Miks salkkareissa osa II
Kommentit (45476)
Pietari on lapsen isä. Sen uimarit on yhtä hitaita, kuin itse Pietari, niin niiden matka vaan kesti vähän kauemmin.
Vaikea kuvitella, että ainakaan Eva olisi tulosta väärentänyt. Miksi kukaan muukaan olisi, kun tuloksesta ei ole tulevaisuuden kannalta toistaiseksi mitään hyötyä. Onko Evalla sitten ollut kolmas mies? Hyvin mahdollista tai sitten vauvoja on kaksi. Nythän epäilevät testin luotettavuutta, vaikka aikasemmin Kalle piti Evan tapauksessa testipaikkaa ihan luotettavana. Ja onhan tommonen tutkimus nykypäivänä oikeastikin aika luotettava. Jäävät odottamaan lapsen syntymää ja tekevät sitten testit sairaalassa. Epäilen, että tätä tullaan ikinä näkemään.
Vierailija kirjoitti:

Eva ’kyllä sitä ainakin siellä mammapalstalla suositeltiin’ 😂
Vierailija kirjoitti:
Pietari on lapsen isä. Sen uimarit on yhtä hitaita, kuin itse Pietari, niin niiden matka vaan kesti vähän kauemmin.
Kaikki veikkaa eri paikoissa Pietaria joten toivon, ettei ainakaan olis Pietari. Eihän Pietari muutenkaan pidä lapsista. Itteeni kiinnostaa avautuuko Eva tuloksesta Kallelle. Ei sillä, en jaksa uskoa hänen isyyteen, mutta saataisi sillä mahdollisesti epäilykset pois ja Kallelle saattaisi tulla kaksoshomma mieleen.
Täh. Pietarihan nimenomaan on ollut pelkästään yh-mammojen kanssa. Ei oo paljon lapset haitannu :D
Seuraavassa jaksossa Kallella on jälleen tukka pidempi, kun on kuvattu eri päivänä kuin Ismon ja Kallen aamupalahetki. Tuskin ois hirveä vaiva leikata tukkaa useammin, kun malli on tommonen perus. Normaalisti sitä ei vaan huomaa kenenkään hahmon kohdalla hiusten kasvua, ellei tarkoituksella kasvateta, mutta tässä tapauksessa ei ole siitä kyse.
Popppero kirjoitti:
Täh. Pietarihan nimenomaan on ollut pelkästään yh-mammojen kanssa. Ei oo paljon lapset haitannu :D
Nella oli jo vanhempi, mutta Taigan kanssa meinasi menettää hermot ja harkitsi jopa eroa, kun ei pidä kauheesti lapsista. Lopulta tottui Taigaan.
Aki on poistumassa sarjasta. Sami Uotila ei ole enää mukana kuvauksissa. Varma tieto.
Niin olihan Kalle se isä? Ellei sitten Sami?
Mä vähän epäilen, että tossa testissä isä ei vaan selvinnyt koska testi ei ole täysin luotettava.
Isä selviää vasta vauvan synnyttyä.
Muu on täysin typerää! Eva ei ryyppäillyt, että voisi olla kännipano. Pietarista eronnut jo kauan sitten ennen raskautta.
Jos tässä nyt taas käy Sannit ja Larit niin huh heijaa vaan! Ei hyvä.
Mutta kerkeekö vauva syntymään ennen Evan lähtöä? Tuskin. Hyvällä tuurilla joudutaan odottamaan vähintään vuosi ennen, kun Eva palaa sarjaan. Ellei Eva muuta Espooseen jolloin testi on helppo tehdä ja isyys voi selvitä ilman Evan läsnäoloa. Ymmärtääkseni verestä ja syljestä tehtävät isyystestit on suhteellisen luotettavia.
Ihme ettei Eva sanonut mitään tuloksista Kallelle, kun isäehdokkaista tuli puhe.
Olisi voitu näyttää vielä enemmän niitä risteilytunnelmia! Sen jälkeen kun Camilla hurruutteli pois kopterilla pidot tuntui vain paranevan! Jäi kuulematta Gunnarin Olavi Virta -tulkinta ja näkemättä kun Dahlia jo Noelin pöydän alle 😂
Miksi muuten Dahlia ja Gunnar esitti toisilleen niin yllättynyttä ("katsopa kuka tuolta tulee!") nähdessään laivaan saapuvan Noelin ja Camillan, jos Camillan houkuttelu paikalle kuului juoneen?
Vähän alkaa tuntumaan siltä, että Kallen kohdalla toistuu sama vanha kaava. Lari on Kallen mielestä ihana ja täydellinen, mutta ei ota sitä. Myöhemmin mieli muuttuu, mutta Lari onkin lähtenyt pois tai ovat vain hetken onnellisia ja tapahtuu jotakin. Yllätyn jos näin ei käy..
Oisko kellään Seiskan juonipaljastuksia?
Mistähän Janne tiesi, että hänen Larin pöytään tuoma asiakas on myös miehistä kiinnostunut. Jannella hyvä tutka ;)
Vierailija kirjoitti:
Miksi muuten Dahlia ja Gunnar esitti toisilleen niin yllättynyttä ("katsopa kuka tuolta tulee!") nähdessään laivaan saapuvan Noelin ja Camillan, jos Camillan houkuttelu paikalle kuului juoneen?
Nämä on näitä "yritetään saada katsoja uskomaan muuta" juttuja. Mihin Salkkareissa voisi enää luottaa? Mikä tahansa voi selvitä takauman kautta ihan toiseksi. Jos on hyvin suunniteltu kuvio etukäteen niin voidaan nähdän pitkältä aikaväliltä takauma, kuten Sergein lavastettu kuolema yhdessä Sebastianin kanssa oli kuvattu keväällä 2017 ja televisiosta tuli takaumana syksyllä 2018.
Saralla on kiva blogi enkä halua lytätä, mutta ihmetyttää kirjoitusvirheet. Enkä puhu nyt mistään kieliopillisista virheistä (oon itse myös tosi huono) vaan näppäilyvirheistä. Kuvittelisin, että blogitekstiä luettaisiin huolella läpi ennen julkaisemista. Yhdessä lauseessa oli kaksi virhettä "tarkoutksenani" ja "podcast aksossa"
Oona Kare kuulemma saanut pääroolin tanskalaisesta leffasta.