Te joiden mies ei osallistunut perhe-elämään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä kyllä toisinaan ihmettelen,  miten tai kuinka osa ihmisistä ylipäätään päätyy parisuhteeseen, jossa ovat olleet valmiita ottamaan vastuulleen vai ovatko alkujaan olettaneet jakavansa  yhteisen talouden ja hankkimaan jälkikasvua, vaikka toinen ei osallistu, rakenna ja ylläpidä yhteistä perhe-elämää. - Ja tämä toisen osallistumattomuus tulee täydellisenä ja kokonaan ennalta arvaamattoman ja ennsutamattomana yllätyksenä pyytämättä ja itsekeen. Pitäisi varmaan osata olla itsestänikin olla huolissani, etten näin viisastellessani löydä tai ajaudu samanlaiseen tilanteeseen.     

Meillä ainakin mies muuttui lapsen syntymän myötä täysin toiseksi henkilöksi. Ennen lasta hoidettiin kotityöt tasan eikä ikinä tapeltu niistä tai rahasta ja mies oli iloinen ja monista asioista kiinnostunut. Lapsen syntymän jälkeen eristäytyi yksin juomaan, oli negatiivinen eikä suostunut hoitamaan lasta kuin hirveällä painostamisella. Haettiin apua eri tahoilta, mutta ei se mitään hyödyttänyt, kun toisesta kaikki oli hyvin.

Sama täällä. Ennen lasta kotityöt tehtiin puoliksi, rahasta ei ollut koskaan riitaa, tehtiin paljon asioita yhdessä (harrastettiin, vietettiin aikaa jne). Mies myös hoiti kaikki vastuunsa hyvin. Onneksi ei sentään juo yhtä saunakaljaa enempää (nytkään). Ap 

Olen entistä huolestuneempi; ja mikä estää sen, ettei myös lasten äiti voisi muuttua samalla tavoin, vai onko se kokonaan tabu. 

En tiedä mikä sen estää, etteikö lasten äiti voisi muuttua täysin syntymän jälkeen. Kai voi. En vain tunne ketään sellaista naista, joka olisi muuttunut. Mutta kai se mahdollista on. Voihan tämän aloituksen kääntää niinkin päin, että äiti ei osallistu ollenkaan perhe-elämään ja isä kyselee, että helpottiko elämä eron jälkeen kun isä otti lapset ja lähti. Ap

Kiitos! - Myönnän, että oman edellä esittämäni kirjoitukseni taustalla oli osaksi ennakkoluuloisuuteni tätä keskustelua kohtaan; että se ajautusi vain miehiä syylllistäväksi ja mätkiväksi. Mutta viestisi kertoi, että ainakin osa (tai ainakin sinä) ymmärrät, että kyse ei ole siitä, että syynä van jokin biologinen ominaisuus, etteivät kaikki miehet käyttäytyisi ja toimisi näin koska miehiä, vaan yhtä hyvin näin saattaa käydä myös naisille. (Edelleenkin olen kyllä ihmeissäni ja hämmennyksessä, että miten tai kuinka näin käy).

- Joskus ehkä tai luultavasti lievemmissä tapauksissa kyse saattanee ehkä painosanalla ehkä olla osaksi siitä, että yleisemmin mies joutuu ymmälleen lapsen tulon myötä siksi, että nainen tahallaan tai tahtomattaan alkaa sanella tai antaa muutoin ymmärtää, että miten miehen tulisi olla.

Miehen tapa tai tavat eivät "yhtä-äkkiä" riitä vaan niiden pitäisi olla enempi "naisen tyylillä/ tavalla" tehtyjä ja odotettuja, koska nainen uskoo, että ne ovat parempia yhteiselle tulevaisuudelle, erityisesti lapsen kannalta, joka ei -vielä- ei ole voinut vaikuttaa millaiseen ympäristöön ja virikkeiden ympäröimänä hän joutuu elämään.

 Ja kun sitten tavallisemmin nainen odottaa tai vaatii tällaista mieheltä (kumppaniltaan), niin mies menee veltoksi ja sulkeutuu ikäänkuin kuvitellen tai luullen, että kaikki palaa entiselleen kun vain aikaa kuluu ja ian hän saa taas toimia ja tehdä vapaasti ninkuin tykkää.   

Tunnen monta erittäin osallistuvaa isää, enkä ollenkaan ajattele, että miehet noin yleensä olisivat osallistumatta. Tämä aloitus koski siis ihan omaa tilannettani vain, ei miessukupuolta noin yleisemmin. 

Mutta tiedätkö, ne naisen tavat hoitaa lapsi ei ole mitään naisen tapoja (sukupuolisidonnaisia tapoja) vaan ne on yleensä esim. neuvolasta saatuja ohjeita siitä, että mitä lapselle pitää syöttää, jotta tämä kasvaa ja neuvolasta saatuja ohjeita siitä, että millainen päivärytmi on hyväksi lapselle. Ei se nainen niitä itse keksi eikä ala määräilemään, vaan viisaammat on ne hänelle sanoneet. Ja tietenkin nainen odottaa, että mieskin hoitaisi lasta sellaisten ohjeiden mukaan, jotka on lapselle hyväksi. Jos neuvolassa ja kasvatusoppaissa vaikkapa sanotaan, että lapsen kanssa pitää viettää aikaa ja lukea lapselle eikä vain istuttaa lasta yksin piirrettyjen eteen koko päiväksi, niin jos miehen tapa on istuttaa lapsi yksin piirrettyjen eteen koko päiväksi, niin ei se tapa riitä vaan naisen on pakko sanoa, että ole läsnä lapselle ja telkkariaikaa on enintään tunti päivässä tms. Jos mies silloin sulkeutuu ja menee veltoksi, niin kyllä silloin miehen itse pitäisi peiliin katsoa (tai lukea muutama kasvatusopas). Ap

Teet vain kaiken yksin, ja yhden ihmisen palkalla.

Lisäksi saat vielä arvostelevan äitipuolen lapsillesi.

Vierailija kirjoitti:

Teet vain kaiken yksin, ja yhden ihmisen palkalla.

Lisäksi saat vielä arvostelevan äitipuolen lapsillesi.

Ei kai ne kaikki äitipuolet nyt oikeasti niin kamalia ole. Voisihan miehen uusi olla ihan mukavakin. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Teet vain kaiken yksin, ja yhden ihmisen palkalla.

Lisäksi saat vielä arvostelevan äitipuolen lapsillesi.

Ap kai tekee jo nyt kaiken yksin?

Erosimme kun lapset olivat 4 ja 10. Lapset menettivät ydinperheen, mutta saivat läsnäolevan isän ja kotoa poistuyi kireä ja ahdistunut ilmapiiri.  Ennen eroa mies oli kyllä kotona, mutta usein kuulokkeet päässä koneella/pleikkarilla, ei henkisesti läsnä perheen arjessa.  Minulla oli aina päävastuu, ja koskaan en saanut olla kotona yksin. Kummankin kanssa kyllä oli kotona siinä 1-2 vuotiaana useamman kk putkeen, joten tiedossa kyllä oli mitä arjen pyöritys vaatii ja oli roolia aiemmin hoitanutkin (yhdestä kerrallaan). Sitten taantui.  Eron jälkeen oli pakko ottaa vastuuta.  Muistuu mieleen kun lapset olivat ensimmäisen viikonlopun olleet hänen vastuullaan, se lasittunut katse ja referaattina kovista koettelemuksista oli "ne joi litran maitoa" :D Arkielämän realiteetit tulivat sit jo vähän ylläreinä. 

Vierailija kirjoitti:

Erosimme kun lapset olivat 4 ja 10. Lapset menettivät ydinperheen, mutta saivat läsnäolevan isän ja kotoa poistuyi kireä ja ahdistunut ilmapiiri.  Ennen eroa mies oli kyllä kotona, mutta usein kuulokkeet päässä koneella/pleikkarilla, ei henkisesti läsnä perheen arjessa.  Minulla oli aina päävastuu, ja koskaan en saanut olla kotona yksin. Kummankin kanssa kyllä oli kotona siinä 1-2 vuotiaana useamman kk putkeen, joten tiedossa kyllä oli mitä arjen pyöritys vaatii ja oli roolia aiemmin hoitanutkin (yhdestä kerrallaan). Sitten taantui.  Eron jälkeen oli pakko ottaa vastuuta.  Muistuu mieleen kun lapset olivat ensimmäisen viikonlopun olleet hänen vastuullaan, se lasittunut katse ja referaattina kovista koettelemuksista oli "ne joi litran maitoa" :D Arkielämän realiteetit tulivat sit jo vähän ylläreinä. 

Toivottavasti hän oli jotain muutakin lapsille antanut kuin sen litran maitoa? 4 ja 10 -vuotiaat osaa jo jotenkin sanoa mitä haluavat syödä ja neuvoa hukassa olevaa isää kaupassa, että ostetaan pitsaa, mutta yksivuotias ei vielä osaa, se pelottaa. Entä jos lapsesi sairastuu vaikka vatsatautiin, niin hoitaako isä sen viikonlopun ajan silti? Ap

Kyllä helpottaa jos elämästä katoaa vit*tus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erosimme kun lapset olivat 4 ja 10. Lapset menettivät ydinperheen, mutta saivat läsnäolevan isän ja kotoa poistuyi kireä ja ahdistunut ilmapiiri.  Ennen eroa mies oli kyllä kotona, mutta usein kuulokkeet päässä koneella/pleikkarilla, ei henkisesti läsnä perheen arjessa.  Minulla oli aina päävastuu, ja koskaan en saanut olla kotona yksin. Kummankin kanssa kyllä oli kotona siinä 1-2 vuotiaana useamman kk putkeen, joten tiedossa kyllä oli mitä arjen pyöritys vaatii ja oli roolia aiemmin hoitanutkin (yhdestä kerrallaan). Sitten taantui.  Eron jälkeen oli pakko ottaa vastuuta.  Muistuu mieleen kun lapset olivat ensimmäisen viikonlopun olleet hänen vastuullaan, se lasittunut katse ja referaattina kovista koettelemuksista oli "ne joi litran maitoa" :D Arkielämän realiteetit tulivat sit jo vähän ylläreinä. 

Toivottavasti hän oli jotain muutakin lapsille antanut kuin sen litran maitoa? 4 ja 10 -vuotiaat osaa jo jotenkin sanoa mitä haluavat syödä ja neuvoa hukassa olevaa isää kaupassa, että ostetaan pitsaa, mutta yksivuotias ei vielä osaa, se pelottaa. Entä jos lapsesi sairastuu vaikka vatsatautiin, niin hoitaako isä sen viikonlopun ajan silti? Ap

Nykyisin hoitaa mukisematta, erosta jo muutama vuosi. Silloin aluksi ennen kuin oli vahvistettu tapaamissopimus, lapset palautui aikaisemmin ja usein valkkasi arkitapaamisen sen mukaan milloin itsellä ei ollut menoja. Vatsatauticasea ei tainut silloin tosin olla. enkä muista mitään totaaliperuutusta.  Kun sopimus oli vahvistettu, ja on tietyllä tapaa vastuussa viranomaisille, niin ei ole tapaamisten kanssa ollut ongelmia ja jos tapaamisen kanssa sattui joku muu meno, sitten hän joko siirtää menoa tai pyrkii järjestämään lasten hoidon toisin. Viikonloppuvaihtoja myös joskus sovitaan, kumman vaan aloitteesta. 

En epäillyt että lapset olisivat tuolloin alussa mitenkään nälässä isänsä luona, mutta hänelle nyt vaan oli järkytys että viikonlopun aikana kaksi lasta vetävät kokonaisen litran maitoa kitusiinsa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erosimme kun lapset olivat 4 ja 10. Lapset menettivät ydinperheen, mutta saivat läsnäolevan isän ja kotoa poistuyi kireä ja ahdistunut ilmapiiri.  Ennen eroa mies oli kyllä kotona, mutta usein kuulokkeet päässä koneella/pleikkarilla, ei henkisesti läsnä perheen arjessa.  Minulla oli aina päävastuu, ja koskaan en saanut olla kotona yksin. Kummankin kanssa kyllä oli kotona siinä 1-2 vuotiaana useamman kk putkeen, joten tiedossa kyllä oli mitä arjen pyöritys vaatii ja oli roolia aiemmin hoitanutkin (yhdestä kerrallaan). Sitten taantui.  Eron jälkeen oli pakko ottaa vastuuta.  Muistuu mieleen kun lapset olivat ensimmäisen viikonlopun olleet hänen vastuullaan, se lasittunut katse ja referaattina kovista koettelemuksista oli "ne joi litran maitoa" :D Arkielämän realiteetit tulivat sit jo vähän ylläreinä. 

Toivottavasti hän oli jotain muutakin lapsille antanut kuin sen litran maitoa? 4 ja 10 -vuotiaat osaa jo jotenkin sanoa mitä haluavat syödä ja neuvoa hukassa olevaa isää kaupassa, että ostetaan pitsaa, mutta yksivuotias ei vielä osaa, se pelottaa. Entä jos lapsesi sairastuu vaikka vatsatautiin, niin hoitaako isä sen viikonlopun ajan silti? Ap

Lastenvalvojan, jonka luona sovitaan tapaamisista, pitäisi pystyä arvioimaan, minkä ikäinen lapsi voi tavata etävanhempaa viikonlopun ajan. Myös (perhe-)neuvolasta voi saada apua, jotta mies ymmärtää millaista hoivaa pieni lapsi tarvitsee.

Itse en välttämättä jättäisi 1-vuotiasta isälle yön yli, jos isä ei ole osallistunut hoitoon juurikaan. Pikku hiljaa pidentäisin tapaamisia lapsen kasvaessa.

Meillä lapset eivät ole lähteneet tapaamisiin, jos ovat olleet sairaita. Isä on myös palauttanut lapset aiemmin, jos ovat sairastuneet isän luona. Lapset ovat itse halunneet sairastaa kotona, minkä hyvin ymmärrän. Itsestä tietysti turhauttavaa, kun ne vähäisetkin vapaahetket viedään pois mutta lasten etu ajaa omani edelle luonnollisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erosimme kun lapset olivat 4 ja 10. Lapset menettivät ydinperheen, mutta saivat läsnäolevan isän ja kotoa poistuyi kireä ja ahdistunut ilmapiiri.  Ennen eroa mies oli kyllä kotona, mutta usein kuulokkeet päässä koneella/pleikkarilla, ei henkisesti läsnä perheen arjessa.  Minulla oli aina päävastuu, ja koskaan en saanut olla kotona yksin. Kummankin kanssa kyllä oli kotona siinä 1-2 vuotiaana useamman kk putkeen, joten tiedossa kyllä oli mitä arjen pyöritys vaatii ja oli roolia aiemmin hoitanutkin (yhdestä kerrallaan). Sitten taantui.  Eron jälkeen oli pakko ottaa vastuuta.  Muistuu mieleen kun lapset olivat ensimmäisen viikonlopun olleet hänen vastuullaan, se lasittunut katse ja referaattina kovista koettelemuksista oli "ne joi litran maitoa" :D Arkielämän realiteetit tulivat sit jo vähän ylläreinä. 

Toivottavasti hän oli jotain muutakin lapsille antanut kuin sen litran maitoa? 4 ja 10 -vuotiaat osaa jo jotenkin sanoa mitä haluavat syödä ja neuvoa hukassa olevaa isää kaupassa, että ostetaan pitsaa, mutta yksivuotias ei vielä osaa, se pelottaa. Entä jos lapsesi sairastuu vaikka vatsatautiin, niin hoitaako isä sen viikonlopun ajan silti? Ap

Lastenvalvojan, jonka luona sovitaan tapaamisista, pitäisi pystyä arvioimaan, minkä ikäinen lapsi voi tavata etävanhempaa viikonlopun ajan. Myös (perhe-)neuvolasta voi saada apua, jotta mies ymmärtää millaista hoivaa pieni lapsi tarvitsee.

Itse en välttämättä jättäisi 1-vuotiasta isälle yön yli, jos isä ei ole osallistunut hoitoon juurikaan. Pikku hiljaa pidentäisin tapaamisia lapsen kasvaessa.

Meillä lapset eivät ole lähteneet tapaamisiin, jos ovat olleet sairaita. Isä on myös palauttanut lapset aiemmin, jos ovat sairastuneet isän luona. Lapset ovat itse halunneet sairastaa kotona, minkä hyvin ymmärrän. Itsestä tietysti turhauttavaa, kun ne vähäisetkin vapaahetket viedään pois mutta lasten etu ajaa omani edelle luonnollisesti.

Mies ei ole nytkään monista pyynnöistäni huolimatta suostunut perheneuvolaan niin miksi hän suostuisi eron jälkeen? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erosimme kun lapset olivat 4 ja 10. Lapset menettivät ydinperheen, mutta saivat läsnäolevan isän ja kotoa poistuyi kireä ja ahdistunut ilmapiiri.  Ennen eroa mies oli kyllä kotona, mutta usein kuulokkeet päässä koneella/pleikkarilla, ei henkisesti läsnä perheen arjessa.  Minulla oli aina päävastuu, ja koskaan en saanut olla kotona yksin. Kummankin kanssa kyllä oli kotona siinä 1-2 vuotiaana useamman kk putkeen, joten tiedossa kyllä oli mitä arjen pyöritys vaatii ja oli roolia aiemmin hoitanutkin (yhdestä kerrallaan). Sitten taantui.  Eron jälkeen oli pakko ottaa vastuuta.  Muistuu mieleen kun lapset olivat ensimmäisen viikonlopun olleet hänen vastuullaan, se lasittunut katse ja referaattina kovista koettelemuksista oli "ne joi litran maitoa" :D Arkielämän realiteetit tulivat sit jo vähän ylläreinä. 

Toivottavasti hän oli jotain muutakin lapsille antanut kuin sen litran maitoa? 4 ja 10 -vuotiaat osaa jo jotenkin sanoa mitä haluavat syödä ja neuvoa hukassa olevaa isää kaupassa, että ostetaan pitsaa, mutta yksivuotias ei vielä osaa, se pelottaa. Entä jos lapsesi sairastuu vaikka vatsatautiin, niin hoitaako isä sen viikonlopun ajan silti? Ap

Lastenvalvojan, jonka luona sovitaan tapaamisista, pitäisi pystyä arvioimaan, minkä ikäinen lapsi voi tavata etävanhempaa viikonlopun ajan. Myös (perhe-)neuvolasta voi saada apua, jotta mies ymmärtää millaista hoivaa pieni lapsi tarvitsee.

Itse en välttämättä jättäisi 1-vuotiasta isälle yön yli, jos isä ei ole osallistunut hoitoon juurikaan. Pikku hiljaa pidentäisin tapaamisia lapsen kasvaessa.

Meillä lapset eivät ole lähteneet tapaamisiin, jos ovat olleet sairaita. Isä on myös palauttanut lapset aiemmin, jos ovat sairastuneet isän luona. Lapset ovat itse halunneet sairastaa kotona, minkä hyvin ymmärrän. Itsestä tietysti turhauttavaa, kun ne vähäisetkin vapaahetket viedään pois mutta lasten etu ajaa omani edelle luonnollisesti.

Ei ne lastenvalvojat tuollaista päätä. Ne vain vahvistaa vanhempien keskenään sopiman asian.

On ne lapset kivoja ja elänmän suola!!! Miten pärjäisi ilman? Todella hyvin!!

Täällä vähän samantyyppinen kokemus, ei kuitenkaan tälläisen miehen vaimona vaan tyttärenä. Oma isäni oli siis koko lapsuuteni tälläinen. Vaikka saman katon alla asuttiin, isällä oli joskus jopa ongelmia muistaa millä luokilla me (minä -nyt 19v - & 4 pikkusisarustani) olimme. Äiti hoiti käytännössä yksinhuoltajana meitä, sekä myös isääni! Pyykkäsi, teki ruuan. Isää ei ilmeisesti vain kiinnostanut, vaipui vain omiin oloihinsa.

Ero tuli vanhemmille pari vuotta sitten. Suoraan sanottuna arkemme ei muuttunut yhtään. Samat asiat äidillä hoidettavana. Eron jälkeen isä ei ole ottanut juuri yhtään yhteyttä, oman sairaalajaksoni aikana laittoi yhden tsemppiviestin. Pari kertaa nähnyt lapsiaan parin vuoden aikana ehkä 4 kertaa. Silloinkin vaan jutustelemme kiusallisesti, isällä ei mitään ideaa mitä elämäämme kuuluu. Eniten harmittaa sisaruksien puolesta, varsinkin 5v sisko kaipailee isäänsä & kyselee eikö isä välitä. Itse olen jo tähän välinpitämättömyyteen tottunut. Oma oloni helpotti isän muuttaessa pois, koin syvää ahdistusta siitä kuinka näin isää päivittäin ja huomasin kuinka hän vaan ei välitä! Olen huomannut myös äidin voinnin kohonneen. Ei enään yhtä mieslasta passattavana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis miten tuo on mahdollista? Mitä mies kotona ollessaan tekee? Mitä vastaa jos lapset pyytää eism leikkimään?

Oletteko keskustelleet asiasta ja onko mies selittänyt mitenkään omaa näkemystään?

Lapsia on siis vain yksi (kirjoitin aloitukseni epäselvästi, pahoittelut jos se sekoittaa). Kun tämä yksivuotiaamme menee esittelemään isälleen leluja ja näin siis pyytää isäänsä leikkimään kanssaan, niin mies siis minuutin katselee niitä leluja lapsen kanssa ja sitten sanoo, että mene äidin luo isän pitää nyt soittaa yksi puhelu / mennä vessaan / lähteä kauppaan / lukea uutiset tms.

Ja ollaan keskusteltu tai siis minä olen puhunut asiasta kyllästymiseen saakka. Mies ei selitä asiaa minulle muuten kuin että hän ei ehdi olla lapsen kanssa koska pitää soittaa yksi puhelu juuri silloin tai mennä vessaan juuri silloin tai laittamaan harrastusvälineitään juuri silloin tai juuri silloin lähteä kauppaan tms. Eli samat syyt kuin mitä lapselle sanoo. Ja keskustelu loppuu siihen (poistuu sinne puhelimeensa jos yritän jatkaa keskustelua). Hän on siis paikalla kotona paljon, mutta ei osallistu. Ap

Oletko ottanut tätä asiaa puheeksi illalla kun lapsi nukkuu eli kaikessa rauhassa eikä vain siinä kohtaa kun lapsi yrittää saada isäänsä seuraksi?Oletko kysynyt miksi hän ei koskaan halua viettää aikaa lapsen kanssa?

Sano hänelle että tämä ei käy sinulle ja sinä vedät lopulta jotain johtopäätöksiä ja toimit sen mukaan jos näyttää että mies ei halua lastaan hoitaa eikä huomioida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis miten tuo on mahdollista? Mitä mies kotona ollessaan tekee? Mitä vastaa jos lapset pyytää eism leikkimään?

Oletteko keskustelleet asiasta ja onko mies selittänyt mitenkään omaa näkemystään?

Lapsia on siis vain yksi (kirjoitin aloitukseni epäselvästi, pahoittelut jos se sekoittaa). Kun tämä yksivuotiaamme menee esittelemään isälleen leluja ja näin siis pyytää isäänsä leikkimään kanssaan, niin mies siis minuutin katselee niitä leluja lapsen kanssa ja sitten sanoo, että mene äidin luo isän pitää nyt soittaa yksi puhelu / mennä vessaan / lähteä kauppaan / lukea uutiset tms.

Ja ollaan keskusteltu tai siis minä olen puhunut asiasta kyllästymiseen saakka. Mies ei selitä asiaa minulle muuten kuin että hän ei ehdi olla lapsen kanssa koska pitää soittaa yksi puhelu juuri silloin tai mennä vessaan juuri silloin tai laittamaan harrastusvälineitään juuri silloin tai juuri silloin lähteä kauppaan tms. Eli samat syyt kuin mitä lapselle sanoo. Ja keskustelu loppuu siihen (poistuu sinne puhelimeensa jos yritän jatkaa keskustelua). Hän on siis paikalla kotona paljon, mutta ei osallistu. Ap

Oletko ottanut tätä asiaa puheeksi illalla kun lapsi nukkuu eli kaikessa rauhassa eikä vain siinä kohtaa kun lapsi yrittää saada isäänsä seuraksi?Oletko kysynyt miksi hän ei koskaan halua viettää aikaa lapsen kanssa?

Sano hänelle että tämä ei käy sinulle ja sinä vedät lopulta jotain johtopäätöksiä ja toimit sen mukaan jos näyttää että mies ei halua lastaan hoitaa eikä huomioida.

Olen monta kertaa ottanut puheeksi kun lapsi on jo nukkumassa. Ja sanonut, että vedän lopulta sitten omat johtopäätökseni. Ei tätä tilannetta ole mitkään keskustelualoitukseni muuttaneet. En usko, että hän osallistuisi avioliitossa nykyistä enempää ikinä vaikka tekisin mitä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oh kyllä.

Tietenkään vastuu ei kadonnut mihinkään, mutta eipä ollut sitä toista, jonka poissaolon syytä kaikki oli. Meillä siis miehellä oli niin tärkeitä tehtäviä, töitä ja vastuita, että muualle kyllä oli pakko mennä ja sitten kotona piti päästä lepäämään.

Lisäksi hänellä kuitenkin oli kasvatusohjeita, kodinhoito-ohjeita, ruokatoivomuksia ja vaikka mitä teorioita. Tosin hänen mielestään kasvatus oli sitä, että lapsille pidettiin vartin luento, jonka jälkeen fiksut jälkeläiset vaalisivat tätä timanttista elämänohjetta.

Lisäksi hänestä tuli eron jälkeen parempi isä, koska sai palata omaan poikamieselämäänsä aina kymmeneksi päiväksi, kunnes tuli se jokatoinenviikonloppu, jonka viettää lasten kanssa.

Nyt kun täysi-ikäisyys jo häämöttää, hän alkaa jopa pohtia, voisiko tehdä lastensa kanssa jotain "ylimääräistäkin" kuten lähteä viikon lomamatkalle.

Hän siis kuitenkin piti lapset luonaan joka toinen viikonloppu? Meillä on siis vain yksi lapsi, hän täytti juuri vuoden. Joten viikonlopputapaamiset ei ole vielä edes mahdollisia.. Lisäksi mieheni ei niistä selviäisi, koska hän ei tiedä edes mitä lapsi syö (ei suostu kuuntelemaan kun yritän kertoa mitä lapsemme syö). Ap

Jos teillä ei ole mitään akuuttia henkistä väkivaltaa, lykkää hommaa, kunnes lapsi on 2 v.

Itse erosin siinä vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oh kyllä.

Tietenkään vastuu ei kadonnut mihinkään, mutta eipä ollut sitä toista, jonka poissaolon syytä kaikki oli. Meillä siis miehellä oli niin tärkeitä tehtäviä, töitä ja vastuita, että muualle kyllä oli pakko mennä ja sitten kotona piti päästä lepäämään.

Lisäksi hänellä kuitenkin oli kasvatusohjeita, kodinhoito-ohjeita, ruokatoivomuksia ja vaikka mitä teorioita. Tosin hänen mielestään kasvatus oli sitä, että lapsille pidettiin vartin luento, jonka jälkeen fiksut jälkeläiset vaalisivat tätä timanttista elämänohjetta.

Lisäksi hänestä tuli eron jälkeen parempi isä, koska sai palata omaan poikamieselämäänsä aina kymmeneksi päiväksi, kunnes tuli se jokatoinenviikonloppu, jonka viettää lasten kanssa.

Nyt kun täysi-ikäisyys jo häämöttää, hän alkaa jopa pohtia, voisiko tehdä lastensa kanssa jotain "ylimääräistäkin" kuten lähteä viikon lomamatkalle.

Hän siis kuitenkin piti lapset luonaan joka toinen viikonloppu? Meillä on siis vain yksi lapsi, hän täytti juuri vuoden. Joten viikonlopputapaamiset ei ole vielä edes mahdollisia.. Lisäksi mieheni ei niistä selviäisi, koska hän ei tiedä edes mitä lapsi syö (ei suostu kuuntelemaan kun yritän kertoa mitä lapsemme syö). Ap

Jos teillä ei ole mitään akuuttia henkistä väkivaltaa, lykkää hommaa, kunnes lapsi on 2 v.

Itse erosin siinä vaiheessa.

Mietin vain, että miten kestän tätä vitut*usta vielä vuoden.. Ei ole lapsellekaan hyväksi, että äitiä vitut*taa koko ajan. Osallistuuko sinun exäsi lapseen nyt eronne jälkeen? Ap

Neuvola-aikoina oli muutama tapaus, jossa isä oli mennyt lähes psykoosinkaltaiseen tilaan lapsen synnyttyä. Eivät pystyneet toimimaan isänä lainkaan, vetäytyivät perheestä täysin. Luulen, että noissa voi olla taustalla jotain omaa varhaista traumatisoitumista, joka nousee pintaan, kun näkee sen oman avuttoman lapsen.

Mietin, että osalla voi olla myös taustalla sitä, että ei ole oikeastaan halunnut isäksi niin kovasti. Lapsi on ollut enemmän naisen projekti. Sitten kun se lyö naamalle, että tämähän on oikeastaan aika rankkaa, tilanteesta syytellään vaimoa. 

Kaikista ei vain ole vanhemmiksi. Tiedän aiemman työni kautta (sosiaaliala) parikin miestä, jotka jäivät lapsen kanssa yksin naisen nostettua kytkintä. Että kyllä se voi niinkin päin mennä. Yleensä näissä on mt-ongelmia taustalla, harvemmin kyseessä on mitkään työelämässä loistavat uraihmiset. 

Vierailija kirjoitti:

Sitä kyllä toisinaan ihmettelen,  miten tai kuinka osa ihmisistä ylipäätään päätyy parisuhteeseen, jossa ovat olleet valmiita ottamaan vastuulleen vai ovatko alkujaan olettaneet jakavansa  yhteisen talouden ja hankkimaan jälkikasvua, vaikka toinen ei osallistu, rakenna ja ylläpidä yhteistä perhe-elämää. - Ja tämä toisen osallistumattomuus tulee täydellisenä ja kokonaan ennalta arvaamattoman ja ennsutamattomana yllätyksenä pyytämättä ja itsekeen. Pitäisi varmaan osata olla itsestänikin olla huolissani, etten näin viisastellessani löydä tai ajaudu samanlaiseen tilanteeseen.     

Onhan tällä palstallakin ollut monta esimerkkiä siitä, miten ennen lastenhankintaa asiat on keskusteltu läpi miehen kanssa ja mies on luvannut olla osallistuva isä ja sitten lapsen syntyessä mies kuvittelee että vaimo on "loukussa" ja mies voi tehdä mitä lystää ja jättää lapsenhoidon kokonaan naisen vastuulle. Monesti mies on jopa ollut se joka on enemmän halunnut lapsia.

Perhe-elämään osallistuminen ei välttämättä miestä huvita, kun kaikki pitäisi tehdä juuri sillä tavalla kuin nainen haluaa. Lisäksi naisen kaikki huomio keskittyy lapsiin, mies on pelkkä käskytettävä. Seksiäkin on yhtä paljon kuin lunta joulukuussa.

Mikähän on, kun ei huvita?