Lue keskustelun säännöt.
Psykoterapeuttini lannistava kommentti
08.12.2018 |
"Tottahan se on, että sun vanhempas pääsis lopulta yli sun kuolemasta. "
Näin sanoi psykoterapeuttini muutama viikko sitten, kun itkin sitä, ettei kukaan välitä ja että ihan sama jos vain kuolisi pois.
Olen 25-vuotias lähestulkoon gradua vaille valmis maisteri, joka käy samalla töissä osa-aikaisesti (ei tosin oman alan). Kavereita löytyy, vaikkakin ovat vähentyneet viime vuosina. Kaikki on toisin sanoen ulkoisesti hyvin, mutta lapsuuden käsittelemättömät kiusaamiskokemukset ja käsillä oleva elämän käännekohta - epävarmaan työelämään siirtyminen - laukaisivat minulla masennuksen. Diagnoosista on kulunut nyt vuosi, ja terapiassa olen käynyt kolme kuukautta lähestulkoon kaksi kertaa viikossa.
Luulin löytäneeni itselleni sopivan terapeutin, koska hänen koulutustaustansa ennen psykoterapeutiksi hakeutumistaan on samankaltainen kuin omani, joten oletin hänen ymmärtävän tilannettani. Nyt olen kuitenkin huomannut, että en voi millään sivuuttaa tuota hänen kommenttiaan. Minulla on maailman rakastavimmat vanhemmat, jotka ovat minusta huolissaan. He ovat sairastuttuani käyneet luonani usein siivoamassa ja laittamassa ruokaa, vaikka asuvatkin kaukana. Samoin he soittavat minulle joka päivä: varmistelevat vointiani, ovat aina valmiita lohduttamaan ja kertomaan kuinka tärkeä olen. He ovat myös sitä mieltä, että tuollaisella terapeutilla, joka tuollaista heistä sanoo, minun ei kannattaisi käydä. Mutta kun ei millään voimat riitä uuden terapeutin etsimiseen...
Luulin, että kun pääsen terapiaan, niin alkaa helpottaa. Nyt vaikuttaa siltä, että "terapiaan sitoutuminen" ei tarkoitakaan sitoutumista siihen, että käsittelisin asioita ja alkaisin parantua, vaan että terapeutti saa rahansa pois. "Kai sä ymmärrät, että jos esim sairaudenkaan takia joudut olemaan pois, niin en saa siltä tunnilta palkkaa. " Niin, en kyllä oikeasti koe, että MINUN pitäisi hänen rahatilanteestaan hirveästi huolta kantaa. Sen takia olen sinnitellyt tässä opintojen ohessa töissä, että minulla olisi varaa maksaa se omavastuuosuus siitä hänen palkastaan.
Lisäksi olen huomannut, että kun itken, hän ei oikein kommentoi tai lohduta mitenkään. Sitten kun puhun niin sanotusti helpoista asioista, kuten siitä, mikä värisen mekon laitan juhlatilaisuuteen, hän oikein mielellään juttelee.
Toisaalta en tiedä, minkälaista terapiassa kuuluisi oikeasti olla. Kevyt jutustelu ei kyllä ainakaan sairauttani paranna, eikä se, että hän vakuuttaa läheisteni selviävän, jos teen itsemurhan.
En oikein edes tiedä, miksi kirjoitan tänne. Ehkä toivoisin kommenttia siihen, että pitäisikö minun yrittää jaksaa etsiä uusi terapeutti vai yrittää puhua tälle nykyiselle näistä ajatuksistani.
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi voi. Kyllähän he pääsisivätkin, mutta isoin kysymys on, että miksi et kestä totuutta. Et ole yhtään sen erikoisempi kuin perus tallaaja ja vanhempiakin kiinnostaa vain rajallisesti, tämä pätee ihan kaikkiin.
Tuohan ei ole totuus. Useimmat vanhemmat eivät pääse yli lapsensa kuolemasta.
Mutta elämä jatkuu. Näin se vaan menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tai ehkä sun pitäisi miettiä miksi koet että sun pitäisi olla jollekulle muulle tärkeä ollaksesi arvokas itsellesi. On paljon ihmisiä joilla ei ole läheisiä, eikä oikeasti ketään joka välittää. Heidänkin pitää löytää elämän arvo itsestään, ei muista ihmisistä. Ja samoin sinun, et voi perustaa arvoasi siihen mitä merkitset muille.
Kokeeko ap noin?
Kyllä minä löydän elämän arvon, nautin elämästä yksinkin, mutta olisi se rikkaampaa jakaa asioita ja nauttia toisen kanssa. En perusta arvoani siihen mitä merkitsen muille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi voi. Kyllähän he pääsisivätkin, mutta isoin kysymys on, että miksi et kestä totuutta. Et ole yhtään sen erikoisempi kuin perus tallaaja ja vanhempiakin kiinnostaa vain rajallisesti, tämä pätee ihan kaikkiin.
Tuohan ei ole totuus. Useimmat vanhemmat eivät pääse yli lapsensa kuolemasta.
Mutta elämä jatkuu. Näin se vaan menee.
Elämä jatkuu, syvästi muuttuneena, osa omasta itsestä kuolleena.
Itsekin olen joskus kokeillut terapiaa ja kokenut sen toimimattomaksi ja silloinkin usein se reaktio täällä on että "ymmärsin terapian väärin tai että en osaa hyödyntään terapian sisintä olomuotoa". Tai siis että asiakkaan vika että kiinnittää huomiota vääriin asioihin ja että käsittää terapeutin sanomiset oman maailmankuvansa mukaan. Mikä se terapeutin rooli on? Ja mitä tulee "elämän totuuksiin" niin niitä voi laukoa kuka tahansa jopa tällä keskustelu palstalla. Mutta varsinkin mielenterveysongelmaiselle on tärkeää olla tahdikas eikä sanoa että "kukaan ei kaipaa sinua sen jälkeen kuin kuolet". No tuo oli ääri esimerkki, mutta totuus on että jossain kohtaa jokainen meistä on unohdettu kun tarpeeksi aikaa on kulunut. Onko sen pohtimisessa kuitenkaan mitään rakentavaa niin minusta ei. Se on yksi näkökulma monista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihda terapeuttia. Alalla on monenkirjavaa häslääjää. Onko hän psykologi vai psykiatrian eikoislääkäri?
No tavallaan yks terapian työkalu on turhauttaa ja provosoida. Mut jos tuntuu väärältä niin vaihda. Terapiatyö täytyy itse tehdä ja se on tuskallista. Eli terapia tekee myös kipeää. Mut toki terapeutin kuuluu olla tukena. Tää aplle. Ja sulle, että psykiatri on lääkäri, ei terapeutti. Psykologi voi olla myös terapeutti. Mut usein moni "kirjanoppinut"ei oo paras terapeutti, kun terapeutin työtä on ihmisen ja hänen asioidensa kohtaaminen. Eli pitää olla ihmisenä tietynlainen, omat terapiansa mm käynyt, ei pelkästään paljon tietoa opiskellut.
Myös psykiatrian erikoislääkärillä voi olla psykoterapeuttikoulutus - monella onkin. Usein pohjakoulutuksena on psykologi, henkilökohtainen rajani menee tässä - en mene AMK-pohjakoulutetulle psykoterapeutille. En edes oikein ymmärrä, mitä kommentin ”kirjanoppineella” ajetaan takaa.
Jos et viittä vaille maisterina ymmärrä mitä "kirjanoppineella" tuossa yhteydessä tarkoitetaan, niin on kumma. Luulenkin, että sinullekaan ei tekisi pahitteeksi vilkaista vähän peiliin. Ehkä ylimielisyytesi tai ehdottomuutesi on terapian etenemisen esteenä ja siksi terapeutti nyt ns. alkaa rikkoa jäätä ja testaa, oletko sinä kykenevä jatkamaan.
Kannattaa aina muistaa, että terapian onnistumisessa tulee ponnistella itsekin ja yrittää rikkoa niitä haitallisiksi havaittuja ajatusmalleja. Minäkin, pelkän ammattikoulun käynyt, sen ymmärrän.
En ole käynyt terapiassa enää kymmeneen vuoteen (?) Ja olen kyllä maisterikin kohta kolmen vuosikymmenen takaa. Kiitos kuitenkin näistä, mistä lie alemmuudentunteista kumpuavista elämänohjeista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kolme kertaa YTHS:ssä terapiassa. Lopuksi terapeutti sanoi, että hänen puolestaan saan pitää kiinni traumoistani. Senkus roikut niissä kiinni.
Erittäin outo kommentti. Siihen asti oli teeskennelty ymmärtävänsä ja luulin sen sujuvan hyvin.
Kaikille ei terapiastakaan ole apua, lienet tällainen. Silti aika suoraan sanottu. Löytyykö sinulta joku persoonallisuushäiriödiagnoosi? Se voisi selittää terapeutin väsyneen tiuskaisun.
Mitä sä oikein sönkötät? Kaikista terapioista ei ole kaikille apua, tuollainen ajattelu kuin sinulla sanottuna kenellekään on äärimmäisen vaarallinen! Ihan vastuutonta väittää mitään tuollaista, ja vielä puolustella, että terapeutti on niin väsynyt, mitä v*ttu peräti KOLMEN tapaamiskerran jälkeen!! onko ihan oikealla alalla se ihminen?! Ei todellakaan. Jokainen voi saada apua, joka sitä etsii, ja piste.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuolematoteamus on vain totuus: jokainen, jossa elämä virtaa, pääsee kyllä toisen ihmisen kuolemasta yli. On jopa hiukkasen narsistista ajatella, että olisi niin käsittämättömän tärkeä, että muidenkin elämien pitäisi loppua, ja ehkä jopa maapallon tuhoutua kun itsestä aika jättää. Ihminen selviää, niin me olemme rakentuneet, niin pitää ollakin. Jokainen meistä kuolee.
Sen sijaan tuo rahakommentti on käsittämätöntä scheissea. Ymmärrän täysin, että turhia poissaoloja ei voi olla, mutta tuollainen teatteri muka-sitouttamisella pää kainalossakin on ihan vain ja ainoastaan rahastusta. Tämän lisäksi kuulostaa aika pahalta, jos kukkamekkokeskustelut inspiroivat psykoterapeuttia enemmän kuin ihmisyyden ydin.
Minä sanoin kiitos ja hei.
Ihan samoin itse ajattelin. Minusta tuohon kommenttiin tarkertuminen kertoo paljon tilanteesta ja ongelmasta, ehkä jopa ongelman ytimestä kun pohjalla on tuo kuvaus myös vanhempien suhtautumisesta.
Terv. psyk sh
Eihän ap vaatinut että maailman pitäisi pysähtyä hänen kuolemaansa. Ja on totta että hänen rakastavat vanhempansa surisivat syvästi hänen kuolemaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihda terapeuttia. Alalla on monenkirjavaa häslääjää. Onko hän psykologi vai psykiatrian eikoislääkäri?
No tavallaan yks terapian työkalu on turhauttaa ja provosoida. Mut jos tuntuu väärältä niin vaihda. Terapiatyö täytyy itse tehdä ja se on tuskallista. Eli terapia tekee myös kipeää. Mut toki terapeutin kuuluu olla tukena. Tää aplle. Ja sulle, että psykiatri on lääkäri, ei terapeutti. Psykologi voi olla myös terapeutti. Mut usein moni "kirjanoppinut"ei oo paras terapeutti, kun terapeutin työtä on ihmisen ja hänen asioidensa kohtaaminen. Eli pitää olla ihmisenä tietynlainen, omat terapiansa mm käynyt, ei pelkästään paljon tietoa opiskellut.
Kuulepas....olen käynyt jo vuosia psykiatrian erikoislääkärillä, joka on myös erityistason psykoterapeutti, joten tiedän nämä asiat kyllä.
Itselläni on käsitys, että pelkät psykologit ovat usein niitä ammattitaidottomimpia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia ei minulle kuulu mutta jättäisin tuollaiset terapiat kokonaan. Läheiselle ystävälle voi avautua ja purkautua ja saada tukea. Ei pidä kuitenkaan liikaa kuormittaa ystävää.
Masennus ei terapialla lähde. Masennuksen yleisin syy ja alkuperä on viha, joka on syntynyt jostakin vääryydestä mitä sinua kohtaan on tehty. Sinun tapauksessa vihan alkuperä voi olla kiusaamisessa. Vihaat kiusaajiasi ja sinulle on opetettu että et saa antaa takaisin. Vasta sitten kun tasaat tilit niiden kanssa, jotka sinua vastaan rikkoivat eli kiusasivat sinua pääset eroon masennuksesta. Viha, joka ei löydä tietä ulos johtaa masennukseen. Tästä syystä jo muinaisissa teksteissä puhutaan siitä, että annetaan takaisin "potut pottuina".
No ei asiat ihan noinkaan ole. Täyttä puppua tuo ylläoleva..
Tuossa oli puppua (kostoajatus) mutta myös paljon asiaa. Käsittelemätön viha on ehdottomasti yksi masennuksen syy! Ei ainut toki. Itselläni oli rankka tausta koulukiusattuna, ja kyllä se oli raskas masennus ja täynnä vihaa, kun niitä tapahtuneita aloin käsitellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuolematoteamus on vain totuus: jokainen, jossa elämä virtaa, pääsee kyllä toisen ihmisen kuolemasta yli. On jopa hiukkasen narsistista ajatella, että olisi niin käsittämättömän tärkeä, että muidenkin elämien pitäisi loppua, ja ehkä jopa maapallon tuhoutua kun itsestä aika jättää. Ihminen selviää, niin me olemme rakentuneet, niin pitää ollakin. Jokainen meistä kuolee.
Sen sijaan tuo rahakommentti on käsittämätöntä scheissea. Ymmärrän täysin, että turhia poissaoloja ei voi olla, mutta tuollainen teatteri muka-sitouttamisella pää kainalossakin on ihan vain ja ainoastaan rahastusta. Tämän lisäksi kuulostaa aika pahalta, jos kukkamekkokeskustelut inspiroivat psykoterapeuttia enemmän kuin ihmisyyden ydin.
Minä sanoin kiitos ja hei.
Ihan samoin itse ajattelin. Minusta tuohon kommenttiin tarkertuminen kertoo paljon tilanteesta ja ongelmasta, ehkä jopa ongelman ytimestä kun pohjalla on tuo kuvaus myös vanhempien suhtautumisesta.
Terv. psyk sh
Eihän ap vaatinut että maailman pitäisi pysähtyä hänen kuolemaansa. Ja on totta että hänen rakastavat vanhempansa surisivat syvästi hänen kuolemaansa.
Epäilemättä. Pahoittelen karkeuttani, mutta ihmeen merkitystä sillä vanhempien surun määrällä ap:lle olisi? Fakta: ei mitään, koska hän ei sitä todellakaan enää tiedostaisi. Sen sijaan tullaisella ajatuksella (kuinka paljon minua surraisiinkaan) ennakkoon mällääminen kuulostaa - no - vähintäänkin perverssiltä.
Vierailija kirjoitti:
Sinuna vaihtaisin kyllä terapeuttia. Itse tein sen virheen että kävin 2 vuotta terapiassa jossa alkoi jo aika alusta asti tuntua ettei homma toimi...Ja se jäi sitten kesken. En uskaltanut lähteä ja vaihtaa aikaisemmin kun terapeutti pelotteli ettei se mitään ratkaise ja sama ongelma olisi muidenkin kanssa. Kannattaa kuunnella omaa sisintään! Terapeuttisi kuulostaa ammattitaidottomalta
Niin mullekin aikanaan psykologi sanoi kun ei tultu toimeen, että "samat ongelmat tulee esiin muidenkin kanssa". No joo, mutta olipas niitä helpompi käsitellä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi et kestä totuutta? Tottakai vanhempasi oppisivat elämään ja jatkaisivat elämäänsä ilman sinua. En tiedä onko yli pääseminen oikea sana, oman lapsen kuolemasta ei varmaan koskaan pääse kokonaan yli, mutta varmasti vanhempasi oppisivat elämään ilman sinua, pahimman vaiheen jälkeen jopa ihan hyvää elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuolematoteamus on vain totuus: jokainen, jossa elämä virtaa, pääsee kyllä toisen ihmisen kuolemasta yli. On jopa hiukkasen narsistista ajatella, että olisi niin käsittämättömän tärkeä, että muidenkin elämien pitäisi loppua, ja ehkä jopa maapallon tuhoutua kun itsestä aika jättää. Ihminen selviää, niin me olemme rakentuneet, niin pitää ollakin. Jokainen meistä kuolee.
Sen sijaan tuo rahakommentti on käsittämätöntä scheissea. Ymmärrän täysin, että turhia poissaoloja ei voi olla, mutta tuollainen teatteri muka-sitouttamisella pää kainalossakin on ihan vain ja ainoastaan rahastusta. Tämän lisäksi kuulostaa aika pahalta, jos kukkamekkokeskustelut inspiroivat psykoterapeuttia enemmän kuin ihmisyyden ydin.
Minä sanoin kiitos ja hei.
Tämä.
Ymmärrän terapeutteja tässä asiassa. Itse vastaanottotyössä masennus- ahdistus ja persoonallisuushäiriöpotilaiden kanssa, ja täytyy todeta, että onneksi minulla on kuukausipalkka. Poissaoloja todella usein, milloin uupumusta, ahdistuneisuutta, milloin vuorikausirytmi sekaisin, eikä jakseta nousta aamulla, milloin yksinkertaisesti unohtavat tulla. Liittyy toki nimenomaisiin sairauksiin, mutta mikäli palkkani olisi riippuvainen toteutuneista käynneistä, pitäisin yhtä tiukkaa linjaa.
Et antaisi olla pois vaikka olis lääkärintodistus fyysisestä sairaudesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No tavallaan sun kertomuksesta tuli mieleen, että sulla on periaatteessa kaikki hyvin, mutta olet syvällä itsesäälin vallassa ja kuulostaa aika pateettiselta kun aikuinen ihminen tuossa tilanteessa itkee että "voi kun kuolis pois".
Terapeutti on selvästi yrittänyt olla rohkaisematta sinua jatkuvaan itsesääliin, ja siksi reagoinut itkuihisi kertomalla elämän realiteetit. Tämä kävi selväksi kun kerroit että hän taas kannustaa sinua kun kerrot jostain normaaliin elämään liittyvästä.
Ehkä sun pitää vaihtaa terapeuttia jos et saa häneltä mitä sinä haluaisit, ehkä et ole siinä vaiheessa että olisit valmis vastaanottamaan sitä mitä hän tarjoaa vaan kaipaat toisenlaista tukea. Toisaalta kannattaa miettiä mitkä ovat toiveesi hoidosta: se että terapeutti tukee sinua porautuessasi yhä syvemmälle masennukseen vai siinä että nousisit pois sieltä?
Mutta tässä on pitkälle kyse henkilökemiasta; jos et koe saavasi häneltä mitään apua, vaihda terapeuttia.
Tuo kuvailemasi toimintamalli on tuttua arkisissa ihmissuhteissa, mutta ei ammattilainen voi tuolla tavalla käyttäytyä. Ei terapian tavoite ole ohjata asiakasta pinnalliseen ajatteluun vaan auttaa käsittelemään itselleen vaikeita asioita. Terapeutti luo tässä tapauksessa omilla jutuillaan tarpeetonta kurjuutta. Vaihtaisin terapeuttia nopeasti, jos aiheet pyörisi maksuissa ja kesämekoissa tai spekulaatiossa vanhempieni reaktioista täysin kuvitteellisissa tilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Olin kolme kertaa YTHS:ssä terapiassa. Lopuksi terapeutti sanoi, että hänen puolestaan saan pitää kiinni traumoistani. Senkus roikut niissä kiinni.
Erittäin outo kommentti. Siihen asti oli teeskennelty ymmärtävänsä ja luulin sen sujuvan hyvin.
Ja nämä ihmiset (kaikenkarvaiset terapeutit ym.) sanovat näin ihmisille, joilla on oikeita, vakavia traumoja kun heillä itsellään taas todennäköisesti ole ollut mitään traumatisoivia kokemuksia. Ei mitään kokemusta tai ymmärrystä traumasta ja käsketään vain päästämään irti siitä. Vähän kuin minä terve ihminen sanoisin spitaaliselle, että parannupas nyt siitä spitaalistasi! Röyhkeää ja epäasiallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuolematoteamus on vain totuus: jokainen, jossa elämä virtaa, pääsee kyllä toisen ihmisen kuolemasta yli. On jopa hiukkasen narsistista ajatella, että olisi niin käsittämättömän tärkeä, että muidenkin elämien pitäisi loppua, ja ehkä jopa maapallon tuhoutua kun itsestä aika jättää. Ihminen selviää, niin me olemme rakentuneet, niin pitää ollakin. Jokainen meistä kuolee.
Sen sijaan tuo rahakommentti on käsittämätöntä scheissea. Ymmärrän täysin, että turhia poissaoloja ei voi olla, mutta tuollainen teatteri muka-sitouttamisella pää kainalossakin on ihan vain ja ainoastaan rahastusta. Tämän lisäksi kuulostaa aika pahalta, jos kukkamekkokeskustelut inspiroivat psykoterapeuttia enemmän kuin ihmisyyden ydin.
Minä sanoin kiitos ja hei.
Tämä.
Ymmärrän terapeutteja tässä asiassa. Itse vastaanottotyössä masennus- ahdistus ja persoonallisuushäiriöpotilaiden kanssa, ja täytyy todeta, että onneksi minulla on kuukausipalkka. Poissaoloja todella usein, milloin uupumusta, ahdistuneisuutta, milloin vuorikausirytmi sekaisin, eikä jakseta nousta aamulla, milloin yksinkertaisesti unohtavat tulla. Liittyy toki nimenomaisiin sairauksiin, mutta mikäli palkkani olisi riippuvainen toteutuneista käynneistä, pitäisin yhtä tiukkaa linjaa.
Et antaisi olla pois vaikka olis lääkärintodistus fyysisestä sairaudesta?
Mietin ihan samaa. Taitaisi jäädä asiakaskunta aika suppeaksi nykymaailmassa tuollaisella mentaliteetilla. Ihme jeesus-syndrooma. Jos sinä et ahneena ja kohtuullisesti auta lakisääteisin ehdoin, niin joku muu sen tekee. Deal with it.
Jos terapeutin sopivuudesta ei ole varma, kannattaa harkita vaihtoa. Itse aikoinaan tein sen virheen, että kävin liian monta kertaa aivan väärän ihmisen vastaanotolla. Tämä henkilö oli väärä jo siksi, että hänen käytöksensä oli aivan kummallista - ensimmäisellä kerralla hän huusi ja raivosi minulle, koska olin väärässä paikassa. Tapaukseni olisi pitänyt hoitaa muualla, olin tullut hänen vastaanotolleen ns väärää reittiä. On aika hurjaa, kun psykologi raivoaa asiakkaalle "mitä sä täällä teet?!" Puhumattakaan muusta, mitä tuolloin tapahtui.
Myöhemmin tämä henkilö osoittautui erittäin lyhytpinnaiseksi ja epäempaattiseksi noin yleisemminkin. Kerrottavaa olisi paljonkin. Onneksi lopetin. Hän ei ollut tässä vaiheessa vielä psykoterapeutti vaan julkisen puolen psykologi. Myöhemmin hän kävi pt-koulutuksen läpi ja toimii nyt varsin arvostetussa paikassa terapeuttina, isohkossa kaupungissa ei-pk-seudulla.
Tuon alan mädistä omenista pitäisi todellakin puhua enemmän eikä kuitata kaikkia ongelmia sillä, että asiakkaat nyt puhuvat mitä puhuvat. Siitä etten heti kaoottisen ensikäynnin jälkeen häipynyt saan syyttää vain itseäni.
Vierailija kirjoitti:
Et ole mitenkään erityinen. Ei kukaan ole, ja jos joku niin luulee, kaipaa apua.
:D Tää tylyttäminen menee jo koomiseksi, ap:han on nimenomaan hakenut apua. :D
Pankaa ympäriinsä, ryypätkää ja kiusatkaa läheisiänne itsekeskeisellä itsesäälillänne ja rypekää lopulta häpeässä ja morkkiksessa.
NÄIN kasvatte vääjäämättä lopulta vapaaksi.
Ette sisäsiistin terapiateollisuuden avulla.
Kaikille ei terapiastakaan ole apua, lienet tällainen. Silti aika suoraan sanottu. Löytyykö sinulta joku persoonallisuushäiriödiagnoosi? Se voisi selittää terapeutin väsyneen tiuskaisun.