Miks salkkareissa osa II
Kommentit (45476)
Mua rupesi ärsyttämään Evan mökkikohtauksissa käytetty unimainen kuva. Sopi hyvin automatkaan ja Evan heräilyyn, mutta liika on liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipaisi kyllä jotain oikeasti yllättävää tähän sarjaan. Ismon häiden pilalle meno oli selvää jo heti, kun alkoivat häitä suunnitella. Myös Aaron kaappaustemppu oli selvää melko lailla heti kun selvisi, että vauvalla on kaksi isäehdokasta.
Niin samaa mieltä. Samoja juonikuvioita kierrätetään eri hahmoilla eikä missään tunnu olevan logiikkaa. Hyvänä esimerkkinä Aaron hahmo, joka muuttui narsistista mielisairaalapotilaaksi.
Sarja kaipaisi ihan uusia näkökulmia ja ehkä tietynlaista syvyyttä. Välillä tuntuu että tuotanto haluaisi enemmän, mutta ei budjetin ja esitysajan puitteissa voi. Pitäisikö Salkkarit muuttaa suosista k16 sarjaksi? En tiedä. Esim. Violan tilanteesta ja Akin lapsuudesta saisi/olisi saanut vielä vaikka mitä juonikuvioita.
Samoin jatkuvat kolmiodraamat ja isyydestä arpominen ovat väsyttävää katseltavaa. Haluaisin nähdä kestäviä parisuhteita kerrankin ja että suhteita kehittettäisiin ja syvännettäisiin.
Munkin mielestä olisi mielenkiintoista, jos Akin lapsuutta käsiteltäisiin enemmän ja laajemmin. Ja nyt siihen olisi hyvä saumakin.
Vierailija kirjoitti:
Katso -lehdessä oli Pihlajasadusta, että Salinien viikolla "Salkkari-faneja odottaa todellinen jymy-yllätys"
Onko oikeesti Jasper Pääkkönen?
Vihjailtiin myös kolmannen kauden suuntaan mikäli sarjalla on edelleen suosiota. Toivottavasti tulisi ja saisivat mukaan Elinan ja Sepon ja Kivirannat.
Vierailija kirjoitti:
Sakun vierailu olisi saanut tapahtua runkosarjassa. Nää spin-offit ei tunnu samalla tavalla lihalta, jää vaan vaisuksi niissä tapahtuvat "paluut".
Tuskin runkosarjaan olisi suostunut. Hieno osoituis Jasperilta jos on suostunut, sillä Salkkareista ura lähti. Ilman sitä ei välttämättä olisi päätynyt ainakaan tiettyjen suomalaisleffojen pääosaan.
Tiia on kyllä kehittynyt näyttelijänä huimasti. Mökkikohtaukset oli hyvin tehty jos verrataan aikaisempaan.
Nyt tulee pääätösssjaaaksooooo WUUUHUUUUU Bileet pystyyyyyyynnnnnN!!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Tiia on kyllä kehittynyt näyttelijänä huimasti. Mökkikohtaukset oli hyvin tehty jos verrataan aikaisempaan.
Kuka tahansa osaa voihkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipaisi kyllä jotain oikeasti yllättävää tähän sarjaan. Ismon häiden pilalle meno oli selvää jo heti, kun alkoivat häitä suunnitella. Myös Aaron kaappaustemppu oli selvää melko lailla heti kun selvisi, että vauvalla on kaksi isäehdokasta.
Niin samaa mieltä. Samoja juonikuvioita kierrätetään eri hahmoilla eikä missään tunnu olevan logiikkaa. Hyvänä esimerkkinä Aaron hahmo, joka muuttui narsistista mielisairaalapotilaaksi.
Sarja kaipaisi ihan uusia näkökulmia ja ehkä tietynlaista syvyyttä. Välillä tuntuu että tuotanto haluaisi enemmän, mutta ei budjetin ja esitysajan puitteissa voi. Pitäisikö Salkkarit muuttaa suosista k16 sarjaksi? En tiedä. Esim. Violan tilanteesta ja Akin lapsuudesta saisi/olisi saanut vielä vaikka mitä juonikuvioita.
Samoin jatkuvat kolmiodraamat ja isyydestä arpominen ovat väsyttävää katseltavaa. Haluaisin nähdä kestäviä parisuhteita kerrankin ja että suhteita kehittettäisiin ja syvännettäisiin.
Erään jakson (Päästä minut pahasta) piti olla K16, mutta se leikattiin "kevyemmäksi"
Vanhasta ketjusta;
Vierailija kirjoitti:
Ismolaitela.comissa oli joku kysynyt tuottajalta tuosta K16-jaksosta ja tuottaja oli hänelle vastannut seuraavaasti:
"Kyseinen jakso on editoitu jo kevyemmäksi, lähetysaika 19.30 rajaa sisällön ahdistustason, mikä tässä tapauksessa oli K16 ikärajan kriteeri. Säilytämme jakson K 16 version ja mahdollisesti se esitetään jossain vaiheessa erillisenä sopivaan kellonaikaan. Näin ei tosiaan ole aiemmin käynyt, mikä sinänsä on pienoinen ihme ottaen huomioon Salkkareiden aiheet kautta historian. Yritämme käsitellä sisältöön valitut kipeätkin teemat kattavasti ja nyt ylitimme rajan. Se ei ollut tarkoituksellista, mutta niin kävi, ja luokitusprosessin kestäessä tieto ehti jo julkisuuteen. Siitä pienet pahoittelut."
Mutta eihän tuota K16-versiota sitten koskaan esitetty, sinänsä harmi.
Sais noi sivusarjat lopettaa kokonaan ja panostaa pääsarjaan. Riittäis budjetti ja tuotannon mielikuvitus parempaan.
Pablon haastattelu on julkaistu ja on ollut avustajana spin-off -sarjassa, jonka jälkeen tuotanto soitti ja kysyi kiinnostaisko rooli. Millähän kriteereillä on lähdetty liikkeelle?
Vierailija kirjoitti:
Tiia on kyllä kehittynyt näyttelijänä huimasti. Mökkikohtaukset oli hyvin tehty jos verrataan aikaisempaan.
Paitsi, että mutisee vieläkin vuorosanansa niin, ettei meinaa saada mitään selvää. Tapahtuu muulloinkin kuin mökkikohtauksessa, joten ei mene tokkuraisuuden näyttelemisen piikkiin. Lisäksi kuulosti aivan liian rauhalliselta ollakseen hätääntynyt siitä, että Aaro jättää hänet ja vauvan mökkiin Annin kanssa. Mutta kai tuo sitten Salkkari-tasolla oli "huimaa kehitystä", kun osasi voihkia synnytyskohtauksessa.

Mä saan Evan puheesta hyvin selvää.
Camilla sen sijaan mutisee niin ettei meinaa edes kuulla saatika saada selvää,
Karin haukottelusta tuli mieleen Seppo, joka kuunteli raveja Jukan ja Hannan häissä! :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiia on kyllä kehittynyt näyttelijänä huimasti. Mökkikohtaukset oli hyvin tehty jos verrataan aikaisempaan.
Paitsi, että mutisee vieläkin vuorosanansa niin, ettei meinaa saada mitään selvää. Tapahtuu muulloinkin kuin mökkikohtauksessa, joten ei mene tokkuraisuuden näyttelemisen piikkiin. Lisäksi kuulosti aivan liian rauhalliselta ollakseen hätääntynyt siitä, että Aaro jättää hänet ja vauvan mökkiin Annin kanssa. Mutta kai tuo sitten Salkkari-tasolla oli "huimaa kehitystä", kun osasi voihkia synnytyskohtauksessa.
Mä saan Evan puheesta hyvin selvää.
Camilla sen sijaan mutisee niin ettei meinaa edes kuulla saatika saada selvää,
Joo, ei Eva ainut ole, joka artikuloi surkeasti. Oikeastaan aika harva Salkkareissa puhuu niin, että siitä saa helposti selvää. Luulisi tuollaisen olevan ihan perusasioita, kun tv-työtä tehdään. Vai onko sarjassa vaan niin huonot äänimiehet, etteivät saa ääniä riittävästi kuuluviin.
Jos Salkkareita kuuntelee kuulokkeilla niin saa hyvin selvää, mutta tv:n kautta ei aina kunnolla. Aika moni hahmo kummallisesti kuiskii.
Maikkarin uutisia ei kannata kirjaimellisesti ottaa, koska toimittajatkaan ei välttämättä tiedä tulevasta. Jakson jälkeen julkaistusta koostetekstistä saa semmoisen kuvan, että Evan osalta tässä. Paluu tapahtuu joskus jos tapahtuu. Samoin Esan nimi ei uutisen mukaan ole Esa vaan Ressu. Nähtäväksi jää onko Ressu lempinimi vai oikea nimi.
Mitenköhän viikinki-jasperista on saatu mitenkään Sakun näköinen? En halua mitään partaäijää, ei se ole aito Saku.
Vierailija kirjoitti:
Maikkarin uutisia ei kannata kirjaimellisesti ottaa, koska toimittajatkaan ei välttämättä tiedä tulevasta. Jakson jälkeen julkaistusta koostetekstistä saa semmoisen kuvan, että Evan osalta tässä. Paluu tapahtuu joskus jos tapahtuu. Samoin Esan nimi ei uutisen mukaan ole Esa vaan Ressu. Nähtäväksi jää onko Ressu lempinimi vai oikea nimi.
Voin kertoa vastauksen sinulle jo nyt: Esan oikea nimi on Esa, mutta Salla kutsuu häntä Ressuksi. Tämä juontaa juurensa Sallan Ressu Redford fanitukseen (näytetty sarjassa). Redfordin oikea nimi on Esa Mäkelä.
Kun elämme mainoskanavalla, tietyt jutut sanelevat tekemistä. Koska sarja jää aina kesällä tauolle, pitää kauden päätöksen olla sellainen, että yleisö säilyy mahdollisimman hyvin. Tämä aihuttaa sen, että kauden mittaan ei voi tapahtua ihan mitä tahansa, koska käsikirjoitus- ja tuotantoresursseissa täytyy olla tilaa päätösjaksolle. Eli esimerkiksi nämä häät venytettiin päätösjaksolle. Vuosien mittaan käsikirjoitusta on alettu yhä enemmän tekemään "päätösjaksosta päätösjaksoon" -tyylillä, jolloin asiat tapahtuu vuosittain tietyssä rytmissä, ainoastaan aiheet vaihtelevat. Päätösjaksojen välinen aika on yhä enemmän olemassa vain päätösjaksoa varten, hieman liioiteltuna. Nähdään kauden aikanakin tietysti vähän isompia juttuja, että sarja pysyy uskottavana, mutta päätösjaksoon keskittyvä juonenteko syö laadusta. Jos Salkkarit tulisi tasaisesti ympäri vuoden kuten Emmerdale Britanniassa, mitään päätösjaksoja ei olisi. Meno olisi tällöin vapaampaa, huipennuksia voisi olla oikeastaan niin usein kuin vaan pystytään järkevästi käsikirjoittamaan. Mitään venytyksiä ei ainakaan samalla tavalla tarvitsisi tehdä, eikä käsikirjoituksessa tarvitse laskea mitään ajoituksia, mikä aiheuttaa aina vähän epätarkoituksenmukaisia tarinankuljetuksia. Mutta silloin jaksoja pitäisi olla vuodessa n. 100 enemmän kuin nyt. En uskalla toivoa että tähän löytyisi lisärahoitusta. Mutta jos sarjan nykyistä jaksomäärää esitettäisiin 3 kertaa viikossa, esitettävää laskujeni mukaan riittäisi vuoden ympäri. Mitä mieltä olisitte tästä? Joku voi sanoa, että esitysrytmi kuuluu sarjan formaattiin, mutta tässä tapauksessa se tuskin pilaisi sitä, vaan voisi jopa parantaa. Tällöin yllämainittu asia, spin-offien lopettaminen voisi tapahtua, koska nehän on lopulta vain yleisön sitouttamista taukojen ajaksi.