Miks salkkareissa osa II
Kommentit (45476)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan Tomi nyt poissa kuvioista Dahlian paluuseen saakka, jolloin mahdollisesti palaa Pupuksi? Tuskin kuitenkaan on pysyvästi poistunut sarjasta. Toivoisin että Tomi palaisi Pupun tehtäviin Dahlian palattua Roomasta, silloin toimii huomattavasti paremmin siinä hommassa kuin omana itseään. Ilmeisesti näyttelijä ei ainakaan toistaiseksi ole päivittänyt kuvauksista, mutta eihän se tarkoita että hahmo olisi poistunut sarjasta. Mikäli Tomi palaa Pupuksi, rooli sarjassa vain pienentyy ja hahmoa näkyy harvemmin. Eihän sitä alkuperäistä Pupuakaan näkynyt paljoa. Vasta huumejengin aikaan alkoi saada enemmän näkyvyyttä/roolia.
Mitään uutista poistumisesta ei tullut, niin varmasti vähintään jää Dahlian Pupuksi. Todennäköisesti se rooli on myös karsittu aika minimiin, koska halutaan suojella vanhempia hahmoja turhilta lähikontakteilta.
Toivottavasti edes Dahlian kartanoa näytetään. Ois hauska, jos niistä muista palvelijoista tulis Pupun tapaan edes sivuhahmoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Nellalle tulisi suhde vanhemman miehen kanssa, se olisi pedofiliaa ja ällöttävää.
Nella on täysi-ikäinen, joten voisi alkaa suhteeseen Akin tai Noelin kanssa.
Siis so disturbing et jollain 18 vuotiaalla on ukkifetissi. Siis tosi sickening ja perverssiä yäk!!

Se on fetissi, jos täysi-ikäinen tykkää hyvännäköisistä miehistä?!
Vierailija kirjoitti:
Onko Timo/Lasse ollut kuvauksissa? Kun paljon miettinyt hänenkin mahdollista lähtöä. Lassen piti tulla vain hetkeksi käymään, mutta on ollut pari vuotta jo mukana. Lassella on naisasiat päin puuta ja Nellan kanssa menee huonosti. Jos Joonatan tulisikin ns. paikkaamaan majuria sarjaan Jeren seurauksi jos Severiki lähtee?
Toivottavasti Lasse EI lähde, yksi parhaista hahmoista. Joonatanin paluussa odotan eniten juuri hänen ja Lassen välisiä kohtauksia. Markulle Jeren ja Severin näyttelijät on uusia tuttavuuksia, mutta varmasti heidänkin välillä nähdään hauskoja kohtauksia (koska hahmot ovat toisilleen tutut). Sievisten miehet on sarjan parasta antia, juuri se heidän keskinäinen kemia. Lassen ja Jeren kohtaukset on huippuja. Sievisten leikkimielinen kettuilu ja sivallukset paikkaa sitä aukkoa, jonka Stuban ja Segen veljesnaljailun menettäminen meille katsojille jätti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Nellalle tulisi suhde vanhemman miehen kanssa, se olisi pedofiliaa ja ällöttävää.
Hello Ikis!
Terve terve! On päivä pidelly.
Oot selkeesti feikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henrikin kostonhalun tavallaan jotenkin voin ymmärtää, kun hän kuuli Kristianista ja Nellasta vahingossa ollessaan Ainon kanssa syömässä. Mut Aino ei voi syyttää ketään muuta omista pettämisistään kuin itseään.
Miten Aino voi kertoa Henrikille Nellasta ja Kristianiasta jos kyse on siitä mitä luokassa tapahtui? Vai onko tapahtunut jotain uutta tämän jälkeen?
Henrik oli Ainon luona lounaalla ja kuuli keittiön puolelta kun Nella ja Viola jutteli eteisessä Nellan ja Kristianin seksistä luokkahuoneessa.
Vierailija kirjoitti:
Telsusta:
4078: Marika ja kuuma kaappi
4079: Liekkikaverit
4080: Peppu ja reissumies
4081: Napalankotanssi
4082: Sallalta pääsee haukku
4083: Noel diilaa ja höylää
4084: Elossa?
4085: Lassella on korpi otsassa
Kummallisia jaksonimiä. Luulin aluksi osaa jopa trollaukseksi, mutta olihan nuo telsussa oikeasti.
Epäilen, että Matti tappaa Kiiran ja hautaa metsää. Siinä olisi edes vähän uudenlaista nykyjaksoihin. Metsä/mökki voisi olla Matin. Mietin, että joutuvatko nuoret hänen vangeiksi tai toisin päin? Joannan kanssa ollut koira varmaan ruumiskoira? Toisaalta "Elossa?" voi olla kysymäs onnettomuuden uhrille tai kysymysmerkki nuorten kohdalla jos vaikka Kiira löytäisi metsästä ja epäiltisi nuortenkin kuolleen. Hassua ajatella, että Linda osaisi pysyä tästä erossa. Jos Viola katoisi, mutta näyttelijä on äitiyslomalla. Miksi Kalle on tässä kuvioissa? Tosin yhden K-12 jakson nimi oli "Kutsumattomat ovat Laitelan tiet" mutta kumpaan viittaa?
Ohis, mutta onko siis se tyyppi, joka spämmää Salkkareiden loppumisesta, "olet vajaa", "Camilla-vihaaja" yms., sama, joka on terrorisoinut vuosia? En ole kovin aktiivisesti seurannut tätä ketjua, mutta vähän väliä olen huomannut yllämainitut viestit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Telsusta:
4078: Marika ja kuuma kaappi
4079: Liekkikaverit
4080: Peppu ja reissumies
4081: Napalankotanssi
4082: Sallalta pääsee haukku
4083: Noel diilaa ja höylää
4084: Elossa?
4085: Lassella on korpi otsassaKummallisia jaksonimiä. Luulin aluksi osaa jopa trollaukseksi, mutta olihan nuo telsussa oikeasti.
Epäilen, että Matti tappaa Kiiran ja hautaa metsää. Siinä olisi edes vähän uudenlaista nykyjaksoihin. Metsä/mökki voisi olla Matin. Mietin, että joutuvatko nuoret hänen vangeiksi tai toisin päin? Joannan kanssa ollut koira varmaan ruumiskoira? Toisaalta "Elossa?" voi olla kysymäs onnettomuuden uhrille tai kysymysmerkki nuorten kohdalla jos vaikka Kiira löytäisi metsästä ja epäiltisi nuortenkin kuolleen. Hassua ajatella, että Linda osaisi pysyä tästä erossa. Jos Viola katoisi, mutta näyttelijä on äitiyslomalla. Miksi Kalle on tässä kuvioissa? Tosin yhden K-12 jakson nimi oli "Kutsumattomat ovat Laitelan tiet" mutta kumpaan viittaa?
Peppu voisi olla Peppi ja reissumies jumalautah Stubastian, mutta kyse onkin nymfo-Joannasta ja Lasse-sedästä.
Onko olemassa jotain todisteita, että Kalle liittyy tohon Matti hommaan vai miksi sitä spekuloidaan?
Miksi täällä vähätellään toisten spekulaatioita?
Vierailija kirjoitti:
Ohis, mutta onko siis se tyyppi, joka spämmää Salkkareiden loppumisesta, "olet vajaa", "Camilla-vihaaja" yms., sama, joka on terrorisoinut vuosia? En ole kovin aktiivisesti seurannut tätä ketjua, mutta vähän väliä olen huomannut yllämainitut viestit.
Tuskinpa meistä kukaan tietää onko täällä yksi vai useampi, jotka spämmäilee samoja juttuja.
Välillä vaan huomaa sen, koska tämä kyseinen/kyseiset henkilö(t) liittyy seuraan. Yhtäkkiä alkaa tulemaan kasapäittäin jotakin viestejä. Joko haukutaan muita, veetuillaan, tuodaan jotain täysin kuulumattomia politiikkapuheita jne. poistellaan viestejä. Joskus on pitkään taukoa, mutta sitten taas ilmaantuu. Nyt on parina päivänä alkanut jakson jälkeen samanlainen käytös. Kuten muuten nytkin taas seksipuheita tullut.
Tätä ollaan heidän toimesta kuitattu huumorilla, että me muut ollaan huumorintajuttomia. Mulla vaan ei näissä puheissa aukea milloin pitäisi nauraa. Kohta varmaan joku alkaa itsesäälissä myös rypemään ettei enää koskaan kirjoita tänne yhtään mitään. Vitsi kun tekisittekin niin, että jos tuntuu pahalta, älä kommentoi.
Toivottavasti Benkku palaa pian sarjaan niin saadaan Henrikille toinenkin kaveri ;)
Vierailija kirjoitti:
Onko olemassa jotain todisteita, että Kalle liittyy tohon Matti hommaan vai miksi sitä spekuloidaan?
Kallen näyttelijä oli Joannan näyttelijän kanssa metsässä ja siellä oli myös samana päivänä poliiseja ja nuorison näyttelijöitä paikalla. Mitään muuta ei ole tiedossa. Ehkäpä Kalle menee vaan sienestämään tai marjastamaan metsälle ja näkee jotakin epäilyttävää eli ei millään tasolla tule etukäteen liittymään juonikuvioon.

Se oliskin harvinaista että kaupunkilääkäri käy metsässä poimimassa.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti Benkku palaa pian sarjaan niin saadaan Henrikille toinenkin kaveri ;)
Siinä tapauksessa laitetaan moottorisaha käyntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko olemassa jotain todisteita, että Kalle liittyy tohon Matti hommaan vai miksi sitä spekuloidaan?
Kallen näyttelijä oli Joannan näyttelijän kanssa metsässä ja siellä oli myös samana päivänä poliiseja ja nuorison näyttelijöitä paikalla. Mitään muuta ei ole tiedossa. Ehkäpä Kalle menee vaan sienestämään tai marjastamaan metsälle ja näkee jotakin epäilyttävää eli ei millään tasolla tule etukäteen liittymään juonikuvioon.
Se oliskin harvinaista että kaupunkilääkäri käy metsässä poimimassa.
Tai Kallesta ja Kiirasta tulee vielä ystäviä ennen kuin jotakin kamalaa tapahtuu.
Jutta näyttää sen videon ainakin Kallelle t. Jaksokuvat
Outoja jaksokuvia. Elinakin vissiin sekoilee vai mitä tuolla Amandassa tapahtuu.
Terve terve! On päivä pidelly.