Miks salkkareissa osa II
Kommentit (45476)
Kuitenkin vainoaja on uusi Pupu, koska ketään nykyistä hahmoa ei haluta pilata tai joku vanha pikkupahis tekee paluun. Marianna olisi kaivattu vierailija, mutta tuskin palaa. Oona Kare taisi valmistua koulusta kevään lopussa ja muuttaa takaisin suomeen. Näin olen ig-storyista satunnaisena seuraana ymmärtänyt. Olisikohan mitään mielenkiintoa tehdä myöhemmin comebackiä, jos Mariannalle sattuisi hyvä sauma tulla?
Lari ei tainnut koskaan käydä lääkärissä enää vaikka Eliaksen kuoleman jaksossa näytettiin kuinka ampumahaavasta tuli verta ja oli selvästi kipuja. Ja joo, ymmärrän tarkotus oli vain hämätä katsojat luulemaan, että Larille kävisi jotakin ikävää. Olihan tiedossa, että viiden viikon päästä jompi kumpi tulee kuolemaan.
Voisiko Aarolla/Eerolla olla uusi sukulainen? Eero aikoinaan vei Paulan ja pikkusen turvaan puuarkkuun. Aarolla tietenkin voisi olla osuutta tapahtumiin, mutta en vaan yhtään ymmärrä mistä syystä? Entäs Susu? Täällä on alunperinkin epäilty, että hänessä olisi jotakin hämärää. Epäilty jopa Aaron toiseksi tyttäreksi, mutta Susu on tavannut Aaron eikä kumpikaan reagoinut mitenkään, mutta Aarolla oli silloin muistinmenetys.
Mun mielestä yks parhaista asioista salkkareissa on hahmojen reaktiot. Esimerkiksi Evan kidnappauksen lopulla odotin tosi paljon, miten kaikki reagoi siihen. No, aika tylsästihän se meno sitten, ainoa jonka reaktio oli realistinen oli Lasse. Nellakin vaan puolusteli Aaroa, että ”se on ihan eri ihminen”
Tulevaisuudessa odotan ainakin sitä, että miten kaikki reagoi jos Sabrinan vainoaja paljastuu vanhaksi hahmoksi. Ja myös sitä, kun Lasse saa kuulla Jutan trans-sukupuolisuudesta, jossei vielä tiedä. Aika outoa, että tietää Iidan olevan Jutan lapsi, mutta tietää Marian olevan sen äiti. Luulis että alkaa vähän raksuttaa...
Katsellessa uusintoja jäin ihmettelemään, mistä Aki tiesi Dahlian palvelijan olevan nimentään Pupu? Onko Monica joskus avioliiton aikana kertonut, kun Camillakaan ei tunnistavan siskonsa aviomiestä. Dahlia pyysi Akilta apua (edunvalvojahuijauskuvio), mutta päätyi muuttamaan mieltä ja käski heittää tuon miehen ulos, johon Aki totesi Pupulle, että "Otas Pupu ihan rauhallisesti". Dahlia ei missään kohtaa maininnut Pupua nimeltä eivätkä ole olleet yhteiskohtauksissa. Camilla ja Aki vihaa toisiaan näissä jaksoissa ja Camilla lähinnä kettuili Akin "kirppis" tyylille, Aki asuu korjaamolla. Vanhoja juttuja, jotka jälkeenpäin olisi helppo selittää rikollisilla piireillä. Tuskin tälläkään on mitään merkitystä, mutta oli pakko kirjoittaa kun mieleen tuli.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä yks parhaista asioista salkkareissa on hahmojen reaktiot. Esimerkiksi Evan kidnappauksen lopulla odotin tosi paljon, miten kaikki reagoi siihen. No, aika tylsästihän se meno sitten, ainoa jonka reaktio oli realistinen oli Lasse. Nellakin vaan puolusteli Aaroa, että ”se on ihan eri ihminen”
Tulevaisuudessa odotan ainakin sitä, että miten kaikki reagoi jos Sabrinan vainoaja paljastuu vanhaksi hahmoksi. Ja myös sitä, kun Lasse saa kuulla Jutan trans-sukupuolisuudesta, jossei vielä tiedä. Aika outoa, että tietää Iidan olevan Jutan lapsi, mutta tietää Marian olevan sen äiti. Luulis että alkaa vähän raksuttaa...
Mulla ihan sama! Olin aika paljon pettynyt kun Lassen reaktio oli ainut hyvä. Jäin odottamaan että tuolloin ens vkn jaksoissa näytetään muittenkin reagoinnit kun Eva kävelee rappukäytävässä yms muttei mitään muuta sit ikinä tullutkaan.. Koko kuvion toteutus ISO miinus. Ei vois paskemmin kirjoittaa.
Mäkin rakastan nähdä ihmisten reaktiota ja odotan kauden aloitusjaksoa kovasti. Elinalta ja Jannelta näimme jo pienet itkut, mutta entä Kari, Kalle ja Ismo? Jos siis myös Sanni ja Ilja menettää henkensä.
Sabrinaan liittyvistä jaksonimistä saa sellaisen kuvan kuin olisi esim. pommi tunnin ajatuksella. Tietenkin onnistuu yksin tai avustuksella pääsemään pois, koska "Arkun jälkeen on pelkosää" jakso viittaa pelkoon ja traumaan tapahtuneen jälkeen. Uskon, että samalla Sampo on todettu syyttömäksi. Toivottavasti edes katsojille näytetään kuka vainoaja on, mutta parempi olisi jos hänen ja Sabrinan välistä tarinaa valotettaisi enemmän.
Voisko tämä olla oikeesti kosto Ingvarilta? Laittanut jonkun toisen tekemään likaiset työt. Suuttunut, kun Sabrina hylkäsi hänet ja kokee Sabrinan osasyylliseksi Ulrikan itsemurhaan? Toivottavasti helikopterin putoaminen ei sentään ollut saman herran tekosia, vaikka rahalla varmasti saa ihan mitä tahansa jos haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin vainoaja on uusi Pupu, koska ketään nykyistä hahmoa ei haluta pilata tai joku vanha pikkupahis tekee paluun. Marianna olisi kaivattu vierailija, mutta tuskin palaa. Oona Kare taisi valmistua koulusta kevään lopussa ja muuttaa takaisin suomeen. Näin olen ig-storyista satunnaisena seuraana ymmärtänyt. Olisikohan mitään mielenkiintoa tehdä myöhemmin comebackiä, jos Mariannalle sattuisi hyvä sauma tulla?
Ei kiitos Mariannaa takaisin
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä yks parhaista asioista salkkareissa on hahmojen reaktiot. Esimerkiksi Evan kidnappauksen lopulla odotin tosi paljon, miten kaikki reagoi siihen. No, aika tylsästihän se meno sitten, ainoa jonka reaktio oli realistinen oli Lasse. Nellakin vaan puolusteli Aaroa, että ”se on ihan eri ihminen”
Tulevaisuudessa odotan ainakin sitä, että miten kaikki reagoi jos Sabrinan vainoaja paljastuu vanhaksi hahmoksi. Ja myös sitä, kun Lasse saa kuulla Jutan trans-sukupuolisuudesta, jossei vielä tiedä. Aika outoa, että tietää Iidan olevan Jutan lapsi, mutta tietää Marian olevan sen äiti. Luulis että alkaa vähän raksuttaa...
Ehkä Lasse luulee ettei Jutta ole Iidan biologinen vanhempi
Jokseenkin huvittavaa ja koomista, ettei C Moren elokuvakirjastossa ole ollenkaan Salkkareiden Nightmare-elokuvia, mutta samaiset elokuvat on kyllä julkaistu Nelosen Ruutu+ palvelun puolelle katsottavaksi.
Ihme muuten ettei Ismo estellyt Kallea kertomasta totuutta Victorian leikkauksesta, koska aluksi tuntui panikoivan siitä, että Kalle voi joutua jopa vankilaan. Ilmeisesti asia haluttiin nopeasti pois käsittelylistalta, joten siitä ei tehty mitään numeroa. Eihän sitäkään näytetty, kun Kalle kävi kertomassa totuuden sairaalalla.
Voisko Lindalla olla syytä piinata Sabrinaa? Tosin Linda taisi olla Nadjan kanssa silloin, kun Sabrinan kimppuun käytiin vai oliko? Ihmettelen vaan ettei ollut työpaikalla, vaan Miki hoisi Sampon kuulustelut yksinään. Linda vähätteli jo aikaisemmin ja väitti Sabrinaa vainoharhaiseksi naureskellen, mutta Miki bongas hiipparin seuraamassa Sabrinaa. Lindalla ei ole mitään suodatinta ja puhuu törkeyksiä työajalla Evallekin trailerissa.
Tietääkö kukaan kuinka kauan säilyttävät poistuneiden hahmojen vaatteita varastossa? Sebastianilla on Pihlajasadussa sama talvitakki kuin runkosarjassa. Harvemmin kuitenkaan vanhojen hahmojen päätysvaatteita on kenenkään toisen hahmon päällä. Onko oletuksena, että hahmo voisi joskus vielä palata? Tietenkin legendavaatteet säilytetään, mutta ei varmaan kaikkien hahmojen vaatteita voida vuodesta toiseen säilöä.
Rantabaarista pari spoileria kolmanteen kauteen liittyen.
.
.
.
Seiskassa oli, että Janne kiistelee uudella kaudella aika paljon Jartsan kanssa. Minkähän takia?
Ilmeisesti Krista ja Oliva tullaan jossaki kohtaa näkemään kolmannella kaudella, kun eräällä tuotannon tekijällä oli kuva missä hekin olivat ja viittaus kolmanteen kauteen.
Uskomattoman huonoja noi Sergein kännikohtaukset. Lähes kokoajan vaan silmät kiinni. Tykkään Sergeistä, mutta ilmeisesti Teron vahvuus ei ole näytellä humalaista. Sebastiankin olisi varmasti ollut paljon parempi.
Minusta taas näyttelee todella hyvin, varsinkin tuota kärsimystä Ainon taposta. Muutenkin huomannu tätä Pihlajasatua katsoessa, että on nuo Jarkko, Anneli ja Tero aivan eri luokan näyttelijöitä kun suurin osa runkosarjassa tällä hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
Rantabaarista pari spoileria kolmanteen kauteen liittyen.
.
.
.
Seiskassa oli, että Janne kiistelee uudella kaudella aika paljon Jartsan kanssa. Minkähän takia?
Ilmeisesti Krista ja Oliva tullaan jossaki kohtaa näkemään kolmannella kaudella, kun eräällä tuotannon tekijällä oli kuva missä hekin olivat ja viittaus kolmanteen kauteen.
Jannehan on kokki kuten Jartsakin, joten luultavasti jotain siihen liittyvästä tulee riitaa? Ehkä Janne palkataan töihin Jartsan keittiöön?
Minäkin näin Kristan ja Olivian näyttelijät ig-kuvissa, mutta kyseessä taisi olla työporukan illanvietto? Ehkä sinne oli kutsuttu myös viime kesän kollegoja, joista tullut hyviä kavereita.
Olis kyllä mahtavaa, jos Krista edes piipahtaisi kolmannella kaudella. Minusta Saulin ja Kristan kuviot oli kiinnostavia ja muutama salaisuus jäi paljastamatta. Eerolan sisaruskolmikko ei ole sama ilman kolmatta siskoa. Ilmeisesti Kristaa paikkaa nyt joku serkkutyttö. Myös ne Saulin ja Kristan naapurit Sorsan perhe oli hauska, heitäkään ei varmaan enää nähdä...
Rantabaarin seurajille gallup: Kenet hahmoista voisit ottaa mukaan Salkkareihin? :)
3818. Sabrinan tunti alkaa 1.9.2020
3819. Sabrinan tunti loppuu 2.9.2020
3820. Arkun jälkeen on pelkosää 3.9.2020
3821. Viola ja rakkauden tukikilari 4.9.2020
Sabrina taitaa tosiaan joutua johonkin arkkuun ja pääsee sieltä noin kuukauden jälkeen pois? Selviääkö vainoaja ennen syyskuuta? Joku syy tälle kaikelle on pakko olla ja se jos mikä kiinnostaa paljon.