään vaikka perheen sisällä tehtäisi mitä, vaan tarvitaan ammattiauttajaa ja pitkäaikaista psykoterapiaa. Ei kultalapsen syyttelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen ehjän persoonan kehittymiseen tärkein paikka on perhe. Kun olet ymmärryksesi alkumetreiltä asti kokenut epäoikeudenmukaisuutta, niin mielestäni tätä voi verrata johonkin kidutukseen, sotaan ja vankileiriin. Koskaan ei ole rakastettu, hyväksytty. Sen lisäksi, että olet ollut huono, olet nähnyt, aistinut, haistanut ja melkein maistanut kuinka vertaisesi on täydellinen. Täydellinen niille, joita sinä rakastat. Mutta sinäpä et ole. Sinä et kelpaa.
Itseltään kysyy jo polvenkorkuisena, että miten huono ja paha ihminen voin olla, kun en edes perheelleni kelpaa.
Että tällaisesta tunnemaailmasta ei ehkä kannata odottaa mitään loogisia "no miksi te sitä kultalasta sorratte" kysymyksiä. Lähinnä voi mielestäni olla tyytyväinen ettei ota omaa tai jonkun toisen henkeä joku kaunis päivä.
Nuorena voi olla loogisesti ymmärtämättä kyseistä asiaa, mutta jos ollaan jo aikuisia niin kyllä silloin pitäisi kyetä jo ajattelemaan asiaa laajemmin - paitsi jos on jäänyt henkisessä kehityksessä lapsen tasolle
Eikö se ole itsestään selvää, että jää? Miten hyväosainen voi olla, että ei ymmärrä tätä? Perheessä syrjiminen on kuin koulukiusaus potenssiin tuhat. Jos koulukiusaaminen voi aiheuttaa joukkosurmia niin mitä luulet että tuo voi aiheuttaa?
Sen sijaan, että oletatte muiden tekevän asioita teidän puolesta niin miksette sano vanhemmille suoraan, että laitatte välit poikki jos vanhemmat ei ala kohtelemaan teitä tasapuolisesti?
Näin olen toki tehnyt jo vuosia sitten. Mutta kun se kultalapsi ihmettelee siellä aina jouluna ja juhannuksena, että miksi hänelle ei enää puhuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen ehjän persoonan kehittymiseen tärkein paikka on perhe. Kun olet ymmärryksesi alkumetreiltä asti kokenut epäoikeudenmukaisuutta, niin mielestäni tätä voi verrata johonkin kidutukseen, sotaan ja vankileiriin. Koskaan ei ole rakastettu, hyväksytty. Sen lisäksi, että olet ollut huono, olet nähnyt, aistinut, haistanut ja melkein maistanut kuinka vertaisesi on täydellinen. Täydellinen niille, joita sinä rakastat. Mutta sinäpä et ole. Sinä et kelpaa.
Itseltään kysyy jo polvenkorkuisena, että miten huono ja paha ihminen voin olla, kun en edes perheelleni kelpaa.
Että tällaisesta tunnemaailmasta ei ehkä kannata odottaa mitään loogisia "no miksi te sitä kultalasta sorratte" kysymyksiä. Lähinnä voi mielestäni olla tyytyväinen ettei ota omaa tai jonkun toisen henkeä joku kaunis päivä.
Nuorena voi olla loogisesti ymmärtämättä kyseistä asiaa, mutta jos ollaan jo aikuisia niin kyllä silloin pitäisi kyetä jo ajattelemaan asiaa laajemmin - paitsi jos on jäänyt henkisessä kehityksessä lapsen tasolle
Eikö se ole itsestään selvää, että jää? Miten hyväosainen voi olla, että ei ymmärrä tätä? Perheessä syrjiminen on kuin koulukiusaus potenssiin tuhat. Jos koulukiusaaminen voi aiheuttaa joukkosurmia niin mitä luulet että tuo voi aiheuttaa?
Sen sijaan, että oletatte muiden tekevän asioita teidän puolesta niin miksette sano vanhemmille suoraan, että laitatte välit poikki jos vanhemmat ei ala kohtelemaan teitä tasapuolisesti?
Ap taitaa pelätä sitä, että välit oikeasti menisivät silloin poikki. Haitallisista perhesuhteista irtautuminen on vaikeaa, koska se vaatii sen että luopuu siitä turhasta toivosta, että kyseinen ihmissuhde jollain mystisellä tavalla voisi muuttua nykyistä paremmaksi.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä tajua tuota että muut sisarukset kääntyvät perheen lellikkiä vastaan - ikäänkuin se olisi sen lapsen vika. Vanhempi/vanhemmathan tähän syypäitä on.
Olen itsekin ollut perheen lellipentu, omat sisarukset on onneksi sen verran järkeviä että eivät katkeruuttaan kohdista minuun, vaan vanhempiini.
Sehän riippuu omasta käytöksestäsi. Jos olet mukava ja kiva, tulet hyvin kohdelluksi. Jos olet kusipää, et voi loputtomiin syyttää vanhempiasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen ehjän persoonan kehittymiseen tärkein paikka on perhe. Kun olet ymmärryksesi alkumetreiltä asti kokenut epäoikeudenmukaisuutta, niin mielestäni tätä voi verrata johonkin kidutukseen, sotaan ja vankileiriin. Koskaan ei ole rakastettu, hyväksytty. Sen lisäksi, että olet ollut huono, olet nähnyt, aistinut, haistanut ja melkein maistanut kuinka vertaisesi on täydellinen. Täydellinen niille, joita sinä rakastat. Mutta sinäpä et ole. Sinä et kelpaa.
Itseltään kysyy jo polvenkorkuisena, että miten huono ja paha ihminen voin olla, kun en edes perheelleni kelpaa.
Että tällaisesta tunnemaailmasta ei ehkä kannata odottaa mitään loogisia "no miksi te sitä kultalasta sorratte" kysymyksiä. Lähinnä voi mielestäni olla tyytyväinen ettei ota omaa tai jonkun toisen henkeä joku kaunis päivä.
Nuorena voi olla loogisesti ymmärtämättä kyseistä asiaa, mutta jos ollaan jo aikuisia niin kyllä silloin pitäisi kyetä jo ajattelemaan asiaa laajemmin - paitsi jos on jäänyt henkisessä kehityksessä lapsen tasolle
Eikö se ole itsestään selvää, että jää? Miten hyväosainen voi olla, että ei ymmärrä tätä? Perheessä syrjiminen on kuin koulukiusaus potenssiin tuhat. Jos koulukiusaaminen voi aiheuttaa joukkosurmia niin mitä luulet että tuo voi aiheuttaa?
Sen sijaan, että oletatte muiden tekevän asioita teidän puolesta niin miksette sano vanhemmille suoraan, että laitatte välit poikki jos vanhemmat ei ala kohtelemaan teitä tasapuolisesti?
Näin olen toki tehnyt jo vuosia sitten. Mutta kun se kultalapsi ihmettelee siellä aina jouluna ja juhannuksena, että miksi hänelle ei enää puhuta.
Olette siis katkaisseet välit myös tähän kultalapseen vaikka periaatteessa hän ei ole tehnyt mitään väärää.
Nuorena voi olla loogisesti ymmärtämättä kyseistä asiaa, mutta jos ollaan jo aikuisia niin kyllä silloin pitäisi kyetä jo ajattelemaan asiaa laajemmin - paitsi jos on jäänyt henkisessä kehityksessä lapsen tasolle