Te joiden mies ei osallistunut perhe-elämään?

Oh kyllä.

Tietenkään vastuu ei kadonnut mihinkään, mutta eipä ollut sitä toista, jonka poissaolon syytä kaikki oli. Meillä siis miehellä oli niin tärkeitä tehtäviä, töitä ja vastuita, että muualle kyllä oli pakko mennä ja sitten kotona piti päästä lepäämään.

Lisäksi hänellä kuitenkin oli kasvatusohjeita, kodinhoito-ohjeita, ruokatoivomuksia ja vaikka mitä teorioita. Tosin hänen mielestään kasvatus oli sitä, että lapsille pidettiin vartin luento, jonka jälkeen fiksut jälkeläiset vaalisivat tätä timanttista elämänohjetta.

Lisäksi hänestä tuli eron jälkeen parempi isä, koska sai palata omaan poikamieselämäänsä aina kymmeneksi päiväksi, kunnes tuli se jokatoinenviikonloppu, jonka viettää lasten kanssa.

Nyt kun täysi-ikäisyys jo häämöttää, hän alkaa jopa pohtia, voisiko tehdä lastensa kanssa jotain "ylimääräistäkin" kuten lähteä viikon lomamatkalle.

Mies ei osallistu perhe-elämään, vaan hän on isä. Hän on perheenjäsen. Lapsetkaan ei "osallistu" tai minä.

Naapurit ja sukulaiset ehkä voisi jotenkin osallistua. Ihme elämää jotkut elää.

Vierailija kirjoitti:

Oh kyllä.

Tietenkään vastuu ei kadonnut mihinkään, mutta eipä ollut sitä toista, jonka poissaolon syytä kaikki oli. Meillä siis miehellä oli niin tärkeitä tehtäviä, töitä ja vastuita, että muualle kyllä oli pakko mennä ja sitten kotona piti päästä lepäämään.

Lisäksi hänellä kuitenkin oli kasvatusohjeita, kodinhoito-ohjeita, ruokatoivomuksia ja vaikka mitä teorioita. Tosin hänen mielestään kasvatus oli sitä, että lapsille pidettiin vartin luento, jonka jälkeen fiksut jälkeläiset vaalisivat tätä timanttista elämänohjetta.

Lisäksi hänestä tuli eron jälkeen parempi isä, koska sai palata omaan poikamieselämäänsä aina kymmeneksi päiväksi, kunnes tuli se jokatoinenviikonloppu, jonka viettää lasten kanssa.

Nyt kun täysi-ikäisyys jo häämöttää, hän alkaa jopa pohtia, voisiko tehdä lastensa kanssa jotain "ylimääräistäkin" kuten lähteä viikon lomamatkalle.

Hän siis kuitenkin piti lapset luonaan joka toinen viikonloppu? Meillä on siis vain yksi lapsi, hän täytti juuri vuoden. Joten viikonlopputapaamiset ei ole vielä edes mahdollisia.. Lisäksi mieheni ei niistä selviäisi, koska hän ei tiedä edes mitä lapsi syö (ei suostu kuuntelemaan kun yritän kertoa mitä lapsemme syö). Ap

Vierailija kirjoitti:

Mies ei osallistu perhe-elämään, vaan hän on isä. Hän on perheenjäsen. Lapsetkaan ei "osallistu" tai minä.

Naapurit ja sukulaiset ehkä voisi jotenkin osallistua. Ihme elämää jotkut elää.

Nyt en ymmärrä kommenttiasi. Mieheni on tietenkin lapseni isä, mutta hän ei hoida lastaan eikä vietä aikaa lapsensa kanssa. En ymmärrä miten sen osallistumisen sitten itse ymmärrät. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oh kyllä.

Tietenkään vastuu ei kadonnut mihinkään, mutta eipä ollut sitä toista, jonka poissaolon syytä kaikki oli. Meillä siis miehellä oli niin tärkeitä tehtäviä, töitä ja vastuita, että muualle kyllä oli pakko mennä ja sitten kotona piti päästä lepäämään.

Lisäksi hänellä kuitenkin oli kasvatusohjeita, kodinhoito-ohjeita, ruokatoivomuksia ja vaikka mitä teorioita. Tosin hänen mielestään kasvatus oli sitä, että lapsille pidettiin vartin luento, jonka jälkeen fiksut jälkeläiset vaalisivat tätä timanttista elämänohjetta.

Lisäksi hänestä tuli eron jälkeen parempi isä, koska sai palata omaan poikamieselämäänsä aina kymmeneksi päiväksi, kunnes tuli se jokatoinenviikonloppu, jonka viettää lasten kanssa.

Nyt kun täysi-ikäisyys jo häämöttää, hän alkaa jopa pohtia, voisiko tehdä lastensa kanssa jotain "ylimääräistäkin" kuten lähteä viikon lomamatkalle.

Hän siis kuitenkin piti lapset luonaan joka toinen viikonloppu? Meillä on siis vain yksi lapsi, hän täytti juuri vuoden. Joten viikonlopputapaamiset ei ole vielä edes mahdollisia.. Lisäksi mieheni ei niistä selviäisi, koska hän ei tiedä edes mitä lapsi syö (ei suostu kuuntelemaan kun yritän kertoa mitä lapsemme syö). Ap

Ei herranjumala. Onko hän jotenkin kehityksellisesti erityinen? Aikuinen ihminen osaa pitää toisen ihmisen puhtaana ja ruuassa jos ei päässä ole vikaa.

Sitä kyllä toisinaan ihmettelen,  miten tai kuinka osa ihmisistä ylipäätään päätyy parisuhteeseen, jossa ovat olleet valmiita ottamaan vastuulleen vai ovatko alkujaan olettaneet jakavansa  yhteisen talouden ja hankkimaan jälkikasvua, vaikka toinen ei osallistu, rakenna ja ylläpidä yhteistä perhe-elämää. - Ja tämä toisen osallistumattomuus tulee täydellisenä ja kokonaan ennalta arvaamattoman ja ennsutamattomana yllätyksenä pyytämättä ja itsekeen. Pitäisi varmaan osata olla itsestänikin olla huolissani, etten näin viisastellessani löydä tai ajaudu samanlaiseen tilanteeseen.     

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies ei osallistu perhe-elämään, vaan hän on isä. Hän on perheenjäsen. Lapsetkaan ei "osallistu" tai minä.

Naapurit ja sukulaiset ehkä voisi jotenkin osallistua. Ihme elämää jotkut elää.

Nyt en ymmärrä kommenttiasi. Mieheni on tietenkin lapseni isä, mutta hän ei hoida lastaan eikä vietä aikaa lapsensa kanssa. En ymmärrä miten sen osallistumisen sitten itse ymmärrät. Ap

Ei, ei hän ole isä. Hän on kaupan kassa tai joku muu henkilö. Perheenjäsenet ei osallistu omaan elämäänsä, vaan elää sitä.

Terv Isä

Helpotti. Yksin on paljon kevyempää, kun ei tarvitse kuunnella toisen tekosyitä laistaa vastuustaan eikä katsella toisen poikamieselämää. Ei tarvitse kuunnella myöskään kritiikkiä, nalkutusta, haukkumista ja muuta henkistä väkivaltaa (niin paljon). Erilleenmuutosta on vielä sen verran vähän aikaa, että nähtäväksi jää, onko isä mitenkään mukana lapsen elämässä.

Noin pienestä on kyse? Yritä malttaa vielä vähän aikaa. Pieni tarvitsee paljon kaikenlaista hoivaa, mies ehkä kokee että sinä osaat homman ja antaa sinun tehdä.

Meillä oltiin jo kuitenkin lähemmäs kymmenenvuotiaita, kun ero tuli. Lapsia kaksi, joista oli tukea toisistaan - ja puhelin, millä pystyttiin olemaan yhteydessä. En todellakaan luottanut alkuun miehen kykyyn huolehtia lapsista, mutta osasi hän sen sitten, omalla tavallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oh kyllä.

Tietenkään vastuu ei kadonnut mihinkään, mutta eipä ollut sitä toista, jonka poissaolon syytä kaikki oli. Meillä siis miehellä oli niin tärkeitä tehtäviä, töitä ja vastuita, että muualle kyllä oli pakko mennä ja sitten kotona piti päästä lepäämään.

Lisäksi hänellä kuitenkin oli kasvatusohjeita, kodinhoito-ohjeita, ruokatoivomuksia ja vaikka mitä teorioita. Tosin hänen mielestään kasvatus oli sitä, että lapsille pidettiin vartin luento, jonka jälkeen fiksut jälkeläiset vaalisivat tätä timanttista elämänohjetta.

Lisäksi hänestä tuli eron jälkeen parempi isä, koska sai palata omaan poikamieselämäänsä aina kymmeneksi päiväksi, kunnes tuli se jokatoinenviikonloppu, jonka viettää lasten kanssa.

Nyt kun täysi-ikäisyys jo häämöttää, hän alkaa jopa pohtia, voisiko tehdä lastensa kanssa jotain "ylimääräistäkin" kuten lähteä viikon lomamatkalle.

Hän siis kuitenkin piti lapset luonaan joka toinen viikonloppu? Meillä on siis vain yksi lapsi, hän täytti juuri vuoden. Joten viikonlopputapaamiset ei ole vielä edes mahdollisia.. Lisäksi mieheni ei niistä selviäisi, koska hän ei tiedä edes mitä lapsi syö (ei suostu kuuntelemaan kun yritän kertoa mitä lapsemme syö). Ap

Ei herranjumala. Onko hän jotenkin kehityksellisesti erityinen? Aikuinen ihminen osaa pitää toisen ihmisen puhtaana ja ruuassa jos ei päässä ole vikaa.

No juuri yksi vuotta täyttänyt taaperomme ei vielä syö ihan mitä tahansa ja lisäksi hänellä on muutamia allergioita. Jos ei tiedä niitä allergioita niin ei tiedä. Kun yritän kertoa niin mies vaihtaa puheenaihetta, ei jaksa kuunnella lapsen syömisistä, ei myöskään laita lapsellemme koskaan ruokaa (miksi siis laittaisi eronkaan jälkeen). Ap

Siis miten tuo on mahdollista? Mitä mies kotona ollessaan tekee? Mitä vastaa jos lapset pyytää eism leikkimään?

Oletteko keskustelleet asiasta ja onko mies selittänyt mitenkään omaa näkemystään?

Ukko pihalle. Trust me, kiität ja onnittelet itseäsi eron jälkeen kun uskalsit ja rohkenit.

Mies ei eron jälkeen edes oma-alotteisesti tavannut lapsiaan koska ei kyennyt edes itse hakemaan heitä vaan minun olisi pitänyt eväiden pakkaamisen lisäksi vielä toimittaa lapset hänelle oikeaan aikaan ja myös hakea pois. Kyseessä ei siis mitenkään ongelmainen ihminen (päihteet tms) vaan täydellisen saamaton nahjus. On kyllä työelämässä menestynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oh kyllä.

Tietenkään vastuu ei kadonnut mihinkään, mutta eipä ollut sitä toista, jonka poissaolon syytä kaikki oli. Meillä siis miehellä oli niin tärkeitä tehtäviä, töitä ja vastuita, että muualle kyllä oli pakko mennä ja sitten kotona piti päästä lepäämään.

Lisäksi hänellä kuitenkin oli kasvatusohjeita, kodinhoito-ohjeita, ruokatoivomuksia ja vaikka mitä teorioita. Tosin hänen mielestään kasvatus oli sitä, että lapsille pidettiin vartin luento, jonka jälkeen fiksut jälkeläiset vaalisivat tätä timanttista elämänohjetta.

Lisäksi hänestä tuli eron jälkeen parempi isä, koska sai palata omaan poikamieselämäänsä aina kymmeneksi päiväksi, kunnes tuli se jokatoinenviikonloppu, jonka viettää lasten kanssa.

Nyt kun täysi-ikäisyys jo häämöttää, hän alkaa jopa pohtia, voisiko tehdä lastensa kanssa jotain "ylimääräistäkin" kuten lähteä viikon lomamatkalle.

Hän siis kuitenkin piti lapset luonaan joka toinen viikonloppu? Meillä on siis vain yksi lapsi, hän täytti juuri vuoden. Joten viikonlopputapaamiset ei ole vielä edes mahdollisia.. Lisäksi mieheni ei niistä selviäisi, koska hän ei tiedä edes mitä lapsi syö (ei suostu kuuntelemaan kun yritän kertoa mitä lapsemme syö). Ap

Ei herranjumala. Onko hän jotenkin kehityksellisesti erityinen? Aikuinen ihminen osaa pitää toisen ihmisen puhtaana ja ruuassa jos ei päässä ole vikaa.

No juuri yksi vuotta täyttänyt taaperomme ei vielä syö ihan mitä tahansa ja lisäksi hänellä on muutamia allergioita. Jos ei tiedä niitä allergioita niin ei tiedä. Kun yritän kertoa niin mies vaihtaa puheenaihetta, ei jaksa kuunnella lapsen syömisistä, ei myöskään laita lapsellemme koskaan ruokaa (miksi siis laittaisi eronkaan jälkeen). Ap

Ihan oikeasti olet vuoden katsellut tuollaista? Jos minun mies ei olisi TASAN ENSIMMÄISENÄ päivänä hoitanut lasta päivittäin kuten minä, olisi hän lentänyt SILLÄ SEKUNNILLA ulos. Mitä helvettiä...

Vierailija kirjoitti:

Sitä kyllä toisinaan ihmettelen,  miten tai kuinka osa ihmisistä ylipäätään päätyy parisuhteeseen, jossa ovat olleet valmiita ottamaan vastuulleen vai ovatko alkujaan olettaneet jakavansa  yhteisen talouden ja hankkimaan jälkikasvua, vaikka toinen ei osallistu, rakenna ja ylläpidä yhteistä perhe-elämää. - Ja tämä toisen osallistumattomuus tulee täydellisenä ja kokonaan ennalta arvaamattoman ja ennsutamattomana yllätyksenä pyytämättä ja itsekeen. Pitäisi varmaan osata olla itsestänikin olla huolissani, etten näin viisastellessani löydä tai ajaudu samanlaiseen tilanteeseen.     

Meillä ainakin mies muuttui lapsen syntymän myötä täysin toiseksi henkilöksi. Ennen lasta hoidettiin kotityöt tasan eikä ikinä tapeltu niistä tai rahasta ja mies oli iloinen ja monista asioista kiinnostunut. Lapsen syntymän jälkeen eristäytyi yksin juomaan, oli negatiivinen eikä suostunut hoitamaan lasta kuin hirveällä painostamisella. Haettiin apua eri tahoilta, mutta ei se mitään hyödyttänyt, kun toisesta kaikki oli hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Siis miten tuo on mahdollista? Mitä mies kotona ollessaan tekee? Mitä vastaa jos lapset pyytää eism leikkimään?

Oletteko keskustelleet asiasta ja onko mies selittänyt mitenkään omaa näkemystään?

Lapsia on siis vain yksi (kirjoitin aloitukseni epäselvästi, pahoittelut jos se sekoittaa). Kun tämä yksivuotiaamme menee esittelemään isälleen leluja ja näin siis pyytää isäänsä leikkimään kanssaan, niin mies siis minuutin katselee niitä leluja lapsen kanssa ja sitten sanoo, että mene äidin luo isän pitää nyt soittaa yksi puhelu / mennä vessaan / lähteä kauppaan / lukea uutiset tms.

Ja ollaan keskusteltu tai siis minä olen puhunut asiasta kyllästymiseen saakka. Mies ei selitä asiaa minulle muuten kuin että hän ei ehdi olla lapsen kanssa koska pitää soittaa yksi puhelu juuri silloin tai mennä vessaan juuri silloin tai laittamaan harrastusvälineitään juuri silloin tai juuri silloin lähteä kauppaan tms. Eli samat syyt kuin mitä lapselle sanoo. Ja keskustelu loppuu siihen (poistuu sinne puhelimeensa jos yritän jatkaa keskustelua). Hän on siis paikalla kotona paljon, mutta ei osallistu. Ap

Ehkä te ootte vaan liian suojelevia ja herkkiä. Eka lapsi? Itse näytin kalenterista miehelle, että tuona päivänä on joogaleiri. Sanoin heippa ja ohjeet pöydällä. Olihan se ihan pakokauhunen alkuun. Ja varmaan joku epävarmempi olis ahdistunut siitä, että lapsi oli kiukkunen ekalla yrittämällä, tietenkään mies ei saanut sitä samalla tavalla hoidetuksi, mutta oli se lapsi munkin kanssa kiukkuinen kun en alkuun tajunnut jotain. Miehelle sama mahdollisuus tutustua siihen lapseen. Pakon kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis miten tuo on mahdollista? Mitä mies kotona ollessaan tekee? Mitä vastaa jos lapset pyytää eism leikkimään?

Oletteko keskustelleet asiasta ja onko mies selittänyt mitenkään omaa näkemystään?

Lapsia on siis vain yksi (kirjoitin aloitukseni epäselvästi, pahoittelut jos se sekoittaa). Kun tämä yksivuotiaamme menee esittelemään isälleen leluja ja näin siis pyytää isäänsä leikkimään kanssaan, niin mies siis minuutin katselee niitä leluja lapsen kanssa ja sitten sanoo, että mene äidin luo isän pitää nyt soittaa yksi puhelu / mennä vessaan / lähteä kauppaan / lukea uutiset tms.

Ja ollaan keskusteltu tai siis minä olen puhunut asiasta kyllästymiseen saakka. Mies ei selitä asiaa minulle muuten kuin että hän ei ehdi olla lapsen kanssa koska pitää soittaa yksi puhelu juuri silloin tai mennä vessaan juuri silloin tai laittamaan harrastusvälineitään juuri silloin tai juuri silloin lähteä kauppaan tms. Eli samat syyt kuin mitä lapselle sanoo. Ja keskustelu loppuu siihen (poistuu sinne puhelimeensa jos yritän jatkaa keskustelua). Hän on siis paikalla kotona paljon, mutta ei osallistu. Ap

Miten hän hoitaa lasta kun sinä käyt liikkumassa ja huolehtimassa itsestäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä kyllä toisinaan ihmettelen,  miten tai kuinka osa ihmisistä ylipäätään päätyy parisuhteeseen, jossa ovat olleet valmiita ottamaan vastuulleen vai ovatko alkujaan olettaneet jakavansa  yhteisen talouden ja hankkimaan jälkikasvua, vaikka toinen ei osallistu, rakenna ja ylläpidä yhteistä perhe-elämää. - Ja tämä toisen osallistumattomuus tulee täydellisenä ja kokonaan ennalta arvaamattoman ja ennsutamattomana yllätyksenä pyytämättä ja itsekeen. Pitäisi varmaan osata olla itsestänikin olla huolissani, etten näin viisastellessani löydä tai ajaudu samanlaiseen tilanteeseen.     

Meillä ainakin mies muuttui lapsen syntymän myötä täysin toiseksi henkilöksi. Ennen lasta hoidettiin kotityöt tasan eikä ikinä tapeltu niistä tai rahasta ja mies oli iloinen ja monista asioista kiinnostunut. Lapsen syntymän jälkeen eristäytyi yksin juomaan, oli negatiivinen eikä suostunut hoitamaan lasta kuin hirveällä painostamisella. Haettiin apua eri tahoilta, mutta ei se mitään hyödyttänyt, kun toisesta kaikki oli hyvin.

Sama täällä. Ennen lasta kotityöt tehtiin puoliksi, rahasta ei ollut koskaan riitaa, tehtiin paljon asioita yhdessä (harrastettiin, vietettiin aikaa jne). Mies myös hoiti kaikki vastuunsa hyvin. Onneksi ei sentään juo yhtä saunakaljaa enempää (nytkään). Ap 

Minulla oli kotona ylin työnjohtaja, jonka ammattikin edellytti että hän tiesi kaiken perhearjesta. Teoriassa. 

Kotihommissa ei ollut mitään ylevää tekemistä, joten hän kuittasi kaiken sanomalla että nuo ovat niin yksinkertaisia asioita että idioottikin ne osaisi. Miksi jaksat tuollaisista pikkuasioista valittaa?

Standardit olivat kuitenkin korkealla. Gourmetruoka nenän eteen. Välitön tieto kadonneen laturin sijainnista. Lapset hiljaisina ja omissa sängyissään yön yli. Häiriöttömät aamu- paivä ja iltanokoset. rajoittamaton tietokoneaika. Ja seksiä, sitä ei koskaan voinut olla tarpeeksi. 

Pidin itseäni nuorena hyväitsetuntoisena ja älykkäänä. Kirjoitin rivin älliä ja pääsin opiskelemaan yliopistoon kertahakemalla. Kuitenkin tämä tyyppi teki minusta ajan mittaan robotin ja ilmeettömän haamun. 

Kun revin silmäni auki väkisin siinä vaiheessa kun olin jo varma että jompikumpi meistä on vainaa puolen vuoden sisään, sain kasattua viimeiset voimat ja lähdettyä. 

Ikinä en ole tehnyt yhtä hyvää päätöstä. Tärkeintä on mielenrauha.