Te joiden mies ei osallistunut perhe-elämään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis miten tuo on mahdollista? Mitä mies kotona ollessaan tekee? Mitä vastaa jos lapset pyytää eism leikkimään?

Oletteko keskustelleet asiasta ja onko mies selittänyt mitenkään omaa näkemystään?

Lapsia on siis vain yksi (kirjoitin aloitukseni epäselvästi, pahoittelut jos se sekoittaa). Kun tämä yksivuotiaamme menee esittelemään isälleen leluja ja näin siis pyytää isäänsä leikkimään kanssaan, niin mies siis minuutin katselee niitä leluja lapsen kanssa ja sitten sanoo, että mene äidin luo isän pitää nyt soittaa yksi puhelu / mennä vessaan / lähteä kauppaan / lukea uutiset tms.

Ja ollaan keskusteltu tai siis minä olen puhunut asiasta kyllästymiseen saakka. Mies ei selitä asiaa minulle muuten kuin että hän ei ehdi olla lapsen kanssa koska pitää soittaa yksi puhelu juuri silloin tai mennä vessaan juuri silloin tai laittamaan harrastusvälineitään juuri silloin tai juuri silloin lähteä kauppaan tms. Eli samat syyt kuin mitä lapselle sanoo. Ja keskustelu loppuu siihen (poistuu sinne puhelimeensa jos yritän jatkaa keskustelua). Hän on siis paikalla kotona paljon, mutta ei osallistu. Ap

Miten hän hoitaa lasta kun sinä käyt liikkumassa ja huolehtimassa itsestäsi?

Ei hoida. Jos menen jonnekin joudun pyytämään jonkun muun hoitamaan lasta, koska mies keksii, että hänellä on juuri silloin aivan välttämätön meno jonnekin kauppaan tai salille tms. Aloitukseni koskee juuri tätä, että mies ei osallistu perhe-elämään. Jos hän hoitaisi lasta, niin en sanoisi, että hän ei osallistu. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä kyllä toisinaan ihmettelen,  miten tai kuinka osa ihmisistä ylipäätään päätyy parisuhteeseen, jossa ovat olleet valmiita ottamaan vastuulleen vai ovatko alkujaan olettaneet jakavansa  yhteisen talouden ja hankkimaan jälkikasvua, vaikka toinen ei osallistu, rakenna ja ylläpidä yhteistä perhe-elämää. - Ja tämä toisen osallistumattomuus tulee täydellisenä ja kokonaan ennalta arvaamattoman ja ennsutamattomana yllätyksenä pyytämättä ja itsekeen. Pitäisi varmaan osata olla itsestänikin olla huolissani, etten näin viisastellessani löydä tai ajaudu samanlaiseen tilanteeseen.     

Meillä ainakin mies muuttui lapsen syntymän myötä täysin toiseksi henkilöksi. Ennen lasta hoidettiin kotityöt tasan eikä ikinä tapeltu niistä tai rahasta ja mies oli iloinen ja monista asioista kiinnostunut. Lapsen syntymän jälkeen eristäytyi yksin juomaan, oli negatiivinen eikä suostunut hoitamaan lasta kuin hirveällä painostamisella. Haettiin apua eri tahoilta, mutta ei se mitään hyödyttänyt, kun toisesta kaikki oli hyvin.

Sama täällä. Ennen lasta kotityöt tehtiin puoliksi, rahasta ei ollut koskaan riitaa, tehtiin paljon asioita yhdessä (harrastettiin, vietettiin aikaa jne). Mies myös hoiti kaikki vastuunsa hyvin. Onneksi ei sentään juo yhtä saunakaljaa enempää (nytkään). Ap 

Olen entistä huolestuneempi; ja mikä estää sen, ettei myös lasten äiti voisi muuttua samalla tavoin, vai onko se kokonaan tabu. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli kotona ylin työnjohtaja, jonka ammattikin edellytti että hän tiesi kaiken perhearjesta. Teoriassa. 

Kotihommissa ei ollut mitään ylevää tekemistä, joten hän kuittasi kaiken sanomalla että nuo ovat niin yksinkertaisia asioita että idioottikin ne osaisi. Miksi jaksat tuollaisista pikkuasioista valittaa?

Standardit olivat kuitenkin korkealla. Gourmetruoka nenän eteen. Välitön tieto kadonneen laturin sijainnista. Lapset hiljaisina ja omissa sängyissään yön yli. Häiriöttömät aamu- paivä ja iltanokoset. rajoittamaton tietokoneaika. Ja seksiä, sitä ei koskaan voinut olla tarpeeksi. 

Pidin itseäni nuorena hyväitsetuntoisena ja älykkäänä. Kirjoitin rivin älliä ja pääsin opiskelemaan yliopistoon kertahakemalla. Kuitenkin tämä tyyppi teki minusta ajan mittaan robotin ja ilmeettömän haamun. 

Kun revin silmäni auki väkisin siinä vaiheessa kun olin jo varma että jompikumpi meistä on vainaa puolen vuoden sisään, sain kasattua viimeiset voimat ja lähdettyä. 

Ikinä en ole tehnyt yhtä hyvää päätöstä. Tärkeintä on mielenrauha. 

Kuulostaa kamalalta tilanteelta tuo parisuhteesi. Oliko mies lasten kanssa eron jälkeen? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä kyllä toisinaan ihmettelen,  miten tai kuinka osa ihmisistä ylipäätään päätyy parisuhteeseen, jossa ovat olleet valmiita ottamaan vastuulleen vai ovatko alkujaan olettaneet jakavansa  yhteisen talouden ja hankkimaan jälkikasvua, vaikka toinen ei osallistu, rakenna ja ylläpidä yhteistä perhe-elämää. - Ja tämä toisen osallistumattomuus tulee täydellisenä ja kokonaan ennalta arvaamattoman ja ennsutamattomana yllätyksenä pyytämättä ja itsekeen. Pitäisi varmaan osata olla itsestänikin olla huolissani, etten näin viisastellessani löydä tai ajaudu samanlaiseen tilanteeseen.     

Meillä ainakin mies muuttui lapsen syntymän myötä täysin toiseksi henkilöksi. Ennen lasta hoidettiin kotityöt tasan eikä ikinä tapeltu niistä tai rahasta ja mies oli iloinen ja monista asioista kiinnostunut. Lapsen syntymän jälkeen eristäytyi yksin juomaan, oli negatiivinen eikä suostunut hoitamaan lasta kuin hirveällä painostamisella. Haettiin apua eri tahoilta, mutta ei se mitään hyödyttänyt, kun toisesta kaikki oli hyvin.

Sama täällä. Ennen lasta kotityöt tehtiin puoliksi, rahasta ei ollut koskaan riitaa, tehtiin paljon asioita yhdessä (harrastettiin, vietettiin aikaa jne). Mies myös hoiti kaikki vastuunsa hyvin. Onneksi ei sentään juo yhtä saunakaljaa enempää (nytkään). Ap 

Olen entistä huolestuneempi; ja mikä estää sen, ettei myös lasten äiti voisi muuttua samalla tavoin, vai onko se kokonaan tabu. 

En tiedä mikä sen estää, etteikö lasten äiti voisi muuttua täysin syntymän jälkeen. Kai voi. En vain tunne ketään sellaista naista, joka olisi muuttunut. Mutta kai se mahdollista on. Voihan tämän aloituksen kääntää niinkin päin, että äiti ei osallistu ollenkaan perhe-elämään ja isä kyselee, että helpottiko elämä eron jälkeen kun isä otti lapset ja lähti. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis miten tuo on mahdollista? Mitä mies kotona ollessaan tekee? Mitä vastaa jos lapset pyytää eism leikkimään?

Oletteko keskustelleet asiasta ja onko mies selittänyt mitenkään omaa näkemystään?

Lapsia on siis vain yksi (kirjoitin aloitukseni epäselvästi, pahoittelut jos se sekoittaa). Kun tämä yksivuotiaamme menee esittelemään isälleen leluja ja näin siis pyytää isäänsä leikkimään kanssaan, niin mies siis minuutin katselee niitä leluja lapsen kanssa ja sitten sanoo, että mene äidin luo isän pitää nyt soittaa yksi puhelu / mennä vessaan / lähteä kauppaan / lukea uutiset tms.

Ja ollaan keskusteltu tai siis minä olen puhunut asiasta kyllästymiseen saakka. Mies ei selitä asiaa minulle muuten kuin että hän ei ehdi olla lapsen kanssa koska pitää soittaa yksi puhelu juuri silloin tai mennä vessaan juuri silloin tai laittamaan harrastusvälineitään juuri silloin tai juuri silloin lähteä kauppaan tms. Eli samat syyt kuin mitä lapselle sanoo. Ja keskustelu loppuu siihen (poistuu sinne puhelimeensa jos yritän jatkaa keskustelua). Hän on siis paikalla kotona paljon, mutta ei osallistu. Ap

Miten hän hoitaa lasta kun sinä käyt liikkumassa ja huolehtimassa itsestäsi?

Ei hoida. Jos menen jonnekin joudun pyytämään jonkun muun hoitamaan lasta, koska mies keksii, että hänellä on juuri silloin aivan välttämätön meno jonnekin kauppaan tai salille tms. Aloitukseni koskee juuri tätä, että mies ei osallistu perhe-elämään. Jos hän hoitaisi lasta, niin en sanoisi, että hän ei osallistu. Ap

Miehesi on turvallisuusriski ja riski lapsellesi. Mieti jos sairastut vakavasti tai kuolet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis miten tuo on mahdollista? Mitä mies kotona ollessaan tekee? Mitä vastaa jos lapset pyytää eism leikkimään?

Oletteko keskustelleet asiasta ja onko mies selittänyt mitenkään omaa näkemystään?

Lapsia on siis vain yksi (kirjoitin aloitukseni epäselvästi, pahoittelut jos se sekoittaa). Kun tämä yksivuotiaamme menee esittelemään isälleen leluja ja näin siis pyytää isäänsä leikkimään kanssaan, niin mies siis minuutin katselee niitä leluja lapsen kanssa ja sitten sanoo, että mene äidin luo isän pitää nyt soittaa yksi puhelu / mennä vessaan / lähteä kauppaan / lukea uutiset tms.

Ja ollaan keskusteltu tai siis minä olen puhunut asiasta kyllästymiseen saakka. Mies ei selitä asiaa minulle muuten kuin että hän ei ehdi olla lapsen kanssa koska pitää soittaa yksi puhelu juuri silloin tai mennä vessaan juuri silloin tai laittamaan harrastusvälineitään juuri silloin tai juuri silloin lähteä kauppaan tms. Eli samat syyt kuin mitä lapselle sanoo. Ja keskustelu loppuu siihen (poistuu sinne puhelimeensa jos yritän jatkaa keskustelua). Hän on siis paikalla kotona paljon, mutta ei osallistu. Ap

Miten hän hoitaa lasta kun sinä käyt liikkumassa ja huolehtimassa itsestäsi?

Ei hoida. Jos menen jonnekin joudun pyytämään jonkun muun hoitamaan lasta, koska mies keksii, että hänellä on juuri silloin aivan välttämätön meno jonnekin kauppaan tai salille tms. Aloitukseni koskee juuri tätä, että mies ei osallistu perhe-elämään. Jos hän hoitaisi lasta, niin en sanoisi, että hän ei osallistu. Ap

Miehesi on turvallisuusriski ja riski lapsellesi. Mieti jos sairastut vakavasti tai kuolet.

Vaikka olisikin, niin en pysty häntä toiseksi muuttamaan. Eroa tässä mietin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Mies ei osallistu perhe-elämään, vaan hän on isä. Hän on perheenjäsen. Lapsetkaan ei "osallistu" tai minä.

Naapurit ja sukulaiset ehkä voisi jotenkin osallistua. Ihme elämää jotkut elää.

Oletpa nokkela.

Raivonosta kissa pöydälle "miksi aikuinen mies ei huolehdi lapsestaan ja anna vaimolleen hetken omaa aikaa, miksi!?" jos mössöttää niitä puheluita yms ni karju... Puolusta itseäsi!!!

Vierailija kirjoitti:

Raivonosta kissa pöydälle "miksi aikuinen mies ei huolehdi lapsestaan ja anna vaimolleen hetken omaa aikaa, miksi!?" jos mössöttää niitä puheluita yms ni karju... Puolusta itseäsi!!!

En jaksa enää, olen jo karjunut ja nostellut kissaa monta kertaa pöydälle ja asiasta on jo riideltykin monta kertaa. Enää mietin eroa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä kyllä toisinaan ihmettelen,  miten tai kuinka osa ihmisistä ylipäätään päätyy parisuhteeseen, jossa ovat olleet valmiita ottamaan vastuulleen vai ovatko alkujaan olettaneet jakavansa  yhteisen talouden ja hankkimaan jälkikasvua, vaikka toinen ei osallistu, rakenna ja ylläpidä yhteistä perhe-elämää. - Ja tämä toisen osallistumattomuus tulee täydellisenä ja kokonaan ennalta arvaamattoman ja ennsutamattomana yllätyksenä pyytämättä ja itsekeen. Pitäisi varmaan osata olla itsestänikin olla huolissani, etten näin viisastellessani löydä tai ajaudu samanlaiseen tilanteeseen.     

Meillä ainakin mies muuttui lapsen syntymän myötä täysin toiseksi henkilöksi. Ennen lasta hoidettiin kotityöt tasan eikä ikinä tapeltu niistä tai rahasta ja mies oli iloinen ja monista asioista kiinnostunut. Lapsen syntymän jälkeen eristäytyi yksin juomaan, oli negatiivinen eikä suostunut hoitamaan lasta kuin hirveällä painostamisella. Haettiin apua eri tahoilta, mutta ei se mitään hyödyttänyt, kun toisesta kaikki oli hyvin.

Ei ne pennut ole kaikkien juttu, vaikka ne niin väittääkin. Valitettavasti se tajutaan liian myöhään. Lemmikistä pääsee eroon, pennusta ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä kyllä toisinaan ihmettelen,  miten tai kuinka osa ihmisistä ylipäätään päätyy parisuhteeseen, jossa ovat olleet valmiita ottamaan vastuulleen vai ovatko alkujaan olettaneet jakavansa  yhteisen talouden ja hankkimaan jälkikasvua, vaikka toinen ei osallistu, rakenna ja ylläpidä yhteistä perhe-elämää. - Ja tämä toisen osallistumattomuus tulee täydellisenä ja kokonaan ennalta arvaamattoman ja ennsutamattomana yllätyksenä pyytämättä ja itsekeen. Pitäisi varmaan osata olla itsestänikin olla huolissani, etten näin viisastellessani löydä tai ajaudu samanlaiseen tilanteeseen.     

Meillä ainakin mies muuttui lapsen syntymän myötä täysin toiseksi henkilöksi. Ennen lasta hoidettiin kotityöt tasan eikä ikinä tapeltu niistä tai rahasta ja mies oli iloinen ja monista asioista kiinnostunut. Lapsen syntymän jälkeen eristäytyi yksin juomaan, oli negatiivinen eikä suostunut hoitamaan lasta kuin hirveällä painostamisella. Haettiin apua eri tahoilta, mutta ei se mitään hyödyttänyt, kun toisesta kaikki oli hyvin.

Ei ne pennut ole kaikkien juttu, vaikka ne niin väittääkin. Valitettavasti se tajutaan liian myöhään. Lemmikistä pääsee eroon, pennusta ei.

Sitä tässä vähän kyselenkin, että jos mies ei ole osallistunut juuri yhtään lapseensa avioliiton aikana, niin osallistuuko hän eron jälkeen enemmän vai vielä vähemmän.. Ap

Kyllä helpotti, aivan valtavasti, kun aikuinen huollettava jäi pois. Mun exmiehestä paljastui lapsen syntymän jälkeen itseriittoinen laiskimus, jolle kaikki kotiin ja lapseen liittyvät asiat olivat "äidin hommia", palkkatyöni lisäksi, tietysti. Hän oli se, joka sai minut aikanaan puhuttua ympäri yhteen lapseen. Seurusteluaikana kaikki vielä sujui...

Näin 15 vuotta myöhemmin olen sitä mieltä, että lähtö oli elämäni paras päätös. Tapasin pian sen jälkeen nykyisen puolisoni, joka on ihan eri maata ja otti sen roolin, mihin biologinen isä ei kyennytkään. Se, mikä harmittaa, on se, ettei aikuistuva tytär arvosta viikonloppuisänsä hoitoa. (Ei kai, se kun oli nonstop piirrettyjen katselua. Tytär osaa muuminsa.) Isä jäi vieraaksi, ja yrittää nyt jälkikäteen paikkailla menetettyjä vuosia olemalla yhtäkkiä hyvin kiinnostunut tyttären opintomenestyksestä.

Meillä oli juuri noin, miehestäni tuli ajanmittaan jonkinlainen perheen ”ulkojäsen”.

Olin ensin lasten kanssa hoitovapaalla ja sillon oli luonnollista että hoidin lapset ja kodin, miehellä oli vaativa työ ja päälle oma aikaavievä harrastus. Odotin tietysti että tilanne muuttuu kun palaan töihin mutta mies jatkuikin samalla linjalla.

Lasten kanssa ei ehtinyt olla kun aina oli vähintään töihin liittyviä paperitöitä, tarjouslaskelmia, päänsärky, aivan sama mitä minulla oli, sain silti olla lasten kanssa ja jos minulla oli meno sain järjestää lastenvahdin muualta.

Ero ei meillä muuttanut omaa työmäärää mitenkään koska mies ei ollut mihinkään osallistunutkaan mutta helpotti omaa mieltäni kun ei enää tarvinnut jatkuvasti pettyä toisen toimintaan. Ei kyllä eron jälkeenkään ehtinyt lapsia tavata kun oli niin kiire.

Ja kyllä, kaikki eivät osaa edes ruokkia lapsia, meillä mies oli sitä mieltä että kolmevuotias voi valmistaa aamiaisensa itse. Oli siis jättänyt aamupalan tekemättä ja tämä oli vastaus kun asiasta tuli riitaa.

Suosittelen eroa Ap.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli juuri noin, miehestäni tuli ajanmittaan jonkinlainen perheen ”ulkojäsen”.

Olin ensin lasten kanssa hoitovapaalla ja sillon oli luonnollista että hoidin lapset ja kodin, miehellä oli vaativa työ ja päälle oma aikaavievä harrastus. Odotin tietysti että tilanne muuttuu kun palaan töihin mutta mies jatkuikin samalla linjalla.

Lasten kanssa ei ehtinyt olla kun aina oli vähintään töihin liittyviä paperitöitä, tarjouslaskelmia, päänsärky, aivan sama mitä minulla oli, sain silti olla lasten kanssa ja jos minulla oli meno sain järjestää lastenvahdin muualta.

Ero ei meillä muuttanut omaa työmäärää mitenkään koska mies ei ollut mihinkään osallistunutkaan mutta helpotti omaa mieltäni kun ei enää tarvinnut jatkuvasti pettyä toisen toimintaan. Ei kyllä eron jälkeenkään ehtinyt lapsia tavata kun oli niin kiire.

Ja kyllä, kaikki eivät osaa edes ruokkia lapsia, meillä mies oli sitä mieltä että kolmevuotias voi valmistaa aamiaisensa itse. Oli siis jättänyt aamupalan tekemättä ja tämä oli vastaus kun asiasta tuli riitaa.

Suosittelen eroa Ap.

Tuo viimeinen kohta on juuri se mitä pelkään, että jos otan avioeron niin vaatiiko mies kuitenkin lapsen välillä luokseen, eikä sitten ruoki häntä vaan antaa lapsen olla nälässä. Miten teillä ratkesi asia? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli kotona ylin työnjohtaja, jonka ammattikin edellytti että hän tiesi kaiken perhearjesta. Teoriassa. 

Kotihommissa ei ollut mitään ylevää tekemistä, joten hän kuittasi kaiken sanomalla että nuo ovat niin yksinkertaisia asioita että idioottikin ne osaisi. Miksi jaksat tuollaisista pikkuasioista valittaa?

Standardit olivat kuitenkin korkealla. Gourmetruoka nenän eteen. Välitön tieto kadonneen laturin sijainnista. Lapset hiljaisina ja omissa sängyissään yön yli. Häiriöttömät aamu- paivä ja iltanokoset. rajoittamaton tietokoneaika. Ja seksiä, sitä ei koskaan voinut olla tarpeeksi. 

Pidin itseäni nuorena hyväitsetuntoisena ja älykkäänä. Kirjoitin rivin älliä ja pääsin opiskelemaan yliopistoon kertahakemalla. Kuitenkin tämä tyyppi teki minusta ajan mittaan robotin ja ilmeettömän haamun. 

Kun revin silmäni auki väkisin siinä vaiheessa kun olin jo varma että jompikumpi meistä on vainaa puolen vuoden sisään, sain kasattua viimeiset voimat ja lähdettyä. 

Ikinä en ole tehnyt yhtä hyvää päätöstä. Tärkeintä on mielenrauha. 

Kuulostaa kamalalta tilanteelta tuo parisuhteesi. Oliko mies lasten kanssa eron jälkeen? Ap

Arvaa vaan. Puhelimet on estetty, mutta saan lukea jatkuvasti sähköpostista "aikuisena olemisesta", "vastuullisesta vanhemmuudesta" ja "lapsen hyvinvoinnin turvaamisesta". Meillä on yhteishuoltajuus, muuta ei miehen ammatin takia uskaltanut ehdottaakaan. 

Annan tyypin meuhkata jollekin kuvitellulle yleisölle. Välillä vaan ilmoitan että hei, vain minä täällä ja me molemmat tiedämme miten sinun viitsimisesi riitti. 

Vierailija kirjoitti:

Ehkä te ootte vaan liian suojelevia ja herkkiä. Eka lapsi? Itse näytin kalenterista miehelle, että tuona päivänä on joogaleiri. Sanoin heippa ja ohjeet pöydällä. Olihan se ihan pakokauhunen alkuun. Ja varmaan joku epävarmempi olis ahdistunut siitä, että lapsi oli kiukkunen ekalla yrittämällä, tietenkään mies ei saanut sitä samalla tavalla hoidetuksi, mutta oli se lapsi munkin kanssa kiukkuinen kun en alkuun tajunnut jotain. Miehelle sama mahdollisuus tutustua siihen lapseen. Pakon kautta.

Se menee muuten juuri näin.

Olen kuullut usealtakin äidiltä ja isältä, että vasta eron jälkeen isä on löytänyt vanhemmuuden. Viikko-viikko -systeemissä isänkin on pakko ottaa vastuuta. 

Joskus ero voi pelastaa lapsen ja isän suhteen. Toisaalta voi käydä niinkin, että se vähäinenkin yhteys katoaa. Onhan näitäkin isiä paljon, joita ei vaan kiinnosta. Ja eron jälkeen ei sitten enää senkään vertaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli juuri noin, miehestäni tuli ajanmittaan jonkinlainen perheen ”ulkojäsen”.

Olin ensin lasten kanssa hoitovapaalla ja sillon oli luonnollista että hoidin lapset ja kodin, miehellä oli vaativa työ ja päälle oma aikaavievä harrastus. Odotin tietysti että tilanne muuttuu kun palaan töihin mutta mies jatkuikin samalla linjalla.

Nämä pitkät hoitovapaat ovat muuten yksi syy siihen, että asiat menevät näin. Mies ehtii siinä kolmessa vuodessa tottua siihen, että nainen hoitaa kaiken. 

Tuntemissani perheissä, joissa isät ovat kaikkein osallistuvimpia, äiti palasi jo 6 kk jälkeen töihin ja isä jäi kotiin lapsen kanssa. Ja lapsi laitettiin 1 v. iässä tarhaan.

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä te ootte vaan liian suojelevia ja herkkiä. Eka lapsi? Itse näytin kalenterista miehelle, että tuona päivänä on joogaleiri. Sanoin heippa ja ohjeet pöydällä. Olihan se ihan pakokauhunen alkuun. Ja varmaan joku epävarmempi olis ahdistunut siitä, että lapsi oli kiukkunen ekalla yrittämällä, tietenkään mies ei saanut sitä samalla tavalla hoidetuksi, mutta oli se lapsi munkin kanssa kiukkuinen kun en alkuun tajunnut jotain. Miehelle sama mahdollisuus tutustua siihen lapseen. Pakon kautta.

Se menee muuten juuri näin.

Olen kuullut usealtakin äidiltä ja isältä, että vasta eron jälkeen isä on löytänyt vanhemmuuden. Viikko-viikko -systeemissä isänkin on pakko ottaa vastuuta. 

Joskus ero voi pelastaa lapsen ja isän suhteen. Toisaalta voi käydä niinkin, että se vähäinenkin yhteys katoaa. Onhan näitäkin isiä paljon, joita ei vaan kiinnosta. Ja eron jälkeen ei sitten enää senkään vertaa.

Viikko-viikko systeemi ei ole mahdollinen yksivuotiaan kohdalla. Ja miehen työ on sellainen, että hän joutuu joka viikko tekemään pitkiä päiviä osan viikosta, joten ei pieni lapsi tuohon sovi koska ei pieni lapsi voi yksinkään olla. Esim. päiväkoti-ikäisen kohdalla isä veisi sitten omalla viikollaan lapsen päiväkotiin aamulla klo 7 ja hakisi sieltä klo 18 tai 19. Ei päiväkodit kai suostu niin pitkiin päiviin? Ns. tukiverkkoa meillä ei ole eli ei ole muita ihmisiä, jotka voisivat säännöllisesti hoitaa lasta. Ap

Kyllä helpotti elämä eron jälkeen. Minulla kesti vain liian kauan tehdä eropäätös, halusin lasten vuoksi yrittää ymmärtää mieslasta viimeiseen asti. Kun oli vuosia hoitanut kodin ja lapset yksin, ja ollut katkera miehen epäreilusta käytöksestä, niin mitäpä se yksi vuosi lisää haittasi. Ja minunkin ex oli akateeminen, työelämässä menestynyt mies, jonka seurusteluajan käytöksestä oli mahdoton ennustaa hänen omaksumaansa kivikautista isän rooliaan.

Nyt meillä on lasten kanssa ihana ja rauhallinen koti. On niin paljon kevyempää hengittää, kun ei tarvitse pettyä toisen ihmisen sanoihin ja tekoihin jatkuvasti. Lapset voivat paremmin kuin ennen eroa, koska heidän ei tarvitse kuunnella vanhempien riitoja ja aistia kireää ilmapiiriä. Isä halusi minimitapaamiset ja tapaa lapsia joka toinen viikonloppu tai harvemmin. Tapaamisilla kuitenkin hoitaa lapsia ihan ok ja lapset rakastavat idoli-isäänsä yli kaiken. Minun elämääni ex on tietysti yrittänyt vaikeuttaa kaikin mahdollisin keinoin mutta en jaksa enää välittää.

Lasten kannalta ero on siis ollut hyvä asia. Isä osallistuu heidän elämäänsä nyt enemmän kuin aiemmin. Äiti on hyväntuulinen ja kotona on kaikkien kiva olla. Voin suositella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä kyllä toisinaan ihmettelen,  miten tai kuinka osa ihmisistä ylipäätään päätyy parisuhteeseen, jossa ovat olleet valmiita ottamaan vastuulleen vai ovatko alkujaan olettaneet jakavansa  yhteisen talouden ja hankkimaan jälkikasvua, vaikka toinen ei osallistu, rakenna ja ylläpidä yhteistä perhe-elämää. - Ja tämä toisen osallistumattomuus tulee täydellisenä ja kokonaan ennalta arvaamattoman ja ennsutamattomana yllätyksenä pyytämättä ja itsekeen. Pitäisi varmaan osata olla itsestänikin olla huolissani, etten näin viisastellessani löydä tai ajaudu samanlaiseen tilanteeseen.     

Meillä ainakin mies muuttui lapsen syntymän myötä täysin toiseksi henkilöksi. Ennen lasta hoidettiin kotityöt tasan eikä ikinä tapeltu niistä tai rahasta ja mies oli iloinen ja monista asioista kiinnostunut. Lapsen syntymän jälkeen eristäytyi yksin juomaan, oli negatiivinen eikä suostunut hoitamaan lasta kuin hirveällä painostamisella. Haettiin apua eri tahoilta, mutta ei se mitään hyödyttänyt, kun toisesta kaikki oli hyvin.

Sama täällä. Ennen lasta kotityöt tehtiin puoliksi, rahasta ei ollut koskaan riitaa, tehtiin paljon asioita yhdessä (harrastettiin, vietettiin aikaa jne). Mies myös hoiti kaikki vastuunsa hyvin. Onneksi ei sentään juo yhtä saunakaljaa enempää (nytkään). Ap 

Olen entistä huolestuneempi; ja mikä estää sen, ettei myös lasten äiti voisi muuttua samalla tavoin, vai onko se kokonaan tabu. 

En tiedä mikä sen estää, etteikö lasten äiti voisi muuttua täysin syntymän jälkeen. Kai voi. En vain tunne ketään sellaista naista, joka olisi muuttunut. Mutta kai se mahdollista on. Voihan tämän aloituksen kääntää niinkin päin, että äiti ei osallistu ollenkaan perhe-elämään ja isä kyselee, että helpottiko elämä eron jälkeen kun isä otti lapset ja lähti. Ap

Kiitos! - Myönnän, että oman edellä esittämäni kirjoitukseni taustalla oli osaksi ennakkoluuloisuuteni tätä keskustelua kohtaan; että se ajautusi vain miehiä syylllistäväksi ja mätkiväksi. Mutta viestisi kertoi, että ainakin osa (tai ainakin sinä) ymmärrät, että kyse ei ole siitä, että syynä van jokin biologinen ominaisuus, etteivät kaikki miehet käyttäytyisi ja toimisi näin koska miehiä, vaan yhtä hyvin näin saattaa käydä myös naisille. (Edelleenkin olen kyllä ihmeissäni ja hämmennyksessä, että miten tai kuinka näin käy).

- Joskus ehkä tai luultavasti lievemmissä tapauksissa kyse saattanee ehkä painosanalla ehkä olla osaksi siitä, että yleisemmin mies joutuu ymmälleen lapsen tulon myötä siksi, että nainen tahallaan tai tahtomattaan alkaa sanella tai antaa muutoin ymmärtää, että miten miehen tulisi olla.

Miehen tapa tai tavat eivät "yhtä-äkkiä" riitä vaan niiden pitäisi olla enempi "naisen tyylillä/ tavalla" tehtyjä ja odotettuja, koska nainen uskoo, että ne ovat parempia yhteiselle tulevaisuudelle, erityisesti lapsen kannalta, joka ei -vielä- ei ole voinut vaikuttaa millaiseen ympäristöön ja virikkeiden ympäröimänä hän joutuu elämään.

 Ja kun sitten tavallisemmin nainen odottaa tai vaatii tällaista mieheltä (kumppaniltaan), niin mies menee veltoksi ja sulkeutuu ikäänkuin kuvitellen tai luullen, että kaikki palaa entiselleen kun vain aikaa kuluu ja ian hän saa taas toimia ja tehdä vapaasti ninkuin tykkää.