Mikä sinusta on parisuhteen tärkein koossapitävä asia?
Sellainen, jota ilman parisuhde ei voi toimia. Saa mainita useammankin.
Kommentit (57)
Läheisyys ja seksi, hyvä keskustelutaito eli asiat pystytään hoitamaan keskusteluilla eikä riidellä.
Keskinäinen vetovoima ja luottamus.
Molemminpuolinen kunnioitus. Näkyy esim. siinä, ettemme ole koskaan loukanneet toisiamme.
Se, että kumpikin osapuoli yrittää kykyjensä mukaan huolehtia kumppaninsa tarpeista. Kyse ei siis ole niinkään onnistumisesta vaan yrityksesestä.
Esimerkiksi jättäisin kumppanin, jos se ei haluaisi huolehtia seksuaalisista tarpeistani. Sen sijaan jatkaisin suhdettani, jos hän haluistaan huolimatta olisi kykenemätön siihen.
Riippuu parisuhteesta, kaikki suhteet eivät ole samanlaisia.
Nykyinen suhteeni perustuu todella voimakkaaseen molemmin puoleiseen rakkaudentunteeseen.
Hyväksyminen. Eli hyväksyy toisen sellaisena kuin on, yrittämättä muuttaa tai muokata.
N50
Kommunikaatio. Ei pelkää avata suutaan ja mikä tärkeintä, ei pelkää toisen reaktiota.
Yritys palkitaan kirjoitti:
Se, että kumpikin osapuoli yrittää kykyjensä mukaan huolehtia kumppaninsa tarpeista. Kyse ei siis ole niinkään onnistumisesta vaan yrityksesestä.
Esimerkiksi jättäisin kumppanin, jos se ei haluaisi huolehtia seksuaalisista tarpeistani. Sen sijaan jatkaisin suhdettani, jos hän haluistaan huolimatta olisi kykenemätön siihen.
Minusta tämä on malli, jolla aina mennään vikaan.
Parisuhteen pitäisi olla antamista, ei ottamista. Ei minulle, vaan sinulle. Ei minä, vaan me.
Luottamus. Ilman sitä ei ole mitään.
Seksi on minulle tärkein asia. Jos mikään muu ei toimi, ainakin voimme nauttia toistemme seurasta väljästi. Mutta jos seksi ei toimi, emme voi olla mitään.
Vierailija kirjoitti:
Yritys palkitaan kirjoitti:
Se, että kumpikin osapuoli yrittää kykyjensä mukaan huolehtia kumppaninsa tarpeista. Kyse ei siis ole niinkään onnistumisesta vaan yrityksesestä.
Esimerkiksi jättäisin kumppanin, jos se ei haluaisi huolehtia seksuaalisista tarpeistani. Sen sijaan jatkaisin suhdettani, jos hän haluistaan huolimatta olisi kykenemätön siihen.
Minusta tämä on malli, jolla aina mennään vikaan.
Parisuhteen pitäisi olla antamista, ei ottamista. Ei minulle, vaan sinulle. Ei minä, vaan me.
Minusta taas tämä on se malli, jolla mennään vikaan. :D Parisuhteessa pitäisi aina säilyttää erillisyys (minä ja sinä ennemmin kuin me) ja terve itsekkyys. Sellainen suhde, jossa molemmat eivät saa mitä tarvitsevat, ei ole reilu eikä pidemmän päälle myöskään kestävä.
Itse en kylläkään jatkaisi suhdetta, jossa ei olisi seksiä, oli syy mikä hyvänsä. Sellainen olisi minusta tavattoman ontto suhde, ja keskinäinen yhteys kärsisi lopulta.
sietäminen ja peiliinkatsominen