Miks salkkareissa osa II
Kommentit (45476)
Kari on ainoa mies sarjassa ei siedä Jutan kusetusta tai muita homoja hieno ukko
Pauli edelleen kummittelee Noelin mielessä. Surun murtama Noel on turvautunut Mustaan Raamattuun, koska hän haluaa saada veljensä takaisin.
Harmi ettei Kallella ole sarjassa ketää ex-miestä. Yleensä aina hahmot päätyvät entisten kanssa yhteen lohdutuksena tai jotakin sellaista. Seuraava mies (jos sellainen joskus tulee) ei voi kyllä olla mikään psykopaatti. Ehkäpä se on alkoholisti ja molemmat koittaa pitää raittiudesta kiinni, hyvällä ja huonolla menestyksellä.
Onko sarjassa ollut koskaan saatananpalvojia tai mustaa magiaa
Pääseekö rikollistsustalla muka papiksi
Rikollistaustalla ei luulisi pääsevän papiksi
Jos kopteriturma ei tule ensi viikolla esille, niin tekijä on todennäköisesti joku muu kuin Lauri.
Tavallaan olisi kiehtovaa jos asia jäisi vielä auki. Toisaalta en näe syytä, miksi Lauri tunnustaisi pudottaneensa kopterin? Ehkä sitten jos sitä epäillään ja Kalle menee kertomaan siskonsa ja siskon pojan kuolleen siinä turmassa. Jonka seurauksena Lauri järkyttyy ja kertoo totuuden korvatakseen edes tuomiolla.
Vierailija kirjoitti:
Pauli edelleen kummittelee Noelin mielessä. Surun murtama Noel on turvautunut Mustaan Raamattuun, koska hän haluaa saada veljensä takaisin.
Noelin toiminta voi olla osasyynä Talen ilmestymiselle.
Ihme, ettei toimimaton noituus kuulu saippuasarjan imagoon. Toisaalta on toitotettu, että sarjassa mikä vaan/kaikki on mahdollista. Eipä taida olla.
Vierailija kirjoitti:
Onko sarjassa ollut koskaan saatananpalvojia tai mustaa magiaa
Ei, mutta muistan Severin löytäneen Aaron muistikirjan, jota katsomatta sisälle pidettiin mustana Raamattuna.
Tiedän, miksei Salkkareissa voi edes muutama jakso olla K-16. Tylsää, kun ikäraja rajoittuu K-12.
Sitten kun Elina näkee haamu-Talen uudelleen, ikäraja nousee 12...
Ullalla on ollut näitä lemmenjuomia, hypnooseja ja ennustuksia. Eikös jakso 3499. päättynyt siihen, kun Ulla pimeässä keittiössä ennusti tarot-korteilla, että "tänä yönä tapahtuu murha" ja Kosonen murhattiin yöllä hissiin.
Laurin on jälkeenpäin turha itkeä vapautta. Hän voi syyttää itseään, että on oman pelinsä uhri.
Bye bye Lauri. Kiva kun kävit. Kivempi kun lähdet! 👍
Miten sairaalan palkanlaskenta nyt?
Kallen on vaikea luottaa kehenkään Laurin jälkeen.
Juonipaljastuksista:
Aki saa kuulla Monicalta, että Lauri on syyllinen myös helikopterionnettomuuteen ja täten myös Camillan tilaan. Aki päättää lähteä kostamaan Laurille.
Vierailija kirjoitti:
Juonipaljastuksista:
Aki saa kuulla Monicalta, että Lauri on syyllinen myös helikopterionnettomuuteen ja täten myös Camillan tilaan. Aki päättää lähteä kostamaan Laurille.
Eli tämäkin asia tulee nyt kerralla selväksi.
Koska Salatut elämät eivät ole samaa universumia todellisuuden kanssa.