Taas on SE aika vuodesta, että pitäisi muistaa opettajaa... (G)

Joo kaikkien kolmen lapsen opettajaa muistan. Kahdelle ostetaan luokan yhteinen lahja, laitan molempiin 5€. Kolmannelle lapsi vie suklaata.

Miksi pitäisi?

Opettajat saa palkkaa. Ei niitä tartte lahjoa.

Se on noloa.

Ei ole mitään tarvetta muistaa, en muista myöskään postinjakajaa, roskakuskia, aurakuskia, kaupan kassoja, palolaitoksen henkilökuntaa, sairaalan ja terveyskeskuksen henkilökuntaa, poliisilaitoksen henkilökuntaa, rajavartiolaitoksen henkilökuntaa enkä edes kansanedustajia... En muista edes työkkärin virkailijaa vaikka olen työtön.

En todellakaan halua mitään lahjoja, niiden saaminen on äärimmäisen vaivaannuttavaa ja noloa. Ainoastaan silloin jokin ihan pieni muistaminen (esim. kukka tai suklaa) on ok, jos yhteinen opinpolku lasten kanssa päättyy.

Opettaja

Vierailija kirjoitti:

Taas on SE aika vuodesta, että pitäisi muistaa opettajaa... (G)

No höpöhöpö, ei tarvi muistaa.

Annoin joulu ja kevät lahjat (suklaarasia, kukkia) ja päätösjuhlas ysillä niin kaikille opettajille. Poika pokkas ysillä päätösjuhlassa luokan parhaimman ka:n. Ei toki sen takia että muistin opettajia. Lukiossa en taas muistanut yhtäkään opettajaa ja sielläkin kaikki meni hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään tarvetta muistaa, en muista myöskään postinjakajaa, roskakuskia, aurakuskia, kaupan kassoja, palolaitoksen henkilökuntaa, sairaalan ja terveyskeskuksen henkilökuntaa, poliisilaitoksen henkilökuntaa, rajavartiolaitoksen henkilökuntaa enkä edes kansanedustajia... En muista edes työkkärin virkailijaa vaikka olen työtön.

Tällaiset vastaukset ovat aina yhtä naurettavia. Postinjakaja, kaupan kassa jne tuskin viettää päivittäin tuntikausia sen lapsen kanssa eikä myöskään jaa vanhempien kanssa kasvatusvastuuta.

Opettajalle lapset vievät pieni muistamisen ihan kiitokseksi hyvästä yhteistyöstä.

En tosiaankaan muista. Lapsi tekee itse kortin, sitten kun opettaja vaihtuu, ostan kukkia tai muuta kiitokseksi.

Kyllä muistan. Päiväkotitädit saa hemmottelu korit ..

He pitävät huolta minun rakkaimmastani . Vähintä mitä voin on antaa joululahjaksi jotain millä ne voi hemmotella itseään lomalla.

Ja todellakaan mun rakkain kullanmuruni ei ole helpoimmasta päästä kun on erityislapsi, joten arvostan todella paljon heitä jotka lastani hoitaa.

Lapseni eivät ole enää kouluikäisiä, mutta omalle opettajalleni aion antaa pullon hyvää rosé-viiniä.

Minun lapsellani on aina ollut hyvä ns. oma ope eli luokanvalvoja.

On kannustanut ja siivittänyt lapseni numerot 6:sta 9:in!!!

Minusta olisi outoa olla kiittämättä häntä työstään, vaikka hän siitä palkan saakin.

Antaakot jollekin enemmän tarvitsevalle kauniisti pakattu kynttilät ja servetit sellofaanissa, jos ei itse pidä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään tarvetta muistaa, en muista myöskään postinjakajaa, roskakuskia, aurakuskia, kaupan kassoja, palolaitoksen henkilökuntaa, sairaalan ja terveyskeskuksen henkilökuntaa, poliisilaitoksen henkilökuntaa, rajavartiolaitoksen henkilökuntaa enkä edes kansanedustajia... En muista edes työkkärin virkailijaa vaikka olen työtön.

Tällaiset vastaukset ovat aina yhtä naurettavia. Postinjakaja, kaupan kassa jne tuskin viettää päivittäin tuntikausia sen lapsen kanssa eikä myöskään jaa vanhempien kanssa kasvatusvastuuta.

Opettajalle lapset vievät pieni muistamisen ihan kiitokseksi hyvästä yhteistyöstä.

Postinjakajille moni antoi lahjan ennen. Ehkei oo enää tapana, kun nekin on pätkäsuhteita.

Tuttuni oli postinjakaja yli 30 vuotta samassa piirissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään tarvetta muistaa, en muista myöskään postinjakajaa, roskakuskia, aurakuskia, kaupan kassoja, palolaitoksen henkilökuntaa, sairaalan ja terveyskeskuksen henkilökuntaa, poliisilaitoksen henkilökuntaa, rajavartiolaitoksen henkilökuntaa enkä edes kansanedustajia... En muista edes työkkärin virkailijaa vaikka olen työtön.

Tällaiset vastaukset ovat aina yhtä naurettavia. Postinjakaja, kaupan kassa jne tuskin viettää päivittäin tuntikausia sen lapsen kanssa eikä myöskään jaa vanhempien kanssa kasvatusvastuuta.

Opettajalle lapset vievät pieni muistamisen ihan kiitokseksi hyvästä yhteistyöstä.

Postinjakajille moni antoi lahjan ennen. Ehkei oo enää tapana, kun nekin on pätkäsuhteita.

Tuttuni oli postinjakaja yli 30 vuotta samassa piirissä.

Totta ja moni roskakuskikin saa lahjan joulusin.

Ihanaa jatus tuo postinkantajan muistaminen...

80-luvulla isoäitini laittoi ulko-obeensa (kerostalossa) 10 mk postinkantajalle... Liekö koskaan saanut lahjaansa...

Jos arvoisat opettajat eivät pidä sellofaaniin kauniisti pakatuista kynttilöistä, he voivat heittää ne roskiin (?????) tai poistaa kortin, kirjoittaa uuden ja antaa vaikkapa siskon kummin veljelle.

Tähänkin ketjuun tullee vinkuopettajia, jotka eivät arvosta kuin kylpylälahjakortteja.

Muistaako kukaan teistä sitä venelahjakorttia opettajalle ketjua? Se oli hauska.

Itsekin annoin postinjakajalle lahjan aiemmin, mutta kun luukkukanto loppui, lopetin lahjatkin. Siis itse olen opettaja ja muistan suklaarasialla koulussamme keittiöhenkilökuntaa, siivoojaa, ohjaajia, kouluisäntää sekä koulusihteeriä. Opettajien lahjominen on vähän niin ja näin, jos joku haluaa muistaa, muistakoot, mutta mikään pakko tai ahdistuksen aihe se ei saa olla.

Olen huomannut, että lapset haluavat muistaa opettajaa.

Se lämmittää sydäntä.

Taas tämä naurettava keskustelu. Ei, opettajaa ei tarvitse muistaa. Toisaalta kyllä saa muistaa, jos siltä tuntuu. Ei siinä mitään noloa tai väärää ole! Sitten vasta homma muuttuu kiusalliseksi, jos lahja on arvoltaan liian suuri. Esimerkiksi yli kymmenen euroa on jo liikaa. 

Tiedän kyllä sen merkityksen, jos saan yläkoululaiselta itse tehdyn kortin ja kiitoksen. Minä tosiaan tiedän, minkä polun olemme yhdessä sinä vuonna käyneet läpi. Ja ne jutut ovat ihan muuta kuin postinkantajan kanssa on puitu. Eli paras lahja on ihan kiitos. Monesti huomaan, että oppilaan tuomalla muistamisella ei ole mitään tekemistä vanhempien kanssa eli se tulee ihan oppilaalta itseltään.

Myös muistan hyvin lukuvuoden lopussa tulleen huoltajan viestin, jossa kiitetään siitä, että olen jaksanut hankalan oppilaan kanssa. Rahaa ei tarvitse, mutta kaikkien jaksamista auttaa kiitoksen sana edes kerran vuodessa. 

Ihmiset tuskin kiittävät toisiaaan liikaa. Minusta se, että lapselle ainakin joskus opetetaan, että voi kirjoittaa kortin tai antaa lahjan jollekulle, vaikkei olisikaan ihan pakko, on tapakasvatusta. Näin opetetaan lasta arvostamaan toisen työtä. 

Olen tosiaan yläkoulun ope ja viime keväänä hyvästelin ensimmäisen kerran sellaisen valvontaluokan, joka ei kolmen vuoden yhteisen taipaleen jälkeen edes suullisesti toivottanut minulle vaikkapa hyvää jatkoa tai kiittänyt. Itse olen aina kiittänyt heitä vuodesta ja toivotellut hyvät joulut ja kesät ja lomat ja viikonloput. Olimme luokan kanssa aivan hyvissä väleissä, ei siinä mitään, enkä usko, että he pahaa tarkoittivat. Mutta oli muutenkin ihan selvää, että kotona oli jäänyt monta asiaa ja käytöstapaa opettamatta. Luokka oli täynnä sosiaalisesti kömpelöitä nuoria, jotka eivät monissa tilanteissa tienneet, mitenpäin olla. 

Vaikka lahjaa ei ope tarvitse ja odota, on ihan selvä ero niiden luokkien välillä, joilta muistamisia tulee ja niiden, joilta ei koskaan. Yleensä lahjoja joskus tuovat luokat ovat muutenkin hyväkäytöksisiä. He osaavat tervehtiä, kiittää, sanoa ole hyvä jne. He saavat suunsa auki tilanteissa. He osallistuvat mielellään tanssiaisiin ja heillä on hyvät pöytätavat. 

Tuskinpa nämä koulussa kiittämättömät nuoret osaavat esimerkiksi kiittää työharjoittelupaikan tyyppiä, joka heitä auttoi ja opasti. Ei muuta kun pipo syvällä päässä korkeintaan urahdetaan. Selvä on, että sen kesätyöpaikan nappaa se, joka katsoi silmiin, tervehti ja kiitti avusta lähtiessään. Kotona ilmeisesti usein ajatellaan, että lapsi oppii nämä asiat itsestään. Ei opi. Hänelle pitää järjestää erilaisia sosiaalisia tilanteita, joissa hän voi harjoitella. Yksi sellainen on, että vie joulukortin opelle ja sanoo ihan ääneen, että kiitos ja hyvää joulua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään tarvetta muistaa, en muista myöskään postinjakajaa, roskakuskia, aurakuskia, kaupan kassoja, palolaitoksen henkilökuntaa, sairaalan ja terveyskeskuksen henkilökuntaa, poliisilaitoksen henkilökuntaa, rajavartiolaitoksen henkilökuntaa enkä edes kansanedustajia... En muista edes työkkärin virkailijaa vaikka olen työtön.

Tällaiset vastaukset ovat aina yhtä naurettavia. Postinjakaja, kaupan kassa jne tuskin viettää päivittäin tuntikausia sen lapsen kanssa eikä myöskään jaa vanhempien kanssa kasvatusvastuuta.

Opettajalle lapset vievät pieni muistamisen ihan kiitokseksi hyvästä yhteistyöstä.

Joo, se olisikin eri asia jos opettaja vapaaehtoisesti viettäisi aikaa tuntikausia vain minun lapseni kanssa, eli kasvattaisi juuri häntä.

Kyseessä on palkkatyö ja iso ryhmä oppilaita. Maatalousyrittäjät viettävät tunteja joka päivä sikojensa kanssa, mutta muistaako kukaan joka joulukinkun ostaa sitä maatalousyrittäjää?

Vierailija kirjoitti:

Taas tämä naurettava keskustelu. Ei, opettajaa ei tarvitse muistaa. Toisaalta kyllä saa muistaa, jos siltä tuntuu. Ei siinä mitään noloa tai väärää ole! Sitten vasta homma muuttuu kiusalliseksi, jos lahja on arvoltaan liian suuri. Esimerkiksi yli kymmenen euroa on jo liikaa. 

Tiedän kyllä sen merkityksen, jos saan yläkoululaiselta itse tehdyn kortin ja kiitoksen. Minä tosiaan tiedän, minkä polun olemme yhdessä sinä vuonna käyneet läpi. Ja ne jutut ovat ihan muuta kuin postinkantajan kanssa on puitu. Eli paras lahja on ihan kiitos. Monesti huomaan, että oppilaan tuomalla muistamisella ei ole mitään tekemistä vanhempien kanssa eli se tulee ihan oppilaalta itseltään.

Myös muistan hyvin lukuvuoden lopussa tulleen huoltajan viestin, jossa kiitetään siitä, että olen jaksanut hankalan oppilaan kanssa. Rahaa ei tarvitse, mutta kaikkien jaksamista auttaa kiitoksen sana edes kerran vuodessa. 

Ihmiset tuskin kiittävät toisiaaan liikaa. Minusta se, että lapselle ainakin joskus opetetaan, että voi kirjoittaa kortin tai antaa lahjan jollekulle, vaikkei olisikaan ihan pakko, on tapakasvatusta. Näin opetetaan lasta arvostamaan toisen työtä. 

Olen tosiaan yläkoulun ope ja viime keväänä hyvästelin ensimmäisen kerran sellaisen valvontaluokan, joka ei kolmen vuoden yhteisen taipaleen jälkeen edes suullisesti toivottanut minulle vaikkapa hyvää jatkoa tai kiittänyt. Itse olen aina kiittänyt heitä vuodesta ja toivotellut hyvät joulut ja kesät ja lomat ja viikonloput. Olimme luokan kanssa aivan hyvissä väleissä, ei siinä mitään, enkä usko, että he pahaa tarkoittivat. Mutta oli muutenkin ihan selvää, että kotona oli jäänyt monta asiaa ja käytöstapaa opettamatta. Luokka oli täynnä sosiaalisesti kömpelöitä nuoria, jotka eivät monissa tilanteissa tienneet, mitenpäin olla. 

Vaikka lahjaa ei ope tarvitse ja odota, on ihan selvä ero niiden luokkien välillä, joilta muistamisia tulee ja niiden, joilta ei koskaan. Yleensä lahjoja joskus tuovat luokat ovat muutenkin hyväkäytöksisiä. He osaavat tervehtiä, kiittää, sanoa ole hyvä jne. He saavat suunsa auki tilanteissa. He osallistuvat mielellään tanssiaisiin ja heillä on hyvät pöytätavat. 

Tuskinpa nämä koulussa kiittämättömät nuoret osaavat esimerkiksi kiittää työharjoittelupaikan tyyppiä, joka heitä auttoi ja opasti. Ei muuta kun pipo syvällä päässä korkeintaan urahdetaan. Selvä on, että sen kesätyöpaikan nappaa se, joka katsoi silmiin, tervehti ja kiitti avusta lähtiessään. Kotona ilmeisesti usein ajatellaan, että lapsi oppii nämä asiat itsestään. Ei opi. Hänelle pitää järjestää erilaisia sosiaalisia tilanteita, joissa hän voi harjoitella. Yksi sellainen on, että vie joulukortin opelle ja sanoo ihan ääneen, että kiitos ja hyvää joulua. 

Eikös se niin ollut että opettajia muistetaan sen takia koska opettaja on osallistunut sen lapsen kasvatukseen? Ja jos oppilaat, koko luokka on kiittämättömiä urpoja, niin olet varmasti kolmen vuoden aikana tehnyt jotain väärin jos et ole yhteenkään saanut mitään vaikutusta aikaan.