Lue keskustelun säännöt.
Appivanhemmat
10.12.2018 |
Olemme olleet puolisoni kanssa yhdessä nyt reilu vuoden. Olen tavannut hänen perhettään kuitenkin vain pari kertaa, koska välimatkaa on suhteellisen paljon. Ensimmäisellä tapaamisella minua hyvä kun tervehdittiin. Yritin lähestyä heitä, saada juttua aikaan mutta olivat vain kuin minua ei olisikaan.
Tiedän, että heillä on takana hankalat ajat ja ymmärrän sen vaikuttavan ihmisen henkiseen jaksamiseen. Uuteen ihmiseen tutustuminen ei siis välttämättä ole listalla ensimmäisenä. Silti kovasti haluaisin tutustua heihin, mutta tunnen oloni hyvin ulkopuoliseksi. Tuntuu, että en ole tervetullut perheeseen. Viimeksi kun kävimme, vein tuliaisiakin, mutta en saanut edes kiitosta. Toivoisin edes, että minua kohdeltaisiin kuin ihmistä.
Lisänä vielä satun tietämään, että kumppanini exän kanssa tulivat juttuun, ehdottelivat jo heille lasten hankkimista ja mitä vielä. Harmittaa, koska tuntuu, että minulle syystä tai toisesta ei anneta edes mahdollisuutta. Olen ystävällinen, iloinen, helposti lähestyttävä ihminen. Pukeudun siististi eikä olemuksessani muutenkaan ole mitään erikoista, eli kyseessä ei pitäisi olla edes ns "pinnalliset asiat". Onko täällä kohtalotovereita? Haluaisin päästä lähemmäs "uusia" appivanhempiani, mutta en tiedä mitä enää voin tehdä, tuntuu, että olen omalta osaltani yrittänyt jo. :(
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos heillä on vakavampia asioita mietittävänä, kuin sinun tunteet?
Varmasti onkin, kuten sanoin niin ymmärrän että on vaikeita asioita taustalla joiden miettiminen voi viedä aikaa. Silti toivoisin heidän edes tervehtivän minua kun käyn kylässä, meillä päin se ainakin kuuluu perus käytöstapoihin. Ap
Meillä tervehditään vain toivottuja vieraita, ei niitä, jotka tunkevat meille pyytämättä.
Juntteja olette.
Juntimpi se on, joka väkisin tunkeutuu vieraisille surutaloon. Harva miniä ilahtuu kohtukuoleman koettuaan uteliaan anopin viikon vierailusta.
Häh? Sinä et tiedä, millaisista vastoinkäymisistä tässä puhutaan. Sellaisista, joita nyt jokainen perheellinen silloin tällöin kohtaa; stressaavampia vaiheita elämässä. En koskaan sanonut että kukaan on kuollut. Ja kuten jo monta kertaa sanoin, en ole koskaan tuppautunut kylään. En myöskään ole utelias tai utele muiden asioita. Miksi kaikki täällä pitää aina kärjistää? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anopit, VOL. 999
Appivanhemmat, VOL. 555
Vanhemmat, VOL. 0,5
Miehesi on nyt tässä avainasemassa. Hänen tehtvänsä on selvittää, mikä mättää ja miksi sinua kohtaan käyttäydytään töykeästi. Sillä sitähän tuo on, todella huonoa ja moukkamista käytöst jos ei edes tervehditä.
Jos eivät haua sinua paikalle, pitä heidän ilmoittaa asia pojalleen, jottei hän enää kutsu sinua ei-toivltuksi vieraaksi. Pojan taas sopisi vaatia tyttöystäväänsä kohtaan asiallista käytöstä. Etenkin jos ei ole etukäteen infottu, ettei sovi tulla.
Tervehdi sinä kunnolla. Sano olkaahyvä selvästi kun viet tuliaisia.
Kuuluvasti kiitos ruoasta tai kiitos kahvista.
Jos eivät osaa käytöstapoja niin otappa ja ihmettele lähtiessä miehellesi että hyvä kun olet opetellut itse normaalit käytöstavat kerran ei varmaankaan nuo sinun vanhemmat niitä ainakaan ole opettaneet kerran eivät tiedä miten käyttäydytään.
Sen jälkeen et lähde mukaan muutamaan kertaan. Sitten uusi yritys, jos ei homma ole patantunut, niin ole itse samanmainen ja totea että yritän nyt optella teidän tavat kun olisi mukava tutustua.
Miniän osa ei aina ole kovin ihana.
Itse olin inhokkiminiä ihan loppuun asti, vaikka mieheni sanoo olevansa paljon onnellisempi minun kanssani kuin ennen tapaamistani.
Silti minua ei koskaan hyväksytty sukuun.
Tehtiin hyvin selväksi, että olen ulkopuolinen enkä lainkaan heidän sukunsa arvoinen.
Olen ihan tavallinen korkeakoulututkinnon suorittanut ja töissä käyvä nainen.
Suurin vikani on ymmärtääkseni se, että olen aika hiljainen ja rauhallinen.
Appivanhemmat ovat jo kuolleet, mutta avioliitto vielä jatkuu. Eivät saaneet sitä tuhottua vaikka kovasti yrittivät.
Olen huomannut omien vanhempieni suhtautuvan yhtä nihkeästi veljeni vaimoon kuin appivanhempani suhtautuvat minuun. En ymmärrä mikä tässä on taustalla. Veljen vaimo on hoitanut veljeni iho-ongelmat ja saanut muutenkin veljen terveyden parempaan jamaan kokkaamalla terveellisiä ruokia. Muutenkin vaikuttaa ihan asialliselta ja mukavalta ihmiseltä.
Vanhempani valittavat usein, että eivät voi sietää miniäänsä. Eivät ota tästä syystä veljeni lapsiakaan koskaan hoitoon. Minun lapsiani kyllä pyysivät jatkuvasti hoitoon kun nämä olivat pieniä. (Sama kuvio oli meilläkin miehen vanhempien kanssa. Vain miehen siskon lapsia haluttiin hoitaa ja niistä hoitamista puhuttiin paljon, kuinka olivat tärkeitä isovanhemmille)
Nämä ovat jänniä juttuja. Jotain vanhusten päänsisäisiä ongelmia varmaan. En tiedä mikä muu voisi olla syynä.
Ei kannattaisi ottaa henkilökohtaisesti.
Itse en siihen pystynyt, vaan pahoitin mieleni omien appivanhempien kanssa. Otin kaikki loukkaukset hyvin henkilökohtaisesti.
Nyt toivon, että olisin ymmärtänyt toimia toisin enkä alistunut ilkeilylle. Olisi kannattanut vaan poistua paikalta aina kun ilkeily alkoi, eikä puolustella heidän toimintaansa ja hakea hyväksyntää. Mutta eipä sitä enää voi muuttaa. Onneksi olen kuitenkin päässyt siitä paskasta eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heillä on mahdollisesti ikävä heille jo läheiseksi ja rakkaaksi käynyttä edellistä miniää; anna heille aikaa hyväksyä sinut.
Ymmärrän tuon. Olivat yhdessä kuitenkin vain melko lyhyen aikaa, sen ajan sisällä ehtivät tavata vain muutaman kerran välimatkan takia. Puolison mukaan eivät koskaan kerenneet tulla kovin läheisiksi juuri tuon takia. Ja vaikka ymmärrän, että uuden miniän hyväksyminen voi viedä aikaa, miten se koskaan voi edes tapahtua jos eivät anna minulle edes pienintäkään mahdollisuutta? Ap
"Lisänä vielä satun tietämään, että kumppanini exän kanssa tulivat juttuun, ehdottelivat jo heille lasten hankkimista ja mitä vielä."
Appivanhempasi ehtivät tavata miehesi exän vain muutaman kerran ja kuitenkin tulivat niin hyvin juttuun, että ehdottelivat heille jo tietosi mukaan lasten hankkimista..?
En nyt niin kovin perusta tuollaisesta ehdottelusta lyhyen tuttavuuden jälkeen, joten mitä kannattaa välittää moisista appivanhemmista.
Juntimpi se on, joka väkisin tunkeutuu vieraisille surutaloon. Harva miniä ilahtuu kohtukuoleman koettuaan uteliaan anopin viikon vierailusta.