Lue keskustelun säännöt.
Miten kukaan voi ottaa koiraa, kun ei kukaan meistä voi tietää, mitä elämässä tapahtuu?
10.12.2018 |
Sanotaan, että koiraa ottaessa pitää sitoutua siihen seuraavat 15-18 vuotta. Takuulla koiraa ottaessa sen tekeekin ja toivoo sydämestään, että elämä menee suunnitelmien mukaan. Ehkä ensimmäiset viisi vuotta saattavat mennäkin suht odotetulla tavalla, mutta melkein 20 vuotta?!
Mutta miten kukaan meistä voi tietää, miten elämämme menee seuraavien parinkymmenen vuoden aikana?
Miten kukaan uskaltaa ottaa koiraa?
Kommentit (23)
Kyse harvemmin on siitä, että pitäisi tietää mitä ulkopuolelta tulevat yllätykset ovat tai tuovat tullessaan, vaan siitä, että pitäisi itse sitoutua.
Jos hankit koiran, sitoudut samalla ettet noin vaan muuta ulkomaille.
Jos hankit koiran, ymmärrät että se on olemassa ja vaatimassa vaivannäköä myös silloin, kun hankit lapsia.
Jos hankit koiran, sitoudut siihen, ettet työpäivän päätteeksi aloitakaan viittä eri harrastusta.
Myös oman talouden budjetointi työttömyyden sattuessa on varsin mahdollista etukäteen.
Ja niin edelleen. Eli käyt sen elämäsi ja omat toiveesi läpi ja mietit, oletko valmis jättämään kivoja juttuja koiran takia väliin (esim se ulkomaille muutto tai jatkuva matkustelu jos hoitopaikkaa ei löydy) ja näkemään koiran eteen vähän enemmän vaivaa myös raskaampina aikoina (esim vauva-arjessa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rajansa tässäkin. Minulta ei ainakaan paljoa ymmärrystä heru tyypeille, jotka lähtevät kolmen-neljän vuoden koiranomistamisen jälkeen ulkomaille vuodeksi asumaan tai vaihtoon ja dumppaavat koiran muualle. Tai tyypeille, jotka dumppaavat koiransa muutaman vuoden jälkeen, koska rakastuvat koira-allergikkoon. Nuo asiat pitäisi jokaisen käydä päässään läpi ennen koiran hankkimista. Jos on mahdollista, että jossain vaiheessa lähtee ulkomaille, niin ei pidä hankkia koiraa.
Oma lukunsa ovat nämä, jotka dumppaavat koiran lasten tieltä. Vaikka ainakin tietämissäni tapauksissa ovat 100 % varmasti koiran hankkiessaan tienneet haluavansa jossain vaiheessa lapsia. Tätäkin asiaa tulee harkita ENNEN koiran hankkimista.
Sen sijaan ymmärrän, jos ihminen vaikkapa vanmautuu tai sairastuu vakavasti, eivätkä voimat riitä lemmikistä huolehtimiseen. Tai jos puoliso tai oma lapsi sairastuu vaikkapa syöpään, eikä omaishoitajana toimimisen rinnalla paukut riitä ylimääräiseen.
Ymmärrän ap:n pointin ja olen siinä samaa mieltä. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu, vaan jotain odottamatonta voi tapahtua koska vaan.
Se on vaan tosi ikävä fakta, että usein syy näihin kiertolaislemmikkeihin ei ole missään pakottavassa yllättävässä elämänmuutoksessa, vaan kyse on vaan omast valinnasta. Esim. Lapsi tuli ja koira ei kiinnosta enää (varmaan se yleisin), muutan asuntoon mihin ei saa viedä lemmikkejä yms.
Kaikesta varoittelusta huolimatta tuollaisia ihmisiä on paljon. Jopa oma siskoni, mistä en ikinä olisi uskonut. Omistajat kyllästyy ja laittaa koiran kiertoon, mutta naamioi sen lapsiin tai kiireisiin.