Tunnusta rehellisesti: Oletko pihtaaja jonka mies miettii mistä löytäisi hyvän sivusuhteen?
Jos ei saa tarpeeki kotona jokainen miettii, eri asia sitten toteuttaako
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tarkoituksella pihtaa, ei vain kertakaikkiaan kiinnosta. Palkinto on mitätön siihen työmäärään verrattuna.
Pidin nuorempana, lasten pienenä ollessa velvollisuutenani antaa miehelle, vaikke itseä olisi haluttanut, ja tuloksena oli kasvava vastenmielisyys koko hommaa kohtaan. Luulen, että olen saanut seksiä tarpeeksi loppuelämäkseni. Noin kerran kuussa on nykyään tahti.
Mikset anna miehelle lupaa käydä vieraissa ja hoitaa halunsa muualla? On suunnattoman törkeää ja itsekeskeistä olettaa, että jos on itse onnellinen ilman seksiä niin sen toisenkin on pakko olla. Kertoo erittäin paljon empatian puutteesta ja kyvyttömyydestä asettua siihen toisen ihmisen asemaan olettaa, että jos jokin ei ole itselle tärkeää, se ei voi olla kenellekään toiselle myöskään tärkeää. Seksi on kuitenkin ihmisen biologinen tarve, joka ei mene pois teeskentelemällä, ettei se ole tärkeää. On ihan kiistatta eteellisesti todistettu, ettei seksintarve ja halu ole mitenkään tahdonalainen asia. Jos se olisi puhtaan tahdonalainen niin eivät ihmiset pettäisi ja aloittaisi sivusuhteita, joissa on suuri riski. Ihmisellä on loppupeleissä erittäin vähän omaa tahtoa a kykyä itse päättää asioistaan, vaikka ihminen niin kuvittelee. Ja ennenkuin joku tähän väittää vastaan niin tämäkin on ihan selkeästi tieteellisesti pystytty todistamaan. Tässä on yksi melko hyvä yhteenveto: https://www.hs.fi/tiede/art-2000005894623.html
Uskon, että todella monen mieli jäisi järkyttämättä ja elämä romahtamatta, jos ymmärrys ihmisyydestä kasvaisi ja arvostettaisiin enemmän tieteellistä näyttöä kuin uskonnollisia arvoja. On niin paljon asioita, jotka liittyvät selkeästi ihmisluontoon, mistä on turha kenenkään loukkaantua liiaksi.
Miksei mies ota vastuuta omasta elämästään ja eroa, jos on tyytymätön parisuhteeseensa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä minä tiedän mitä mies miettii. Jollei seksin määrä riitä, niin parempi pistää sitten lusikat jakoon.
Asiallehan ei suinkaan voi mitään tehdä? Suomalaisen naisen motto "Minähän en miehen eteen mitään tee!!"
Jos oma mieheni ei olisi tyytyväinen seksin määrään, niin tottakai asia pitää korjata ja pyrkiä korjaamaan. Mieheni tarpeet oat tässä suhteessa yhtä tärkeitä kuin omani.
Mies ei ole väittänyt olevansa tyytymätön seksin määrään. Jos hän joskus sivusuhteeseen ryhtyy, niin se on ihan oma ratkaisu. Siinä vaiheessa parisuhde päättyy.
Vaikutat ihmiseltä, joka on tyypillinen "ota tai jätä", nainen joka ei ole valmis mitään tekemään parisuhteensa eteen. Kammottavaa. Voiko mies edes antaa sinulle palautetta mistään ilman, että vedät hillittömät kilarit?
Muutenkin, jos oma mieheni ryhtyisi sivusuhteeseen niin haluaisin keskustella hänen kanssaan, että mitä tarpeita hän kokee, että jää täyttämättä. En tosin muutenkaan ole erityisen omistushaluinen tai mustasukkainen, joten en mistään sivusuhteesta romahtaisi tai tekisi mitään ultimatumia muutenkaan. Sellaista nyt sattuu ja kuuluu myös ihmisluontoon.
En ole se jolle vastasit, mutta erikoinen maailmankatsomus sulla. Tarkoitan että se, että sulle on yks hailee ketä ukkosi panee, ei tarkoita että se olisi yhdentekevää muille. Sitoutuneessa parisuhteessa odotetaan useimmiten kumppanilta uskollisuutta. Tietysti kaikenlaisia avoimiakin suhteita on olemassa, mutta ne ovatkin täysin eri asia.
Onneksi mut on kasvatettu niin, että en automaattisesti syytä itseäni jos joudun kusipään kaltoinkohtelemaksi.
/18
Ei tuossa ole mitään erikoista. Enkä ole sanonut, että se on "yksi hailee". Tiedän vain etten siitä mitenkään romahda tai saa mitään kohtausta, koska eihän tuollaiset mitenkään minuun liity välttämättä, joten turhahan sellaisista on loukkaantua erityisesti tai ottaa itseensä liiaksi. Tottakai haluaisin ymmärtää, miksi mieheni on aloittanut sivusuhteen. Kyse voi olla seksuaalisesti turhautumusesta (fakta on kuitenkin se, että kun samaa reikää panee vuodesta toiseen, se alkaa tylsistyttämään, vaikka olisi kuinka hieno reikä kyseessä), tarpeesta kokea jotain uutta (elämässä tulee aina vaiheita, jolloin kokee, että on aika siirtyä eteenpäin ja aloittaa uusi vaihe. Itselläni on ollut useita tällaisia merkittäviä vaiheita, joiden vuoksi olen muuttanut pari kertaa uuten maahan, siirtynyt uralla eteenpäin, lopettanut ja aloittanut parisuhteita jne). Eniten olisin huolissani, miksi mieheni ei olisi minulle uskaltanut/kokea mahdolliseksi puhua asiasta. sEn halua olla ihminen, jolle ei halua puhua, koska se johtaa itkupotkuraivariin, jos viesti ei miellytä (kuten, että minun paneminen ei enää kiinnosta esim. mikä on täysin luonnollista kuitenkin).
Koen, että moni ottaa itseensä ja kehittää asioita sellaisia, mitä ne eivät edes ole. Moni juttu tapahtuu ihan luonnostaan ja ajan kanssa vähän väkisinkin. Toisaalta minulla on hyvä itsetunto ja hyvä ns. perusturvan tunne, eikä minua pelota, että jos parisuhde päättyy tai minut jätetään toisen vuoksi (näin on käynytkin ja elämä jatkui. nykyään olemme hyviä kavereita). Kyse ei todellakaan ole siitä, että onko jokin asia "yksi hailee", vaan siitä millainen vaikutus sillä on ihmiseen. Ehkä asioilla ei vain ole minuun enää päälle 30 vuotiaana niin romahduttavaa vaikutusta. Olen muutenkin itsenäinen ja olen aina rakastanut sinkkuiluakin, taloudellisesti ei ole huolen häivää jne.
Koet itsesi reikänä? :0
No eh heh. Kyse on vain sananmuodosta, turha yrittää vääntää koko pointtia sivuraiteille. Saman olisi voinut sanoa niin, että jos panee samaa naista vuodesta toiseen, se alkaa tympimään. Se on väistämätöntä. Vaikka olisi kuinka upea täydellinen nainen ja puoliso, siihen kyllästyy kun saman ihmisen kanssa on harrastanut pahimmillaan jo yli vuosikymmenen seksiä vailla mitään vaihtelua. Se on täysin vastoin ihmisluontoa ja perusbiologiaakin, tottakai ihminen haaveilee ja kaipaa vaihtelua, etenkin miehet. Turha siitä on vetää hernettä nokkaan ja loukkaantua.
Sinulla on vain huono parisuhde, jos seksi kumppanin kanssa tympii.

No ei se todellakaan niin mene. Voi olla vaikka kuinka hieno ja hyvä parisuhde, mutta seksi kyllästyttää. Nämä ovat ihan puhtaasti naistenlehtihöpötyksiä, että "jos on hyvä parisuhde, seksi on aina kiinnostavaa!" ja muut prinsessasadut. Niillä ei ole yhtään mitään todellisuuspohjaa eivätkä ne edes liity mitenkään yhteen. Seksi voi alkaa kylläsyttämään ihan puhtaasti siitä syystä, että sitä on harrastanut saman ihmisen kanssa niin kauan, vaikka suhde olisi erinomainen. Tätä tapahtuu jatkuvasti parisuhteissa ja se on aivan luonnollista ja normaalia.
Lisäksi jos luit tuon viestin niin puhuin aivan yleisellä tasolla. Olen aviomieheni kanssa ollut yhdessä vuoden, joten seksi on luonnollisestikin tässä vaiheessa vielä hyvin kiihkeää.

Meillä on seksi kiihkeää yli kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen, pienistä lapsista ja univelasta huolimatta.
Tästä aiheesta tuli mieleen kysymys.
Kun puhutaan mm. naisista, jotka harrastavat seksiä ensitreffeillä, tai joilla on useampia aiempia seksikumppaneja, niin nämä ovat usein miehille tiukka nou-nou.
Mitä vähemmän naisella on kiinnostusta seksiin, niin sen suurempi "vaimomateriaali".
...ja sitten ihmetellään huuli pyöreänä, kun parisuhteessa naista edelleenkään seksi ei pahemmin kiinnosta.
Mikä tässä on logiikka?
Ja juu, harrastin miehen kanssa seksiä ensitreffeillä. Ja liki kymmenen yhteisen vuoden jälkeen seksiä on edelleen ainakin kerran viikossa.

Kiva, mutta eihän se nyt tarkoita, että jos teillä ei kyllästytä niin kenelläkään muullakaan ei hyvästä suhteesta huolimatta. Aina täältä löytyy tämä "minulla asia on näin, näinpä se on näin kaikilla" tyyppi, vaikka kaikki mahdolliset tilastot näyttäisivät toisin. Edelleenkin se kyllästyminen on aivan normaalia ja erittäin yleistä. Ja se voi hyvin teilläkin olla edessä vielä, vaikka ei näin ole toistaiseksi ollut.
Muuten sen kumppanin vaihtelunhalu ei välttämättä tarkoita, ettei oman kumppanin kanssa olisi aktiivisesti myös seksiä. Vaihtelunhalu ja tarve ei liity mitenkään siihen aktiivisuuteen vaan on jotain, mitä toinen kaipaa sen suhteen lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tarkoituksella pihtaa, ei vain kertakaikkiaan kiinnosta. Palkinto on mitätön siihen työmäärään verrattuna.
Pidin nuorempana, lasten pienenä ollessa velvollisuutenani antaa miehelle, vaikke itseä olisi haluttanut, ja tuloksena oli kasvava vastenmielisyys koko hommaa kohtaan. Luulen, että olen saanut seksiä tarpeeksi loppuelämäkseni. Noin kerran kuussa on nykyään tahti.
Mikset anna miehelle lupaa käydä vieraissa ja hoitaa halunsa muualla? On suunnattoman törkeää ja itsekeskeistä olettaa, että jos on itse onnellinen ilman seksiä niin sen toisenkin on pakko olla. Kertoo erittäin paljon empatian puutteesta ja kyvyttömyydestä asettua siihen toisen ihmisen asemaan olettaa, että jos jokin ei ole itselle tärkeää, se ei voi olla kenellekään toiselle myöskään tärkeää. Seksi on kuitenkin ihmisen biologinen tarve, joka ei mene pois teeskentelemällä, ettei se ole tärkeää. On ihan kiistatta eteellisesti todistettu, ettei seksintarve ja halu ole mitenkään tahdonalainen asia. Jos se olisi puhtaan tahdonalainen niin eivät ihmiset pettäisi ja aloittaisi sivusuhteita, joissa on suuri riski. Ihmisellä on loppupeleissä erittäin vähän omaa tahtoa a kykyä itse päättää asioistaan, vaikka ihminen niin kuvittelee. Ja ennenkuin joku tähän väittää vastaan niin tämäkin on ihan selkeästi tieteellisesti pystytty todistamaan. Tässä on yksi melko hyvä yhteenveto: https://www.hs.fi/tiede/art-2000005894623.html
Uskon, että todella monen mieli jäisi järkyttämättä ja elämä romahtamatta, jos ymmärrys ihmisyydestä kasvaisi ja arvostettaisiin enemmän tieteellistä näyttöä kuin uskonnollisia arvoja. On niin paljon asioita, jotka liittyvät selkeästi ihmisluontoon, mistä on turha kenenkään loukkaantua liiaksi.
Miksei mies ota vastuuta omasta elämästään ja eroa, jos on tyytymätön parisuhteeseensa?
Eivät kaikki halua erota, jos on tyytymätön. Itseasiassa aika harva valitsee eron ennen toista suhdetta. Syitä siihen on lukuisia erilaisia, varmasti jokaisella sen sivusuhteen aloittaneella on omat syynsä.
En todellakaan pihtaa! Mulle kelpaisi vaikka useamman kerran päivässä. Käytännössä ihan niin usein ei ehditä, jää noin 4x viikossa tahtiin.
Mies vaikuttaa tyytyväiseltä, mutta mistäs näiden aatokset aina tietää...
"Oletko pihtaaja jonka mies miettii mistä löytäisi hyvän sivusuhteen?"
En tunnusta olevani nainen enkä pihtaava, en myöskään hyvää sivusuhdetta miettivä saati pihtaava mies.
Mutta tunnustan vaimoni puolesta, vaikken ilolla, että vaimoni on. Hän myös mietti mistä löytäisi ja löysikin itselleen hyvän sivusuhteen". Eli tavallaan pihtaaja (minulle), tavallaan ei (hoidolleen). Riippuu vähän, kenen kannalta asiaa katsoo.
Tunnustan myös, että olen itse miettinyt joskus, miltähän se tuntuisi ja olisiko se oikeutettua, josko itselläkin olisi sivusuhde. Tosin tunnustan myös, etten ole tätä mietintää koskaan toteuttanut.
Tunnustan, että pää hajoaa.
Vierailija kirjoitti:
Tästä aiheesta tuli mieleen kysymys.
Kun puhutaan mm. naisista, jotka harrastavat seksiä ensitreffeillä, tai joilla on useampia aiempia seksikumppaneja, niin nämä ovat usein miehille tiukka nou-nou.
Mitä vähemmän naisella on kiinnostusta seksiin, niin sen suurempi "vaimomateriaali"....ja sitten ihmetellään huuli pyöreänä, kun parisuhteessa naista edelleenkään seksi ei pahemmin kiinnosta.
Mikä tässä on logiikka?
Ja juu, harrastin miehen kanssa seksiä ensitreffeillä. Ja liki kymmenen yhteisen vuoden jälkeen seksiä on edelleen ainakin kerran viikossa.
Tämä. Minäkin hyppäsin miehen kanssa sänkyyn puoli vuotta ennen kuin alettiin edes seurustella. Siinä oli vuoden päivät sellaista kissa-hiirileikkiä ja kaikenlaista vehtaamista muutenkin, molemmat kävi ihan kuumana. Muutenkaan en ole nuorempana pitänyt seksiä vain parisuhteen asiana vaan tehnyt sitä kun mieli on tehnyt ja sopivan osuessa kohdalle. Voisin sanoa olleeni aina tosi seksuaalinen. Joku voisi tietenkin sanoa että lumppu mikä lumppu, ainakin nämä pimeässä peiton alla tyypit. Miksi muuten naiselle keksitään halventavia nimityksiä jos tämä tykkää seksistä?
Lopputulos on se että kohta ollaan oltu yhdessä 17 vuotta, perhearjesta ja kaikesta huolimatta, meillä on vilkas ja monipuolinen, erittäin tyydyttävä seksielämä. Noin 4-5 kertaa viikossa ainakin.. tottakai ollut vaiheita jolloin vähemmän, mutta nyt kun lapset isoja niin meillä on taas enemmän aikaa toisillemme.
mies on sanonut ettei muunlaista naista olisi koskaan puolisokseen ottanutkaan, ns.kilteistä tytöistä on lähipiirissäkin tullut niitä pihtareita, joilla on onneton avioliitto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä aiheesta tuli mieleen kysymys.
Kun puhutaan mm. naisista, jotka harrastavat seksiä ensitreffeillä, tai joilla on useampia aiempia seksikumppaneja, niin nämä ovat usein miehille tiukka nou-nou.
Mitä vähemmän naisella on kiinnostusta seksiin, niin sen suurempi "vaimomateriaali"....ja sitten ihmetellään huuli pyöreänä, kun parisuhteessa naista edelleenkään seksi ei pahemmin kiinnosta.
Mikä tässä on logiikka?
Ja juu, harrastin miehen kanssa seksiä ensitreffeillä. Ja liki kymmenen yhteisen vuoden jälkeen seksiä on edelleen ainakin kerran viikossa.Tämä. Minäkin hyppäsin miehen kanssa sänkyyn puoli vuotta ennen kuin alettiin edes seurustella. Siinä oli vuoden päivät sellaista kissa-hiirileikkiä ja kaikenlaista vehtaamista muutenkin, molemmat kävi ihan kuumana. Muutenkaan en ole nuorempana pitänyt seksiä vain parisuhteen asiana vaan tehnyt sitä kun mieli on tehnyt ja sopivan osuessa kohdalle. Voisin sanoa olleeni aina tosi seksuaalinen. Joku voisi tietenkin sanoa että lumppu mikä lumppu, ainakin nämä pimeässä peiton alla tyypit. Miksi muuten naiselle keksitään halventavia nimityksiä jos tämä tykkää seksistä?

No, miehet, mitä vastaatte tähän?
Tunnusta rehellisesti olevasi säälittävä trolli.
Vierailija kirjoitti:
En voi tietää, mitä mieheni miettii, mutta en olisi tyytynyt vähempään kuin mieheen, joka saa sukat pyörimään jalassa JA on hyvä sängyssä, joten meillä on vilkas seksielämä.
Vinkiksi niille, joilla sitä seksielämää ei kotona ole: ensinnäkin valitkaa seuraavalla kerralla nainen, joka on seksuaalinen. Jos nainen on pysynyt kokemattomana pitkälle aikuisikään, niin se kertoo siitä, ettei seksi ole hänelle tärkeää vaan hän pärjää ilmankin. Toiseksi: valitkaa nainen, jolla saatte sukat pyörimään jalassa. Eli sellainen, joka on ihan kuumana juuri teihin. Ja kolmanneksi: opetelkaa tyydyttämään se nainen niin, että hän kehrää kuin kissa.
Ei ole sen jälkeen pihtaamisongelmia.
Taidat olla aika nuori... Kuule, ihmiset kasvaa ja vanhenee. Tilanteet muuttuvat, se viriili seksisuhde, jossa molemmilla pyöri sukat jaloissa useamman vuoden voi helposti ajan saatossa väljähtää "kerran kuussa tai harvemmin"-tilaan. Voi tulla pidempiäkin sairastumisia, jotka voivat myös kroonistua. Pitäisikö siinä vaiheessa pistää lusikat jakoon ja teinit vuoroviikkosysteemiin?
Ja toisekseen, jos jokainen noudattaisi "neuvoasi" meillä olisi tosiaan 60-70% aikuisista naisista ja miehistä sinkkuja/yksinhuoltajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä aiheesta tuli mieleen kysymys.
Kun puhutaan mm. naisista, jotka harrastavat seksiä ensitreffeillä, tai joilla on useampia aiempia seksikumppaneja, niin nämä ovat usein miehille tiukka nou-nou.
Mitä vähemmän naisella on kiinnostusta seksiin, niin sen suurempi "vaimomateriaali"....ja sitten ihmetellään huuli pyöreänä, kun parisuhteessa naista edelleenkään seksi ei pahemmin kiinnosta.
Mikä tässä on logiikka?
Ja juu, harrastin miehen kanssa seksiä ensitreffeillä. Ja liki kymmenen yhteisen vuoden jälkeen seksiä on edelleen ainakin kerran viikossa.Tämä. Minäkin hyppäsin miehen kanssa sänkyyn puoli vuotta ennen kuin alettiin edes seurustella. Siinä oli vuoden päivät sellaista kissa-hiirileikkiä ja kaikenlaista vehtaamista muutenkin, molemmat kävi ihan kuumana. Muutenkaan en ole nuorempana pitänyt seksiä vain parisuhteen asiana vaan tehnyt sitä kun mieli on tehnyt ja sopivan osuessa kohdalle. Voisin sanoa olleeni aina tosi seksuaalinen. Joku voisi tietenkin sanoa että lumppu mikä lumppu, ainakin nämä pimeässä peiton alla tyypit. Miksi muuten naiselle keksitään halventavia nimityksiä jos tämä tykkää seksistä?
Lopputulos on se että kohta ollaan oltu yhdessä 17 vuotta, perhearjesta ja kaikesta huolimatta, meillä on vilkas ja monipuolinen, erittäin tyydyttävä seksielämä. Noin 4-5 kertaa viikossa ainakin.. tottakai ollut vaiheita jolloin vähemmän, mutta nyt kun lapset isoja niin meillä on taas enemmän aikaa toisillemme.
mies on sanonut ettei muunlaista naista olisi koskaan puolisokseen ottanutkaan, ns.kilteistä tytöistä on lähipiirissäkin tullut niitä pihtareita, joilla on onneton avioliitto.No, miehet, mitä vastaatte tähän?
Mitä tuohon pitäisi sanoa? Kiva, kun joku onnellinen suhteessaan. Ketään en ole koskaan lum*uksi tai lu*kaksi haukkunut. Enkä kyllä usko, että siitä miten käyttäytyy 20-25-vuotiaana voi juurikaan ennustaa, miten käyttäytyy 35-45-vuotiaana. Eikös naisen pitänyt puhjeta uuteen seksuaaliseen kukoistukseen siinä ennen neljääkymppiä...? No, sitä odotellessa...

En vain kyllä usko, että parikymppisestä, jota seksi ei pahemmin kiinnosta, tulisi nelikymppisenäkään yhtäkkiä todella halukasta. Päinvastoin ne halut tuntuvat naisilla laskevan iän myötä, joten voisi sanoa riskisijoitukseksi, mikäli haluaa hyvin vähähaluisen vaimon, jos siis itse haluaa usein.
Ongelma: Pariskunnan seksihalut eivät kohtaa.
Miehen ratkaisu: Hankin seksiä muualta.
Tuollainen mies saisi häipyäkin, kenkää vaan persauksiin. Järkevämpi ratkaisu olisi esim. miettiä miten kasvattaa toisen haluja tms. Luulisi motivaatiota löytyvän.
Kuka tahansa nainen lakkaa haluamasta seksiä, jos mies on tökerö tollo.
Mutta ei se vonkaaminenkaan kauaa miestäkään kiinnosta, jos nainen suostuu vaikkei tiedä itsekään, miten osaisi nauttia. Yllättävän moni nainen ei tiedä!
Lahnoja riittää, mutta aktiiviset, iloiset ja estottomat naiset ovat harvassa. Kun sellaisen löytää, sitä ei edes halua pettää. Eikä tarvitse. Sujuu sekä fyysinen että henkinen yhteys.
T. M56
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä aiheesta tuli mieleen kysymys.
Kun puhutaan mm. naisista, jotka harrastavat seksiä ensitreffeillä, tai joilla on useampia aiempia seksikumppaneja, niin nämä ovat usein miehille tiukka nou-nou.
Mitä vähemmän naisella on kiinnostusta seksiin, niin sen suurempi "vaimomateriaali"....ja sitten ihmetellään huuli pyöreänä, kun parisuhteessa naista edelleenkään seksi ei pahemmin kiinnosta.
Mikä tässä on logiikka?
Ja juu, harrastin miehen kanssa seksiä ensitreffeillä. Ja liki kymmenen yhteisen vuoden jälkeen seksiä on edelleen ainakin kerran viikossa.Tämä. Minäkin hyppäsin miehen kanssa sänkyyn puoli vuotta ennen kuin alettiin edes seurustella. Siinä oli vuoden päivät sellaista kissa-hiirileikkiä ja kaikenlaista vehtaamista muutenkin, molemmat kävi ihan kuumana. Muutenkaan en ole nuorempana pitänyt seksiä vain parisuhteen asiana vaan tehnyt sitä kun mieli on tehnyt ja sopivan osuessa kohdalle. Voisin sanoa olleeni aina tosi seksuaalinen. Joku voisi tietenkin sanoa että lumppu mikä lumppu, ainakin nämä pimeässä peiton alla tyypit. Miksi muuten naiselle keksitään halventavia nimityksiä jos tämä tykkää seksistä?
Lopputulos on se että kohta ollaan oltu yhdessä 17 vuotta, perhearjesta ja kaikesta huolimatta, meillä on vilkas ja monipuolinen, erittäin tyydyttävä seksielämä. Noin 4-5 kertaa viikossa ainakin.. tottakai ollut vaiheita jolloin vähemmän, mutta nyt kun lapset isoja niin meillä on taas enemmän aikaa toisillemme.
mies on sanonut ettei muunlaista naista olisi koskaan puolisokseen ottanutkaan, ns.kilteistä tytöistä on lähipiirissäkin tullut niitä pihtareita, joilla on onneton avioliitto.No, miehet, mitä vastaatte tähän?
Mitä tuohon pitäisi sanoa? Kiva, kun joku onnellinen suhteessaan. Ketään en ole koskaan lum*uksi tai lu*kaksi haukkunut. Enkä kyllä usko, että siitä miten käyttäytyy 20-25-vuotiaana voi juurikaan ennustaa, miten käyttäytyy 35-45-vuotiaana. Eikös naisen pitänyt puhjeta uuteen seksuaaliseen kukoistukseen siinä ennen neljääkymppiä...? No, sitä odotellessa...
En vain kyllä usko, että parikymppisestä, jota seksi ei pahemmin kiinnosta, tulisi nelikymppisenäkään yhtäkkiä todella halukasta. Päinvastoin ne halut tuntuvat naisilla laskevan iän myötä, joten voisi sanoa riskisijoitukseksi, mikäli haluaa hyvin vähähaluisen vaimon, jos siis itse haluaa usein.
No, on sekin mahdollista, että parikymppisena on hyvinkin vilkasta, mutta lasten jälkeen nelikymppisenä ei enää niinkään. Tämä vain vastineena tuolle, että se ihan miehestä kiinni, millaisen puolison itselleen valitsee. Ja kyllä, sillä "heti ekoilla treffeillä"-tyypillä voi myös halut vähetä, näin voi käydä, vaikka teillä ei olisi käynyt.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma: Pariskunnan seksihalut eivät kohtaa.
Miehen ratkaisu: Hankin seksiä muualta.
Tuollainen mies saisi häipyäkin, kenkää vaan persauksiin. Järkevämpi ratkaisu olisi esim. miettiä miten kasvattaa toisen haluja tms. Luulisi motivaatiota löytyvän.
Niin, mitenhän se sillä miettimisellä paranee? Pitäisi sen puolison nyt saada suunsa auki, jos haluttomuus riippuu oikeasti siitä toisesta. Vähän vaikea "kasvattaa toisen haluja" jos mitään vikaa missään ei ole, vaan "minulle nyt riittää seksiä parin-kolmen kuukauden välein".
Vaimoni on pihtaaja jonka mies haaveilee sivusuhteesta.